Pyhä Daniel Styliitta

Koko maailman valo, pyhittäjäisä Daniel Styliitta loistaa kilvoituksillaan ja pyhyydellään yhtenä pyhien taivaan kirkkaimmista tähdistä. Hän on kuin elävät portaat, jotka kutsuvat kaikkia jättämään maalliset ja kiipeämään kohti taivaallisia.

Daniel syntyi Samosatassa, pienessä syyriankielisessä Meratha-nimisessä kylässä Edessan pohjoispuolella vuoden 410 tienoilla. Hänen äitinsä oli pitkään ollut lapseton, ja Daniel oli vastaus hänen rukouksiinsa. Ennen esikoisensa syntymää äiti näki hohtavan valonäyn, joka ennakoi hänen pojalleen tulevaa kirkasta osaa pyhien joukossa.

Kun lapsi tuli viiden vuoden ikään, vanhemmat veivät hänet paikalliseen luostariin vihkiäkseen hänet Herralle niin kuin Hanna profeetta Samuelin. Vaikka lapsi ei vielä jäänyt luostariin, igumeni päätti jo tuolloin antaa hänelle uuden nimen. Igumeni pyysi häntä nostamaan jonkun alttarin edessä olleista kirjoista. Lapsi otti Danielin kirjan ja sai nimensä sen mukaan.

Kahdentoista vuoden iässä Daniel kuuli kerran äitinsä sanovan: ”Lapseni, olen omistanut sinut Jumalalle.” Pian tämän jälkeen Daniel eräänä päivänä sanaakaan sanomatta jätti kotinsa ja taivalsi yksin 15 kilometrin matkan luostariin. Sen johtaja vakuuttui hänen hartaista anomuksistaan ja otti hänet veljestöön. Daniel edistyi Jumalan tiellä niin, että varsin pian hänet vihittiin munkiksi. Tilaisuudessa olivat paikalla hänen vanhempansa, jotka olivat onnellisia ja ylpeitä poikansa puolesta.

Munkki Daniel alkoi tuntea halua lähteä pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Igumeni ei antanut hänelle siunausta matkaan mutta otti hänet sen sijaan mukaansa luostarien johtajien kokoukseen Antiokiaan. Paluumatkalla tämä luostari-isien seurue alkoi väitellä uudesta kilvoittelumuodosta, jonka Simeon-niminen munkki (1.9.) oli aloittanut asettumalla pysyvästi pylvään päähän. Monet epäilivät pylväskilvoittelua pelkäksi pöyhkeilyksi, mutta nähdessään Simeonin omin silmin he kaikki hiljenivät. Kukaan muu kuin Daniel ei uskaltanut kiivetä ylös hakemaan siunausta. Muut sanoivat: ”Kuinka voisimme suudella suullamme miestä, jota olemme juuri lyöneet huulillamme?” Daniel sen sijaan kiipesi ylös ja sai siunauksen Simeonilta, joka sanoi hänelle: ”Ole rohkea, Daniel, ole vahva ja kärsivällinen. Sinun on kärsittävä paljon Jumalan tähden, mutta luotan Jumalaan, jota palvelen, että hän vahvistaa sinua ja on kanssasi tielläsi.”

37 vuoden iässä Daniel valittiin luostarinsa johtajaksi. Kaikkien yllätykseksi Daniel lähes ensi töikseen vapautti itsensä igumenin tehtävistä arvellen siten voivansa toteuttaa haaveensa ja vaeltaa Jerusalemiin. ”Viimeinkin olet vapaa, Daniel, käy rohkeasti eteenpäin ja tee mitä sinun on tehtävä”, hän sanoi itselleen ja lähti matkaan. Daniel vietti kaksi viikkoa pyhän Simeonin luona ja jatkoi matkaa hänen siunauksensa saatuaan. Samarialaiskapinoiden takia seutu oli kuitenkin rauhatonta, eikä tie Jerusalemiin ollut turvallinen. Eräänä päivänä hänen seuraansa liittyi Simeonin näköinen munkkihahmo, joka kehotti häntä lähtemään Pyhän kaupungin sijasta Konstantinopoliin, ”toiseen Jerusalemiin, joka on täynnä marttyyrien pyhäkköjä ja kirkkoja”. Kun sama munkki ilmestyi Danielille vielä unessa toistaen kehotuksensa, Daniel ymmärsi tämän Jumalan tahdoksi ja lähti taivaltamaan kohti Konstantinopolia.

Daniel päätyi Anaplokseen (nyk. Rumeli-Hisari) Konstantinopolin tuntumassa ja asettui hylättyyn kyläkirkkoon, jota kyläläiset pitivät demonien riivaamana. Daniel telkesi itsensä kirkkoon ja jätti vain pienen aukon mahdollistaakseen yhteydenpidon ulkomaailmaan. Daniel seisoi kirkossa rukouksessa öin ja päivin, eivätkä saastaiset henget voineet kestää hänen läsnäoloaan. Hänen luonaan alkoi käydä koko ajan enemmän ihmisiä, jotka halusivat päästä osalliseksi hänen siunauksestaan. Syyriankielinen Daniel ei kuitenkaan osannut kreikkaa, ja tämä haittasi yhteydenpitoa.

Sielunvihollinen alkoi lietsoa eräissä alueen papeissa kateutta, ja nämä kantelivat arkkipiispa Anatoliokselle munkista, joka heidän syytöksensä mukaan oli harhaoppinen. Arkkipiispa kuitenkin aavisti heidän kateutensa ja kysyi: ”Mistä tiedätte, että hän on harhaoppinen, jos ette edes ymmärrä hänen kieltään?” Kun papit kuitenkin jatkoivat syytösten esittämistä, arkkipiispa käski lopulta murtaa kirkon oven auki ja tuoda kiistanalaisen munkin kaupunkiin. Arkkipiispa ei ainoastaan vakuuttunut Danielin uskon puhtaudesta vaan sai myös armon parantua vakavasta sairaudesta hänen rukoustensa kautta. Daniel, joka oli tuolloin 42-vuotias, palasi väkijoukon hurratessa kirkkoonsa jatkamaan kilvoitteluaan.

Yhdeksän vuoden kuluttua Daniel vajosi hurmokseen ja näki Simeon Styliitan ilmestyvän hänelle pilvipylvään huipulla, molemmilla puolillaan säteilevä enkeli. Simeonin pyynnöstä enkelit hakivat Danielin ylös pylvään päälle. Simeon antoi hänelle suudelman, minkä jälkeen hän nousi taivaaseen jättäen Danielin yksin pylväälle ja sanoen: ”Pysy vahvana ja täytä oma osasi.” Ne, joille Daniel kertoi näyn, vakuuttivat että hänen tulisi ryhtyä pylväskilvoittelijaksi Simeonin tavoin. ”Tapahtukoon Jumalan tahto”, Daniel ajatteli ja avasi Raamatun, joka avautui hänelle kohdasta: ”Sinua kutsutaan Korkeimman profeetaksi, sillä sinä käyt Herran edellä valmistaen hänelle tietä.” (Luuk. 1:76)

Pian tämän jälkeen Syyriasta tuli Sergios-niminen munkki, joka kertoi uutisen pyhän Simeon Styliitan kuolemasta. Munkilla oli mukanaan Simeonin viitta, jonka hän aikoi viedä keisari Leolle (456–474), mutta odotettuaan turhaan pääsyä tämän vastaanotolle hän antoi viitan Danielille, joka otti sen vastaan niin kuin Elisa oli muinoin ottanut Elian viitan (2. Kun. 2:13). Tämän jälkeen Daniel sai vielä unessa vahvistuksen kutsumukselleen.

Pyhä Daniel antoi valmistaa noin 3,5-metrisen pylvään, ja sen pystyttämispaikan osoitti Jumalan lähettämä valkoinen kyyhkynen. Erään syyskuisen yön pimeydessä vuonna 460 pylväs vietiin salaa paikalleen ja Daniel kaikessa hiljaisuudessa nousi sen päähän. Aamulla pellolle tulleet työmiehet kertoivat hämmästyneinä pylväästä maanomistajalle, joka kiivastui paikan luvattomasta käyttöönotosta. Konstantinopolin uusi arkkipiispa Gennadios (458–471) puolestaan määräsi Danielin tulemaan alas, koska tämä oli noussut pylväälle ilman piispallista siunausta.

Maanomistaja sai kuitenkin nähdä omin silmin, kuinka Danielin rukous karkotti riivaajan poikalapsesta. Ymmärrettyään, että hänen maillaan asui nyt pyhä kilvoittelija, maanomistaja muutti mieltään ja rakennutti Danielille uuden, korkeamman pylvään. Syyrialainen munkki Sergios jäi asumaan sen juurelle johtaakseen Danielin oppilaiden kasvavaa joukkoa, josta vähitellen muodostui luostariyhteisö.

Daniel kilvoitteli pylvään huipulla ja eli taivaallisten asioiden parissa. Hän oli ihmisten ja enkelten ihmeteltävänä, niin kuin Kristus ristillä. Jumala teki Danielin pylväästä armon välikappaleen, jonka ympärillä tapahtui ihmeitä, parantumisia, merkkejä ja tunnustekoja. Eräs kuuromykkä lähti nousemaan tikkaita saadakseen apua ja parani jo puoliväliin päästyään.

Pyhän Danielin sanat olivat täynnä pelastavaa armoa ja taivaallista viisautta. Hän kertoi ihmisille yksinkertaisin sanoin Jumalan rakkaudesta, painotti köyhistä huolehtimisen tärkeyttä ja julisti rohkeasti tulevan tuomion todellisuutta. Kerran Daniel profetoi Jumalan vihan kohtaavan pääkaupunkia, mutta koska oli pääsiäisjuhlan aika, kirkonjohtajat vaikenivat asiasta ja profetia unohdettiin.

Pylvään luona vieraili koko ajan enemmän kansaa. Paikalla kävi esimerkiksi konsuli Kyros, jonka kaksi tytärtä paranivat Danielin rukoiltua. Keisarinna Eudokia tuli Danielin luokse heti palattuaan Afrikasta, jossa hän oli ollut jouduttuaan vandaalien vangiksi. Keisari Leo pyysi Danielin esirukouksia saadakseen itselleen perillisen. Jonkin ajan kuluttua hänelle syntyikin poika, ja kiitollinen keisari kustansi Danielille kolmannen, edellisiä korkeamman pylvään. Keisari Leo kiipesi ylös saadakseen koskea pyhää miestä. Keisari ihmetteli hänen jalkojensa heikkoa kuntoa. Alituisen seisomisen seurauksena Daniel kärsi jatkuvista jalkakivuista.

Kesällä 465 keisari Leo vaati arkkipiispa Gennadiosta vihkimään Danielin papiksi. Daniel ei kuitenkaan vastannut arkkipiispan pyyntöihin mitään eikä sallinut tämän tulla ylös luokseen. Kansa odotti tilanteen kehittymistä koko kuuman päivän, ja lopulta Gennadios päätti suorittaa vihkimyksen ilman konkreettista kätten päällepanemista. Arkkipiispa pyysi Kristusta asettamaan kätensä näkymättömästi Danielin päälle ja vihki tämän papiksi alhaalla seisten kansan hurratessa: ”Aksios, aksios!” Lopulta Daniel antoi periksi ja salli pystyttää tikapuut arkkipiispaa varten. Daniel ja Gennadios halasivat toisiaan ja antoivat ehtoollisen toisilleen taivaan ja maan välillä.

Saman vuoden syksyllä koitti Danielin aiemmin profetoima onnettomuus. Suuri osa Konstantinopolia tuhoutui tulipalossa 2.9.465. Keisarin ja keisarinnan johdolla kansalaiset vaelsivat Danielin pylväälle, pyysivät häneltä anteeksi ja anoivat hänen esirukouksiaan kärsivän kansan puolesta.

Syksy koetteli myös pyhää Danielia. Kun keisari Leon rakennuttama uusi 17-metrinen kaksoispylväs joutui myrskyn kouriin, sen tuet irtosivat ja pylväs huojui vaarallisesti puolelta toiselle Danielin oppilaiden yrittäessä epätoivoisesti tukea sitä. Oppilaat pelkäsivät Danielin hengen puolesta, mutta tämä ei sanonut sanaakaan vaan jatkoi tyynenä rukoustaan. Vihainen keisari määräsi pylvään suunnittelijalle kuolemanrangaistuksen, mutta Daniel vetosi keisariin ja sai sen peruutettua.

Eräänä talviyönä tapahtui, että myrskytuuli vei Danielin vaatteet ja hän jäi lumituiskun armoille. Seuraavana päivänä Daniel oli niin jäässä, että hän näytti suolapatsaalta eikä kyennyt puhumaan tai liikkumaan. Raivoavan myrskyn takia oppilaat pääsivät kiipeämään hänen luokseen vasta iltapäivällä ja alkoivat heti sulattaa häntä kuumalla vedellä. Elpyessään Daniel kuitenkin kertoi tunteneensa olonsa aivan lämpimäksi. Hän oli nähnyt unessa häntä aiemmin ohjanneen Simeonin näköisen munkin. Tämä oli näyttänyt hänelle haukan, joka tuli idästä ja asettui keisari Leon forumin pylvään päässä olleeseen kotkanpesään ja muuttui itsekin kotkaksi. Tapahtuman jälkeen Danielin pylvään päähän rakennettiin keisarin käskystä pieni koppi Danielin suojaksi.

Keisari kunnioitti ja arvosti Danielia niin, että rakennutti itselleen hänen pylväänsä lähettyville palatsin, johon hän toi arvovieraansa. Keisari tuli usein Danielin luokse kuninkaallisten vieraiden ja suurlähettiläiden kanssa. Hän kysyi pylväspyhän mielipidettä myös maallisissa asioissa. Esimerkiksi kun Aleksandrian kaupunkia uhkasi hyökkäys, keisari kysyi neuvoa Danielilta, joka ilmoitti, että mitään pahaa ei tapahtuisi. Vuonna 466 neuvottelut Lazican kuningas Gubazioksen kanssa käytiin kirjaimellisesti pyhän miehen alaisuudessa. Keisari ja Gubazios pääsivät sopimukseen, joka tyydytti molempia osapuolia. Tämän jälkeen Daniel tunnettiin myös Mustanmeren itärannikolla, ja pyhiinvaeltajien määrä kasvoi entisestään. Keisari Leo sai Danielin suostumaan uusien luostari- ja vierastilojen rakentamiseen pylvään tuntumaan luvattuaan siirrättää paikalle Simeon Styliitan pyhäinjäännökset, mikä toteutettiin suurin juhlallisuuksin.

Kerran keisari Leo oli ratsastamassa poispäin pylvään luota, kun hän kaatui hevosineen ja pudotti kruununsa. Keisari ymmärsi asenteensa olleen pyhiinvaeltajalle sopimaton. Siitä lähtien hän laskeutui satulasta aina pylvään nähdessään ja kulki jalan niin kauan kuin oli Danielin näköpiirissä.

Keisari Leon kuoleman (474) jälkeen Konstantinopolissa alkoi valtataistelu, jonka pyörteissä myös kirkon asema joutui uhatuksi. Maallisen vallan tavoittelijat pyrkivät saamaan kirkosta joko ”khalkedonilaisen” tai ”monofysiittisen” siiven omalle puolelleen. Jälkimmäisten suosijana tunnettu vallananastaja Basiliskos syrjäytti keisari Zenonin vuonna 475 ja uhkasi surmata niskuroivan papiston. Silloin Daniel yllätti kaikki tulemalla alas pylväältään ensimmäisen kerran viiteentoista vuoteen. Hän marssi Konstantinopolin keskustaan, jossa kansa riehaantui ja kantoi Danielia riemusaatossa ympäri kaupunkia. Arkkipiispa Akakios ja häntä tukeneet munkit olivat sulkeutuneet Hagia Sofian kirkkoon. Heidän luonaan käytyään Daniel puhui kansalle kirkon edessä ja lähti kansanjoukon saattamana kohti Hebdomonin palatsia, jossa keisari Basiliskos oli. Kulkueen aikana leprainen parantui sairaudestaan. Palatsin eteen päästyään Daniel karisti tomun viitastaan (vrt. Matt. 10:13-14) sanoutuakseen irti keisarin linjasta, ja koko kansanjoukko teki samoin. Vaatteista noussut pauhu teki vaikutuksen Basiliskokseen, joka lähetti Danielille sovittelevan viestin. Danielin vastaus oli kuitenkin tiukka. Samaan aikaan yksi palatsin torneista romahti.

Daniel paransi sairaita rukouksellaan ja kansanjoukko seurasi häntä kuin Kristus olisi tullut maan päälle. Seuraavana päivänä keisari Basiliskos tuli Hagia Sofian kirkkoon, lankesi pyhän Danielin jalkojen juureen ja teki sovinnon arkkipiispa Akakioksen kanssa koko kansan nähden. Daniel palasi pylväälleen ja teki paluumatkalla vielä lukuisia ihmeitä.

Päästyään takaisin pylväälleen Daniel profetoi Basiliskoksen lähestyvän koleman ja Zenonin (k. 491) valtaan palaamisen. Zenon samoin kuin hänen seuraajansa Anastasios (491–518) kunnioittivat Danielia suuresti. Hänen pylväästään tuli yksi Konstantinopolin ja koko valtakunnan kuuluisimpia ja kunnioitetuimpia pyhiinvaelluskohteita, jonka luokse tultiin kaikkialta valtakunnasta. Pyhästä Danielista maalattiin jo hänen elinaikanaan ikoni, joka vietiin kunnioitettavaksi kirkkoon. Daniel suuttui ja käski hävittää kuvan. Daniel pysyi vapaana kunnianhimosta ja ylpeydestä. Hän ei pitänyt mitään omana ansionaan vaan lähetti kaikki avunpyytäjät kunnioittamaan Simeon Styliitan pyhäinjäännöksiä tai voitelemaan itsensä tämän haudalla palaneiden lampukoiden öljyllä.

Daniel pysyi nöyränä vielä kuolemankin edessä. Hänen sairastuttuaan keisari Anastasios ehti jo rakennuttaa hänelle ylellisen haudan, mutta Daniel toipui ja vaati keisaria lupaamaan, että hänet haudattaisiin maahan ja että hänen ruumiinsa päälle asetettaisiin pyhien reliikkejä, jotta kunnioitus kohdistuisi ensisijaisesti näihin ja parantumiset luettaisiin heidän ansiokseen.

Poislähtönsä Daniel ilmoitti kolme kuukautta etukäteen. Viikkoa ennen kuolemaansa hän keräsi oppilaansa tikkaiden yläportaille ja piti heille viimeisen opetuspuheensa pyytäen heidän esirukouksiaan. Kaupungista alkoi tulla kansaa, joka tahtoi olla paikalla hänen viimeisinä hetkinään. Kolme päivää ennen kuolemaansa Daniel näki yöllä näyssä kaikki menneet pyhät, jotka kutsuivat hänet osallistumaan jumalanpalvelukseen yhdessä heidän kanssaan. Seuraavana päivänä Daniel osallistui viimeisen kerran pyhään ehtoolliseen. Hän nukkui pois lauantai-aamuna, 11. joulukuuta vuonna 493 kilvoiteltuaan 50 vuotta maan päällä ja 33 vuotta pylväällä. Hänen ruumistaan pidettiin tuntikausia kansan nähtävänä, ja ihmiset hyvästelivät häntä kyynelin pyytäen hänen esirukouksiaan. Pyhä Daniel Styliitta haudattiin vielä samana päivänä kaikkien arvohenkilöiden läsnä ollessa. Lyijyarkun päälle asetettiin kolmen pyhän nuorukaisen Hananian, Asarian ja Misaelin (17.12.) jäännöksiä, jotka oli vasta siirretty Konstantinopoliin.

Vuosisadasta toiseen pyhä Daniel Styliitta on säilyttänyt asemansa ortodoksien rakastamana ja kunnioittamana pyhänä. Hänen elämänvaiheensa tunnetaan hänen vivahteikkaasti kirjoitetusta elämäkerrastaan, joka perustuu silminnäkijäkertomuksiin.¹