Pyhä Constantine syntyi vuonna 1654. Hänen setänsä Konstantinos Kantakuzenos kasvatti hänet ja hän sai hyvän koulutuksen. Vuonna 1688 hänet valittiin pajarien kokouksessa Valakian maaherraksi eli voivodiksi, mitä tehtävää hän hoiti 25 vuotta toimien kaikessa evankeliumin mukaan. Taitavan diplomatian avulla hän onnistui turkkilaisten painostuksesta huolimatta kohottamaan maansa kansainvälistä statusta. Hän rakennutti Valakiaan kirkkoja ja luostareita ja avusti avokätisesti myös Athosvuorta.

Vuonna 1703 Constantine, joka oli jo sairas mies, kutsuttiin sulttaanin luo Adrianopolikseen56 selittämään, miksi hän ei kyennyt maksamaan veroja, joita nostettiin jatkuvasti. Käyttäen hyväksi hänen poissaoloaan hänen lähin avustajansa ja armeijan komentaja Tuomas Kantakuzenos astui venäläisten palvelukseen. Petos myötävaikutti ruhtinaan aseman luhistumiseen. Häntä syytettiin valheellisesti salaisista yhteyksistä Itävaltaan, Venäjään ja Venetsiaan sekä Transylvaniassa olevien maiden ryöstämisestä perheensä hyväksi. Kirkkaan viikon tiistaina 1714 sulttaani Ahmed III, joka kärkkyi hänen omaisuuttaan, antoi määräyksen pidättää hänet Bukarestissa. Sulttaanin miehet löysivät kuitenkin suureksi harmikseen Constantinen palatsista vain vähän rahaa.

Constantine vietiin Konstantinopoliin perheensä ja uskollisen neuvonantajansa Ianache Vacarescun kanssa. Häntä kidutettiin neljän kuukauden ajan. Hänen päähänsä painettiin punaiseksi kuumennettu metallikruunu ja hänen käsiinsä ja jalkoihinsa työnnettiin nauloja. Sitten tuomari lupasi säästää vangittujen hengen, jos he kääntyisivät islamiin, mutta Constantine ja hänen poikansa pysyivät taipumattomina ja sanoivat olevansa valmiit kuolemaan oikean uskon puolesta. Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlana heidät tuomittiin kuolemaan. Heidät vietiin avojaloin ja pelkkiin paitoihin puettuina mestauslavalle lähellä palatsia, jossa sulttaani, hänen visiirinsä ja Euroopan suurvaltojen suurlähettiläät odottivat. Ruhtinaan nuorin poika 12-vuotias Matteus johti kulkuetta. Ruhtinas Constantine rohkaisi poikiaan sanoen: ”Lapseni, olemme menettäneet kaiken tässä maailmassa. Pelastakaamme edes sielumme pesemällä pois syntimme omassa veressämme.” Kun ruhtinaan kolme vanhinta poikaa ja hänen neuvonantajansa oli mestattu, lapsukainen Matteus pelästyi ja lupasi kääntyä muslimiksi. Silloin ruhtinas rohkaisi häntä sanoen: ”On parempi kuolla tuhat kertaa kuin pettää uskomme, jota kukaan ei voi riistää meiltä.” Matteuksen rohkeus palasi. Hän taivutti kaulansa miekan alle sanoen, että halusi kuolla kristittynä.

Kuuden marttyyrin ruumiit heitettiin Bosporinsalmeen ja päät asetettiin seipäisiin palatsin sisäänkäynnin edustalle. Kolmen päivän kuluttua ne heitettiin mereen, mutta pian ne löydettiin ja patriarkan määräyksestä nämä kallisarvoiset reliikit vietiin Halkin saarelle. Marttyyriruhtinaan vaimo Marika ja perheen muut vangitut jäsenet välttivät kuoleman kristittyjen maksettua heistä suuret lunnaat. Palattuaan kotimaahansa ruhtinatar onnistui siirrättämään puolisonsa ja lastensa reliikit Bukarestiin vuonna 1720. Siellä ne asetettiin ruhtinaan rakennuttamaan Pyhän Georgios Uuden kirkkoon.

Ateenan ja Korintoksen puolivälissä sijaitsevan Megaran pyhät marttyyrit Serafim, Doroteos, Jaakob, Demetrios, Basileios ja Sarantis tulivat yleiseen tietouteen ihmeen kautta. Vuonna 1798 kolme ratsastajaa ilmestyi unessa yhdeksänvuotiaalle Paisios-nimiselle pojalle, ja nimiään paljastamatta he käskivät hänen etsiä heidän reliikkinsä. Poika kertoi ilmestyksestä isoisälle, joka vain moitti häntä. Ilmestykset jatkuivat, kunnes isoisä kuoli. Kuolemaa alettiin pitää rangaistuksena hänen epäuskostaan. Vuoden kuluttua pyhät osoittivat lapselle reliikkien tarkan sijoituspaikan. Paisios kertoi siitä isälleen, joka alkoi heti etsiä niitä. Turkkilaisten pelosta hän kaivoi yön pimeydessä.

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlaa seuraavana päivänä isä löysi pojalle ilmoitetusta paikasta kolmen ihmisen reliikit, joista huokui hyvää tuoksua. Pian rukouspalveluksen jälkeen uskovat saivat tietoonsa heidän nimensä: Serafim, Doroteos ja Jaakob.

Reliikkien kautta tapahtui ihmeitä, ja seuraavana vuonna Paisiokselle ilmoitettiin Basileioksen ja Demetrioksen reliikkien sijoituspaikka, joka oli kymmenen metrin päässä edellisestä haudasta. Paikalle rakennettiin pieni kappeli, ja monet sairaat paranivat vietettyään yön pyhien reliikkien luona. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Paisios löysi uuden ilmestyksen jälkeen vielä Sarantiksen reliikit tunnin kävelymatkan päästä.

Myöhemmin Paisioksesta tuli hurskas pappi. Reliikkien löytöpaikalle rakennettiin kirkko, jossa pyhät marttyyrit varjelivat paikallisia asukkaita niin heidän sairauksissaan kuin vahvistamalla heitä kreikkalaisten vapaustaistelun aikana 1820-luvulla. Viime vuosikymmeninäkin paikalla on tapahtunut ihmeitä. Megaran pyhien marttyyrien oletetaan kuolleen keisari Julianus Luopion aikana 360-luvulla.

Kun Kristus katsoi hyväksi kutsua äitinsä luokseen, Hän lähetti ylienkeli Gabrielin ilmoittamaan siitä kolme päivää aikaisemmin: ”Älä pelkää vaan iloitse, sillä sinä siirryt ikuiseen elämään.” Jumalanäiti otti uutisen iloiten vastaan ja meni Öljymäelle rukoilemaan, niin kuin hänellä oli tapana. Öljymäen puut kunnioittivat häntä taivuttamalla oksansa häntä kohden.

Rukoiltuaan Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä palasi kotiinsa Siionin vuorelle, missä hänen sanotaan asuneen pyhän Johannes Teologin luona. Kun hän meni sisälle, talo alkoi yhtäkkiä vavista. Hän kiitti Jumalaa, pyysi sytyttämään lampukat ja kutsui koolle sukulaisensa ja ystävänsä. Hän valmisti itse kuolinvuoteensa ja käski tekemään kaikki valmistelut hautaustaan varten. Kun hän paljasti naisille uutisen lähdöstään taivaaseen, hänen ystävänsä alkoivat itkeä ja valittaa ja pyysivät Mariaa, että tämä ei jättäisi heitä orvoiksi. Hän rauhoitti heitä sanoen, että vaikka hän menisi taivaaseen, hän edelleenkin suojelisi heitä ja koko maailmaa rukouksillaan. Naiset lakkasivat itkemästä ja kiiruhtivat aloittamaan hautausvalmisteluja. Maria pyysi antamaan ainoat omistamansa kaksi viittaa köyhille leskille, jotka olivat hänen ystäviään.

Tuolloin talo tärisi uudelleen ja täyttyi pilvistä, jotka toivat mukanaan apostolit muista maista, joissa he olivat olleet lähetysmatkoilla. Heidän myötään koko kirkko oli mystisesti läsnä viettämässä Jumalanäidin hautausjuhlaa. Apostolien lisäksi paikalle tuli piispoja kuten pyhät Hieroteos (4.10.), Dionysios Areopagita (3.10.) ja apostoli Timoteus (22.1.). Kyynelsilmin he sanoivat Jumalanäidille: ”Jos sinä jäisit maailmaan ja eläisit meidän keskuudessamme, se lohduttaisi meitä, mutta kun kerran on sinun Poikasi ja meidän Opettajamme tahto, että sinut otetaan taivaaseen, me itkemme ja valitamme. Iloitsemme kuitenkin siitä, mitä sinulle tapahtuu.” Jumalanäiti vastasi: ”Minun Poikani ja Jumalani opetuslapset ja ystävät, älkää muuttako minun iloani suruksi vaan haudatkaa minun ruumiini ja jättäkää se siihen asentoon, johon asetun kuolinvuoteellani.”

Sitten saapui apostoli Paavali, Kristuksen ”valittu ase”. Hän heittäytyi Jumalansynnyttäjän jalkojen juureen kunnioittaakseen häntä ja sanoi: ”Iloitse, Elämän äiti ja minun saarnojeni kohde, sillä vaikka en koskaan nähnyt Kristusta lihassa, näen Hänet nähdessäni sinut.”

Hyvästeltyään kaikki läsnäolijat Kaikkeinpuhtain asettui kuolinvuoteelleen ja rukoili Poikaansa koko maailman rauhan puolesta. Sitten hän siunasi apostolit ja piispat ja hymyillen antoi rauhallisesti valoa kirkkaamman sielunsa Poikansa ja Jumalansa käsiin, joka oli saapunut yhdessä ylienkeli Mikaelin ja enkelijoukon kanssa noutamaan sitä. Hän kuoli ilman kärsimystä ja ahdistusta aivan niin kuin oli synnyttänytkin ilman tuskaa. Tämän oletetaan tapahtuneen yksitoista vuotta Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen, kun Jumalanäiti oli 59-vuotias.

Apostoli Pietari aloitti hautaveisun, ja hänen toverinsa lähtivät kantamaan paareja soihdunkantajien jäljessä laulajien seuratessa heitä. Hautajaissaattueen kärjessä oli pyhä Johannes Teologi, joka piteli palmunoksaa kädessään, ja hänen takanaan opetuslasten joukko. Enkelit yhtyivät ihmisten veisuun, joten sekä taivas että maa täyttyivät surulaulusta Jumalansynnyttäjän kunniaksi. Ilma puhdistui hänen sielunsa kohoamisen ansiosta, maa pyhittyi hänen ruumiinsa hautaamisen kautta ja sairaita parani.

Juutalaisten johtomiehet eivät kestäneet katsella tätä näkyä vaan lähettivät ihmisiä kaatamaan paarit, joilla ruumis lepäsi, mutta jumalallinen tuomio teki heidät sokeiksi. Yksi heistä, pappi Jefonia, onnistui laskemaan kätensä pyhille paareille, mutta enkeli katkaisi hänen kätensä kyynärpäistä ja kädet jäivät kiinni paarien reunaan. Rangaistus sai Jefonian katumaan tekoaan, ja hän omaksui kristinuskon kaikesta sydämestään. Hänen kätensä paranivat apostoli Pietarin lausumasta sanasta, ja Jefoniasta tuli pelastuksen ja parannuksen väline. Kun hänelle annettiin Jumalanäidin palmunoksan haara, hän asetti sen toveriensa silmille, jolloin he paranivat samalla kertaa sekä ruumiillisesta että hengellisestä sokeudestaan.

Saavuttuaan Getsemanen puutarhaan apostolit hautasivat Jumalanäidin pyhän ruumiin ja viipyivät siellä kolme päivää rukouksessa enkelien säestäessä heitä laulullaan. Apostoli Tuomas ei ollut läsnä hautajaisissa vaan saapui vasta kolmantena päivänä Getsemaneen ja oli lohduton, koska ei ollut voinut nähdä Kaikkeinpyhimmän ruumista. Siksi apostolit päättivät avata hautakammion, jotta Tuomas saisi kunnioittaa häntä. Kun he siirsivät sisäänkäyntiä sulkevan kiven, he kaikki hämmästyivät huomatessaan, että ruumis oli kadonnut ja jäljellä oli vain tyhjä käärinliina, joka oli pysynyt ruumiin muotoisena. Se oli ainutlaatuinen todiste Jumalanäidin siirtymisestä (metastasis) taivaaseen ja yhtymisestä uudelleen sielun kanssa lähellä hänen Poikaansa. Näin hänestä tuli ihmisten edustaja ja puolustaja Jumalan edessä.

On kerrottu, että palattuaan haudalta apostolit kokoontuivat aterialle ja asettivat Kristuksen paikalle kolmikulmaisen leivänpalan. Kun he tavan mukaan kohottivat leivän kutsuen Kristuksen nimeä, he kuulivat Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän sanovan: ”Iloitkaa, sillä minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti!” Iloissaan apostolit huusivat: ”Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä, tule meidän avuksemme!” Tästä on peräisin luostareissa noudatettava tapa toimittaa panagiapalvelus Jumalanäidin kunniaksi.

Juhlan liturginen ja ikonografinen tematiikka on peräisin lähinnä apokryfisistä kirjoituksista, joita laadittiin 400‒500-luvuilla. Ortodoksisen kirkon pyhät isät eivät ole halunneet tehdä Jumalanäidin taivaaseen ottamisesta dogmia, kuten roomalaiskatolinen kirkko teki vuonna 1950.

Pyhä Simplicianus syntyi vuoden 320 tienoilla Milanossa. Hän toimi ensin Roomassa ja sitten Milanossa, missä hän opetti kristinuskoa pyhälle Ambrosiukselle (7.12.) ja kastoi hänet vuonna 374. Myöhemmin Augustinus (15.6.) kysyi Simplicianukselta neuvoja ja laati kaksi kirjaa armonopista, joissa hän vastasi Simplicianuksen hänelle esittämiin eksegeettisiin ja teologisiin kysymyksiin. Vuonna 397 Simplicianuksesta tuli kuuluisan Ambrosiuksen jälkeen Milanon piispa. Simplicianus osallistui Karthagon (397), Torinon (398) ja Toledon (400) kirkolliskokouksiin. Pyhä Simplicianus kuoli noin vuonna 401 Milanossa, ja hänet haudattiin Neitsyiden basilikaan, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa. Neljä Ambrosiuksen kirjettä Simplicianukselle ja yksi Augustinuksen kirje on säilynyt.

Pyhä piispa Alipius syntyi 300-luvulla ylhäiseen perheeseen Thagastessa (nyk. Souk Ahras Algeriassa), ja hänestä tuli muutamia vuosia vanhemman ystävänsä Augustinuksen (15.6.) tavoin manikealaisuuden kannattaja. Alipius seurasi Augustinusta Roomaan ja sitten Milanoon, missä Ambrosius Milanolainen (7.12.) kastoi heidät pääsiäisenä 387. Seuraavana vuonna he palasivat Thagasteen ja viettivät joitakin vuosia luostarissa. Augustinuksen pyynnöstä Alipius matkusti Betlehemiin tapaamaan Hieronymusta (15.6.). Vuonna 394 Alipiuksesta tuli Thagasten piispa. Tässä tehtävässä hän joutui taistelemaan donatismin ja pelagiolaisuuden harhaoppeja vastaan. Pyhä Alipius kuoli vuoden 430 tienoilla Thagastessa.

Profeetta Miika on kuudes kahdestatoista pienemmästä profeetasta. Hän oli Juudan heimoa ja kotoisin Morešetista, Jerusalemin lounaispuolelta. Hänen profeetallinen palveluksensa alkoi vuoden 778 tienoilla ennen Kristusta ja jatkui lähes puolen vuosisadan ajan Juudan kuninkaiden Jotamin, Ahasin ja Hiskian hallituskausilla. Hän oli profeettojen Jesajan, Aamoksen ja Hoosean aikalainen ja mahdollisesti yksi Jesajan oppilaista.

Profeetta Miika ilmoitti ”Jaakobille sen rikkomukset ja Israelille sen synnit”. ”Herra käy oikeutta kansaansa vastaan, hän kutsuu Israelin tuomiolle. ‒ Mitä minä olen tehnyt sinulle, kansani? Olenko vaatinut sinulta liikaa? Vastaa minulle!” Hän syytti kansaa paitsi hurskauden puutteesta ja uskonnollisten velvollisuuksien laiminlyönnistä myös rikkomuksista lähimmäisenrakkauden käskyä vastaan. ”Oikeamieliset ovat kadonneet maasta, yhtään rehellistä ei ole ihmisten joukossa.” ”Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta, palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat. Kuitenkin he muka luottavat Herraan ja sanovat: ’Herra on meidän keskellämme. Onnettomuus ei voi kohdata meitä!’”

Miikan julistukset ja ennustukset koskivat Juudan ja Israelin erillisiä kuningaskuntia. Hän kulki halki maan avojaloin ja säkkivaate lanteilla valittaen ja vaikeroiden, koska hän näki edeltä Israelia uhkaavat onnettomuudet ennen sen tuhoutumista ja Juudan kärsimykset Assyrian kuningas Sanheribin maahantunkeutumisen aikana. Sanherib tulisi rankaisemaan kansan rikkomuksia, joista suurimpia oli kuningaskunnan jakautuminen pohjoiseen Israelin ja eteläiseen Juudan kuningaskuntaan.

Profeetta Miika kuitenkin näki, että koettelemusten jälkeen Herra hallitsisi ikuisesti uudistetussa Siionissa. Pakkosiirtolaisuudesta palaavat juutalaiset ja lukuisat kansat kokoontuisivat Herran kirkkauden temppeliin. ”Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.” Tämä uusi rauhan ja harmonian aika alkaa Betlehemistä. Miika ennusti maailman Vapahtajan syntymän: ”Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana.” Kaikki kansat kokoontuvat uuteen Siioniin, hengelliseen Jerusalemiin, joka tarkoittaa kirkkoa. Profeetta Miikan ennustus päättyy armon ilmoitukseen: ”Jumala, onko sinun vertaistasi! Sinä annat synnit anteeksi ja jätät rankaisematta jäljelle jääneen kansasi rikkomukset. Sinä et pidä vihaa iäti, sinä olet laupias. Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen.”

Profeetta Jeremian sanoista päätellen juutalaiset eivät uskaltaneet tappaa profeetta Miikaa. Hänet haudattiin lähelle syntymäkyläänsä ja reliikit löydettiin keisari Teodosios Suuren hallituskaudella 300-luvulla Eleutheropoliksen piispan saaman ilmestyksen perusteella.

Pyhä Ursicius syntyi Illyriassa Länsi-Balkanilla ja palveli tribuunina Rooman armeijassa keisari Maximianuksen hallituskaudella (286–305). Hänet ilmiannettiin kristittynä ja häntä kidutettiin monin tavoin. Hänen kätensä sidottiin öljytyillä rievuilla ja sytytettiin tuleen. Ursicius pysyi rauhallisena ja totesi, että oli vain kohtuullista, että hänen käsiään rangaistiin, koska ne olivat pelastaneet keisari Maximianuksen vihollisten käsistä. Silloin keisari määräsi, että tuli oli sammutettava, mutta kuolemantuomio julistettiin siitä huolimatta. Teloittajaksi määrättiin hänen ilmiantajansa, joka joutui lyömään Ursiciuksen kaulaa kolme kertaa, ennen kuin tämä pääsi noutamaan kuihtumattoman marttyyrin seppeleen. Eräs kristitty hautasi hänet.

Pyhä Markellos syntyi ylhäiseen kyproslaiseen sukuun 300-luvulla. Hänen toimiessaan virkamiehenä kansa ihaili häntä hänen hurskautensa ja oikeudenmukaisuutensa takia. Kun Apamean piispa Johannes, joka Konstantinopolin kirkolliskokouksessa (381) oli puolustanut oikeaa uskoa, oli kuollut, Markellos valittiin hänen seuraajakseen. Hän piti valppaasti huolta siitä, ettei epäjumalienpalvelus pääsisi voimistumaan. Keisari Teodosioksen määrättyä, että kaikki pakanalliset temppelit Rooman valtakunnassa oli hävitettävä, Markellos antoi hävittää epäjumalantemppeleitä kaupungistaan ja alueensa kylistä. Tilalle hän määräsi rakentamaan kirkkoja todellisen Jumalan kunniaksi.

Maaherran sotilaat eivät saaneet kuuluisaa Jupiterin temppeliä millään hajotetuksi. Eräs työmies ilmoitti voivansa tuhota mahtavan temppelin. Hän kokosi helposti syttyvää materiaalia puisten pylväiden juurelle, mutta niitä ei saatu syttymään. Markellokselta pyydettiin apua. Hän rukoili ja kaadatti pylväisiin vettä, joka toimi kuin öljy: pylväät syttyivät tuleen, murtuivat ja veivät koko temppelin mennessään. Tämän ihmeen ansiosta monet kääntyivät kristinuskoon ja Markellos pystyi jatkamaan evankeliumin julistamista hiippakunnassa epäjumalanpalvojien sinnikkäästä vastustuksesta huolimatta.

Myöhemmin kun Aulonin temppeliä hävitettiin, pakanat huomasivat piispan seisovan vähän kauempana katselemassa sen tuhoa. He ottivat hänet kiinni, veivät roviolle ja polttivat hänet elävältä. Näin pyhä Markellos antoi kunniakkaasti sielunsa Jumalan käsiin.

Tapahtuman jälkeen Markelloksen sukulaiset halusivat kostaa hänen surmaajilleen. Niinpä Antiokian alueen piispat pitivät vuonna 388 kokouksen, jossa he vahvistivat, etteivät kristityt saa kostaa, jos heidän piispojaan surmataan. Sen sijaan piispat kehottivat Markelloksen sukulaisia kiittämään Jumalaa siitä, että piispa oli katsottu arvolliseksi kuolemaan hyvän asian puolesta.

Seitsemäntoista vuotta pyhittäjä Feodosi Kiovalaisen (ks. 3.5.) kuoleman jälkeen vuonna 1091 luolaluostarin veljestö päätti siirtää Feodosin pyhäinjäännökset luolasta, jonne ne oli haudattu, luostarin pääkirkkoon. ”Isämme pyhäinjäännösten tulee aina olla silmiemme edessä ja meidän tulee aina käydä osoittamassa niille kunnioitusta”, he totesivat. Pyhäinjäännösten esiin kaivamisen igumeni uskoi kronikoitsijamunkki Nestorille (27.10.), joka sai ottaa avukseen kaksi munkkia. Koko yön kaivettuaan he löysivät pyhäinjäännökset. Ne siirrettiin pääkirkkoon suurin kunnianosoituksin useiden piispojen, eri luostareiden igumenien ja munkkien saattamana. Kahdeksantoista vuotta siirron jälkeen pyhittäjä Feodosi julistettiin pyhäksi.

Pyhä Nazar syntyi Georgiassa vuonna 1872. Hän opiskeli Tbilisin pappisseminaarissa, toimi pappina Khonissa, jatkoi sitten vielä opintojaan Kiovan kirkollisessa akatemiassa ja palasi vuonna 1909 Georgian kirkon hallintotehtäviin Länsi-Georgian Imeretissä. Sitten hänestä tuli Kartlin ja Kakhetin maakuntien luostarien tarkastaja ja lopulta vuonna 1918 Kutaisin ja Imeretin metropoliitta.

Kun Georgia yhdistettiin Neuvostoliittoon vuonna 1922, Nazar vastusti määrätietoisesti ateistista ideologiaa ja sai vastaansa kommunistien vihan. Georgian vanhimmista katedraaleista koottiin neljä arkullista pyhiä esineitä, jotka haudattiin metropoliitta Nazarin talon alle suojaan kommunistien ryöstely- ja hävitysvimmalta. Lopulta bolševikit pääsivät aarteiden jäljille ja löysivät ne. Kun häneltä kysyttiin oikeudenkäynnissä, kenen puolesta hän oli kätkenyt aarteet, hän vastasi: ”Kirkon ja Georgian kansan puolesta.” Hänet määrättiin teloitettavaksi, mutta tuomio peruutettiin, Nazar jätettiin vankilaan ja kaikki hänen omaisuutensa takavarikoitiin.

Istuttuaan kaksi vuotta vankilassa Nazar vapautettiin huhtikuussa 1924, mutta hänen ei sallittu asua kodissaan, joka oli muutettu varastoksi. Hänet määrättiin asumaan veljensä luona. Elokuussa 1924 Simonetin kylästä tuli delegaatio pyytämään häntä vihkimään heille kirkon. Nazar suostui, mutta kirkon vihkimisen jälkeisenä yönä tsekistit pidättivät hänet, hakkasivat hänet ja veivät saman tien tuomittavaksi. Ilman oikeudenkäyntiä kolmen miehen troikka tuomitsi metropoliitta Nazarin kuolemaan yhdessä neljän muun papiston jäsenen kanssa. Nämä olivat papit German Jajanidze, Ieroteos Nikoladze ja Simon Mcedlidze, joka tunnettiin Georgian kirkon autokefalian puolestapuhujana, sekä ylidiakoni Besarion Kukhianidze. Kidutusten jälkeen heidät ammuttiin metsässä.

Vuonna 1994 patriarkka Ilia II:n johdolla Georgian kirkko päätti yksimielisesti vahvistaa metropoliitta Nazarin ja muiden marttyyrien pyhyyden. Heidän johdollaan kaikki Neuvostoliiton aikana surmatut georgialaiset uusmarttyyrit luettiin pyhien joukkoon.