Autuaat sisarukset Minodora, Mitrodora ja Nymfodora elivät Bityniassa keisari Galerius Maximianuksen hallitusaikana (305-311). He olivat jalosydämisiä ja kauniita. Rakkaudesta Kristukseen he lähtivät kotiseudultaan ja asettuivat asumaan mäelle paikassa, jossa ovat Pytheian kuumat lähteet (nykyisin Kurin kylpylä lähellä Gialovaa). Siellä he kaukana kaikesta maallisesta seuraelämästä viettivät neitseellistä elämää ja harjoittivat innokkaasti kaikkia hyveitä. Jumala soi heille paljon armolahjoja, ja monet alkoivat tulla heidän luokseen parantuakseen sielun ja ruumiin vaivoistaan.

Heidän maineensa kiiri Frontonin, alueen käskynhaltijan, korviin. Hän lähetti heti sotilasosaston etsimään heitä. Kuulustellessaan heitä Fronton ihaili suuresi heidän arvokasta käyttäytymistään ja järkeviä vastauksiaan. Lupauksilla ja imarteluilla hän yritti saada heidät uhraamaan epäjumalille.

Frontonin yritykset kuitenkin epäonnistuivat. Vanhin sisarista, Minodora, puhui toistenkin puolesta ja osoitti suurta rohkeutta. Sen tähden hänet riisuttiin alastomaksi ja hänen ruumistaan raadeltiin. Kaksi tuntia Minodora kesti urhoollisesti kidutuksia huokailematta ja valoisin ilmein. Käskynhaltija luuli hänen antavan periksi, mutta hän vastasi: ”Etkö näe, että olen antanut itseni kokonaan uhriksi Jumalalleni?” Silloin Fronton käski murskata hänen luunsa kepeillä. Marttyyri huudahti: ”Herra Jeesus Kristus, minun iloni, ota vastaan henkeni!” Näin hän lyöntien ja haavojen koristamana siirtyi rakkaan Ylkänsä luo.

Neljän päivän kuluttua Fronton kutsui eteensä Mitrodoran ja Nymfodoran ja heitti heidän jalkoihinsa Minodoran alastoman ja turvonneen ruumiin. Sisaret ylistivät kirkkain ja valoisin kasvoin autuaaksi vanhinta sisartaan ja tahtoivat vain mitä pikimmin päästä yhdessä hänen kanssaan taivaallisiin häämajoihin.

Havaitessaan toimenpiteensä turhiksi Fronton käski ripustaa Minodoran puuhun ja polttaa hänen ruumistaan soihduilla. Marttyyri kesti kidutuksen pyytäen apua ylhäältä. Hänen ruumiinsa murskattiin rautakangilla ja hänen sielunsa lennähti Herran luo.

Fronton kiinnitti toivonsa Nymfodoraan ja yritti kaikin keinoin saada tämän uhraamaan epäjumalille. Mutta kun tämäkin pysyi lujana uskossaan, Fronton käski ripustaa hänetkin puuhun ja hänen ruumistaan raadeltiin rautapiikeillä. Hän katseli kuitenkin sielunsa silmin taivaallisia asuinsijoja eikä häneltä päässyt edes pientä huokausta. Sen jälkeen hänetkin luovutettiin rautakangilla murskattavaksi. Ja antaen itsensä tahrattomaksi uhriksi Herralle pyhä luovutti sielunsa taivaalliselle Yljälleen.

Kun kaikki oli ohi, Fronton sytytti suuren tulen, johon hän heitti kaikkien kolmen marttyyrin ruumiit. Äkkiä puhkesi ankara sadekuuro, salamat polttivat tuomarin ja hänen palvelijansa kuoliaiksi, kun taas ankara sade sammutti tulen. Kristityt ottivat neitseiden ruumiit ja hautasivat ne samaan hautaan kuumien lähteiden lähelle.

Pyhittäjä Paavali Kuuliainen kilvoitteli 1200- ja 1300-lukujen vaihteessa Kiovan luolaluostarissa. Hän teki nurkumatta kaikki raskaat kuuliaisuustehtävät, jotka igumeni antoi hänelle eikä ollut koskaan jouten. Kun hänellä ei ollut muuta työtä, hän jauhoi myllynkivillä pyrkien aina rasittamaan ruumistaan. Samalla hän harjoitti lakkaamatonta sisäistä rukousta. Elettyään elämänsä hän nukkui pois jumalisesti. Hänen pyhäinjäännöksensä lepäävät luostarin etäisissä luolissa.

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymän jälkeisenä päivänä ortodoksinen kirkko muistelee kunnioittaen vanhurskaita Joakimia ja Annaa pelastuksemme välittäjinä, koska heidän kauttaan syntyi Jumalamme äiti. Kyseessä ei siis ole Joakimin ja Annan tästä elämästä poistumisen muisto, jota vietetään 25.7.

Pyhä Severianus vaikutti Vähän-Armenian Sebasteiassa (nyk. Sivas Keski-Turkissa) keisari Liciniuksen hallintokaudella (308-311 ja 313-324). Severianus oli arvoltaan senaattori ja kuuluisa hyveistään ja uskostaan Kristukseen. Kun Sebasteian maaherra Lysias sai tietää, että Severianus johti hyveellisen elämänsä esimerkillä monia epäjumalien palvelijoita Kristuksen luo ja oli ollut rohkaisemassa neljääkymmentä marttyyria (9.3.) heidän kilvoituksessaan, hän lähetti heti sotilaita tuomaan Severianuksen luokseen. Pyhä Severianus ei kuitenkaan ollut jäänyt heitä odottamaan, vaan tuli itse oma-aloitteisesti maaherran eteen, tunnusti uskonsa ja moitti epäjumalien palvontaa. Lysias hämmästeli hänen epätavallista rohkeuttaan, käski ruoskia häntä tuoreilla häränjänteillä, ripustaa hänet puuhun ja raastaa hänen ruumistaan rautapiikeillä.

Kun Severianusta sitten raahattiin kaupungin halki takaisin vankilaan, hän näytti tyytyväisenä haavojaan ja sanoi häntä seuraavalle kansalle: ”Palkinnot, jotka taivaallinen Kuningas antaa niille, jotka kärsivät Hänen tähtensä, ovat sanoin kuvaamattomia ja käsittämättömiä.” Ja hän kehotti heitä pysymään uskollisina Kristukselle ja horjumatta hyveen tiellä.

Viiden päivän kuluttua Severianuksen kaulaan ripustettiin raskas kivi ja toinen kivi hänen jalkoihinsa. Sitten hänen vyötäisilleen sidottiin köysi ja hänet ripustettiin roikkumaan alas muurilta pää ja jalat alaspäin, niin että painavat kivet saisivat hänen luunsa pois sijoiltaan. Kun hän oli jo kuolemaisillaan, hän sai voimaa sanoa: ”Jos tuntisit ne hyvyydet, joita valmistat minulle tällä marttyyrikilvoituksella, tahtoisit itsekin kestää ne.” Ja kiittäen Jumalaa vahvistuksesta, jonka oli Häneltä saanut, hän luovutti sielunsa Herransa haltuun syyskuun 9. päivänä.

Seuraavana päivänä kristityt hautasivat marttyyrin ruumiin. Yksi Severianuksen orjista oli juuri kuollut. Kun kuolleen orjan vaimo näki isäntänsä hautaussaaton, hän kääntyi murheissaan kuolleen miehensä puoleen ja sanoi: ”Nouse ylös, rakkaani! Nouse vastaanottamaan isäntäämme!” Silloin kuollut heräsi henkiin, nousi pystyyn, pukeutui ja kiirehti isäntänsä hautajaisiin.

Paikalle kokoontuneet kristityt olivat ymmällään, mihin hautaisivat marttyyrin. Niinpä he punoivat kukkaseppeleen, panivat sen ruumiin päälle ja jäivät odottamaan merkkiä Jumalalta. Silloin taivaalle ilmestyi kotka, joka laskeutui alas ja otti seppeleen kynsiinsä. Hitaasti lentäen se laski sen läheiseen metsään ja katosi. Kristityt hautasivat marttyyrin tuohon paikkaan. Kuolleista herännyt orja asettui asumaan sinne ja huolehti antaumuksellisesti isäntänsä haudasta 15 vuotta elämänsä loppuun asti. Haudalla tapahtui monia ihmeitä.

Pyhä Sahak syntyi vuoden 350 tienoilla Armeniassa. Hän oli viimeisiä Armenian kirkkoa johtaneita pyhän piispa Gregorios Valontuojan jälkeläisiä. Sahak opiskeli hellenististä sivistystä Konstantinopolissa. Vaimonsa kuoleman jälkeen hänestä tuli munkki noin vuonna 388. Vuonna 390 hänet vihittiin Armenian kirkon ylimmäksi johtajaksi eli katolikokseksi aikana, jolloin Rooman ja Persian valtakunnat olivat jakaneet Armenian keskenään. Pyhä Sahak sai Konstantinopolin siunauksen itsenäiselle Armenian kirkolle, joka irrottautui lopullisesti Kappadokian Kesarean alaisuudesta. Samalla pyhä Sahak myös vahvisti kreikkalaisen kanonisen lain vaikutusta Armenian kirkossa.

Sahak näytti diplomaattiset taitonsa suostuttelemalla Persian sassanidikuningasta Yazdgerd I:n (399-420) keskeyttämään kristittyjen vainon Persiassa. Ennen kaikkea pyhä Sahak muistetaan kuitenkin Armenian kirkon henkisen ja hengellisen elämän rakentajana. Hän rakennutti kirkkoja, kouluja ja luostareita. Tähän saakka Armenian kirkon elämää oli vaikeuttanut se, että armenialaiset olivat käyttäneet kirkkokielenään Itä-Rooman puolella kreikkaa ja Persian puolella syyriaa. Pyhä Sahak tuki monin tavoin pyhää Mesrop Maštotsia (muistopäivä 19.2.), joka kehitti armenian kielelle oman aakkoston ja kirjakielen. Pyhä Raamattu käännettiin armeniaksi. Sahakin johdolla armeniaksi käännettiin myös suuri määrä kreikkalaisten ja syyrialaisten kirkkoisien kirjoituksia ja liturgisia tekstejä. Tästä alkoi armenialaisen kirjallisuuden historia, jonka kauneinta antia lienevät hengelliset runoelmat ja hymnit. Sahak itsekin laati eräitä liturgisia veisuja.

Pyhä Sahak vastusti tarmokkaasti persialaista uskontoa ja nestoriolaisuutta sekä piti säännöllistä yhteyttä Konstantinopoliin. Näistä syistä persialaiset vallatessaan osan Armeniaa vuonna 428 pakottivat pyhän Sahakin siirtymään syrjään kirkon johdosta. Siksi Sahak ei myöskään voinut osallistua vuoden 431 ekumeeniseen kirkolliskokoukseen, vaikka tukikin sen päätöksiä. Neljän vuoden jälkeen Sahak palasi istuimelleen. Vanhoilla päivillään hän vetäytyi yksinäisyyteen, kunnes kuoli vuoden 440 tienoilla Armenian Aštišatissa. Hänet muistetaan Armenian kirkon suurimpien pyhien joukossa ja armenialaisen kirjallisuuden isähahmona.

Pyhä Kieran (Ciaran) syntyi vuonna 516 Beoit-nimisen irlantilaisen puusepän perheeseen. Kieran jätti kotinsa nuorena ja siirtyi Clonardin luostariin Dublinin länsipuolella, jossa hän pyhän Finnianin (muistopäivä 12.12.) oppilaana opiskeli pyhiä kirjoituksia ja perehtyi askeettiseen elämään. Opintojen alussa tapahtui, että hän oli lainannut pois oman kirjansa ja osasi siksi kysyttäessä vain puolet vaaditusta evankeliumikohdasta. Toiset lapset antoivat hänelle pilkkanimen ”Kieran puoli-Matteus”. Heidän opettajansa kuitenkin pyysi heitä sanomaan mieluummin ”Kieran puoli-Irlantia”. Kieran edistyi nopeasti, ja lopulta hän luostarin etevimpänä ja oppineimpana munkkina sai toimia kuningas Cualan tyttären opettajana.

18-vuotiaana Kieran muutti Aranin saaristoon Inishmoressa, jossa hän vietti seitsemän vuotta opiskellen. Siellä hän myös sai pappisvihkimyksen. Saamansa näyn perusteella hän lähti itään päin ja päätyi Shannonjoen rannalle Länsi-Meathiin, jonne hän rakensi Clonmacnoisen luostarin. Hänen luostarissaan oli erittäin ankara Kieranin lakina tunnettu sääntö.

Pyhä Kieran perusti myös muita luostareita täyttäen koko Irlannin Jumalan sanalla ja Hänen armonsa aarteilla. Nälänhädän aikana hän jakoi epäröimättä nälkää näkeville kaiken, mitä luostarin varastossa oli, ja luotti Kaikkivaltiaan hyvän sallimuksen pitävän veljestöstä huolta.

Eräänä päivänä pyhä Kieran oli työskentelemässä pellolla, kun hänen luokseen tuli kerjäläinen pyytäen itselleen almua. Samaan aikaan Kieranille tuotiin Crimthannin kuninkaan lahjana vaunut ja kaksi hevosta. Kieran antoi heti vaunut hevosineen kerjäläiselle. Luostarin veljet eivät voineet kestää Kieranin jatkuvaa ylenpalttista avokätisyyttä ja pyysivät häntä siirtymään toiseen luostariin.

Kieran noudatti veljiensä toiveita ja lähti pois. Matkalla hän kohtasi polulla uroshirven. Pyhä asetti laukkunsa hirven selkään ja lähti kulkemaan eläimen perässä. Hirvi pysähtyi järven rannalle. Kieran siunasi hirven, antoi sen mennä ja muutti asumaan järvellä olleeseen Hare-nimiseen saareen. Hänen luokseen alkoi tulla oppilaita ja vähitellen muodostui uusi luostari.

Kerran tapahtui, että saarta kohti soutaessaan veljiltä putosi järveen nahkapussiin pakattu evankeliumikirja, jota ei enää löydetty. Myöhemmin, eräänä polttavan kuumana kesäpäivänä, lehmiä meni järveen vilvoittelemaan. Lehmien noustessa järvestä yhden nilkkaan oli tarttunut nahkapussi, josta evankeliumikirja löydettiin kuivana ”aivan kuin sitä olisi koko ajan säilytetty kirjastossa”.

Pian sen jälkeen kun Kieran oli saanut perustettua Clonmacnoiseen luostarin ja suuren koulun, josta tuli eräs Irlannin maineikkaimpia, hän kuoli lyhyen sairauden murtamana vuonna 549 vain 33 vuoden ikäisenä. Hyveittensä ja suuren vaikutuksensa johdosta hänet luetaan kahdentoista Irlannin apostolin joukkoon, ja näin hänen opettajansa pyhän Finnianin kauan sitten lausuma profetia toteutui.