Pyhä Anastasios I, Antiokian patriarkka

Pyhä Anastasios I eli 500-luvulla. Hän syntyi Palestiinassa ja tutustui pyhien isien opetuksiin jo lapsuudessaan. Vartuttuaan aikuiseksi Anastasios toimi Aleksandrian ja Antiokian patriarkkojen välisenä lähettiläänä. Kun Antiokian patriarkka Domninos nukkui kuolonuneen vuonna 561, Anastasios valittiin hänen seuraajakseen. Tämän käänteen Anastasioksen elämässä oli jo muutamia vuosia aiemmin ilmoittanut pyhittäjä Simeon Styliitta (1.9.).

Patriarkkana Anastasios kunnostautui ortodoksisen uskon puolustajana. Hän muun muassa kutsui Antiokiaan koolle kirkolliskokouksen, jossa piispat vahvistivat sitoutuvansa kannattamaan Khalkedonin ekumeenisen kirkolliskokouksen (451) päätöksiä. Anastasios tyrmäsi myös aftartodoketismin¹ harhaopin, vaikka itse keisari oli asettunut harhaoppisten puolelle. Vuonna 570 Anastasios joutui hovijuonittelujen uhriksi. Niiden seurauksena keisari Justinos II (565–578) lähetti hänet maanpakoon. Anastasioksen tilalle piispanistuimelle nostettiin Gregorios-niminen kirkonmies.

Anastasios pakeni Konstantinopoliin. Maanpakolaisvuosiensa aikana hän kirjoitti useita dogmaattisia teoksia. Hän ystävystyi pääkaupungissa tuohon aikaan Rooman piispan lähettiläänä työskennelleen pyhän Gregorius Dialogoksen (12.3.) kanssa. Kun Gregorius hieman myöhemmin vihittiin Rooman piispaksi, hän vetosi heti keisari Marikios I Tiberiukseen (582–602), jotta tämä palauttaisi Anastasioksen piispanistuimelle.

Keisari suostui Gregoriuksen pyyntöön, mutta Anastasios itse oli haluton palaamaan patriarkan tehtäviin. Hän piti hiljaisesta ja rauhallisesta elämästään, jonka täyttivät rukous ja kirjoittaminen. Kun kuitenkin monet ystävät useita kertoja anoivat Anastasiosta palaamaan Antiokiaan, hän suostui lopulta. Kaksikymmentäkolme vuotta kestäneen maanpakolaisuuden jälkeen Anastasios nousi jälleen Antiokian piispanistuimelle. Hän toimi nyt oman seuraajansa Gregorioksen seuraajana, sillä tämä oli kuollut vuonna 594.

Seuraavien viiden vuoden aikana Anastasios johti hengellistä laumaansa viisaudella. Häntä kunnioitettiin koko kirkossa. Paimenena hän joutui kohtaamaan myös vaikeuksia, jotka vaikuttivat kirkon elämässä kuin sudet lammaslauman keskellä. Näistä ongelmistaan Anastasios kertoi ystävälleen Rooman piispa Gregoriukselle, joka lohdutti häntä kirjeissään.

Patriarkka Anastasios puolestaan neuvoi Gregoriusta olemaan hermostumatta liikaa, kun Konstantinopolin patriarkka oli ottanut itselleen arvonimen ekumeeninen patriarkka. Anastasios kirjoitti Gregoriukselle, että Konstantinopolin patriarkan teko ei ollut edes huomion arvoinen. Samassa yhteydessä Anastasios puhutteli Gregoriusta ylistävään sävyyn.

Tarkkanäköisen Gregoriuksen vastaus Anastasiokselle sisälsi jonkin verran ironisia sanakäänteitä. Gregorius kirjoittaa ystävänsä kirjeen olevan “kuin mehiläinen, joka kantaa mukanaan sekä hunajaa että pistintä”. Gregorius jatkoi Anastasioksen sanojen tekevän hänet kylläiseksi hunajalla ja lävistävän pistimellä. Tämä oli Gregoriuksen mukaan kuitenkin hyvä asia. Hän viittasi kuningas Salomon sanoihin: “Rakastavan lyöntikin on rakkautta, vihamiehen suudelmakin pelkkää vihaa.” (Sananl. 27:6).²

Pyhä Anastasios eli korkeaan ikään ja nukkui kuolonuneen vuonna 599. Hänen teologisia kirjoituksiaan on säilynyt meidän päiviimme asti. Niiden joukossa on viisi opillista opetuspuhetta sekä kirkon juhlapäiviin liittyviä saarnoja, joissa käsitellään muun muassa Kristuksen temppeliintuomista, ilmestysjuhlaa sekä Kristuksen kirkastumista. Näiden lisäksi Anastasios kirjoitti muutamia kommentaareja Matteuksen evankeliumiin. Eräissä teksteissään hän käsitteli muun muassa sitä, ettei kristittyjen tule pyrkiä kostamaan.