Pyhä Augustinus, Hippon piispa

Augustinus syntyi vuonna 354 Tagastessa nykyisen Algerian alueella. Hänen isänsä Patricius, joka oli arvostettu pieni maanomistaja paikkakunnalla, otti kasteen vasta viimeisinä vuosinaan, mutta hänen äitinsä pyhä Monica (4.5.) oli harras kristitty, joka vei pojan jo lapsena säännöllisesti kirkkoon ja katekumeenikouluun. Kaste lykättiin kuitenkin sen aikaisen tavan mukaan myöhäisemmäksi. Lapsi osoittautui kurittomaksi eikä piitannut äitinsä nuhteista vaan käänsi selkänsä kristinuskolle.

Älykäs Augustinus hallitsi erinomaisesti latinan mutta oli haluton oppimaan kreikkaa, mikä myöhemmin johti ongelmiin hänen teologisessa ajattelussaan. Augustinus lähetettiin 17-vuotiaana Pohjois-Afrikan metropoliin Karthagoon opiskelemaan retoriikkaa. Kaupungin kiusaukset ja huono seura johtivat hänet viettämään irstasta elämää. Augustinuksella oli suhde kristityn naisen kanssa, joka synnytti hänelle pojan, Adeodatuksen vuonna 372.

Luettuaan Ciceroa Augustinus siirtyi oikeustieteen ja retoriikan opinnoista etsimään totuutta ja viisautta. Hän pettyi Raamatun näennäiseen kuivuuteen ja innostui sen sijaan manikealaisten opista, jossa hänen mielestään yhdistyivät Kristus ja mahdollisuus hankkia viisautta pelkästään järjen voimalla. Kesti yhdeksän vuotta ennen kuin hän luopui manikealaisuudesta. Hän menetti illuusionsa manikealaisten opeista keskusteltuaan heidän piispansa Faustuksen kanssa.

Augustinus opetti retoriikkaa ensin Tagastessa ja sitten Karthagossa, mutta kyllästyi nopeasti opetustyöhön oppilaidensa huonon käytöksen takia. Hän matkusti Roomaan ja myöhemmin Milanoon, missä hän yhä haaveili loistavasta urasta hallinnossa (384). Siellä hänet esiteltiin paikalliselle piispalle, pyhälle Ambrosius Milanolaiselle (7.12.), joka valloitti hänet lempeydellään ja varsinkin kaunopuheisuudellaan ja hengellisellä pyhien kirjoitusten tulkinnallaan, joka avasi Augustinuksen sydämen käsittämään Jumalan Sanan syvyyksiä.

Augustinuksen äiti Monica, joka oli seurannut hänen perässään Milanoon, taivutti hänet luopumaan jalkavaimosta ja yritti turhaan järjestää hänelle edullista naimakauppaa. Augustinus oli pettynyt sekä filosofiaan että maailmallisiin huvituksiin ja etsi kaikin voimin todellisen onnen lähdettä. Uusplatonististen filosofien teokset saivat hänet luopumaan lopullisesti manikealaisuudesta. Tämä vapautti hänet etsimään lihaksitullutta Jumalaa, jonka hän alkoi jo hyväksyä järjellään mutta jota hän ei vielä kyennyt kokemaan sydämessään.

Noihin aikoihin Augustinus kuuli pyhän Antonios Suuren elämäkerrasta, jonka pyhä Athanasios oli kirjoittanut ollessaan lännessä maanpaossa ja jonka ansiosta monet ylhäiset miehet yllättäen alkoivat kääntyä kristinuskoon. Hieman myöhemmin Augustinus oli ystävänsä Alypiuksen puutarhassa yksinään suremassa elämäänsä, kun hän kuuli lapsen äänen: ”Ota ja lue!” Hän avasi Paavalin Roomalaiskirjeen ja luki: ”Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.”[1] Kaikki epäilyksen varjot katosivat hetkessä ja lempeä valo täytti Augustinuksen sydämen ilolla. Tuolla hetkellä hänestä tuli uusi ihminen, joka eli siitä lähtien vain Jeesukselle Kristukselle ja Hänen kirkolleen. Hänen äitinsä riemuitsi kuullessaan tästä muutoksesta.

Augustinus luopui retoriikasta ja vetäytyi useaksi kuukaudeksi äitinsä, sukulaisten ja muutamien ystäviensä kanssa maatilalle toipumaan sairauksistaan, joita hänen kääntymyksensä aiheuttama tunnekuohu oli pahentanut. Hänen elämänsä siellä koostui rukouksesta, pyhien kirjoitusten mietiskelystä ja filosofisista keskusteluista.

Palattuaan Milanoon Augustinus vietti ankaraa ja syrjään vetäytynyttä elämää ennen kuin Ambrosius kastoi hänet, hänen ystävänsä Alypiuksen ja poikansa Adeodatuksen 24.4.387. Sitten Augustinus lähti Ostiaan yhdessä äitinsä kanssa tarkoituksenaan palata Afrikkaan ja viettää siellä luostarimaista elämää. Eräänä iltana heidän keskustellessaan heidän hurskaat puheensa ja heidän pyrkimyksensä päästä taivaallisen lähteen vesien äärelle sai heidät kohoamaan jonkinlaisessa ekstaasissa kaikkien näkyvien ja näkymättömien luotujen yläpuolelle yhteyteen ikuisen Viisauden kanssa. Heistä tuntui kuin he saisivat kutsun maistaa ”Herran ilojuhlan” ikuista elämää jo maan päällä. Augustinus on kuvaillut tätä kokemusta yksityiskohtaisesti teoksessaan Tunnustukset, joka kuuluu maailmankirjallisuuden helmiin. Hänen äitinsä pyhä Monica kuoli pian tämän jälkeen, ja Augustinus jäi vielä vähäksi aikaa Italiaan kirjoittaakseen poleemisia tekstejä manikealaisuutta vastaan.

Syyskuussa 388 Augustinus palasi Tagasteen Alypiuksen ja Adeodatuksen kanssa, jotka molemmat kuolivat siellä. Augustinus myi kaiken omaisuutensa jakaen tuotot köyhille ja omistautui kolmen vuoden ajan luostarin perustamiselle ja sen olojen järjestämiselle yhdessä ystäviensä ja oppilaidensa kanssa. Paastoon ja rukoukseen hän yhdisti Jumalan säädösten tutkistelun öin ja päivin jakaen keskusteluissa ja kirjeissä oppilailleen sitä, mitä oli Herralta saanut.

Kerran Augustinus lähti Hippon pikkukaupunkiin erään virkamiehen pyynnöstä, joka harkitsi liittymistä kristilliseen kirkkoon. Augustinus tuli Hippon kirkkoon yhdessä iäkkään piispa Valeriuksen kanssa. Kun kreikankielinen piispa kertoi suunnittelevansa latinaa puhuvan papin vihkimistä avustajakseen, uskovaiset tervehtivät myrskyisin suosionosoituksin Augustinusta. Tämä hyväksyi vihkimyksen kyynelsilmin ymmärtäen vaaran, joka syntyi hänen ”jättäessään Jumalan Jumalan takia”, nimittäin luopuessaan luostarista palvellakseen Kristuksen ruumista, seurakuntaa. Hän sai kuitenkin viivyteltyä vihkimystä muutaman kuukauden, joiden aikana hän valmistautui pappeuteen pyhiä kirjoituksia tutkien. Piispa antoi hänelle kirkon läheltä palan maata, jotta hän saattoi perustaa uuden ”puutarhaluostarin”. Se tuotti kirkolle myöhemmin kymmenen piispaa. Augustinus vihittiin papiksi vuonna 391.

Vuoden 395 lopulla Augustinus sai piispanvihkimyksen ja seurasi pian sen jälkeen Valeriusta Hippon piispana. Hiippakunta oli hyvin pieni, mutta piispa Augustinus valisti koko Afrikan kirkkoa ja laajemminkin koko latinankielistä kristikuntaa vuosikymmenien ajan opettamalla ja toimimalla esikuvallisena hyvänä paimenena, joka antaa elämänsä lampaidensa puolesta ja näkee itsensä Jumalan palvelijoiden palvelijana. Augustinus saarnasi väsymättä lähes joka päivä pyrkien välittämään kuulijoille rakkautensa Jumalaan ja taivaallisiin siunauksiin. Lähes 800 saarnaa on säilynyt meidän päiviimme asti.

Päivisin Augustinus sovitteli kiistoja, valvoi kirkon hallintoa ja piti huolta köyhistä epäröimättä sulattaa kirkon astioita, kun rahasta tuli pulaa. Öisin hänestä tuli taas munkki, joka oli täydellisesti omistautunut Yljälleen. Hän asui piispantalossa yhdessä pappiensa kanssa. Hän laati heille luostarisäännön, joka edellytti ehdotonta köyhyyttä ja käskyjen noudattamista mutta oli sovellettu heidän elinoloihinsa.

Augustinuksen palava rakkaus kirkon ykseyteen ei sallinut hänen olla välinpitämätön kristinuskoa vaivaavia ongelmia kohtaan. Hän osallistui kirkolliskokouksiin ja vaikutti koko roomalaisessa Afrikassa, joka oli siihen asti ollut jakautuneena. Hän kirjoitti noin sata teosta, joista suuri osa oli omistettu taistelulle skismaatikkoja, harhaoppisia ja pakanoita vastaan.

Osoitettuaan ensin vääräksi manikealaisten opit Augustinus vastusti novatiolaisia, joiden mielestä sakramenttien pätevyys riippui papin hyveellisyydestä ja jotka olivat melkein sata vuotta kylväneet erimielisyyttä afrikkalaisissa kirkoissa luomalla rinnakkaisen hierarkian. Kun kaikki piispan ponnistukset ja perustelut novatiolaisten palauttamiseksi takaisin kirkon helmaan osoittautuivat turhiksi heidän vihamielisyytensä takia, hän päätti raskain sydämin kääntyä maallisten voimien puoleen oikeuttamatta kuitenkaan koskaan väkivallan käyttöä. Koska monet pitivät kristittyjä syypäinä Rooman tuhoon (410), Augustinus kirjoitti suurenmoisen kirjan ”Jumalan kaupunki”, jossa hän osoittaa, että kirkko kaikista vaiheistaan huolimatta on lähestymässä ikuista valtakuntaa.

Seuraavaksi Augustinus joutui taistelemaan harhaoppisia pelagiolaisia vastaan, jotka korostivat vapaan tahdon merkitystä mutta samalla väheksyivät jumalallisen armon osuutta, väittivät ihmisen pystyvän omin voimin olemaan tekemättä syntiä, kiistivät alkusynnin siirtymisen ja pitivät lasten kastamista tarpeettomana. Augustinus pyrki kumoamaan heidän väitteensä suojellakseen oikeaa oppia, mutta kiistan kärjistymisen ja oman luonteenlaatunsa takia hän esitti vapaan tahdon ja armon vastakohtaisuuden liian jyrkästi, mistä oli myöhemmin haitallisia seurauksia lännessä. Hänen onnistui tuomituttaa pelagiolaiset Karthagon (411) ja Rooman (417) kirkolliskokouksissa, mutta heidän oppiaan hän ei saanut kokonaan kitketyksi.

Kun vandaalit alkoivat hyökätä Espanjasta kristillistä Afrikkaa vastaan tuhoten kaiken mitä heidän tielleen osui, piispa Augustinus työskenteli vaivojaan säästämättä pelastaakseen sen mikä pelastettavissa oli. 35-vuotisen piispakauden ja apostolisten ponnistusten jälkeen Augustinus sai surukseen nähdä epäjumalien palveluksen ja areiolaisen harhaopin leviävän valloittajien mukana veren tahrimien raunioiden keskelle. Hippoa piiritettiin kolme kuukautta, jona aikana Augustinus sairastui korkeaan kuumeeseen. Hän ripustutti isoilla kirjaimilla kirjoitettuja katumuspsalmeja huoneensa seinille ja antoi urhean sielunsa Herran käsiin elokuun 28. päivänä 430.

Pyhä Augustinus jätti jälkeensä valtavan laajan kirjallisen tuotannon, joka pitää sisällään syvällisiä pohdintoja ja raikasta evankeliumin opetusta – mutta myös paljon näkemyksiä ja painotuksia, jotka ovat vieraita idän kristikunnalle. Idän ja lännen kristillisyyden painopiste-eroista monet juontuvat Augustinukseen, jonka vaikutus lännessä oli suunnaton. Monessa kohdin hän kuitenkin käänsi kirkollisen ajattelun kurssia pois ensimmäisen neljän vuosisadan isien perinnöstä.

Älyllisen mielenlaatunsa ja oman henkilöhistoriansa vaiheiden takia Augustinus tarkasteli ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta enemmän tai vähemmän psykologisesta näkökulmasta toisin kuin aikaisempi patristinen traditio, joka käsitteli samoja asioita enemmän ihmisyyden ja jumaluuden tasolla kuin yksilön ongelmina. Tämä vaikutti Augustinuksen pessimistisiin näkemyksiin perisynnistä ja luonnon ja armon suhteesta sekä Pyhästä Kolminaisuudesta ja muista kysymyksistä.

Ortodoksisen käsityksen mukaan luonnon ja armon suhteesta puhutaan yhteistyönä (synergia). Siinä oleellisen tärkeä on ihmisen vapaa tahto, jonka Luoja tietää ikuisesti mutta ei määrää sitä ennalta. Augustinus yritti ymmärtää jumalallisen ennaltatietämyksen mysteerin, mikä johti hänet yksipuoliseen ja liioiteltuun käsitykseen predestinaatiosta, jonka mukaan Jumala määrää ennalta toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. Tästä Augustinuksen opista tuli monien länsimaisten ennaltamääräämistä koskevien harhaoppien kuten kalvinismin lähde.

Niin kauan kuin Augustinuksen teesejä pidettiin hänen henkilökohtaisina teologisina mielipiteinään (theologoumena), ne eivät estäneet hänen kunnioittamistaan ortodoksisten pyhien joukossa. Vasta sitten kun Rooman kirkko hyväksyi Augustinuksen näkemykset viralliseksi opikseen, niistä tuli ortodoksisen ja katolisen kirkon erimielisyyksien aihe. Pyhää Augustinusta kunnioitetaan ortodoksisena pyhänä, mutta ei niinkään teologina vaan esipaimenena ja hänen kiistämättömän henkilökohtaisen pyhyytensä takia. Ortodoksinen kirkko kunnioittaa hänen elämäänsä mutta ei hyväksy kaikkia hänen oppejaan eikä varsinkaan niiden epäsuotuisaa myöhempää kehitystä.

Vaikka pyhän Augustinuksen opetus tarjosikin lännessä tilaisuuden poikkeamiin oikeasta opista, häntä ei voida syyttää harhaoppisuudesta. Hän alisti pohdintansa aina nöyrästi kirkon ratkaistavaksi ja päätti teoksensa Pyhästä Kolminaisuudesta sanoihin: ”Oi Herra Jumala, ainoa Jumala, kolmiyhteinen Jumala, hyväksykööt ne, jotka ovat Sinun, mitä olen näissä kirjoissa kirjoittanut sellaista, mikä on Sinun; jos niissä on jotakin minun omaani, pyydän sitä anteeksi sekä Sinulta että niiltä, jotka ovat Sinun.”