Pyhä Columbanus

Pyhä Columbanus syntyi Irlannin Leinsterissä 540-luvun alussa. Hän opiskeli Irlannin kuuluisimmassa koulussa Clonardissa, jonka pyhä Finnian oli perustanut. Columbanus osoitti suurta lahjakkuutta opinnoissaan, mutta koska hän oli ulkonäöltään komea, naiset piirittivät häntä, ja tämä sai hänet kärsimään kovasti lihallisten himojen tähden. Hän meni kysymään neuvoa eräältä naiskilvoittelijalta, joka kertoi jättäneensä maailman kaksitoista vuotta sitten katsomatta enää sen jälkeen taakseen: ”Jos en olisi heikompaa sukupuolta, olisin lähtenyt merten yli ja vaeltanut johonkin vielä salaisempaan paikkaan.” Nainen kehotti Columbanusta muistamaan Simsonia, Daavidia ja Salomoa ja pakenemaan.

Äitinsä vastustuksesta huolimatta Columbanus päätti lähteä Lough Ernen saarille Sinell-nimisen vanhuksen oppilaaksi. Sinell ohjasi häntä pyhien kirjoitusten ja askeettisen elämän tuntemiseen. Columbanus edistyi niin nopeasti, että kirjoitti jo pian oman psalmikommentaarin. Ilmeisesti hän pääsi myös tutustumaan viereisillä saarilla kilvoitelleeseen pyhään Comgalliin, sillä kun Comgall siirtyi Bangoriin perustamaan luostaria, Columbanus oli yksi ensimmäisistä paikalle tulleista munkeista. Bangorista muodostui vähitellen Irlannin kuuluisin luostari.

580-luvun alussa Columbanus tunsi Pyhän Hengen kutsuvan hänet lähetystyöhön. Comgallin siunauksella hän valitsi vapaaehtoisen maanpakolaisuuden saadakseen julistaa pelastuksen hyvää sanomaa kaukaisilla mailla. Hän lähti kahdentoista munkin kanssa niin kuin Kristus kerran kahdentoista apostolinsa kanssa. Walesissa heihin liittyi lisää munkkeja, ja he purjehtivat yhdessä kohti Galliaa. Mukana oli muun muassa pyhä Gallus (16.10.).

Galliassa pyhän Columbanuksen johtamat munkit kulkivat Jumalan johdatuksessa ja julistivat kansalle evankeliumia ja katumuksen tietä niin sanoin kuin teoin. Kaikkia tavaroitaan he pitivät yhteisinä. Heidän sävyisyytensä ja keskinäinen rakkautensa oli sellainen, että saattoi selvästi nähdä, kuinka Herra asui heidän keskellään. Pyhän Columbanuksen osaksi tullut armo oli niin suuri, että aina kun hän viipyi jossakin talossa pidemmän tai lyhyemmän ajan, koko talonväki tahtoi kääntyä hänen uskontoonsa.

Columbanuksen johtamien munkkien maine kantautui Burgundin kuninkaan Guntramnuksen¹ korviin. Vuoden 590 tienoilla Guntramnus antoi Columbanukselle maata Annegraysta Vosgesin vuorilta. Annegrayn luostariin tuli pian suuri joukko oppilaita, joita pyhän Columbanuksen esimerkki innoitti ryhtymään pelastuksen työhön askeettisen kilvoituksen avulla. Alueen synkät metsät ja pimeät luolat tarjosivat ihanteellisen rauhan, mutta pian veljiä alkoi olla liikaa luostarin kokoon nähden. Päätettiin perustaa uusi luostari Luxeuiliin; se rakennettiin käyttäen raunioituneen roomalaisen kylpylän ja temppelin kiviä. Columbanus johti luostaria 25 vuoden ajan, ja siitä tuli yksi Länsi-Euroopan kuuluisimmista.

Luxeuilissa veljet rukoilivat erään miehen sairaan vaimon puolesta ja tämä parani välittömästi. Kun mies näki veljestön olevan niin köyhä, että sairaatkin veljet saivat syötäväkseen vain juuria ja kaarnaa, hän toi luostariin vaunulastillisen leipää ja vihanneksia.

Kerran pyhä Columbanus oli kulkemassa Raamatun kanssa metsän läpi miettien, kumpi olisi pahempaa, joutua villipetojen vai pahojen ihmisten seuraan. Hän sai kysymykseen vastauksen, kun kaksitoista sutta tuli häntä kohti. Hän seisoi liikkumatta psalmijakeita rukoillen, kun sudet piirittivät hänet. Sudet nuuskivat hänen viittaansa ja lähtivät tiehensä. Hieman myöhemmin hän kohtasi rosvojoukon, joka pysäytti hänet, mutta hekin antoivat hänen mennä.

Piispa Chamnoald kertoi nähneensä, että kun Columbanus oli metsässä rukoilemassa, tämä saattoi kutsua villieläimiä ja ne tulivat heti hänen luokseen. Hän silitteli niitä, linnut hyppivät hänen ympärillään ja oravat juoksivat pitkin hänen käsivarsiaan sisään ja ulos hänen viittansa hiha-aukoista.

Luxeuilin luostarin kasvettua veljestö perusti vielä kolmannen luostarin Fountainsiin (Fontaines). Kaikilla kolmella luostarilla oli omat johtajansa, mutta Columbanus oli kaikkien isä ja jokaisen munkin esirukoilija. Luostarien organisaatio oli idän suurten laurayhteisöjen tapaan joustava ja rakentui karismaattisen hengellisen isyyden ympärille. Luostariin ei tultu idyllistä elämää vaan ankaraa kilvoittelua varten. Columbanuksen veljet paastosivat ankarasti, ruoskivat itseään ja viipyivät kylmässä vedessä päästäkseen vapaaksi ruumiin himojen vaikutuksesta. Ennen kaikkea luostarit olivat taivaan esimakua: paikkoja, joissa munkit veisasivat enkelien tavoin lakkaamatonta ylistystä kirkkauden Herralle. Columbanus järjesti luostarien rukouselämän niin, että osa munkeista oli koko ajan kirkossa ylistämässä Jumalaa. Näin yhteinen rukous ei koskaan katkennut ja apostoli Paavalin kehotus rukoilla lakkaamatta toteutui hyvin käytännöllisesti.

Kolmessa luostarissa oli satoja munkkeja, ja myöhemmin Columbanuksen seuraajat levittäytyivät ympäri Eurooppaa perustaen luostareita Ranskan, Saksan, Sveitsin ja Italian alueelle. Paikallisten piispojen kanssa alkoi kuitenkin syntyä erimielisyyksiä. Columbanuksen ja hänen oppilaidensa perustamissa luostareissa noudatettiin vanhoja kelttiläisen kirkon tapoja, jotka poikkesivat Manner-Euroopan käytännöistä. Kelteillä oli oma tapansa pääsiäisen ajankohdan laskemiseen.² Lisäksi kelttiläiset luostarit olivat riippumattomia eivätkä halunneet alistua paikallisille piispoille. Sen sijaan niillä oli omia piispojaan, jotka käytännössä olivat kuuliaisia luostarien johtajille. Tämä aiheutti ongelmia erityisesti frankkilaisten piispojen kanssa.

Pyhä Columbanus puolusti kelttiläisiä käytäntöjä Rooman paaville Gregorius Suurelle (590–604) lähettämissään kirjeissä, joissa hän yhtäältä painotti olevansa uskollinen Pietarin istuimen perijälle mutta toisaalta korosti kelttiläisen kirkon tapojen olevan puhdasta apostolista traditiota. Columbanus kieltäytyi osallistumasta Chalonsin vuoden 603 kirkolliskokoukseen, jossa asiaa käsiteltiin, mutta lähetti kokoukselle kirjeen pyytäen suvaitsevaisuutta, jotta hänen yhteisönsä saisivat elää mantereella samalla tavalla kuin Irlannissa.

Suvaitsevaisuus loppui, kun Columbanus rohkeni nuhdella kovin sanoin Burgundin hovin ja erityisesti kuningas Theoderik II:n siveetöntä elämää, johon simoniastaan tunnetut frankkilaiset piispat eivät uskaltaneet puuttua. Kuninkaalla oli jo neljä aviotonta lasta, ja kun pyhää Columbanusta pyydettiin koko hovin edessä siunaamaan heidät, Columbanus kiivastui: ”Vai siunata! Siunata huoruuden hedelmiä, häpeän lapsia, isänsä irstauden todistuskappaleita! Herran nimessä minä kiroan heidät!” Columbanus ja hänen irlantilaiset munkkinsa vangittiin. Jonkin ajan kuluttua heidät vietiin sotilassaatossa Nantesiin, jossa Columbanus kirjoitti Luxeuiliin jääneille munkeille hyvin rakkaudellisen kirjeen. Kaikki irlantilaiset veljet lähetettiin laivalla kohti Irlantia.

Jumalan tahdosta nousi kuitenkin myrsky ja laiva ajautui takaisin Gallian rannikolle. Tämän käänteen rohkaisemana pyhä Columbanus lähti munkkeineen vaeltamaan kohti itää Jumalan johdatukseen luottaen. He taivalsivat Pariisin ja Meaux’n kautta Metziin, jossa he alkoivat julistaa evankeliumia pakanallisille alemanniheimoille. Vihaiset pakanat surmasivat tuolloin kaksi munkkia, mutta vähitellen ihmisiä alkoi kääntyä kristityiksi suurin joukoin.

Noihin aikoihin Columbanus näki unta taistelusta, jossa kuningas Theoderik surmattiin. Kun häntä pyydettiin rukoilemaan näyn toteutumista, Columbanus piti pyyntöä typeränä ja kieltäytyi jyrkästi: ”Jumala tahtoo meidän rukoilevan vihollistemme puolesta eikä heitä vastaan.” Theoderikin sotamenestys oli pitkään hyvä, sillä hän valloitti ne Bregenzin alueet, joilla Columbanus majaili, ja ajoi tämän uudelleen maanpakoon.

Pyhän Columbanuksen rukouksien kautta tapahtui useita ihmeitä. Kun veljestö oli nälissään, hän siunasi heidän vähäisen oluensa ja leipänsä, ja niistä riitti kaikille. Orleansissa hän paransi sokean miehen. Kerran kun tarvittiin kyntöhärkää, Columbanus haki metsästä karhun ja kytki sen ikeeseen.

Oleskeltuaan kuningas Clotharin alueella Columbanus, joka oli jo yli 70-vuotias, kulki Alppien toiselle puolelle. Ensin hän julisti evankeliumia Sveitsin alueella ja asettui sitten Pohjois-Italian Lombardiaan. Sen areiolainen hallitsija Agilulf (Agilof) otti Columbanuksen ystävällisesti vastaan Milanossa vuonna 612. Agilulf antoi hänelle Bobbiosta raunioituneen Pyhän Pietarin kirkon, jonne Columbanus seuraavana vuonna asettui. Veljet kunnostivat kirkon, ja myös sen ympärille muodostui maineikas luostari.

Pyhä Columbanus teki paljon työtä saadakseen alueen areiolaiset takaisin ortodoksis-katoliseen uskoon. Jumala palkitsi hänen uutteruutensa: Agilulf ja hänen kansansa palasivat katolisen kirkon alaisuuteen. Se, että Columbanus yksiselitteisesti alistui Rooman alaisuuteen, oli erittäin tärkeä päätös läntisen kristikunnan yhtenäisyyden kannalta: muussa tapauksessa kelttiläinen kirkko olisi saattanut kasvaa irralleen muusta kristikunnasta. Hän näyttää luopuneen kelttiläisestä pääsiäisen määrittämisestä kaikessa hiljaisuudessa.

Kuningas Clothar lähetti Columbanukselle viestin, että tämän viholliset olivat kuolleet, ja kehotti häntä palaamaan takaisin. Columbanus vastasi kieltävästi ja pyysi kuningasta ainoastaan suojelemaan rakasta veljestöään Luxeuilissä. Tämän jälkeen hän alkoi valmistautua omaan kuolemaansa vetäytymällä yksinäiseen luolaan. Hänen viimeiseksi kirjoituksekseen jäi hänen paavi Bonifatius IV:lle lähettämänsä kirje.

Pyhä Columbanus nukkui pois rauhassa vuonna 615. Hänen ajatuksensa jäivät elämään saarnoissa, joita on säilynyt seitsemäntoista, ja hengellisille lapsilleen lähettämissään kirjeissä. Hän kirjoitti esimerkiksi: ”Mikään ei ole suloisempaa kuin omantunnon tyyneys, mikään ei ole varmempaa kuin sielun puhtaus. Sitä kukaan ei saa omin keinoin, sillä se on lahja, joka saadaan toiselta.” Hän kirjoitti myös runoja, katumuskirjan ja erittäin ankaran luostarisäännön, joka hyväksyttiin virallisesti kirkon käyttöön vuonna 627, mutta joka jäi vähitellen pyhän Benedictuksen lievemmän säännön varjoon. Columbanuksen ankarat katumusharjoitukset jäivät kuitenkin pitkiksi ajoiksi osaksi läntistä luostarielämää. Columbanuksen elämäkerran kirjoitti hänen veljestönsä munkki Jonas Bobbiossa vuonna 643.

Pyhän Columbanuksen kunnostama Bobbion luostari kukoisti aina vuoteen 1802, jolloin Napoleon määräsi sen suljettavaksi. Columbanuksen askelissa vaeltaneet irlantilaismunkit perustivat Ranskan ja Sveitsin alueelle kaiken kaikkiaan yli sata luostaria. Pyhä Columbanus on yksi Länsi-Euroopan kristillistymiseen kaikkein eniten vaikuttaneista pyhistä. Maalaustaiteessa hänet on kuvattu kädessään risti tai apotin sauva, rinnassaan säteilevä aurinko, joskus hän on karhun kanssa tai puhkeavan lähteen äärellä. Hänen pyhäinjäännöksensä ovat edelleen Bobbion seurakuntakirkon kryptassa. Niiden ympärillä on tapahtunut paljon ihmeitä. Kirkossa on myös hänelle kuulunut puukuppi, veitsi ja muita esineitä.