Pyhä Fructuosus Tarragonalainen

Fructuosus oli piispa Tarragonassa, joka oli Espanjan pääkaupunki roomalaisaikana. Keisari Valerianus (253–260) antoi vuonna 257 ediktin, joka kielsi piispoja, pappeja ja diakoneja toimittamasta jumalanpalveluksia ja määräsi heidät kuolemanrangaistuksen uhalla uhraamaan Rooman jumalille. Vainon tarkoitus oli halvaannuttaa kirkko tekemällä loppu sen johtajista.

Fructuosus ja hänen diakoninsa Augurius ja Eulogius pidätettiin sunnuntai-iltana 16. tammikuuta 259. Vankilassa he rukoilivat palavasti ja iloitsivat saamastaan hyvästä osasta. Kristittyjä kävi heidän luonaan suurin joukoin. Fructuosus siunasi jokaisen, ja maanantaina hän jopa kastoi yhden katekumeenin. Keskiviikkona Fructuosus, Augurius ja Eulogius noudattivat kristittyjen tavanomaista paastoa eivätkä syöneet mitään ennen yhdeksättä hetkeä (klo 15).

Perjantaina heidät tuotiin maaherra Aemilianuksen eteen. Kuulustelu jäi lyhyeksi, koska kolmikko ei osoittanut minkäänlaisia epäröinnin merkkejä. Fructuosus ilmoitti palvelevansa vain yhtä Jumalaa, joka on luonut taivaan ja maan. Kun häneltä kysyttiin, eikö hän ollut tietoinen toisten jumalten olemassaolosta, hän vastasi lyhyesti: ”En.” Maaherra kääntyi Auguriuksen puoleen ja tämä ilmoitti palvelevansa samaa Jumalaa kuin Fructuosus. Maaherra kuuli tai käsitti hänen vastauksensa väärin, koska hän kysyi Eulogiukselta, palvoiko tämäkin Fructuosusta. ”En, vaan palvon sitä jota hänkin palvoo”, Eulogius vastasi. Maaherra kysyi vielä, oliko Fructuosus piispa. ”Olen”, hän sanoi. ”Tarkoitat siis, että olit piispa”, maaherra vastasi ja tuomitsi heidät kuolemaan polttamalla.

Kaikki kaupunkilaiset rakastivat ja kunnioittivat hyveellistä ja oikeamielistä Fructuosusta. Niinpä ei-kristitytkin pitivät tuomiota vääränä, minkä tähden roomalaiset kielsivät kaikenlaiset mielenosoitukset. Kun marttyyreita vietiin surmattaviksi, ihmiset osoittivat heille tukeaan ja suosiotaan. Jotkut tarjosivat Fructuosukselle viiniä, mutta hän kieltäytyi, koska ei halunnut rikkoa perjantaipaastoaan. Kristityt seurasivat heitä kohti amfiteatteria tuntien heidän tähtensä yhtä aikaa iloa ja surua. Määränpään lähestyessä Felix-niminen kristitty sotilas astui esiin ja pyysi piispaa muistamaan häntä rukouksin. Fructuosus vastasi kuuluvalla äänellä: ”Olen velvollinen muistamaan koko katolista kirkkoa idästä länteen. Pysykää siis aina kirkon helmassa, niin teillä on osa minunkin rukouksissani.” Pyhä piispa vakuutti kristityille, että heidän ei tarvitsisi olla kauan ilman paimenta, sillä vaino päättyisi pian.

Fructuosus puhui kristittyjen lohdutukseksi ja rakennukseksi, kunnes rovio sytytettiin. Liekkien noustessa kansa näki, kuinka ne polttivat heidän köytensä ja pyhät marttyyrit nostivat viimeisinä hetkinään kätensä rukoillakseen Herraansa ja Vapahtajaansa. Kaksi kristittyä kertoi nähneensä, kuinka taivaat avautuivat ja pyhät marttyyrit nousivat ylös kruunut otsillaan. Kun kaikki oli ohi, kristityt tulivat ja sammuttivat kytevän hiilloksen kaatamalla siihen viiniä. Monet veivät pyhien marttyyrien reliikkejä koteihinsa, kunnes Fructuosus ilmestyi heille ja pyysi pitämään reliikit yhdessä paikassa. Marttyyrien kuolema tapahtui vuonna 259, ja vaino lopetettiin samana vuonna.