Pyhä apostoli Jaakob, Herran veli

Pyhä apostoli, Herran veli ja Jerusalemin ensimmäinen piispa Jaakob¹ oli Joosefin, Jumalansynnyttäjän kihlaajan, poika Joosefin ensimmäisestä avioliitosta Salomen kanssa. Johannes Kastajan tavoin Jaakob eli lapsuudestaan saakka nasiirina niiden periaatteiden mukaan, joita laki edellyttää Herralle omistautuvilta. (4. Moos. 6:5) Hän ei juonut viiniä eikä väkijuomia eikä syönyt lihaa. Partaveitsi ei koskenut hänen hiuksiinsa tai partaansa. Jaakob ei kylpenyt eikä voidellut itseään öljyllä, vaan keskittyi ruumiinsa sijasta kehittämään sieluaan. Hän rakasti Herran lakia, pitkiä rukouksia, oikeudenmukaisuutta ja vaatimattomuutta ja piti aina köyhien puolta. Hänen hurskautensa oli niin suuri, että juutalaiset kutsuivat häntä yleisesti nimellä ”vanhurskas”, jotkut jopa nimityksellä ”kansan turva”.

Jaakob Herran veli tuli Kristuksen apostolien joukkoon vasta Herran kuoleman jälkeen. Paavali mainitsee erikseen, että Kristus näyttäytyi ylösnousemuksensa jälkeen Jaakobille. (1. Kor. 15:7) Herran taivaaseen nousemisen jälkeen apostolit valitsivat Jaakobin yksimielisesti Jerusalemin seurakunnan johtajaksi. Herran maanpäällisen elämän aikana Pietari, Johannes ja Jaakob Sebedeuksen poika olivat saaneet etusijan, mutta nyt he antoivat mielihyvin tämän kunnian Jaakobille, Herran veljelle, jonka hurskautta ihailivat apostolien lisäksi Jaakobin suku ja koko juutalainen kansa sekä jopa alueen pakanat.

Nasiirina Jaakobilla oli papillisia oikeuksia, ja hän yksin sai mennä sisään temppelin pyhimpään. Hän kävi temppelissä rukoilemassa kansansa ja koko maailman puolesta polvistuneena tunti tunnin jälkeen, niin että hänen polvensa kovettuivat kamelin polvien kaltaisiksi. Jaakob johti alkuseurakunnan jumalanpalveluselämää. Jaakobin liturgiasta muodostui koko kirkon jumalanpalveluselämän juuri, sillä kaikki myöhemmät ehtoollisjumalanpalvelukset ovat kehittyneet sen pohjalta.²

Pyhä Jaakob oli alkuseurakunnan tärkein ja arvostetuin hahmo, esikuvallinen sekä ajatuksiltaan että teoiltaan. Paavali mainitsee, että Jaakobia, Pietaria ja Johannesta pidettiin seurakunnan pylväinä. (Gal. 2:9) Pyhä Clemens Roomalainen kutsuu Jaakobia ”piispojen piispaksi”. Kun Antiokiassa nousi kiista siitä, tuliko kristityiksi kääntyvät ei-juutalaiset ympärileikata Mooseksen lain mukaan, asia tuotiin Jaakobin ratkaistavaksi. Barnabasta ja Paavalia kuunneltuaan Jaakob ilmoitti, että ei ole tarpeen hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen: ”Meidän on kuitenkin lähetettävä heille kirje ja kehotettava heitä karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja lihaa, josta verta ei ole laskettu.” (Ap.t. 15:19-20) Kun kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo alkuseurakunnan julistustyöstä, hän toteaa jerusalemilaisista: ”Kaikki eivät uskoneet, mutta ne, jotka uskoivat, saivat uskonsa Jaakobilta.”

Kirjeessään pyhä apostoli Jaakob esitteli itsensä nöyrästi: ”Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija”. Hän kehotti pitämään pelkkänä ilona koettelemuksia, sillä niistä selviytyminen kasvattaa kestävyyttä. Hän julisti autuaiksi ne, jotka kestävät koettelemukset, sillä he ovat saava voitonseppeleekseen elämän, jonka Jumala on luvannut Häntä rakastaville. Jaakobin kirje tihkuu jumalallista viisautta, ja häntä voidaan pitää todellisena viisauden apostolina.

Vuoden 62 tienoilla maaherra Festuksen kuoleman jälkeen Juudean maassa alkoivat levottomuudet, ja eräät juutalaiset päättivät tehdä lopun apostoli Jaakobin julistuksesta. Moni oli jo tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi, ja kirjanoppineet ja fariseukset pelkäsivät uuden uskon leviävän koko kansan keskuuteen. He tulivat Jaakobin luo mielistellen ja sanoivat: ”Me pyydämme sinua, vanhurskas: hillitse kansaa, sillä se on eksytetty uskomaan Jeesukseen ja pitää Häntä Messiaana. Pyydämme sinua taivuttelemaan pääsiäisjuhlaan tulevaa kansaa. Me kaikki uskomme sinun sanaasi, sillä me ja koko kansa todistamme, että sinä olet vanhurskas etkä katso henkilöön. Asetu temppelinharjalle, niin kaikki näkevät sinut ja kuulevat hyvin sanasi.”

Kun Jaakob oli noussut temppelin harjalle, kirjanoppineet ja fariseukset alkoivat huutaa: ”Kansaa eksytetään seuraamaan Jeesusta, joka ristiinnaulittiin. He luulevat Häntä Messiaaksi ja vieläpä uskovat Hänen olevan Jumala. Tee meille selväksi miten asia on, ja julista totuus.” Silloin Jaakob vastasi kovalla äänellä: ”Miksi kysytte minulta Ihmisen pojasta? Hän istuu taivaassa Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on tuleva pilvissä tuomitsemaan maailman.” Monet innostuivat Jaakobin julistuksesta ja alkoivat huutaa: ”Hoosianna, Daavidin poika!” Silloin fariseukset alkoivat huutaa: ”Vanhurskaskin on eksynyt!” He juoksivat temppelin harjalle ja työnsivät hänet alas.

Pyhä Jaakob ei kuitenkaan kuollut pudotessaan, ja fariseukset alkoivat huutaa: ”Kivitetään hänet!” Jaakob polvistui ja rukoili Herransa pyhän Stefanoksen tavoin: ”Herra Jumala, Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.” Yksi papeista huusi fariseuksille: ”Lopettakaa! Mitä te oikein teette? Vanhurskas rukoilee teidän puolestanne!” Mutta silloin yksi heistä otti vaatteiden vanuttamiseen tarkoitetun nuijan ja iski sillä apostolia päähän. Näin pyhä Jaakob sai voittajien kruunun. Hänet haudattiin samalle paikalle, temppelin tuntumaan.

Monet juutalaiset olivat kauhuissaan nasiirin surmaamisesta. Kun Jerusalem muutaman vuoden kuluttua hävitettiin, monet pitivät sitä rangaistuksena tästä veriteosta. Pyhän Jaakobin Herran veljen luut siirrettiin 400-luvulla Pyhän Jaakobin katedraaliin, joka on niistä ajoista lähtien ollut Jerusalemin armenialaisten ortodoksien keskus.³