Pyhä Dunstan, Canterburyn arkkipiispa

Pyhä Dunstan syntyi 900-luvun alkupuolella Baltonsboroughssa Glastonburyn lähellä. Hänen äitinsä, hurskas Cynethrith, sai ihmeellisellä tavalla ilmoituksen siitä, että hänen poikansa oli kutsuttu suureen kunniaan. Glastonburyn munkkien opissa Dunstan osoittautui lahjakkaaksi, innokkaaksi ja hurskaaksi. Hänet vihittiin pappeuden alemmalle asteelle, diakoniksi, ja hän ryhtyi palvelemaan setänsä, Canterburyn arkkipiispan, hiippakunnassa ja kuninkaan hovissa. Kateelliset alkoivat kuitenkin panetella häntä ja saivat hänet pian karkotettua. Kun Dunstan oli lähdössä, he vieläpä työnsivät hänet viemärisammioon, joka oli täynnä virtsaa ja ulostetta.

Tämän jälkeen Dunstan sai ihosairauden, jota hän luuli spitaaliksi, ja tästä säikähtyneenä hän suostui vastaanottamaan pappisvihkimyksen. Hän alkoi kilvoitella erakkomunkkina Glastonburyssa, jossa hän rakensi itselleen pienen keljan vanhan kirkon viereen. Siellä Dunstan rukoili, tutki kirjoituksia ja teki käsitöitä. Hän valmisti metallista kelloja ja astioita sekä kopioi ja koristeli kirjoja. Musiikillisesti lahjakkaana hän tapasi myös soittaa harppua.

Kun tieto Dunstanin pyhästä elämästä levisi, kuningas Edmund I kutsui hänet neuvonantajakseen, mutta hovimiesten panettelut saivat hänet jälleen jättämään hovin. Kuningas nimitti Dunstanin kuitenkin Glastonburyn luostarin johtajaksi. Dunstan antautui tehtävään täydellä innolla: hän rakennutti luostarin ja sen pyhälle Pietarille omistetun kirkon uudelleen ja perusti luostariin koulun. Luostarissa noudatettiin pyhän Benedictuksen luostarisääntöä. Tästä alkoi käänteentekevä luostarilaitoksen elpyminen Englannissa.

Parin vuoden kuluttua seuraava kuningas Eadred nimitti Dunstanin tärkeimmäksi neuvonantajakseen. Tässä tehtävässä Dunstan vakautti kruunun auktoriteetin, poisti pakanuuden viimeiset jäänteet, rakensi tuhoutuneita kirkkoja uudelleen ja valvoi kirkon asioissa pyhien kanonien noudattamista. Eadredin kuoltua vuonna 955 kuninkaaksi tuli vain 16-vuotias Edwy, joka oli kuriton ja vastusti uudistuksia. Kun Dunstan moitti häntä hänen siveettömästä elämästään, kuningas erotti Dunstanin, joka joutui lyhyeksi aikaa maanpakoon Flanderiin, nykyisen Belgian tienoille. Siellä Dunstan ensimmäisen kerran sai tutustua mannermaiseen luostarielämään ja näki benediktiinien kilvoituselämää parhaimmillaan.

Englannissa puhkesi levottomuuksia, joissa kuningaskunnan pohjois- ja itäosa irrottautui vuonna 957 Edwyn mielivallasta ja otti kuninkaakseen tämän veljen Edgarin. Tämä antoi heti vihkiä Dunstanin Worchesterin piispaksi ja seuraavana vuonna sen lisäksi myös Lontoon piispaksi. Lopulta vuonna 959 Edwy kuoli ja kuningaskunta yhdistyi, jolloin Dunstanista tuli Canterburyn arkkipiispa ja koko Englannin kuningaskunnan kirkollinen johtaja. Hän kävi Roomassa, jossa paavi Johannes XII antoi hänelle siunauksensa ja palliumin eli epitrakiilin, joka toimi paavin siunauksen symbolina.

Dunstan nimitti päteviä henkilöitä hiippakuntien ja luostarien johtoon, kunnostutti lukuisia luostareita ja järjesti lähetystyötä Skandinaviaan. Hän ojensi määrätietoisesti niitä pappeja, jotka olivat turmeltuneet ja elivät vastoin munkkilupauksiaan.

Tehokkaan kirkollisen toimintansa ohella pyhä Dunstan jäljensi käsikirjoituksia ja järjesti tukea taiteilijoille ja käsityöläisille. Näin hänet tultiin tuntemaan kulta-, hopea- ja koruseppien sekä muusikoiden suojelijana jo eläessään. Vuonna 973 hän kruunasi Edgarin juhlallisesti koko Englannin kuninkaaksi. Edgarin kuoltua kaksi vuotta myöhemmin kuninkaaksi tuli Edward. Kun tämä kuoli salaliiton uhrina vuonna 979, Dunstan vetäytyi Canterburyyn ja poistui sieltä vain harvoin. Hän vietti viimeiset elinvuotensa rukouksessa, auttoi perustamaan kouluja ja luostareita ja opetti itse katedraalikoulussa, työskenteli kirkonkellovalimossa ja jäljensi käsikirjoituksia.

Pyhä Dunstan sai etukäteen enkeliltä ilmoituksen lähestyvästä kuolemastaan ja antoi sielunsa Jumalan käsiin 19.5.988. Hänen kunnioituksensa levisi nopeasti kansan keskuudessa, ja Winchesterin synodi kanonisoi hänet jo vuonna 1029. Hänen hautakammiostaan Canterburyssa tuli kansallinen pyhiinvaelluspaikka, kunnes se tuhoutui vuonna 1508. Yksikään anglosaksinen pyhä ei liene ollut aikansa kirkollisessa ja poliittisessa elämässä yhtä vaikutusvaltainen kuin pyhä Dunstan omana aikanaan.