Pyhä Deicolus, luostarin johtaja

Pyhä Deicolus[1] syntyi Irlannin Leinsterissä vuoden 530 tienoilla. Hän oli pyhän Galluksen (16.10.) isoveli ja yksi kahdestatoista pyhän Columbanuksen (23.11.) oppilaasta, jotka lähtivät hänen kanssaan Galliaan joskus vuoden 580 tienoilla. Deicolus toimi Burgundin suunnalla ja oli mukana perustamassa Luxeuil’n luostaria.

Munkit elivät vaikeissa olosuhteissa ja kohtasivat monenlaista vastustusta. Pyhä Deicolus tunnettiin kuitenkin ilosta ja rauhasta, jotka säteilivät hänen olemuksestaan. Kerran Columbanus kysyi, miksi Deicolus hymyili koko ajan. Deicolus vastasi: ”Koska kukaan ei voi ottaa Jumalaa pois minulta.” Iloisesta sielusta on iloa Jumalalle ja ihmisille. Myös eläimet vaistosivat pyhän Deicoluksen luonteenlaadun ja saattoivat jopa hakea turvaa hänestä.

Kun pyhä Columbanus karkotettiin Italiaan vuonna 610, Deicolus oli jo vanhuuden heikentämä mutta yritti silti lähteä mukaan. Jonkin aikaa patikoituaan hänen oli kuitenkin annettava periksi. Columbanus siunasi hänet ja jatkoi matkaansa. Deicolus harhaili Koillis-Ranskan metsässä. Pian hänen voimansa loppuivat, eikä hänellä ollut mitään juotavaa. Hän polvistui rukoilemaan ja noustessaan ylös huomasi sauvansa maahan painamassa kolossa olevan vettä. Paikalta löytyi kokonainen lähde, ja Deicolus jäi majailemaan sen luokse.

Paikka oli nimeltään Lure. Deicoluksen luokse alkoi tulla oppilaita, ja pian hänen ympärilleen muodostui luostari. Kuningas Clothar II antoi sille huomattavia lahjoituksia. Pyhä Deicolus kilvoitteli Luren luostarissa elämänsä loppuun saakka. Hän nukkui pois 620-luvun lopulla. Kuvataiteessa hänet on esitetty erakkona, valonsäteen kanssa ja jalkojensa juuressa villisika, jota kuningas metsästää.

Luostarin ympärille kasvoi vähitellen Luren kaupunki. Pyhää Deicolusta on kunnioitettu alueella nykyaikoihin asti. 1900-luvun alkuun saakka oli tapana käydä pesemässä lasten vaatteita Pyhän Deicoluksen lähteessä, jolla on ollut erityinen parantava vaikutus juuri lapsiin.