Pyhä Gregorios Teologi

Sielultaan taivaallinen Gregorios pääsi niin syvälle Jumalan salaisuuksiin, että kaikkien kirkkoisien joukosta hänet on kruunattu ”Teologin” nimellä pyhän apostoli ja evankelista Johannes Teologin tapaan. Nimitys ei viittaa oppiarvoon eikä dogmaattiseen tiedonhallintaan vaan kertoo sielun puhdistumisesta ja Jumalaan yhdistymisestä. Gregorioksen suu oli Pyhän Hengen tulen ja armon pyhittämä, ja siksi hän saattoi Mooseksen tavoin välittää kansalle jumalallisia ajatuksia ja jumalallista valoa.

Gregorioksen perhe asui pienessä Nazianzoksen kaupungissa. Vuosien lapsettomuuden jälkeen perheeseen syntyi Gorgonia-niminen (23.2.) tytär. Äiti Nonna (5.8.) alkoi rukoilla, että saisi myös pojan. Jumala näytti Nonnalle unessa pojan ja ilmoitti tämän nimeksi Gregorioksen. Lapsi syntyi ilmeisesti samana vuonna (329) kuin hänen samanniminen isänsä valittiin kaupungin piispaksi. Nonna kasvatti poikaansa hurskauteen ja hyveellisyyteen. Jo lapsena hänessä puhkesi kukkaan kypsä viisaus. Gregorios tunsi vetoa opiskelemiseen ja rakasti mietiskelyä.

Eräänä yönä nuori Gregorios näki unessa kaksi nuorta neitsyttä valkeissa vaatteissa ja kasvot hunnutettuina. Toinen esittäytyi Puhtaudeksi ja toinen Siveydeksi. Neidot ilmoittivat olevansa Jeesuksen Kristuksen seuralaisia ja kaikkien niiden ystäviä, jotka eivät solmi avioliittoa vaan omistautuvat taivaalliseen elämään. He kehottivat Gregoriosta liittymään koko sydämestään tuohon samaan joukkoon, niin he täyttäisivät hänet neitsyyden kirkkaudella ja saattaisivat hänet Pyhän Kolminaisuuden valoon. Tämän jälkeen Gregorios päätti omistaa elämänsä Jumalalle neitsyydessä ja erottautua maailmallisista nautinnoista ja huvituksista.

Gregorios lähti opiskelemaan retoriikkaa Kappadokian Kesareaan yhdessä veljensä Kesarioksen (9.3.) kanssa. Siellä hän tutustui pyhään Basileiokseen (1.1.). Gregorios matkusti veljensä kanssa Palestiinaan ja Aleksandriaan, jossa hän hyvästeli tämän ja päätti lähteä yksin Ateenaan, filosofian ja oppineisuuden keskukseen.

Merimatkalla kohti Ateenaa nousi ankara myrsky. Kaksikymmentä päivää alus kamppaili aaltojen riepoteltavana. Gregorios oli polvillaan aluksen keulassa ja aallot pieksivät hänen kasvojaan. Häntä ei ollut vielä kastettu, ja hän pelkäsi jäävänsä ikuisiksi ajoiksi ilman kastetta ja sen puhdistavaa ja jumalallistavaa vaikutusta. Gregorios kohotti kätensä kohti taivasta ja rukoili itkien. Hän muisti luvanneensa palvella Jumalaa koko ikänsä, ja lopulta myrsky asettui. Kun alus lipui vahingoittumattomana Ateenan satamaan, monet hänen kanssaan rukoilleista olivat päättäneet kääntyä kristityiksi.

Ateenassa Gregorioksen ja Basileioksen ystävyys syveni entisestään. Heitä yhdisti samanlainen rakkaus oppimiseen, kielellinen lahjakkuus, syvällinen ajattelu, elämän puhtaus sekä kokosydäminen kaipaus hengelliseen täydellistymiseen ja Jumalan läheisyyteen. Ei ihme, että kaikki arvostivat heitä suuresti ja monet totuuden etsijät kääntyivät heidän puoleensa. Gregorios ja Basileios suunnittelivat usein yhteistä kilvoituselämää. Basileios palasi kotiseudulleen, mutta Gregorios jäi ystäviensä pyynnöstä vielä joksikin aikaa Ateenaan.

Vietettyään kaksitoista vuotta Ateenassa Gregorios palasi Kappadokiaan vuonna 358 ja otti lopulta pyhän kasteen 30 vuoden ikäisenä. Hänen sydämensä kaipasi ainoastaan Jumalaa. Hän tahtoi elää mietiskellen Hänen valtakuntaansa ja Hänen kirkkauttaan vapaana maallisista huolista. Ruumiinsa Gregorios alisti ankaraan askeesiin, jota hän jatkoi koko ikänsä, vaikka kärsi monista sairauksista. Hän vetäytyi yksinäisyyteen saadakseen rukoilla ja mietiskellä hiljaisuudessa pyhien kirjoitusten syvyyksiä. Hänen opiskelussa harjaantunut ymmärryksensä pääsi nyt totuuden palvelukseen.

Gregorios siirtyi pyhän Basileioksen luokse tämän hiljentymispaikkaan Irisjoen laaksossa. He uppoutuivat Jumalan salaisuuksien syvyyksiin kuin yhtenä sieluna. Gregorios ja Basileios tempautuivat taivaallisen maailman katseluun ja tunsivat, millaista on valittujen ilo Jumalan valtakunnassa. Niin heille kehittyi verraton ymmärrys ihmisluonnosta ja siitä, millä tavoin sielu puhdistetaan himoistaan. Nuoresta iästään ja lyhyestä kokemuksestaan huolimatta heistä tuli koko luostarikulttuurin suunnannäyttäjiä: he tiivistivät sääntökokoelmaksi periaatteet, jotka ovat olleet ortodoksisen luostarielämän ohjenuora meidän aikaamme asti.

Tämä taivaallinen elämänvaihe jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Gregorios joutui lähtemään kotikaupunkiinsa huolehtimaan vanhuuden heikentämästä isästään. Nazianzoksen seurakunnassa vallitsi hajaannus, jota Gregorios yritti sovitella. Arkihuolten keskellä hän pyrki pitämään yllä mietiskelevää ja hiljentyvää elämänasennetta. Aikansa epäröityään Gregorios päätti ottaa vastaan pappisvihkimyksen isältään, joka tahtoi hänestä seuraajansa.

Gregorios koki pappeuden ikeen raskaaksi ja lopulta hän päätti paeta Pontokseen, jossa hän purki taakkansa ystävälleen Basileiokselle. Monet syyttivät Gregoriosta araksi ja heikkoluonteiseksi. Hän oli kuitenkin herkkä sielu, jolle oli tärkeämpää päästä lähemmäksi Jumalaa kuin vahvistaa omaa asemaansa. Hän itse totesi, ettei paennut papintehtävää arkuuttaan vaan koska tunsi liian raskasta vastuuta sieluista ja kaipasi päästä mietiskelyn kautta yhdistymään Jumalaan ja sitä kautta koko ihmiskuntaan. Gregorios kirjoitti: ”Mikään ei ollut minulle mieluisampaa kuin sulkea aistieni ovi, lähteä pois lihan ja maailman luota, keskittyä sisäisyyteen, pidättyä kaikesta tarpeettomasta yhteydestä ihmisiin, keskustella itseni ja Jumalan kanssa ja elää näkyvän todellisuuden yläpuolella.” Gregorios tahtoi heijastaa omassa olemuksessaan Jumalaa kirkkaasti ja tahrattomasti, ilman katoavaisten maallisten hahmojen tahraavaa vaikutusta. Hänen toiveensa ja tavoitteensa oli päästä yhä kirkkaampaan valoon ja suurempaan terävyyteen ja selkeyteen sekä kokea syvemmin tulevan maailman autuaita asioita. Gregorios kirjoitti tärkeintä olevan ”päästä Hengen kohottamana liittymään enkelten tanssiin maan päällä mutta maata jättämättä”. Hän huomautti vielä: ”Jos jollain teistä on tämä kaipaus, hän tietää mitä yritän sanoa, ja hän antaa minulle anteeksi.”[1]

Kiihkeästä hiljaisuuden rakastamisestaan huolimatta Gregorios alkoi kuitenkin vähitellen pelätä etääntyvänsä Jumalan tahdosta, ja kolmen kuukauden kuluttua hän palasi Basileioksen neuvon mukaan Nazianzokseen. Gregorios omistautui toimimaan sen puolesta, että yhteisymmärrys palaisi ortodoksien keskuuteen. Kristuksen nöyränä oppilaana, Hänen sanansa palvelijana ja armonsa välittäjänä Gregorios oli elävä esimerkki evankeliumin mukaisesta elämästä. Hän pysyi kaupungin seurakunnan johtohahmona kymmenen vuoden ajan. Samalla hän auttoi ikääntyneitä vanhempiaan.

Vuonna 361 keisari Julianus Luopio ryhtyi toimiin valtakunnan vanhojen uskontojen palauttamiseksi entiseen asemaansa. Hän kielsi kristityiltä kaikki korkeammat opinnot. Gregorios tunsi Julianuksen Ateenan opiskeluajoiltaan, eivätkä keisarin näkemykset siksi tulleet hänelle yllätyksenä. Gregorios nousi vastarintaan laatimalla loisteliaita kirjoituksia ja runoja, joissa hän ilmaisi uskon salaisuuksia kauniisti ja rikkain kielikuvin. Monien mielestä Gregorioksen kirjoitusten taso ylitti jopa antiikin suuret klassikot. Gregorios oli yksi niistä kirkkoisistä, joiden työn myötä kreikkalainen sivistys siirtyi kristinuskon palvelukseen. Syntyi uusi ortodoksinen kristillinen kulttuuri, joka otti vanhan kulttuurin parhaat ainekset ja kirkasti ne totuuden palvelukseen.

Vuonna 370 Gregorios ja hänen isänsä olivat tukemassa Basileiosta, kun tästä tuli Kesarean piispa. Kun kirkossa alettiin väitellä Pyhästä Hengestä, Gregorios alkoi puhua voimakkaasti Hengen jumaluuden puolesta, vaikka keisari Valens (364–378) tuki vastakkaista näkemystä. Basileios ja Gregorios nousivat ortodoksisuuden tärkeimmiksi johtohahmoiksi, ja heidän kansansuosionsa oli niin suuri, että keisari ei uskaltanut vangita heitä.

Gregorios suunnitteli vetäytyvänsä kokonaan seurakuntatyöstä sen jälkeen, kun hänen vanhempansa kuolisivat. Lopulta Basileios kuitenkin vihki hänet piispaksi Sasiman pikkukaupunkiin, joka oli kirkkopoliittisesti tulenarkaa aluetta ja josta muodostui tietynlainen kiistakapula keisarin ja Basileioksen välille. Tästä tuli lähes ainoa Gregorioksen ja Basileioksen välinen erimielisyyden aihe. Gregorios otti vihkimyksen vastaan, mutta ei koskaan lähtenyt Sasimaan. Hän sanoi, ettei halunnut ryhtyä käymään ulkonaisia taisteluita uskon tähden.

Gregorios palasi Nazianzokseen ja toimi isänsä sijaisena, kunnes tämä kuoli seuraavana vuonna. Gregorioksen omakin terveys oli heikentynyt, mutta hän lupasi viipyä tehtävässä, kunnes uusi piispa saataisiin valituksi. Hän huomasi, että valintaa viivyteltiin, koska kansa tahtoi hänen pysyvän piispana, ja siksi hän lähti lopulta kaupungista kaikessa hiljaisuudessa vuonna 375. Gregorios vetäytyi Isaurian keskuskaupunkiin Seleukiaan ja asettui Pyhän Teklan luostariin.

Pyhä Basileios kuoli vuonna 379. Samana vuonna uudeksi keisariksi nousi nikealaisen ortodoksisuuden puolustaja Teodosios (379–395). Konstantinopolin kristityt, joilla oli ollut harhaoppisia johtajia jo lähes neljän vuosikymmenen ajan, pyysivät nyt Gregoriosta paimenekseen. Myös monet piispat painostivat Gregoriosta. Niin hän joutui taas jättämään mietiskelevän elämän ja hiljaisuuden kirkon edun tähden.

Gregorios saapui keisarikunnan pääkaupunkiin resuisena, kaljuuntuneena ja sairauden köyristämänä. Ensivaikutelma ei ollut paras mahdollinen, mutta pian hänen viisaat opetuksensa ja voimakkaat rukouksensa alkoivat herättää laajaa ihailua. Hän majaili ensin sukulaistensa luona, mutta paikalla alkoi käydä niin paljon uskovia kuuntelemassa hänen opetustaan, että lopulta talo muutettiin Pyhän Anastasian eli ylösnousemuksen kirkoksi. Ortodoksinen usko tuntui ikään kuin nousevan Konstantinopolissa kuolleista pyhän Gregorioksen myötä.

Kanonisesti hieman sekavassa tilanteessa Gregorios ei ollut virallisesti pääkaupungin (arkki)piispa, mutta käytännössä hän nousi nopeasti kaupungin ortodoksien johtohahmoksi. Erilaisten lahkojen ja harhaoppisten keskellä pyhä Gregorios erottui hienosyisellä ajattelullaan ja syvämietteisyydellään kuin valonsäde pimeyden keskeltä. Hän katkoi viisastelijoiden ja järkeilijöiden päätelmiä Jumalan sanan miekalla. Gregorioksen maine ”Teologina” syntyi hänen viisiosaisesta sarjastaan teologisia opetuksia. Siinä hän osoitti ensin, että Jumalan salaisuuksista ei voi ryhtyä keskustelemaan samalla tavalla kuin muista asioista, vaan vasta oikealla ajalla ja puhdistuneella mielellä. Hän lähti Jumalan olemuksen käsittämättömyydestä ja eteni Isän syntymättömyyteen, Pojan syntymiseen ja Pyhän Hengen lähtemiseen. Sarjan kolmannessa ja neljännessä osassa hän puolusti Pojan ja viidennessä Hengen jumaluutta. Pyhä Gregorios ymmärsi uskon keskeisten salaisuuksien paradoksaalisen luonteen muita isiä kirkkaammin, ja siksi hän käytti kirjoituksissaan paljon paradoksaalisia ilmaisuja. Hänen määritelmänsä olivat erittäin osuvia, mutta eivät kuitenkaan Jumalaa rajoittavia, ja niissä onkin riittänyt kirkon teologeille kommentoitavaa vuosisadoiksi.

Syvällisyytensä lisäksi Gregorioksen teologiset ilmaisut ovat niin kauniita, että kirkkoveisujen laatijat ovat ammentaneet niistä runsaasti ajatuksia kirkkovuoden juhlien veisuihin. Muun muassa joulun, teofanian, pääsiäisen ja helluntain juhlakanonit on laadittu suoraan pyhän Gregorioksen opetusten pohjalta. Näin Gregorioksen opetukset ovat ohjanneet kristittyjen mieliä ylöspäin pyhien ikonien tapaan. Niitä on opeteltu ulkoa kuin pyhää Raamattua. Hänen sanojensa hengellisestä kauneudesta sisäinen mietiskely ja sanaton rukous avautuvat kuin itsestään. Yksi hänen lempiteemoistaan oli ihmisen jumalallistuminen, joka suorastaan huokuu läpi hänen tekstistään.

Gregorios oli hyvin sävyisä kohdatessaan syntisiä ja harhaantuneita. Hän johdatti ihmisiä takaisin oikealle polulle antamalla käytännön esimerkin sellaisesta kristillisestä elämästä, joka oli askeesin, koetusten ja sairauksien karaisemaa eikä lainkaan kiinni maailmallisissa. Monet niistä, jotka olivat kuulleet hänen puhuvan, tulivat kääntymykseen nähdessään miten hän eli.

Gregorioksen menestys nostatti tietysti myös kateutta ja vastustusta. Vihamiehet ja lahkohenkiset levittivät hänestä valheellisia juoruja, mutta tämä ei horjuttanut hänen kärsivällisyyttään ja sävyisyyttään. Vuoden 379 pääsiäisyönä eräät apollinaarit,[2]joiden opetukset hän oli terävästi kumonnut, ryntäsivät Pyhän Anastasian kirkkoon alkaen kivittää Gregoriosta ja aiheuttaen suuren paniikin. Pyhä Gregorios olisi jo mielellään kärsinyt marttyyrikuoleman, mutta jäi kuitenkin henkiin.

Gregoriosta syytettiin monenlaisista rikkomuksista, mutta hän osoittautui syyttömäksi. Hän antoi vastaansa hyökänneille anteeksi ja kehotti ystäviäänkin olemaan armahtavaisia. Tämä sävyisyys sai sekä pahansuopaiset hereetikot että eräät väärämieliset kiihkoilevat ortodoksit entistä vihamielisemmiksi häntä kohtaan.

Uusi koettelemus tuli Aleksandriasta Maksimos-nimisen filosofin myötä. Ensin Gregorios luotti häneen, mutta Maksimos alkoikin juonitella ja järjesti lopulta itsellee kanonisesti arveluttavan vihkimyksen Konstantinopolin uudeksi piispaksi. Tämä aiheutti kirkossa suuren skandaalin ja monenlaista hämminkiä. Sävyisä ja pitkämielinen Gregorios totesi rauhallisesti luopuvansa mieluummin istuimestaan kuin lietsovansa vihaa, jota Maksimoksen vastustaminen aiheuttaisi. Tilanne ratkesi, kun kansa nousi spontaanisti Maksimosta vastaan vaatien, ettei heidän todellinen esipaimenensa saisi jättää heitä Kristuksen laumaa uhkaavan suden haltuun. ”Jos jätät meidät, isä”, he sanoivat, ”sinun on ymmärrettävä, että viet Pyhän Kolminaisuuden mukanasi.”

Gregorios kuunteli kansaa ja vetosi keisari Teodosiokseen, joka asui tuolloin Tessalonikassa. Teodosios vahvisti Maksimoksen viraltapanon. Hieman myöhemmin hän järjesti Konstantinopoliin triumfin (24.11.380) juhlistaakseen sotilaallista voittoaan. Seuraavana päivänä hän karkotti areiolaiset Konstantinopolin kirkoista ja vahvisti Gregorioksen kaupungin piispaksi. Gregorios ei voinut kieltäytyä kunniasta, sillä kansa oli vahvasti hänen tukenaan. Kanonisesti hän oli kuitenkin edelleen Sasiman piispa, ja siksi hänen siirtoonsa tarvittiin kirkolliskokouksen siunaus.

Keisari Teodosios päätti kutsua koolle toisen yleisen kirkolliskokouksen selvittämään kirkkoa jakaneet opilliset kysymykset. Kokous vahvisti yksimielisesti Gregorioksen Konstantinopolin piispaksi ja totesi sekä areiolaisuuden että Pyhän Hengen jumaluuden kieltämisen harhaopeiksi. Näin ortodoksinen usko pääsi voitolle, ja koko kristikunta oli yhtenäisempi kuin koskaan.

Antiokian piispa Meletioksen (12.2.) kuoltua Gregorioksesta tuli yleisen kirkolliskokouksen puheenjohtaja. Meletioksen seuraajasta käytiin niin ankaraa riitaa, että eräs nuori hereetikko jopa värvättiin murhaamaan Gregorios. Pyhän piispan edessä nuorukainen tuli kuitenkin katumukseen, heittäytyi polvilleen ja paljasti suunnitelman. Gregorios nosti hänet ylös, halasi häntä hellästi ja pyysi häntä unohtamaan harhansa ja antamaan elämänsä Jumalalle. Gregorioksen vastustajat sen sijaan syyttivät yhä, että hänen siirtymisensä Sasimasta Konstantinopoliin oli ollut kanonien vastainen.

Jatkuva riitely kirkon asioista uuvutti Gregorioksen, joka karsasti kunniaa ja valtaa. Murtunein mielin hän ilmoitti kirkolliskokoukselle, että hänen suurin intohimonsa oli saada aikaan rauha, ja mikäli hänen arkkipiispuutensa aiheutti jakaannusta, hän olisi Joonan tavoin valmis heitettäväksi mereen myrskyn tyynnyttämiseksi, kunhan muut säilyisivät turvassa. Tämän sanottuaan Gregorios lähti keisarin palatsiin ja pyysi Teodosiosta hyväksymään hänen eronsa. Hän myös pyysi keisaria käyttämään keisarillista asemaansa, jotta kirkkoon saataisiin yksimielisyys ja sopusointu.

Gregorios piti Pyhän Anastasian kirkossa koskettavan jäähyväispuheen jättäen hyvästit niin asemalleen kuin ”Kaupunkien kuningattaren” kirkoille, joiden uskoa hän oli ollut vahvistamassa. Hyvästeltyään vielä papistonsa, munkit, neitsyet, köyhät ja hereetikot sekä kirkkoa suojelleet enkelit hän uskoi laumansa Pyhän Kolminaisuuden huostaan. Sitten hän lähti kaupungista jättäen seuraajakseen pyhän Nektarioksen (11.10).

Gregorios palasi Nazianzokseen ja viipyi siellä, kunnes sen piispaksi valittiin hänen serkkunsa Eulalios. Sitten pyhä Gregorios pääsi lopulta vetäytymään tilalleen Arianzokseen, jossa hän sairauksiensa ja kilvoitustensa heikentämänä vietti elämänsä viimeiset vuodet hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä.

Gregorios ei kuitenkaan lakannut tuntemasta vastuuta kirkon asioista. Hän laati kirjeitä, joissa hän ohjasi hengellisiä lapsiaan kohti täydellisyyttä, kitki versoneita harhakäsityksiä sekä kehotti Nektariosta ja muita ortodoksisia piispoja oikeamielisyyteen. Gregorios myös laati ihastuttavia runoja klassisen kreikan parhaiden normien mukaan. Pyhä Gregorios vietti elämänsä viimeiset hetket Pyhän Kolminaisuuden salaisuuksia mietiskellen. Hän nukkui pois vuonna 390.

Gregorioksen perintö jäi elämään hänen kuolemattomissa kirjoituksissaan, jotka ovat ylittämättömän kauniita ja syvällisiä. Hänen opetuspuheitaan alettiin käyttää malliesimerkkeinä retoriikan opetuksessa. Gregorioksen kirjeitä on säilynyt ainakin 243. Hänen reliikkinsä siirrettiin 900-luvulla Konstantinopoliin Pyhien apostolien kirkkoon. Siirrolla on oma muistopäivänsä 19.1. Nykyisin pyhän Gregorioksen kallo on Vatopedin luostarissa Athoksella.