Pyhä Fulgentius, Ruspen piispa

Fabius Claudius Gordianus Fulgentius syntyi vuonna 468 Pohjois-Afrikan Karthagossa, jonka vandaalit olivat vallanneet Roomalta kolmisenkymmentä vuotta aiemmin. Hänen äitinsä Mariana, joka oli jäänyt nuorena leskeksi, opetti pojalleen kreikkaa ja latinaa. Fulgentius nimitettiin jo nuorukaisena Byzacenan provinssin veroasioiden prokuraattoriksi, ja hänen edessään oli loistelias ura, paljon rikkautta ja kunniaa.

Fulgentius ei kuitenkaan mieltynyt katoavaiseen hyvään. Hän luki pyhän Augustinuksen teoksia, joista erityisesti psalmin 36 pohjalta pidetty saarna teki häneen syvän vaikutuksen. Augustinuksen innoittamana Fulgentius päätti luopua kaikesta mikä sitoi häntä tähän maailmaan. Hän lähti piispa Faustuksen luostariin, jonka tämä oli perustanut jouduttuaan areiolaisen kuninkaan Hunericin karkottamaksi, ja pyysi päästä munkiksi. Piispa Faustus piti 22-vuotiasta ylimysnuorukaista liian heikkona ankaraan kilvoitteluelämään, mutta antoi hänen yrittää.

Kun Fulgentiuksen äiti sai tietää tapahtuneesta, hän tuli luostarin porteille ja huusi vihaisena: ”Kirkko on luvannut suojella leskiä: miksi se on nyt ryöstänyt poikani?” Fulgentius pysyi kuitenkin lujana päätöksessään, ja myös Faustus vakuuttui nähdessään hänen rakkautensa kilvoituselämään. Areiolaiset vandaalit eivät kuitenkaan jättäneet yhteisöä rauhaan ja sen toiminta oli lopetettava. Fulgentius pakeni toiseen luostariin, jonka johtaja Felix vetäytyi taka-alalle jättäen luostarinsa käytännössä Fulgentiuksen johdettavaksi.

Vuonna 499 Fulgentius joutui jälleen pakenemaan areiolaisia, tällä kertaa Sicca Venerian kaupunkiin. Fulgentiuksen julistama opetus Kristuksen ihmisyydestä ja jumaluudesta oli niin taidokasta, että se sai areiolaiset raivoihinsa. Hänet pidätettiin ja häntä kidutettiin ortodoksisen uskonsa tähden. Vapauduttuaan hän asettui joksikin aikaa Mididiin Pohjois-Afrikan länsirannikolla, jota tuohon aikaan sanottiin Mauritaniaksi. Kiertelevään elämään jo tottunut Fulgentius vieraili myös Roomassa, jossa hän rukoili pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin haudoilla.

Palattuaan Afrikkaan Fulgentius rakennutti erään kristityn ylimyksen pyynnöstä luostarin, mutta vetäytyi itse erakkoelämään omistautuen kokonaan rukoukseen, mietiskelyyn, lukemiseen ja yksinkertaiseen käsityöhön. Fulgentiuksen maineen levitessä piispa Faustus kuitenkin kutsui hänet johtamaan luostaria ja vihki hänet papiksi. Alueella oli vainojen jäljiltä runsaasti tyhjiä piispanistuimia, joille Fulgentiusta toistuvasti houkuteltiin. Lopulta vuonna 508 Faustus vihki Fulgentiuksen tämän vastusteluista huolimatta piispaksi Tunisin lähellä sijainneeseen Ruspen kaupunkiin.

Piispanakaan Fulgentius ei luopunut erämaassa omaksumastaan ankarasta paastosäännöstä ja pitkistä yörukouksista. Hänen anteliaisuutensa, nöyryytensä ja vaatimattomuutensa herättivät laajalti ihailua. Kuitenkin jo samana vuonna (508) vandaalien kuningas Thrasimund, joka oli kiihkeämielinen areiolainen, käynnisti uuden vainon. Tällä kertaa Fulgentius ja 60 muuta ortodoksista piispaa karkotettiin Sardiniaan vaikeisiin oloihin. Rooman piispa Symmachus (498–514) avusti heitä lähettämällä heille vaatteita ja rahaa. Fulgentius muutti etelärannikon Cagliarissa sijainneen talon luostariksi ja jatkoi kilvoitteluelämäänsä. Sieltä hän kirjoitti Afrikan kristityille pyrkien näin ohjaamaan heitä kirjeitse.

Fulgentiuksen maine sai kuningas Thrasimundin kutsumaan hänet vuonna 515 takaisin Afrikkaan osallistumaan julkiseen väittelyyn kristillisen opin tulkinnasta. Pyhän piispan esittämät perustelut nikealais-konstantinopolilaisen opin puolesta tekivät kuninkaaseen sellaisen vaikutuksen, että tämä pyysi häntä laatimaan ne kirjalliseen muotoon. Näin syntyi kirja nimeltä Vastaus kymmeneen väitteeseen. Keskustelujen jatkuessa Fulgentiuksen viisaus teki vaikutuksen Thrasimundiin, joka salli hänen jäädä Karthagoon. Areiolaisen papiston painostuksesta Fulgentius kuitenkin karkotettiin lopulta takaisin Sardiniaan vuonna 520.

Thrasimundin kuoltua vuonna 523 hänen seuraajansa Hilderic antoi pitkään vainotulle ortodoksiselle kirkolle toimintavapauden. Afrikan uskovat riemuitsivat piispojensa palatessa takaisin viidentoista vuoden maanpakolaisuuden jälkeen. Pyhä Fulgentius palasi Ruspeen ja nautti kristittyjen erityistä kunnioitusta. Hänen saarnojaan tultiin kuuntelemaan kaukaa, ja kovasydämisimmätkin liikuttuivat kyyneliin häntä kuunnellessaan. Karthagon arkkipiispa Bonifatius sanoi, ettei koskaan voinut kuunnella Fulgentiuksen saarnaa kuivin silmin. Ruspen seurakunta- ja luostarielämä nousivat uuteen kukoistukseen Fulgentiuksen johdolla.

Tuntiessaan elämänsä lopun lähestyvän pyhä Fulgentius vetäytyi pienelle Circinian (nyk. Kerkenna, Sfaxin edustalla) saarelle rakastamaansa erakkoelämään. Hän kilvoitteli saarella kaikessa hiljaisuudessa, kunnes hänen laumansa pyysi häntä vielä kerran palaamaan luokseen. Pyhä Fulgentius matkasi Ruspeen, mutta hänen aikansa alkoi olla lopussa. Hän pyysi papistoltaan ja munkeiltaan anteeksi kaikkia vääryyksiä, joita oli kenties tehnyt heille, ja kehotti kaikkia uskovia pitäytymään uskossa ja rakkaudessa. Pyhä Fulgentius nukkui pois 65 vuoden ikäisenä tammikuun 1. päivänä vuonna 532. Häntä sanottiin aikansa oppineimmaksi ja pyhimmäksi piispaksi.