Pyhä Eligius, Noyonin piispa

Pyhä Eligius syntyi vuonna 588 Keski-Ranskan Limogesissa roomalaislähtöiseen kristittyyn sukuun. Hän toimi nuoruudessaan oppipoikana rahapajassa ja hänestä tuli taitava metallikäsityöläinen. Hän pääsi kuningas Clothar¹ II:n (584–628) aikana Pariisin hovin suosioon ja hänen tehtäväkseen annettiin valmistaa kultainen valtaistuin jalokiviupotuksin. Lopputuloksen nähdessään kuningas oli hyvin tyytyväinen, mutta Eligius esitteli hänelle vielä toisenkin samanlaisen valtaistuimen, jonka hän oli onnistunut tekemään käyttöönsä saamista kullasta ja jalokivistä. Hämmästynyt kuningas teki Eligiuksesta rahastonhoitajansa ja Marseilles’n rahapajan johtajan. Kuningas piti Eligiusta lähipiirissään ja kunnioitti tämän viisaita neuvoja.

Eligius joutui kuitenkin epäilyksenalaiseksi kuninkaan silmissä kieltäytyessään vannomasta uskollisuudenvalaa, koska ei tiennyt mitä se edellyttäisi ja voisiko täyttää sen kaikissa tilanteissa. Lopulta kuningas ymmärsi, että Eligiuksen kieltäytyminen ei johtunut epäluotettavuudesta vaan arasta omastatunnosta. ”Sinun omatuntosi on parempi tae uskollisuudesta kuin toisten vannomat valat!” kuningas sanoi ja luotti Eligiukseen entistä enemmän.

Eligius rikastui nopeasti. Hän ryhtyi käyttämään silkkivaatteita, jotka olivat tuohon aikaan hyvin harvinaisia, ja koristeli ne kullalla ja jalokivikoruilla. Hän ei kuitenkaan kiintynyt kunnianosoituksiin ja rikkauksiin vaan alkoi vähitellen antaa pois sellaista mitä ei välttämättä tarvinnut. Hän alkoi pukeutua karkeaan vaatteeseen ja käyttää omaisuuttaan köyhien auttamiseen ja vankien vapaaksi ostamiseen. Hän lunasti vapaaksi roomalaisia, galleja, brittejä, pohjois-afrikkalaisia ja sakseja, joita oli myytävänä orjamarkkinoilla. Monet heistä kääntyivät kristityiksi. Jotkut palasivat koteihinsa mutta toiset lähtivät luostareihin tai jäivät asumaan Eligiuksen luokse.

Pyhän Eligiuksen hyväsydämisyys tunnettiin yleisesti. Jos joku tiedusteli tietä kuninkaan rahastonhoitajan luokse, hänelle sanottiin: ”Kulje tuohon suuntaan, kunnes tulet sellaisen talon luokse, jonka luona näet joukoittain kerjäläisiä. Siellä Eligius-herra asuu!” Pyhä Eligius pesi köyhien jalkoja, tarjoili heille ruokaa ja söi itse mitä heiltä jäi tähteeksi. Kun hänen rahavaransa loppuivat, hän antoi pois huonekalunsa, kenkänsä ja vyönsä.

Kuningas Clotharin kuoltua vuonna 629 valtaistuimelle nousi hänen poikansa Dagobert I, jolle Eligius oli sekä ystävä että neuvonantaja. Eligius rohkaisi Dagobertiä muuttamaan elämänsä evankeliumin periaatteiden mukaiseksi. Dagobert arvosti Eligiuksen neuvoja ja pyrki noudattamaan niitä vähintäänkin julkisissa asioissa. Pyhä Eligius sai perustaa nunnaluostarin Pariisiin ja Solignacin munkkiluostarin Limogesin eteläpuolelle. ”Nämä ovat portaat, joita pitkin me molemmat pääsemme nousemaan taivaan valtakuntaan”, hän luonnehti luostaria kuninkaalle. Noihin aikoihin Eligius sai myös valmistaa monia taidokkaasti koristeltuja reliikkiarkkuja muun muassa Martinus Laupiaan (11.11.), Genevieven, Lucianuksen ja Denis (Dionysios) Pariisilaisen (9.10.) pyhäinjäännöksille.

Kuninkaan luottomiehenä Eligius sai toimia myös hänen lähettiläänään. Tässä roolissa Eligius vahvisti Ranskan ja Britannian kuningaskuntien välistä ystävyyttä. Hän myös teki korjauksia ja parannuksia Ranskan lakiin saadakseen siitä oikeudenmukaisemman.

Eligiuksen tuttavapiiriin kuului monia hurskaita miehiä, joista tuli myöhemmin piispoja ja joita kunnioitetaan pyhinä. Kuningas Dagobertin kuoleman (639) aikoihin Eligius ja hänen ystävänsä pyhä Audoenus² päättivät omistautua kokonaan Jumalan ja kirkon palvelemiseen. Eligiuksesta tuli Noyonin ja Tournain piispa, Audoenuksesta Rouenin piispa. Seitsemän Eligiuksen entistä alaista tahtoi seurata häntä myös tässä uudessa tehtävässä; heidän joukossaan oli pyhä Tillo (7.1.), saksilainen orja, jonka Eligius oli ostanut vapaaksi. Piispat vihittiin yleensä omassa hiippakuntakatedraalissaan, mutta Eligius ja Audoenus vihittiin piispoiksi poikkeuksellisesti samassa palveluksessa Noyonissa.

Eligiuksesta tuli erinomainen piispa. Hän teki kovasti työtä hiippakunnassaan, jossa oli vielä suhteellisen vähän kristittyjä. Hän julisti evankeliumia Flanderin metsissä, nykyisen Belgian alueella. Kääntyneitä oli vain vähän, mutta piispa jatkoi rauhan ja rakkauden sanoman julistamista, usein henkensä kaupalla. Hän yritti parhaansa mukaan huolehtia sairaista ja näyttää evankeliumin mukaisen elämän esimerkkiä. Aina pääsiäisenä hän kastoi ne, jotka oli saattanut Jumalan tuntemiseen kuluneen kahdentoista kuukauden aikana.

Julistuksessaan pyhä Eligius varoitti kristittyjä turvautumasta ennustajiin, taikakeinoihin ja noituuksiin missään olosuhteissa, etteivät he menettäisi kasteessa saamaansa armoa. Taikauskoisten keinojen sijaan hän kehotti kristittyjä aloittamaan kaikki toimensa ja matkansa ristinmerkillä Jeesuksen Kristuksen nimessä ja lausumalla ”sunnuntain rukoukset”³, jolloin vihollinen ei tekisi heille mitään pahaa. Rikkaita pyhä Eligius kehotti lopettamaan murhaamisen – eli antamaan ruokaa nälkää näkeville.

Eligius perusti nunnaluostarin Noyoniin ja asetti sen johtajaksi oman suojattinsa, pariisilaisen pyhän Godebertan (11.4.). Eligius toimi myös yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Chalonin kirkolliskokous vuonna 647 vaati, että orjienkin oli saatava levätä sunnuntaisin ja juhlapäivinä.

Palveltuaan yhdeksäntoista vuotta piispana pyhä Eligius sairastui kuumeeseen tuntien kuolemansa lähestyvän. Hän kokosi oppilaansa ympärilleen puhuakseen heille viimeisen kerran ja nukkui pois rauhassa ja ikuisen elämän ilossa joulukuun 1. päivänä vuonna 660. Pyhä Eligius haudattiin Noyoniin.

Vuoden kuluttua pyhän Eligiuksen hauta avattiin. Ruumis oli turmeltumaton ja sen hiukset ja parta olivat kasvaneet. Siitä huokui ihanaa tuoksua uskovien iloksi ja iankaikkisen elämän toivon vahvistukseksi. Eligiuksen jäännöksiä havittelivat useat luostarit, ja ne olisi myös haluttu siirtää Pariisiin, mutta koska Noyonin kristityt eivät suostuneet luopumaan niistä mistään hinnasta, ne jäivät Noyonin katedraaliin. Pyhästä Eligiuksesta tuli yksi keskiajan suosituimmista pyhistä Ranskassa ja hänen muistoaan alettiin viettää myös muualla Länsi-Euroopassa. Häntä kunnioitetaan erityisesti metallityöläisten suojelijana. Monet hänen valmistamistaan esineistä ovat säilyneet meidän aikaamme asti.