Pyhä Diadokhos, Fotiken piispa

Pyhä Diadokhos syntyi 400-luvun alussa. Hänet valittiin Epeiroksen Fotiken kaupungin piispaksi hieman Khalkedonissa vuonna 451 pidetyn neljännen yleisen kirkolliskokouksen jälkeen. Hänestä tuli myöhemmin yksi monofysiittien päävastustajista, joka antoi terävän älynsä ja monipuolisen sivistyksensä ortodoksisen uskon palvelukseen.

Pyhä Diadokhos oli rukouksen mies ja hengellinen isä. Pyhän Hengen valaisemana hän oli luomassa ortodoksista Jumalan kokemisen teologiaa. Hänen aikanaan kristittyjen piirissä vaikutti kristologisten harhaoppien lisäksi lahkoja, jotka kehittivät perustajiensa hengellisiä harhakuvitelmia opinkappaleiksi. Näistä tunnetuin on messaliaanit. Heidän keskuudessaan opetettiin, että kaste ja muut sakramentit eivät pystyneet ajamaan pahaa henkeä täysin ulos sielusta, joten se asui kristittyjenkin sydämessä yhdessä armon kanssa.

Teoksessaan ”Sata kohtaa kilvoitteluelämästä” pyhä Diadokhos kumoaa selkeästi tämän hereettisen opetuksen. Hän osoittaa, että hengellinen elämä ja rukoukseen johtavat armon kokemukset ovat nimenomaan kasteen aiheuttamaa kukoistusta, joka toteutuu kastetun osallistuessa kirkon elämään. Hän selittää: ”Ennen pyhää kastetta armo on sielun ulkopuolella ja kehottaa sielua hyvään. Sielun syvyyksissä taas asuu Saatana, joka pyrkii tukkimaan sielulta kaikki kanavat Jumalan yhteyteen. Kasteessa kaikki kääntyy: paha henki joutuu ulos ja armo alkaa vaikuttaa sielun sisällä.”¹

Kun Saatana on karkotettu sielusta, se löytää sijan ruumiista ja alkaa sen kautta houkutella sielua nautintoihin. Sen tähden ihmisen täytyy pakottaa itseään ja pyrkiä alistamaan ruumiinsa viisaalla askeettisella kilvoituksella. Silloin armo voi tehdä työtään sydämessä, ja mieli säilyy kirkkaana ja kykenee valppaana muistamaan Jeesusta. Vapahtajan nimi, jonka muisti säilyttää palavana sydämen hehkussa, on kuin kuluttava tuli, joka puhdistaa sielusta kaikki himojen jäljet ja kohottaa sen rakkauden huipulle.

Kaste uudistaa Jumalan kuvan ihmisessä pesten pois kaikki synnin tahrat. Mutta toinen lahja, Jumalan kaltaisuus, edellyttää myös ihmisen yhteistyötä. Vasta kun itse alamme rukoilla ja kilvoitella, armo ryhtyy maalaamaan Jumalan kuvan päälle myös kaltaisuutta. Ja vasta kaltaisuuden saavutettuaan ihmismieli voi kohota Jumalan rakkauden täyteyteen.²

Pyhä Diadokhos antoi apostolin kehotukselle ”rukoilkaa lakkaamatta” syvällisen tulkinnan kirjoittaessaan: ”Joka tahtoo puhdistaa sydämensä, pitäköön sen aina hehkuvana Herran Jeesuksen muistamisella. Se olkoon hänen mietiskelyjensä ainoana aiheena ja alituisena aherruksenaan. Niille, jotka haluavat vapautua turmeluksesta, ei riitä, että he rukoilevat aika ajoin, vaan heidän on pyrittävä pysymään alinomaa rukouksessa…Hyvettä rakastava polttaa aina sydämestään kaikkea maallista Jumalan muistamisella, niin että paha vähitellen kuluisi loppuun Jumalan muiston liekeissä ja sielu saavuttaisi jälleen luonnollisen kirkkautensa ja entistäkin suuremman kunnian.”³ Pyhä Diadokhos kuoli rauhassa todennäköisesti jonkin verran ennen vuotta 486.