Pyhä Athanasios, Konstantinopolin patriarkka

Pyhä Athanasios, ristimänimeltään Aleksios, syntyi Adrianopolissa vuonna 1235. Hänen isänsä kuoli pian hänen syntymänsä jälkeen ja äiti kasvatti hänet. Vartuttuaan hän luki kerran pyhän Alypios Pylväskilvoittelijan elämäkertaa; tämäkin oli ollut orpo. Aleksios päätti seurata hänen esimerkkiään. Hän meni erääseen luostariin Tessalonikaan ja sai viitankantajana nimekseen Akakios. Hän ei kuitenkaan viipynyt siellä kauan, koska huomasi, että tuossa luostarissa pääasiana olivat aineelliset asiat ja kilvoitteluelämää kohtaan vallitsi välinpitämättömyys. Siksi hän siirtyi Athokselle.

Athoksella Akakios asettui Esfigmenoksen luostariin ja antautui siellä erittäin ankariin kilvoituksiin. Hän kulki aina paljain jaloin, ei pessyt koskaan päätään eikä jalkojaan. Hänellä oli vain yksi vaatekerta ja sen alla karkea jouhipaita. Hänen kuuliaisuustehtävänään oli palvella veljestön ruokasalissa. Itse hän käytti ravintonaan ruoantähteitä, jotka hän tapasi syödä seisaaltaan.

Kaikki kunnioittivat ankarasti kilvoittelevaa nuorta munkkia. Tämä häiritsi häntä, ja niin hän käytti hyväkseen tilaisuuden lähteä pyhiinvaellukselle Pyhään maahan. Käytyään rukoilemassa pyhillä paikoilla hän vietti jonkin aikaa yksinäisessä keljassa Latrosvuorella. Sieltä hän meni vastapäätä Konstantinopolia sijaitsevalle Auksentioksen vuorelle, jossa asui tuohon aikaan monia tunnettuja kilvoittelijoita. Lopulta hän asettui Galesiosvuoren Pyhän Lasaroksen luostariin. Palveltuaan veljiä luostarin töissä kahdeksan vuotta hän sai vihkimyksen suureen skeemaan ja uudeksi nimekseen Athanasios. Pian hänet vihittiin myös diakoniksi ja papiksi ja hänestä tuli luostarin kirkon hoitaja.

Athanasioksella oli tapana tulla kirkkoon rukoilemaan jo aamuyöstä ennen jumalanpalveluksen alkua. Kerran kun hän rukoili kyyneleitä vuodattaen Kristuksen ikonin edessä, hän kuuli ikonista äänen: ”Athanasios, koska rakastat minua, panen sinut paimentamaan omaa kansaani.”

Palveltuaan kymmenen vuotta kirkonhoitajana Athanasios alkoi kaivata elämää yksinäisyydessä. Niinpä hän meni jälleen Athokselle ja asettui siellä yksinäiseen paikkaan. Jokin koettelemus kohtasi kuitenkin häntä Athoksellakin, ja niin hän siirtyi sieltä pois Ganosvuorelle. Pian hänen luokseen kerääntyi muitakin kilvoitteluelämää rakastavia, jotka hän otti vastaan iloiten ja kasvatti heistä Pyhän Hengen armolahjojen valittuja vastaanottajia. Heidän joukossaan oli myös naisia, joille hän perusti oman luostarin ja toimi itse sen hengellisenä isänä. Athanasioksen maine ulottui aina Konstantinopoliin saakka.

Kirkko oli noihin aikoihin heikentynyt ja hajallaan latinalaismielisten keisari Mikael VIII:n (k. 1282) ja patriarkka Johannes Bekkoksen aiheuttamien erimielisyyksien vuoksi. Niinpä keisari Andronikos Paleologos kuullessaan Athanasioksen hyveistä lähetti hänen luokseen piispadelegaation pyytämään häntä ryhtymään patriarkaksi. Athanasios muisti Pyhän Lasaroksen luostarissa näkemänsä näyn eikä uskaltanut kieltäytyä. Hän nousi patriarkan istuimelle lokakuun 14. päivänä 1289.

Patriarkkana Athanasios jatkoi askeettista rukouselämäänsä niin kuin ennenkin. Hän ryhtyi vapauttamaan kirkkoa korruptoituneista ja ovelista miehistä, jotka olivat syynä vallitsevaan epäjärjestykseen, ja velvoitti piispat pysymään omissa hiippakunnissaan. Hänen uudistusyrityksiään kuitenkin vastustettiin, niin kuin odotettavissa olikin. Niinpä hän erosi tehtävästään vuonna 1293 tahtoen mieluummin luottaa Jumalaan kuin kuluttaa itsensä loppuun hedelmättömässä kamppailussa pahantahtoisten ihmisten kanssa. Hän palasi yksinäisyyteen, jossa jatkoi rukouskilvoitustaan kaikkien edestä.

Athanasioksen seuraaja patriarkka Johannes oli hyväntahtoinen ja nöyrä mies, mutta hänellä ei ollut Athanasioksen tarmokkuutta eikä hän kyennyt rauhoittamaan kirkollisia oloja. Niinpä keisarin ei auttanut muu kuin kutsua Athanasios takaisin patriarkan istuimelle.

Toisella patriarkkakaudellaan Athanasioksen toiminta oli entistäkin hedelmällisempää. Rukouksen armo oli yksinäisyydessä valaissut hänet ja hän oli koonnut hengellisiä aarteita. Hän oli väsymätön ortodoksisuuden opettaja ja lempeä ja huolehtivainen nälänhädästä kärsivien kaupunkilaisten paimen. Hän itse huolehti ruoan ja vaatteiden jakelusta ja pani pystyyn komitean, jonka tehtävänä oli määritellä elintarvikkeiden hinnat. Mutta tietyt pahansuovat henkilöt, jotka vastustivat kaikkia pyhän patriarkan hyviä ponnisteluja, saivat aikaan, että hänen oli erottava vielä toisenkin kerran.

Näin pyhä Athanasios saattoi omatunto puhtaana luopua kaikista maallisista huolista ja omistautua loppuelämäkseen lukuisten oppilaittensa hengelliseen ohjaamiseen. Jumala soi hänelle selvänäkemisen ja ennalta näkemisen armolahjat. Häneltä on säilynyt kirjeitä, joissa hän kehottaa keisaria ja kansaa katumukseen, jotta turkkilaisten vakaa eteneminen pysähtyisi. Hän täytti 80 vuotta vuonna 1315 ja ymmärsi, ettei hänellä ole enää paljon elinaikaa jäljellä. Hän kutsui luokseen oppilaansa antaakseen heille viimeiset ohjeet. Hän kehotti heitä harjoittamaan kolmea perushyvettä, nöyryyttä, ihmisrakkautta ja armeliaisuutta, ja viettämään koko elämänsä ankarassa pidättyvyydessä ja vastustamaan joka hetki sydämeen pyrkiviä himokkaita ajatuksia. Sen jälkeen hän nukkui rauhassa kuolonuneen. Hänen haudallaan alkoi pian tapahtua runsaasti ihmeitä. Kirkko vahvisti hänen kunnioituksensa ja julisti hänet pyhäksi vuonna 1368.