Pyhä Johannes Damaskolainen

Jumalankantajaisä Johannes syntyi Damaskoksessa 650-luvulla. Kaupunki oli joutunut muslimien haltuun vuonna 635, minkä jälkeen kristityille asetettiin rajoituksia ja heidän oli maksettava arabeille veroa. Kalifi Abdul-Malikin (685–705) aikana kristittyjen asioista kalifin hovissa vastasi Johanneksen isä Sergios Mansur, joka kuului yhteen kaupungin tärkeimmistä kristityistä suvuista. Hän nautti kalifin täyttä luottamusta ja käytännössä toimi tämän suurvisiirinä. Vastoin aiemmin tehtyjä sopimuksia Abdul-Malik kielsi kristittyjä käyttämästä Johannes Kastajan katedraalia, joka jäi moskeijaksi.

Johannes sai hurskaan kristillisen kasvatuksen. Hän sai oppia almujen antamisen ja rakkaudentekojen tärkeyden hänen isänsä käyttäessä omaisuuttaan kristittyjen vankien vapaaksi lunastamiseen. Sergios adoptoi orvoksi jääneen jerusalemilaisen pojan Kosmaksen (12.10.), jonka kanssa Johannes varttui. Johanneksen ollessa 23 vuoden ikäinen Sergios Jumalan johdatuksesta löysi nuorukaisille erinomaisen opettajan. Arabit myivät Damaskoksen torilla orjiksi Sisiliassa vangitsemiaan kristittyjä, ja näiden joukossa oli Kosmas-niminen italialainen munkki. Kun Sergios pääsi perille munkin oppineisuudesta, hän lunasti tämän arabeilta kalliilla hinnalla ja teki hänestä poikiensa opettajan. Munkki Kosmas tunsi kieliopin, logiikan, aritmetiikan ja geometrian perinpohjaisesti. Hän opetti nuorukaisille filosofiaa, teologiaa ja kaikkia muitakin tieteitä. Poikien terävä järki ja nöyrä käytös sai heidät edistymään nopeasti. He kunnostautuivat erityisesti runoudessa ja musiikissa. Muutaman vuoden kuluttua heidän opettajansa totesi, ettei hänellä ollut enää mitään opetettavaa heille, ja vetäytyi Sergioksen luvalla Pyhän Sabbaksen luostariin viettääkseen siellä loppuelämänsä.

Täydellisesti arabian ja kreikan hallinnut Johannes liittyi isänsä seuraksi valtionhallintoon ja osoittautui niin päteväksi, että tämän kuoleman jälkeen kalifi Walid (705–715) nimitti Johanneksen isänsä seuraajaksi ”ylineuvoksena” (protosymbolos). Johannesta kunnioitettiin hovissa ammattitaitonsa, oikeamielisyytensä ja nöyryytensä takia.

Kun keisari Leo III (717–741) alkoi Itä-Rooman valtakunnan puolella ahdistaa Kristuksen kirkkoa hyökkäämällä pyhien kuvien kunnioittamista vastaan, pyhä Johannes alkoi puolustaa ikoneita lähettämällä Damaskoksesta kirjeitä eri puolille Itä-Roomaa. Näissä kirjeissä hän esitti ikonien kunnioittamisen teologiset perusteet sellaisena kuin ne ilmenevät pyhässä Raamatussa ja kirkkoisien kirjoituksissa.

Johanneksen elämäkerran mukaan hänen uransa valtionhallinnossa päättyi seuraavasti. Hänen kirjeensä herättivät keisari Leon vihan, ja tämä yritti päästä eroon Johanneksesta väärentämällä kirjeen, jossa Johannes pyysi keisaria valtaamaan Damaskoksen. Kirje näytettiin kalifille, joka raivostui ja määräsi Johanneksen oikean käden katkaistavaksi. Rangaistuksen toimeenpanon jälkeen käsi asetettiin näytille torille, mutta Johannes pyysi saada haudata kätensä, ja se annettiin hänelle. Johannes meni kotikirkkoonsa, asetti leikatun kätensä Jumalanäidin ikonin eteen ja rukoili yötä vasten tuntikausia, että saisi pitää kätensä. Lopulta Johannes vaipui kevyeen uneen. Yhtäkkiä hän näki kuvan heräävän henkiin ja kuuli Jumalansynnyttäjän lohduttavan häntä. Herätessään Johanneksen käsi oli paikallaan täydessä kunnossa. Johannes päätti käyttää kättään tämän jälkeen ainoastaan Jumalanäidin ja Vapahtajamme kunniaksi sekä pyhän ortodoksisen uskon puolustukseksi.

Pyhä Johannes luopui korkeasta asemastaan, jakoi omaisuutensa köyhille ja kirkolle. Hän teetti Jumalanäidin ihmeitätekevään ikoniin hopeisen käden muistoksi paranemisestaan, ja tämä ikoni on sittemmin tunnettu ”kolmikätisenä”. Johannes lähti kasvatusveljensä Kosmaksen kanssa kohti Jerusalemia. Pyhästä kaupungista he suuntasivat kulkunsa opettajaansa munkki Kosmasta seuraten Pyhän Sabbaksen luostariin, jossa he tahtoivat vihkiytyä munkeiksi. Igumeni antoi Johanneksen ohjaajaksi kilvoituksissa karaistuneen vanhuksen, joka kuitenkin oli ankara ja vaatelias. Vanhus kielsi Johannesta olemasta missään tekemisissä filosofian, tieteiden, runoilemisen, musiikin tai lukemisen kanssa. Sen sijaan Johannes sai kaikkein alhaisimpia töitä kuuliaisuutensa ja nöyryytensä vahvistamiseksi.

Eräänä päivänä Johannes kohtasi surun murtaman kristityn, joka oli menettänyt vanhempansa. Ohjaajansa kiellosta huolimatta Johannes laati hänen lohdutuksekseen koskettavan hymnin ”Mikä elämän nautinto voisi olla surusta vapaa? […] Mutta oi Kristus, saata tämä, jonka olet valinnut, lepoon Sinun kasvojesi valkeudessa ja ihanuutesi ihailussa”, joka on edelleen kirkon käytössä.¹ Kun ohjaajavanhus kuuli tästä rikkomuksesta, hän oli ensin karkottaa Johanneksen kokonaan pois luostarista mutta tyytyi sitten käskemään Johanneksen koota omin käsin kaikki luostarin jätteet ja siivota likaisimmat paikat. Johannes totteli sanomatta mitään. Muutaman päivän kuluttua Jumalanäiti ilmestyi vanhukselle ja kysyi: ”Miksi olet sinetöinyt tämän ihmeellisen lähteen, josta pulppuaa yltäkylläisesti vettä sielujen lohdutukseksi?” Jumalanäiti lupasi, että Johanneksen säveltämät ja laatimat hymnit ja runot olisivat kauniimpia ja suloisempia kuin Daavidin psalmien ja pyhien profeettojen säkeet.

Aamulla vanhus kumarsi Johanneksen edessä maahan asti ja sanoi: ”Oi kuuliainen Kristuksen lapsi! Avaa suusi ja ala lausua sanoja, jotka Pyhä Henki on kirjoittanut sydämeesi. Sinä olet noussut Siinain vuorelle katselemaan näkyjä ja Jumalan ilmestyksiä ihmeellisen nöyryytesi tähden. Nouse nyt nopeasti kirkon vuorelle ja julista Jerusalemissa hyvää sanomaa, niin kuin Jumalanäiti on minulle ilmoittanut. Anna minulle anteeksi, että tietämättömyydessäni estin sinua.”

Pyhän Hengen innoittamana Johannes alkoi kirjoittaa hymnejä, joissa kirkkoisien teologiset näköalat saavat kauniin ja konkreettisen muodon. Hän kirjoitti kanonien kuningattareksi sanotun pääsiäiskanonin, jota kirkossa edelleen veisataan. Myös oktoekhos-säkeet, joita sunnuntaivigilioissa luetaan ylösnousemuksen kunniaksi, ovat suurimmaksi osaksi Johanneksen laatimia. Lisäksi hän kirjoitti ihania kanoneita ja yleviä homilioita Herran, Jumalanäidin ja pyhien ihmisten kunniaksi heidän juhlapäivinään luettaviksi ja laulettaviksi. Tärkeimpiä näistä ovat Kristuksen syntymän, epifanian ja helluntain kanonit. Kuuluisimpia yksittäisiä hymnejä ovat ”Jumala on Herra”, ”Maistakaa ja katsokaa” ja ”Katso, Ylkä tulee keskiyöllä”. Eräiden lähteiden mukaan myös ”Sinulle oi Jumalansynnyttäjä” on Johanneksen käsialaa. Kaikki Johanneksen kirjoittamina pidetyt säkeet eivät kuitenkaan liene hänen laatimiaan. Lisäksi Johannes kehitti musiikin teoriaa, notaatiota ja kuoronjohtamisen tekniikkaa.

Luostarin rauhassa Johannes kirjoitti myös suuren määrän teologisia tutkielmia. Näistä tärkein on laaja kolmiosainen teos Pege gnoseos eli ”Tiedon lähde”. Sen ensimmäinen osa on filosofinen johdantoluku Kefalaia filosofika, joka tunnetaan myös nimellä Dialektiikka. Siinä Johannes nojautuu vahvasti Aristoteleen ajatteluun. Ensimmäiseen osaan sisältyy laaja teknisen terminologian esittely. Toinen osa on 103 erilaista oppia esittelevä Harhaoppien historia, joka sisältää kirkossa esiintyneiden oppien lisäksi myös yhden ensimmäisistä islamin kuvauksista. Teoksen tärkein jakso on kuitenkin sen kolmas osa, Ortodoksisen uskon tarkka esitys,² joka käsittelee ortodoksista oppia systemaattisesti. Teos on patristisen ajattelun yhteenveto ja sitä voi pitää luotettavimpana kristinuskon dogmien esityksenä. Johannes ei niinkään kehittänyt uutta ajattelua vaan kokosi ja kiteytti isien opetukset selkeästi ja täsmällisesti. Lisäksi Johannes onnistui samaan aikaan hyvin yhtenäisen esityksen, vaikka oli käyttänyt lukuisia hyvinkin erilaisia ja erityyppisiä lähteitä.

Kaikki Sabbaksen luostarin munkit eivät pitäneet Johanneksen ja Kosmaksen kirjallisista töistä vaan karsastivat teologista argumentaatiota ja pitivät sävellystyötäkin jokseenkin turhana. Jerusalemin patriarkka Johannes V sen sijaan ymmärsi veljesten kirjoitustyön arvon ja kehotti heitä jättämään luostarin. Hän teki Kosmaksesta Maiuman piispan ja toi Johanneksen Jerusalemiin ja vihki hänet papiksi vuoden 726 tienoilla. Johanneksesta olisi epäilemättä tullut erinomainen piispa, mutta maallista valtaa jo tarpeeksi käyttäneenä hän ei ollut kiinnostunut kirkollisesta vallasta vaan palasi lopulta takaisin luostariinsa.

Johannes kirjoitti 720-luvun lopulla kolme syvällisesti perusteltua puhetta ikonien ja reliikkien kunnioittamisen puolustukseksi. Se herätti huomiota ympäri Itä-Rooman valtakuntaa. Koska Sabbaksen luostari oli muslimien alueella, Johannes saattoi rauhassa kirjoittaa pelkäämättä Itä-Rooman kuvainraastajien vihaa. Toisaalta Johannes oli tarpeen tullen myös rohkeasti eri mieltä muslimien kanssa eikä arkaillut todeta islamin olevan vain yksi harhaoppi muiden joukossa.

Tehtyään elämäntyönsä ja saavutettuaan nöyryyden ja kilvoitusten kautta syvällisen viisauden pyhä Johannes Damaskolainen, Pyhän Hengen filosofi, nukkui pois rauhassa joulukuun 4. päivänä vuonna 749. Luolaan, jossa hän kilvoitteli jonkin aikaa, on rakennettu pieni kappeli. Se on Pyhän Sabbaksen luostarin kunnioitetuimpia paikkoja.

Ortodoksisen uskon tarkka esitys muistuttaa systemaattisella otteellaan myöhäisempiä läntisen skolastiikan klassikkoja, ja sitä on usein verrattu Tuomas Akvinolaiseen (k. 1274). Teoksen merkitys lännessä olikin erittäin huomattava, vaikka se käännettiin latinaksi vasta vuonna 1150. Ortodoksisessa maailmassa Johanneksen teos ei kuitenkaan synnyttänyt samanlaista koulukuntaa kuin Tuomas Akvinolaisen kirjoitukset lännessä, sillä idässä on perinteisesti vierastettu teologian systematisointia. Lännessä Johannes Damaskolaista sen sijaan kunnioitetaan skolastiikan isänä, ja paavi Leo XIII julisti hänet ”kirkon opettajaksi” vuonna 1890. Johanneksen elämäkerta on peräisin 900-luvulta, ja sen laati Jerusalemin patriarkka Johannes.