Pyhä Athanasios Paroslainen

Pyhä Athanasios syntyi Paroksen saarella vuonna 1722. Hän sai ensin opetusta kotisaarellaan ja lähisaarten kouluissa. Hän janosi jatkuvasti uutta tietoa, ja hänen ilonsa oli suuri, kun hän pääsi vuonna 1745 oppilaaksi Smyrnan kuuluisaan Evankeliseen kouluun.[1] Siellä hän opiskeli kuusi vuotta, minkä jälkeen hän siirtyi Athosvuorelle perustettuun Athoniaksen akatemiaan. Sen tarkoitus oli alun pitäen yhdistää tieteellinen opetus ortodoksiseen traditioon sellaisena kuin se oli säilynyt Athoksen luostariyhteisöissä. Akatemiassa oli tällöin opettajina ja peräkkäisinä johtajina kaksi syvällistä oppinutta Kausokalybian skiitan munkki Neofytos ja munkki Eugenios Bulgaris.

Athanasioksen tiedonjano tuli tyydytetyksi. Hän kunnostautui kaikissa oppiaineissa, erityisesti Raamatun tuntemuksessa ja homiletiikassa. Vuonna 1757 hänet nimitettiin opettajaksi. Hänen maineensa levisi Athoksen ulkopuolelle, ja pian hänestä tuli Tessalonikan koulun johtaja vuosiksi 1758–1762. Hän loisti tässä tehtävässä paitsi opettajana myös Jumalan sanan julistajana. Hänen saarnansa olivat täynnä elävää uskoa ja luottamusta Jumalaan, ja niiden ansiosta kansa alkoi rakastaa häntä.

Kun Tessalonikan koulu suljettiin ruttoepidemian johdosta, Athanasios lähti vielä uudestaan opiskelemaan päättääkseen filosofian, fysiikan ja puhetaidon opintonsa Nikeforos Teotokiksen (k. 1800) johdolla. Tämä oli oman aikansa sivistyneimpiä kirkonmiehiä. Sen jälkeen Athanasios kutsuttiin Mesolongiin opettajaksi kouluun, jonka hänen opiskelutoverinsa Panagiotis Palamas oli perustanut. Athanasios auttoi ystäväänsä kehittämään koulua, joka säilytti erinomaisen maineensa aina vuoden 1812 vapaustaisteluihin saakka.

Vuonna 1771 patriarkka nimitti 49-vuotiaan Athanasioksen Athoniaksen koulun johtajaksi. Kuusi vuotta hän jatkoi siellä Eugenios Bulgariksen perintöä. Pyhä Makarios Korinttolainen (17.4.), joka oli tuolloin Athoksella, vihki Athanasioksen papiksi, vaikka tämä itse nöyryydessään yritti ensin kieltäytyä. Yhdessä pyhän Nikodemos Athosvuorelaisen (14.5.) kanssa Athanasios osallistui siihen patristisen kirjallisuuden julkaisuohjelmaan, joka johti ”filokaliseen renessanssiin”. Samalla nämä ”kollybadeiksi” kutsutut miehet alkoivat kiinnittää huomiota eräisiin aikojen kuluessa kirkkoon pesiytyneisiin perimmiltään epäortodoksisiin käytäntöihin, kuten vainajien muistopalvelusten pitämiseen ylösnousemuksen päivänä eli sunnuntaina varsinaisen vainajien muistelupäivän lauantain sijaan.

Toinen vääristymä, jonka korjaamisesta he kävivät kiivasta taistelua, oli tapa käydä pyhällä ehtoollisella vain kerran tai pari vuodessa, mistä oli tullut yleinen käytäntö. Näihin taistoihin liittyivät myös Jakob Peloponnesoslainen, Neofytos Kausokalybialainen, Agapios Kyproslainen ja monet muut. Vastapuoli muodostui yhtäältä Konstantinopolin maallistuneesta yläluokasta ja toisaalta yksinkertaisista munkeista, jotka olivat tottuneet vääristyneeseen traditioon. He saivat aikaan, että kollybadeja ajettiin pois asemistaan ja lähetettiin maanpakoon Thessaliaan, Epeirokseen, Peloponnesokselle ja etenkin Aigeian meren saarille. Tällä tavoin kollybadien näkemykset kuitenkin levisivät yhä laajemmalle.

Myös Athanasios menetti virkansa Athoniaksen rehtorina, minkä jälkeen hän kirjoitti niin vakuuttavan puolustuspuheen, että hänet palautettiin uudelleen rehtoriksi vuonna 1777. Pian häntä kuitenkin pyydettiin ryhtymään uudelleen johtajaksi Tessalonikan kouluun, joka oli alkanut jälleen toimia (1778–1786). Lisäksi hänelle tarjottiin rehtorin virkaa Konstantinopolin patriarkaalisessa koulussa. Häntä houkuteltiin tehtävään lupaamalla hänelle piispaksi vihkiminen. Athanasios kieltäytyi todeten, että hän piti rauhallista luostarielämää ja Jumalan kansan palvelemista kotiseudullaan parempana kuin kunniaa ja varallisuutta. Kieltäydyttyään kaikista tarjouksista hän lähti purjehtimaan kohti Paroksen saarta. Laivassa hän sai tietää Venäjän ja Turkin sodan puhkeamisesta, minkä vuoksi laivan oli ankkuroitava Khiokselle. Athanasios vetäytyi siellä pieneen luostariin ja jäi rauhassa odottamaan, milloin pystyisi jatkamaan matkaansa.

Khioksen asukkaat kuitenkin löysivät Athanasioksen ja pyysivät häntä ottamaan huomaansa heidän koulunsa. Vaikka hän ensin kieltäytyi jyrkästi, he saivat hänet taivutetuksi opettamaan retoriikkaa aina sodan loppuun saakka. Kun retoriikan kurssi päättyi, hän alkoi pitää dogmaattisen teologian ja puhetaidon kursseja. Athanasios oli niin hyvä opettaja, että sodan päätyttyä paikalliset johtomiehet kirkollisten auktoriteettien tukemina saivat hänet jatkamaan opetustaan. Hän johti Khioksen Filosofista koulua aina vuoteen 1812 saakka. Hänen maineensa veti sinne oppilaita kaikilta kreikkalaisilta alueilta mutta myös Egyptistä, Palestiinasta ja Armeniasta. Hän opetti logiikkaa, metafysiikkaa, teologiaa, retoriikkaa ja etiikkaa. Lisäksi hän itse oli täydellinen evankeliumin mukaisen elämän esikuva.

Lopulta korkeassa iässä Athanasios pystyi vetäytymään pieneen luostariin yhdessä joidenkin entisten oppilaidensa kanssa. Vasta silloin hän löysi sen hesykhian, jota hän oli koko elämänsä kaivannut. Hän kirjoitti vielä useita kirjoja, jotka täydensivät hänen teostensa määrän. Ne olivat pääasiassa apologeettisia kirjoituksia, joiden tarkoituksena oli puolustaa ortodoksista traditiota läntisiä vaikutuksia vastaan. Tradition palavana puolustajana Athanasios tahtoi erityisesti säilyttää ortodoksisen käsityksen uskon tunnustamisesta, johon kuuluu valmius tarpeen vaatiessa uhrata oma elämänsä. Tällä tavoin hän kuului niihin, jotka edistivät aktiivisesti uusmarttyyrien kunnioittamista.

Ollessaan kirjoittamassa teosta Oikeasta uskosta ja oikean filosofian luonteesta pyhä Athanasios sai halvauksen. Parin päivän kuluttua kesäkuun 24. päivänä 1813 hän antoi sielunsa rauhassa Jumalan käsiin. Hänen keljastaan löytyi vain hänen yksinkertainen vanha munkinviittansa, öljylamppu ja mustepullo.