Pyhä Callinicus Cernicalainen, Rîmnicu-Vîlcean piispa

Pyhä Callinicus syntyi hurskaaseen perheeseen Bukarestissa vuonna 1787. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä, jotka kasvattivat pojastaan Jumalaa rakastavan nuorukaisen. Valmistuttuaan kaupungin kreikkalais-romanialaisesta koulusta hän meni 20-vuotiaana Cernican luostariin, sillä hän halusi omistaa koko elämänsä Jumalan palvelemiseen. Jo vuoden kuluttua hänet vihittiin munkiksi. Callinicus tuli nopeasti kuuluksi askeettisesta innostaan. Hän nukkui vain kolme tuntia yössä istuen korkealla tuolilla ja teki päivisin raskasta työtä. Kun Callinicuksen hengellinen ohjaaja oli lähtenyt Athosvuorelle, Callinicus alkoi käyttää ravinnokseen vain vettä ja leipää ja paastosi jopa neljänkymmenen päivän jaksoja. Igumenin kiellettyä yltiöpäisen kilvoituksen Callinicus palasi paikalleen yhteisen ruokapöydän ääreen, mutta söi hyvin vähän. Lauantaisin ja sunnuntaisin hän söi juustoa ja joi maitoa, sillä hän ei halunnut ylpistyä paastoamisensa takia. Callinicuksen pelkkä ulkonäkökin kertoi jatkuvasta ruumiin kuolettamisesta. Hänen silmänsä olivat punaiset ja turvonneet kyynelistä, joita hän joka yö vuodatti keljassaan.

Vuonna 1813 Callinicus vihittiin papiksi, sillä alueella riehunut epidemia oli vienyt monien pappien hengen. Pappeuden pyhä sakramentti sai Callinicuksessa aikaan vielä suuremman kilvoitteluinnon. Hän kaksinkertaisti kilvoituksensa ja osoitti suurta rakkautta erotuksetta kaikkia veljiä kohtaan. Jumalallisen armon läsnäolo hänen sielussaan sai hänet näkemään kaikki ihmiset Jumalan kuvina, ja rakkaus ilmeni hänessä yhä kasvavana nöyryytenä. Kahden vuoden kuluttua Callinicus valittiin luostarin rippi-isäksi. Pian munkkien lisäksi myös monet seudun maallikot, papit, piispat, arvohenkilöt ja itse metropoliittakin riensivät Cernican luostariin saadakseen hengellistä lohdutusta ja ohjausta pyhältä pappismunkilta.

Jonkin ajan kuluttua Callinicus teki pyhiinvaellusmatkan Athosvuorelle, josta palattuaan hän sai nimityksen igumeniksi 31-vuotiaana vuonna 1818. Hänen nöyryytensä ja rakkautensa voittivat puolelleen vastahakoisetkin munkit. Koko veljestö alistui innolla nuoren igumenin johdettavaksi, jota he pitivät kuin Jumalan enkelinä. Pyhä Callinicus piti kuuliaisuutta luostarielämän perustana. Hän sanoi: “Kuuliaisuuteen perustuvan yhteisöelämän perustaja on Herramme Jeesus Kristus, joka on jättänyt meille esimerkiksi oman elämänsä maan päällä.” Callinicus neuvoi munkkeja välttämään turhia keskusteluja, sillä ne johtavat väistämättä panetteluun, ja keskittämään kaikki voimansa sisäiseen rukoukseen. Hän sanoi myös: “Igumeni on kaikkien sydänten sydän. Hän on polku, joka johtaa hänen ympärilleen kokoontuneet täydellistymiseen.”

Vuonna 1821 turkkilaiset tukahduttivat julmasti kansannousun Valakiassa. Monet Bukarestin asukkaat pakenivat Cernican luostarin turviin. Igumeni Callinicus otti kaikki pakolaiset vastaan, ruokki heitä luostarin antimilla ja lohdutti alakuloisia. Ruokavarat oli kuitenkin pian käytetty loppuun ja yhteisöä uhkasi nälänhätä. Pyhä Callinicus lankesi maahan rukoilemaan. Ennen pitkää portille saapui miehiä mukanaan kaksi härkävaunua täynnä leipää, jotka läheisen armeijaleirin pašša oli lähettänyt.

Pyhän Callinicuksen rukoukset pelastivat luostarin monta kertaa turkkilaisten uhasta. Kun turkkilaiset saapuivat paikalle ison tykin kanssa ja uhkasivat tuhota luostarin, pyhä Callinicus käski munkkien ja maallikkojen kokoontua kirkkoon kokoöiseen jumalanpalvelukseen. Palava rukous ja luostarin taivaallisen suojelijan pyhän Nikolaoksen varjelus saivat aikaan sen, että vihollinen vetäytyi vahinkoa aiheuttamatta.

Callinicuksen pastoraalinen huolenpito ulottui elämän kaikille aloille, Jumalan hänen huostaansa uskomien ihmisten hengellisistä ongelmista aina heidän jokapäiväisen elantonsa yksityiskohtiin. Callinicuksen evankeliuminmukainen elämä toimi kuin hengellisen magneetin tavoin. Muutamassa vuodessa hänen ohjaukseensa kerääntyneiden munkkien määrä kasvoi 350:een. Hän rakennutti veljestöä varten uuden kirkon, useita keljoja sekä verstaita, joissa he valmistivat kaiken, mitä yhteiselämää ja hyväntekeväisyyttä varten tarvittiin. Lisäksi useimmat Bukarestin ympäristön luostarit valitsivat hänet rippi-isäkseen ja hakeutuivat hänen hengelliseen ohjaukseensa.

Pyhän Callinicuksen nuhteeton evankeliumin mukainen elämä herätti myös kateutta. Eräänä päivänä yksi häneen vihamielisesti suhtautunut munkki juotti hänelle myrkkyä. Callinicus joutui vuoteenomaksi ja oli jo valmis antamaan sielunsa Jumalan haltuun, kun hän äkkiä kuuli taivaasta äänen, joka käski häntä nousemaan ja kertoi hänelle hänen nimityksestään Rîmnicu-Vîlcean piispaksi. Callinicus toipui nopeasti.

Rîmnicu-Vîlcean piispanistuin oli ollut tyhjänä kymmenen vuotta ja hiippakunta oli surkeassa tilassa. Piispantalo ja katedraali olivat lähes raunioina tulipalon jäljiltä, pappisseminaari oli suljettu, puutteellisesti koulutetut papit elivät enimmäkseen köyhyydessä ja monet kirkot olivat huonosti hoidettuja tai kokonaan suljettuja. Nöyrä Callinicus, joka oli aiemmin kieltäytynyt metropoliitan virasta, joutui taipumaan ruhtinas Barbu Stirbein vaatimukseen. Hänet vihittiin piispaksi vuonna 1850.

Callinicus ryhtyi heti toimeen. Hän kunnostutti piispantalon, rakennutti uuden katedraalin, avasi pappisseminaarin ja hankki painokoneen. Hän myös perusti Frasinein luostarin, jossa noudatettiin Athosvuoren ankaraa luostarisääntöä. Sinne hän vetäytyi mielellään tilaisuuden tullen viettääkseen aikaa luostarin hiljaisuudessa.

Pyhä Callinicus osoitti hengellistä laumaansa kohtaan rajatonta huolenpitoa ja laupeutta. Esikuvanaan hän piti pyhää Nikolaosta, jonka akatistoksen hän luki päivittäin. Myös piispana Callinicus oli valmis luopumaan kaikesta toisten hyväksi ja antoi jopa omia vaatteitaan tarvitseville. Oppilastaan Athanasiusta hän anoi kyynelsilmin löytämään jostakin rahaa köyhille, joita hän kutsui veljikseen Kristuksessa. Callinicuksella oli myös ihmeiden tekemisen sekä ennalta näkemisen ja profetian armolahjat. Hän esimerkiksi tiesi etukäteen vuoden 1877 sodan Venäjän ja Turkin välillä, samoin kuin ne suuret poliittiset muutokset, jotka tapahtuivat Romaniassa tsaarin ja Venäjän armeijan saapumisen jälkeen.

Vaikka Callinicuksen päivät kuluivat piispallisissa tehtävissä, hän omisti edelleen yönsä rukoukselle ja hengelliselle lukemiselle. Estääkseen itseään nukahtamasta hän asetti metallipainon lukemansa kirjan päälle, niin että hänen nukahtaessaan paino putosi lattialle herättäen hänet. Hän kannusti papistoa noudattamaan askeettista elämäntapaa ja rankaisi ankarasti, jos havaitsi heidän parissaan lahjontaa tai moraalittomuutta.

Palveltuaan piispanvirassa seitsemäntoista vuotta pyhä Callinicus vetäytyi Cernican luostariin, jossa hän kilvoitteli viimeisen elinvuotensa tavallisena munkkina. Hänen syventyessään kokonaan rukoukseen hänet ympäröi joskus sanoinkuvaamaton valo, jonka hänen keljassaan käyneet munkit saattoivat nähdä. Erään tällaisen valonäyn jälkeen hän sanoi oppilaalleen Athanasiukselle, joka kysyi siitä häneltä: “Ole tarkkaavainen, sillä enkelit ja muut taivaalliset olennot käyvät alituisesti tässä talossa. Muista, mitä olen kertonut ja näyttänyt sinulle.”

Pyhä Callinicus tiesi kuolemansa kolmetoista päivää etukäteen. Toisena pääsiäispäivänä 11. huhtikuuta 1868 hän tunsi voimistuvansa pitkän heikkouden jälkeen. Hän peseytyi, pukeutui kuolinvaatteisiinsa ja siunasi kaikkia paikalla olevia. Sitten hän kaatui risti kädessään seisaaltaan munkki Germanuksen käsivarsille sanoen: “Hyvästi! Me tapaamme jälleen toisen maailman ilossa!”

Romanian ortodoksinen kirkko kanonisoi pyhän Callinicuksen virallisesti vuonna 1955. Romanian kansa oli kuitenkin kunnioittanut häntä pyhänä jo kauan ennen virallista kanonisointia. Pyhän Callinicuksen reliikkejä säilytetään Cernican luostarissa ja niiden äärellä tapahtuu yhä ihmeitä.