Pyhä houkkamarttyyri Gideon

Pyhä Gideon syntyi 1700-luvun loppupuolella köyhään perheeseen Kapuran kylässä, joka sijaitsi Dimitriaksen hiippakunnassa lähellä nykyistä Voloksen kaupunkia Pohjois-Kreikassa. Kasteessa hän sai nimekseen Nikolaos. Hänen jälkeensä perheeseen syntyi vielä seitsemän lasta. Niinpä Nikolaos joutui jo 12-vuotiaana lähtemään Velestinokseen työskennelläkseen äitinsä serkun sekatavarakaupassa.

Kaupassa kävi usein turkkilainen Ali, joka alkoi pyydellä Nikolaoksen enolta, että tämä antaisi pojan hänelle vuodeksi palvelemaan hänen vaimojaan haaremissa. Eno sanoi, että asiaa on kysyttävä pojan vanhemmilta. Silloin Ali suuttui ja viikon kuluttua yksinkertaisesti vain tempasi Nikolaoksen mukaansa kaupasta. Poika palveli ahkerasti ja taitavasti haareminaisia kokonaisen vuoden. Kun hänen isänsä tuli Alin luo pyytämään tiukkaan sävyyn poikaansa takaisin, tämä vastasi: ”Kunhan oma poikani palaa sodasta, luovutan poikasi sinulle.”

Pian Alin poika palasikin ja nähtyään Nikolaoksen haaremissa alkoi puhua, kuinka sopimatonta on pitää siellä kristittyä poikaa. Silloin Ali alkoi houkutella Nikolaosta kääntymään islamiin. Nuorta poikaa oli helppo pettää ja hän suostui kieltämään Kristuksen ja ottamaan ympärileikkauksen. Hän sai islamilaiseksi nimekseen Ibram. Islamilainen vaihe Nikolaoksen elämässä kesti kuitenkin vain kaksi kuukautta. Tajuttuaan, mitä oli tehnyt, hän joutui vaikeisiin tunnontuskiin. Hän pakeni yöllä Alin talosta ja palasi kotiinsa. Sinne hän ei kuitenkaan voinut jäädä, sillä turkkilaiset tulisivat etsimään häntä. Niinpä isä vei hänet Keramidin kylään, jossa isän nunnaksi vihkiytynyt täti antoi hänet apupojaksi eräälle rakennustyömaalle.

Rakennuksen valmistuttua miehet siirtyivät työn hakuun Kreetalle ottaen myös Nikolaoksen mukaansa. Nikolaos joutui kärsimään paljon heidän luonaan. Pienestäkin rikkeestä häntä lyötiin armottomasti. Kerran hän ei enää kestänyt, vaan otti salaa työmiehiltä jauhopussin, meni metsään ja paistoi jauhoista kaksitoista rinkeliä. Sitten hän pysytteli piilossa metsässä ja söi rinkeleitä hengenpitimikseen. Niiden loputtua nälkä kuitenkin pakotti Nikolaoksen lähtemään ihmisten ilmoille etsimään apua.

Harhaillessaan poika saapui pieneen syrjäiseen kirkkoon, jossa pappi oli toimittamassa liturgiaa. Palveluksen jälkeen pappi nähdessään Nikolaoksen metsittyneen ulkonäön alkoi kysellä häneltä hänen elämästään. Saatuaan selville pojan surkean tilanteen hän sanoi säälin kyyneleet silmissään: ”Älä ole huolissasi. Minun ainoa poikani kuoli viisi päivää sitten. Jos haluat, voin adoptoida sinut saadakseni lohtua suruuni.” Nikolaos ilostui kovasti saatuaan hyväntahtoisen papin ottoisäkseen. Islamiin kääntymisestään hän ei kuitenkaan tahtonut kertoa edes tälle. Myös papin vaimo kohteli häntä kuin omaa poikaansa. Nikolaos opetteli kutomaan ja antoi siten oman panoksensa perheen toimeentuloon. Pappi kuoli kuitenkin kolmen vuoden kuluttua. Samoihin aikoihin nälänhätä koetteli Kreetaa. Silloin papin leski, jolla oli kaksi tytärtä, joutui lähettämään Nikolaoksen pois, koska ruokatarvikkeet eivät riittäneet kaikille.

Murheissaan Nikolaos poistui papin talosta. Miettiessään mitä tekisi hän kohtasi toisen nuoren miehen. Yhdessä he alkoivat keskustella siitä, kuinka kumpikin halusi käydä Athosvuorella ja tutustua sen kilvoittelijoihin. He pääsivätkin laivaan, joka parin päivän merimatkan jälkeen laski Dafnin satamaan Athoksella. Siellä nuorukaiset erosivat toisistaan ja Nikolaos lähti kiertämään Athosta tutustuen kaikkiin 20 luostariin. Hän etsi hyvää rippi-isää voidakseen kertoa tälle lankeemuksestaan ja päästäkseen osallistumaan pyhään ehtoolliseen. Kreetalla hän ei ollut tunnustamattoman lankeemuksensa vuoksi uskaltautunut ehtoolliselle.

Lopulta Nikolaos saapui Karakalloksen Pyhien apostolien luostariin. Luostarin hartaus ja sen kaunis sijainti viehättivät häntä ja hän jäi sen veljestön jäseneksi. Siellä hän tunnusti lankeemuksensa ja hänet otettiin kirkollisten säädösten mukaisesti uudestaan kirkon yhteyteen. Suurella hartaudella ja murtunein sydämin hän osallistui vihdoin myös pyhistä ehtoollislahjoista.

Jo kuukauden kuluttua Nikolaos vihittiin munkiksi ja hän sai uudeksi nimekseen Gideon. Kuuliaisuustehtäväksi hänelle annettiin kirkosta huolehtiminen. Nöyrästi hän palveli kuuliaisena igumenille ja kaikille veljille. Yksin Jumala tietää, kuinka hän kilvoitteli paastoten, valvoen ja katumuskyyneleitä vuodattaen. Kerrotaan, että hänellä oli pihdit, joilla hän nipisteli irti pieniä paloja ihostaan. Ehkä hän harjoitti itseään tällä tavoin tulevaan marttyyrikilvoitukseensa. Vuonna 1797 Gideon lähetettiin luostarin entisen igumenin Gabrielin kanssa kuudeksi vuodeksi Karakalloksen luostarin omistamaan sivuluostariin Kreetalle. Sieltä hän palasi taas takaisin pääluostariin.

Välillä isä Gideon tunsi halua vetäytyä johonkin Athosvuoren skiittaan viettämään häiritsemätöntä erakkoelämää. Vuonna 1806 hän saikin vapautuskirjan luostarista ja luvan mennä mihin skiittaan tahtoisi. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan viihtynyt missään vaan palasi takaisin luostariinsa.

Vuosien vieriessä isä Gideonia alkoi yhä enemmän askarruttaa se tosiasia, että monet, jotka olivat hänen tavallaan kieltäneet Kristuksen, olivat omasta halustaan pyyhkineet syntinsä pois tunnustamalla Hänet rohkeasti uudelleen ja kärsimällä marttyyrikuoleman. Hän oli tosin ollut vasta lapsi siirtyessään islamiin, mutta se ei estänyt häntä päättämästä, että hänkin toimisi pyhien esikuvan mukaisesti. Saatuaan igumeninsa siunauksen ja munkkiveljiensä rukoukset tuekseen hän lähti luostarista Voloksen lähelle Zagoraan.

Siellä Gideon alkoi esittää Kristuksen tähden houkkaa. Suurena torstaina hän meni kukkaseppele päässään entisen isäntänsä turkkilaisen Alin talolle ja alkoi hakata kivillä talon ovea niin kovaa, että se olisi särkynyt, ellei palvelustyttö olisi sitä avannut. Ali ei tunnistanut tuota seppeleellä koristautunutta omalaatuista munkkia entiseksi palvelijakseen. Gideon ilmoitti kuitenkin, kuka hän oli, ja vaati suorin sanoin Alia tilille tapahtuneesta. Hän ilmoitti myös palanneensa kristityksi.

Silloin Ali juoksi heti oikeustaloon ja oikeudenpalvelijat tempasivat Gideonin mukaansa. Suurena perjantaina kukkaseppele päässään ja kaksi punaista kananmunaa käsissään Gideon astui tuomarin eteen tervehtien tätä sanoilla: ”Kristus nousi kuolleista, tuomari. Monia vuosia!” Tuomari piti häntä sekapäisenä ja käski tuoda hänelle kahvia. Samalla hän puhui Gideonille kauniita sanoja islamista koettaen hyvällä taivuttaa hänet palaamaan siihen. Gideon vastasi esittäen omia vastakkaisia mielipiteitään, ja kun kahvi tuotiin hänelle, hän heitti sen päin tuomarin kasvoja. Oikeudenpalvelijat työnsivät hänet potkien ja tönien ulos talosta. Mutta koska häntä pidettiin mielisairaana, ei häntä rangaistu sen enempää.

Marttyyrikuolemaa pakkomielteenomaisesti kaivannut Gideon oli niin epätoivoinen, että turvautui varsin kyseenalaiseen keinoon. Hän marssi kohti moskeijaa, josta oli tulossa ulos väkeä. Nähdessään turkkilaisen ylimysnaisen neljän palvelijattarensa kanssa Gideon hyökkäsi viattoman naisen kimppuun, herjasi häntä ja potki niin, että veri alkoi virrata naisen suusta. Suuri joukko turkkilaisia riensi hätiin ja alkoi hakata Gideonia kepeillä, veitsillä ja kivillä – mitä kukin käsiinsä sai. Vasta kun hän makasi puolikuolleena kadulla, he jättivät hänet ja menivät pois.

Kristityt veivät Gideonin Velestinon lähellä olevaan kylään, jossa hänen naimisissa oleva sisarensa asui. Siellä hän makasi sairaana kolme kuukautta. Tuona aikana eräitä ohi kulkevia turkkilaisia sotilaita yöpyi sisaren kodissa. Gideon käytti tilaisuutta heti hyväkseen ja alkoi haukkua islamia. Osoittaakseen kristinuskon voiman hän otti käteensä palavan hiilen ja puristi sitä niin kauan että koko käsi kärventyi. Sisarenpoika ei voinut katsella tätä vaan tempaisi lopulta hiilen pois. Rangaistukseksi munkki-eno läimäytti poikaa palaneella kädellään niin kovaa, että pojan nenästä alkoi vuotaa verta.

Sisarensa luota Gideon siirtyi ystävänsä Nikolaoksen luo Kanalia-nimiseen kylään. Nikolaos rohkaisi häntä marttyyrikilvoitukseen. Toisinaan Gideon vetäytyi erääseen luolaan rukoilemaan. Hän yritti uudelleen ärsyttää turkkilaisia, mutta vaikka he ensin suuttuivatkin, loppujen lopuksi he vain taputtelivat häntä, sillä vielä ei ollut tullut hänen aikansa kuolla.

Kun asiat eivät ottaneet edistyäkseen, Gideon päätti palata takaisin luostariinsa Athokselle, missä hän viipyi vielä vuoden. Hoitaessaan kerran tehtäviään kirkossa hän kuuli Kristus Kaikkivaltiaan ikonista äänen, joka sanoi: ”Joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:33) Tämän jälkeen hän lähti välittömästi uudelleen Velestinoon ja tunnusti tuomarin edessä uskonsa Kristukseen. Taas häntä ruoskittiin ja sitten hänet lähetettiin pois. Kun marttyyrikuolema ei onnistunut Velestinossa, Gideon siirtyi Agrian kylään. Lopulta alueen hallitsija, Tirnavoksen pašša otti hänen asiansa käsittelyynsä ja käski pidättää hänet. Kun Gideonia lähdettiin viemään pois, kaupungin kristityt saattoivat häntä itkien, rohkaisten ja rukoillen.

Paššan edessä Gideon esiintyi rohkeasti ja puhui islamin uskosta tavalla, joka sai kuulijat raivoihinsa. He huusivat paššalle: ”Tapa hänet!” Pašša antoi määräyksen, että Gideonin hiukset oli ajeltava ja pään päälle asetettava lampaan mahalaukku. Tällä tavoin häväistynä häntä oli kuljetettava aasin selässä Tirnavon kaduilla. Gideon oli täynnä iloa ja piti tätä häväistystä suurena kunniana. Kaupungin kristityt asukkaat kulkivat kunniasaatossa hänen jäljessään.

Kun Gideon oli tuotu paššan palatsiin, tämä määräsi, että hänen kaikki raajansa olisi katkaistava kirveellä poikki. Hän nosti ensin vasemman jalkansa katkaistavaksi ja rohkaisi empivää pyöveliä toimimaan. Niin katkaistiin kaikki raajat, oikea käsi viimeisenä, kun hän oli sillä tehnyt vielä kerran ristinmerkin ruumiinsa yli. Gideon ei päästänyt valituksen sanaa eikä hänen ilmeensä muuttunut, niin että kaikki turkkilaisetkin ihmettelivät.

Kituva marttyyri jätettiin palatsin pihalle. Kylmän yön pimeydessä hänen luokseen tuli salaa hiljattain juutalaisuudesta kristityksi kääntynyt Konstantinos. Gideon lausui hänelle, että turkkilaisvallan tuho alkaisi vuoden kuluttua tämän paššan palatsista. Tämän sanottuaan pyhä Gideon menehtyi vammoihinsa. Hän antoi henkensä Jumalan haltuun joulukuun 30. päivänä 1818.

Monien vaikeuksien jälkeen kristittyjen onnistui saada haltuunsa pyhän marttyyrin ruumis. Larisan metropoliitan johdolla he valmistautuivat hautaamaan sen juhlallisesti. Silloin huomattiin yhtäkkiä, että vaikka kuolemasta oli kulunut jo 30 tuntia, ruumis alkoi vuotaa verta. Tätä kesti kaksi tuntia; kristityt kastoivat tuppoja vereen ja veivät ne koteihinsa siunaukseksi. Sen jälkeen pyhittäjämarttyyrin ruumis haudattiin Pyhien apostolien kirkon alttariosan taakse. Seuraavan vuoden maaliskuussa toteutui pyhän Gideonin profetia: sulttaani tuhosi sekä Velin että hänen isänsä Alin, Epeiroksen maaherran, perheineen.

Pyhän Gideonin pyhäinjäännökset olivat haudassa aina vuoteen 1837, jolloin hän ilmestyi Mitakos-nimiselle hurskaalle kristitylle ja käski tätä kaivamaan hänen luunsa pois maasta kreikkalaisen tavan mukaan. Mitakos kaivoi poikiensa kanssa luut esiin yön pimeydessä, pesi ne ja säilytti niitä laatikossa kotonaan sytyttäen usein lampukan niiden ylle. Toisinaan huone, jossa ne olivat, täyttyi niin kirkkaasta valonhohteesta, että perhe luuli tulipalon syttyneen.

Myöhemmin samana vuonna Karakalloksen luostari lähetti pappismunkki Gabrielin tutkimaan, mitä pyhittäjämarttyyrin jäännöksille oli tapahtunut. Hän löysi Mitakoksen, joka antoi hänelle osan luista vietäviksi luostariin. Luostarin isät ottivat ne vastaan suitsutusastioiden kanssa kirkkoveisuja laulaen ja kynttilät kädessään. Pyhän Gideonin reliikit ovat Karakalloksen luostarin suurimpia aarteita tänäkin päivänä.