Pyhä Kea eli 400-luvulla.¹ Hänestä tuli piispa Irlantiin. Pyhän Patrikin kerrotaan pitäneen Kean kirjoituksia parempina kuin omiaan. Kea oli ensimmäinen piispa, joka rakennutti Irlantiin (Meathin Damleagiin) kivikirkon.

Muiden kelttipyhien tapaan Kea vaelteli paljon. Hänellä oli erakkomaja Lounais-Englannin Cornwallissa ja lisäksi hän perusti luostarin mantereelle, Bretagnen pohjoisosiin. Jälkimmäisessä tapahtui, että paikallinen päällikkö Tewdrik vei luostarista yhdeksän nautaa. Kun Kea meni pyytämään niitä takaisin, Tewdrik löi häntä niin, että yksi hammas lähti irti. Kea parani vasta, kun hän pesi verta vuotavan suunsa pyhän lähteen vedellä.

Kilvoiteltuaan hyveellisesti pyhä Kea nukkui pois 500-luvun alussa. Joissain kalentereissa hänen muistopäivänsä on 5.11.

Colman MacLenin syntyi Irlannin etelärannikolla, Munsterin Corkissa 520-luvun lopulla. Colman oli ylhäistä sukua ja hänestä tuli kelttiläinen runoilija ja Cashelin hovibardi. Colman sepitti ja esitti laulelmia sekä laati ja kokosi kronikoita ja sukuluetteloita. Mutta koska hän ei ollut kristitty, hän ei voinut laulaa Munsterin kristityn kuninkaan kruunajaisissa. Paikalle tuli pyhä Brendan (27.11.), jonka vierailun aikana alettiin selvittää erästä sukukiistaa. Brendan ja Colman löysivät yhdessä pyhän Ailben (Ailbhe) haudan ja pyhäinjäännökset. Brendan sanoi Colmanille, että reliikkien koskettamisesta pyhittyneet kädet eivät saisi jäädä pakanallisiksi. Tämä muodostui Colmanin elämän käännekohdaksi.

Brendan alkoi opettaa kristinuskoa Colmanille, joka oli jo noin 50-vuotias ottaessaan kasteen. Colman jätti bardin uransa ja meni luostariin. Hänet vihittiin papiksi ja hän alkoi vuorostaan levittää evankeliumia. Monipuolisesti sivistyneenä hän sai palvella kirkkoa myös opettajana. Elämänsä lopulla pyhä Colman perusti seurakunnan Cloyneen ja hänestä tuli sen ensimmäinen piispa. Cloynen lisäksi hän rakennutti kirkon myös Kilmaclenineen.

Pyhä Colman kuoli 600-luvun alkuvuosina. Molempien hänen rakennuttamiensa kirkkojen jäänteet ja Cloynen pyhä lähde ovat säilyneet meidän aikoihimme asti, samoin kuin muutamat runot; niiden joukossa on pyhää Brendania ylistävä runoelma.

Pyhä Flora syntyi 800-luvulla Espanjan Cordobassa muslimiperheeseen. Hän ja hänen äitinsä alkoivat salaa uskoa Kristukseen. Flora teki Jumalalle naimattomuuslupauksen ja yritti auttaa vangittuja kristittyjä. Kotonaan Floraa pahoinpideltiin uskonsa takia. Kun hänelle järjestettiin avioliitto muslimimiehen kanssa, Flora pakeni kristityn ystävänsä Marian kanssa. Marian veli oli ollut diakoni, jonka muslimit olivat surmanneet. Flora ja Maria menivät Floran sisaren luokse, mutta tämä pelkäsi viranomaisia ja heitti heidät ulos. Lopulta Floran oma veli kavalsi hänet viranomaisille. Flora vietiin vankeuteen, häntä ruoskittiin ja yritettiin suostutella kääntymään takaisin islamiin. Flora onnistui pakenemaan vankilasta. Rukoillessaan kirkossa hän tapasi Marian, ja he päättivät ilmoittautua yhdessä viranomaisille kristittyinä. Heidät pantiin tyrmään ja uhattiin myydä ilotaloon, jolleivät kieltäisi Kristusta. Pyhä Eulogius kirjoitti heille: ”Älkää pelätkö. Mikään ei voi koskea teidän sieluihinne, tekivätpä he ruumiillenne mitä tahansa.” Kun Flora ja Maria eivät osoittaneet merkkejä mielensä muuttamisesta, heidät mestattiin Abd al-Rahman II:n käskystä vuonna 851.

Pyhä Merkuri Smolenskilainen oli syntyperältään Määrin slaavi.¹ Ortodoksiseen uskoon kasvatettuna hän muutti kotimaastaan Kiovan Venäjälle, jonne mongolien paimentolaisheimot olivat juuri hyökänneet aiheuttaen suurta tuhoa ja kärsimystä.

Saavuttuaan Smolenskiin kookas ja voimakas Merkuri astui ruhtinaan sotajoukon palvelukseen. Hän ei ollut suuri ainoastaan ruumiillisesti vaan myös hengellisesti: hän vietti salaa kilvoittelijan elämää, paastosi, valvoi yöt rukouksessa, varjeli siveellistä puhtauttaan ja oli valmis tarvittaessa kuolemaan uskonsa puolesta.

Vuonna 1238 kristinuskoa pilkkaavat mongolijoukot lähestyivät Smolenskia. Niiden johtaja kerskui jättiläismäisellä koollaan ja voimillaan ja haastoi parhaan smolenskilaisen soturin kaksintaisteluun, jossa ratkaistaisiin kaupungin kohtalo. Kaikki asukkaat pienimmästä suurimpaan kokoontuivat Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen katedraaliin rukoilemaan Jumalanäidin ihmeitä tekevän ikonin edessä. Pyhä Merkuri oli muiden joukossa, ja vähä vähältä hänen sydämensä täytti rakkaus lähimmäisiä kohtaan ja valmius kärsiä heidän ja pyhän kirkon puolesta. Samana yönä kirkon ponomari Georgi jäi yksin rukoilemaan Jumalanäidin ikonin eteen ja kuuli yhtäkkiä äänen sanovan: ”Mene palvelijani Merkurin luo ja sano, että Valtiatar kutsuu häntä.” Ihmetellen ikonista kuuluvaa ääntä Georgi kiirehti täyttämään saamansa käskyn. Hän tapasi Merkurin pihalta rukoilemasta kädet kohotettuina taivasta kohti. Yhdessä he palasivat kirkkoon, jossa Merkuri polvistui ikonin eteen ja sai kuulla ikonista äänen: ”Palvelijani Merkuri, minä lähetän sinut torjumaan kaupunkia uhkaavan vihollisen ja puolustamaan tätä kirkkoa. En jätä sinua, älä pelkää. Sinä voitat vihollisen ja saat Herralta voitonseppeleen ja ikuisen autuuden.”

Samana yönä Kristuksen soturi nousi ratsaille ja pääsi huomaamatta vartion ohi vihollisen leiriin. Siunattuaan itsensä ristinmerkillä ja kutsuttuaan avuksi Jumalanäitiä hän löi kuoliaaksi voimistaan kerskuneen jättiläisen ja surmasi useita vihollisia. Mongolisoturit pakenivat kauhuissaan nähdessään salamannopeiden nuorukaisten ja säteilevän Neitseen auttavan Merkuria. Surmatun jättiläisen poika onnistui kuitenkin takaapäin hyökkäämään Kristuksen soturin kimppuun ja antoi hänelle kuolettavan iskun.

Aamun koittaessa taisteluun valmistautuneet smolenskilaiset näkivät vihollisen paenneen. Hartain mielin he hautasivat sotilasmarttyyri Merkurin ruumiin katedraaliin. Pian kuolemansa jälkeen pyhä Merkuri ilmestyi samaiselle ponomari Georgille luvaten jatkuvasti auttaa ja suojella Smolenskin asukkaita kaikissa murheissa ja taisteluissa. Kaupungin oman taivaallisen suojelijan kunnioitus alkoi heti hänen marttyyrikuolemansa jälkeen vuonna 1238 ja se virallistettiin 1500-luvun lopulla.

Pyhä Nikodemos oli kotoisin Makedonian Beroiasta (Veria). Hän meni munkiksi erääseen lähiseudun luostariin Andronikos II Paleologoksen hallitusaikana (1282–1328). Elettyään aikansa luostarissa yhdessä veljien kanssa hän vetäytyi yksinäisyyteen ankarampaan kilvoitukseen. Köysien tukemana hän valvoi yökaudet rukouksissa vuodattaen kuumia kyyneleitä Jumalan edessä. Pian hän saavutti himottomuuden tilan, ja armo täytti hänen sielunsa äärimmilleen.

Kuljettuaan paikasta paikkaan Nikodemos asettui lopulta tavallisena munkkina Filokaloksen luostariin Tessalonikaan. Korkean hengellisen tilansa ansiosta hän saattoi puhua näyttelijöille ja prostituoiduille vapaasti, kiusausta tuntematta, ja pelastaa heidät synnillisestä elämästä. Tästä seurasi kuitenkin juoruja ja luostarin johtaja suuttui hänelle. Pyhä Nikodemos ei yrittänyt puolustella itseään vaan piti tätäkin koettelemusta osallisuutena Kristuksen kärsimyksiin. Hänet siirrettiin sivuluostariin maaseudulle, missä hän teki työtä ja paastosi jopa viikonkin kerrallaan ravintonaan vain sisäinen rukous.

Ihailemansa pyhän Vitaliksen (11.1.) tavoin Nikodemoskin antoi ruokansa köyhille ja prostituoiduille. Jälkimmäiset saadessaan häneltä ruoan lupasivat olla harjoittamatta syntiä sinä päivänä. Ihmissuvun vihollinen alkoi levittää uusia panetteluja Nikodemoksesta. Kerran hänen ollessaan Tessalonikassa jotkut miehet löivät häntä miekoillaan, kun hän oli prostituoitujen seurassa. Hänen onnistui laahautua luostarinsa portille, mutta igumeni kieltäytyi päästämästä häntä sisään. Niinpä hän kuoli haavoihinsa ulkona luostarin portin edessä. Tämä tapahtui noin vuonna 1350.

Joskus myöhemmin ohikulkijat alkoivat tuntea ihanaa tuoksua paikalla, johon Nikodemos oli vaatimattomasti haudattu. Kun hauta avattiin, hänen ruumiinsa löytyi maatumattomana. Koko kaupunki juhli tapausta. Keisari, joka tuohon aikaan oli Tessalonikassa, johti kulkuetta, jossa Nikodemoksen reliikkejä kannettiin kaupungin muurien ympäri. Hänen haudallaan alkoi heti tapahtua ihmeitä.

Pyhä Sisinios oli kotoisin Kyzikoksen kaupungista. Hänet pidätettiin kristittynä Diocletianuksen vainojen aikana noin vuonna 304. Kun hänet oli luovutettu maaherra Aleksanterille, tämä antoi sitoa hänet köydellä villeihin hevosiin, joiden perässä hänen oli pakko juosta. Sitten häntä ruoskittiin ja kidutettiin monin tavoin, kunnes hänet heitettiin takaisin vankilaan. Jumalan armosta hän säilyi kuitenkin hengissä aina keisari Konstantinus Suuren suvaitsevaisuusjulistukseen saakka vuonna 313, jolloin hän pääsi vapaaksi.

Pyhä Sisinios oli mukana Nikean ensimmäisessä yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325. Siellä hän torjui Areioksen viisastelut marttyyrikilvoituksensa suomalla auktoriteetilla ja julisti, että Isä ja Poika ovat samaa luontoa. Näin taisteltuaan hyvän kilvoituksen hän pääsi autuaalliseen lepoon.

Pyhä Amfilokhios syntyi 340-luvun alkupuolella rikkaaseen kristittyyn ylimysperheeseen Kappadokian Diokesareassa. Hänen isänsä oli pyhän Gregorios Teologin äidin veli. Niinpä Amfilokhios oli koko elämänsä kolmen suuren kappadokialaisen kirkkoisän ystävä ja hengellinen aseveli taistelussa harhaoppeja vastaan.

Saatuaan opintonsa menestyksekkäästi loppuun kuuluisan reettori Libanioksen koulussa Antiokiassa Amfilokhios aloitti loistavan uran asianajajana Konstantinopolissa. Hän tahtoi auttaa vääryyden uhriksi joutuneita. Kerran hän kuitenkin alkoi sydämensä hyvyydestä vastoin parempaa tietoaan avustaa jotakuta rikollista. Tästä hänen maineensa kärsi niin, että hän joutui luopumaan lakimiehen urastaan vuonna 360.

Tapaus tarjosi Gregorios Teologin mielestä Amfilokhiokselle hyvän tilaisuuden omistautua kokonaan Jumalalle. Monta vuotta Amfilokhios olikin ystävänsä Herakledeksen kanssa harkinnut siirtymistä erämaahan. Huolenpito sairaasta ja iäkkäästä isästä, joka eli yksin heidän maatilallaan, esti kuitenkin häntä toteuttamasta suunnitelmaansa. Näihin aikoihin Amfilokhios tutustui Basileios Suureen, josta tuli hänen läheisimpiä ystäviään ja ahkera kirjeenvaihtotoverinsa. Hän jäljitteli niin paljon kuin mahdollista Basileioksen elämäntapaa, vaikka ei sairaan isänsä vuoksi voinutkaan siirtyä hänen luokseen Kesareaan. Kun pyhästä Basileioksesta tuli piispa vuonna 370, Amfilokhios alkoi karttaa vierailuja hänen luonaan, koska pelkäsi, että Basileios tahtoo vihkiä hänetkin piispaksi.

Vuonna 373 vasta perustetun Lykaonian maakunnan Ikonionin kaupungin asukkaat pyysivät pyhää Basileiosta etsimään heille piispan. Hän valitsi heti Amfilokhioksen, jota piti omana poikanaan. Vastentahtoisesti Amfilokhios myöntyi, sillä enkelinäky oli saanut hänet ymmärtämään, että kyseessä oli Jumalan tahto. Kirkossa elettiin vaikeita aikoja: areiolaisuus, johon myös keisari Valens oli taipuvainen, oli uhkana uskolle. Dogmaattisissa kysymyksissä Amfilokhios turvautui aina pyhän Basileioksen asiantuntemukseen.

Pyhän Basileioksen kuoleman jälkeen vuonna 379 Amfilokhios jatkoi taistelua Makedonioksen kannattajia vastaan, jotka kielsivät Pyhän Hengen jumaluuden. Hän selitti ja laajensi paikallisessa kirkolliskokouksessa pyhän Basileioksen opetusta. Lisäksi hän oli mukana toisessa yleisessä kirkolliskokouksessa vuonna 381 vahvistamassa yhdessä pyhän Gregorios Nyssalaisen ja 150 muun isän kanssa opin Pyhän Hengen jumaluudesta.

Keisari Teodosios Suurella oli epäilyksiä Sanan jumaluudesta. Niinpä Amfilokhios eräänä päivänä meni hoviin vastaanotolle. Hän tervehti keisaria kaikin asiaan kuuluvin kunnianosoituksin, mutta isänsä vierellä istuvalle kruununperilliselle hän vain huikkasi ohimennen: ”Mitäs poika?” Keisari antoi hänelle vihaisen huomautuksen kunnioituksen puutteesta. Silloin Amfilokhios sai tilaisuuden sanoa: ”Näetkö, kuinka sinä, keisari, suutut ja loukkaannut, kun poikaasi ei kunnioiteta. Ajattele siis, kuinka paljon suurempi syy Jumalalla Isällä, kaikkien hallitsijalla, on hylätä ne, jotka halventavat Hänen Poikaansa ja sanovat tämän olevan alempiarvoinen kuin Isä!” Keisari ymmärsi opetuksen eikä siitä lähtien enää sietänyt areiolaisuuden kannattajia.

Palattuaan hiippakuntaansa Amfilokhios kaitsi laumaansa ortodoksisen uskon laitumilla ja oli sille itse hyvänä esikuvana evankeliumin mukaisissa hyveissä. Hän kuoli korkeassa iässä 300-luvun lopulla. Hän jätti jälkeensä puheita ja tutkielmia, joista vain muutama on säilynyt meidän aikaamme asti.

Pyhä Gregorios syntyi Sisilian Preteriumissa, Agrigentumin lähistöllä vuoden 559 tienoilla. Hänen hurskaat vanhempansa Hariton ja Teodota uskoivat hänet kahdeksanvuotiaana kumminsa piispa Potamianuksen huostaan saamaan sivistystä niin hengellisessä kuin maallisessa kirjallisuudessa. Gregorios oppi nopeasti lukemaan. 12-vuotiaana hän osasi jo Psalttarin ulkoa, ja hänet vihittiin lukijaksi. Hänen kaunis äänensä ilahdutti kaikkia, jotka kuulivat hänen luentaansa. Gregorios mietiskeli jatkuvasti pyhiä kirjoituksia rukoillen ja paastoten, mikä sai hänet tulkitsemaan niitä yhä syvällisemmin. 17-vuotiaana hän näki näyn, jonka vahvistamana hän päätti lähteä pyhiinvaellukselle pyhille paikoille voidakseen ymmärtää Raamatun salaisuuksia yhä syvemmin.

Karthagossa Gregorios tapasi kolme munkkia, jotka olivat tulossa Roomasta, ja he päättivät lähteä yhdessä jalan kohti Jerusalemia. He eivät kuitenkaan paljastaneet Gregoriokselle nimiään. Matkalla ollessaankin Gregorios söi vain joka toinen tai kolmas päivä ja mietiskeli lakkaamatta pyhiä kirjoituksia. Veljet patikoivat noin 30 kilometriä päivässä. Tripolin ja eräiden Egyptin kaupunkien kautta kuljettuaan he saapuivat Jerusalemiin neljän kuukauden kuluttua. Kyynelsilmin he kunnioittivat Herramme läsnäolon pyhittämiä paikkoja. Gregorios tapasi pyhän kaupungin ja lähialueiden munkkeja saadakseen heiltä siunauksen ja kuullakseen heidän opetuksiaan. Suuren paaston Gregorios vietti eräässä Juudean erämaan luostarissa, missä kaikki munkit ihmettelivät hänen äärimmäistä askeesiaan ja hänessä ilmenevää nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja ajatusten tarkkailemisen hyvettä.

Veljet lähtivät pääsiäiseksi Jerusalemiin, jossa patriarkka Makarios otti heidät sydämellisesti vastaan. Pyhän Hengen innoittamana patriarkka tiesi kolmen munkin nimet: Markus, Serapion ja Leontius. Makarios kiitti heitä lämpimästi Gregorioksen tuomisesta, koska näki tämän olevan valittu astia. Nuorukaisen hyveet olivat tehneet patriarkkaan vaikutuksen – eritoten se, kuinka väsymättömästi hän mietiskeli pyhiä tekstejä öisten valvomistensa aikana.

Pääsiäisen jälkeen kolme munkkia lähtivät kohti Roomaa ja jättivät Gregorioksen patriarkan huostaan. Paluumatkallaan he pistäytyivät Agrigentumissa ja kertoivat Gregorioksen vanhemmille ja muille kaupunkilaisille, kuinka enkelimäistä Gregorioksen elämä oli.

Helluntaina patriarkka vihki Gregorioksen diakoniksi. Gregorios jäi vuodeksi Öljymäellä olevaan luostariin, minkä jälkeen hän lähti neljäksi vuodeksi erämaan kitkeriin kilvoituksiin kokeneen vanhuksen ohjauksessa. Gregorioksen täydellistyminen kilvoitushyveissä ja todellisessa teologiassa oli niin silmiinpistävää, että häntä alettiin kutsua ”toiseksi Krysostomokseksi”.

Gregorios palasi erämaasta Jerusalemiin, jossa hän palveli kirkkoa vuoden päivät. Sen jälkeen hän siirtyi Antiokiaan, jossa hän asui patriarkka Eustathioksen hänelle antamassa keljassa. Gregorioksen viisautta ja käytännön hyveellisyyttä ihailivat kaikki kaupungin hurskaat ihmiset. Itse hän kuitenkin tunsi, että Jumala tahtoi hänen lähtevän Konstantinopoliin, ja tälle näylle kuuliaisena hän jätti Antiokian noin vuoden kuluttua.

Konstantinopolissa Gregorios asettui Pyhien Sergioksen ja Bakkoksen luostariin, jossa hän eli ikään kuin muukalaisena omalle ruumiilleen syöden vain vähän kasviksia lauantaisin ja sunnuntaisin. Yöt hän vietti rukoillen ja tutkien pyhän Johannes Krysostomoksen teoksia. Igumeni kertoi hänestä patriarkalle, joka lähetti tiedustelijoita koettelemaan Gregorioksen teologista tietämystä. He pyysivät häntä lukemaan ja selittämään erään vaikean kohdan pyhän Gregorios Teologin teoksista. Gregorios lausui kyseisen kohdan ulkomuististaan ja antoi siitä nöyrästi hyvin valaistuneen tulkinnan. Tämän jälkeen Gregorioksesta tuli patriarkan läheinen ystävä. Patriarkka vietti mielellään iltakausia keskustellen hänen kanssaan kirkon pyhistä opeista.

Älykkyydellään ja erehtymättömällä Raamatun ja pyhien isien tuntemuksellaan pyhä Gregorios saattoi takaisin totuuteen monia, jotka olivat hairahtuneet kirkkoa tuolloin vaivanneeseen monoteliittiseen harhaoppiin. Gregorios osallistui keisari Justinianoksen vuonna 553 koolle kutsumaan viidenteen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen, jossa hän rauhallisesti ja varmaotteisesti kumosi harhaoppisten perustelut.

Keisarin ja koko hovin osoittama arvostus ei kiehtonut Gregoriosta. Hän päätti lähteä Roomaan. Siellä hän kunnioitti ensin pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin sekä ensimmäisten marttyyrien hautoja, minkä jälkeen hän meni Pyhän Sabbaksen luostariin ja eli siellä hengellisen isänsä Markuksen alaisuudessa.

Näihin aikoihin Gregorioksen kotikaupungin Agrigentumin piispa Teodor kuoli, eivätkä kaupunkilaiset päässeet yksimielisyyteen seuraajasta. Lopulta eri ehdokkaiden edustajat päättivät lähettää lähetystön paavin luokse pyytämään häntä ratkaisemaan asian (vaikka Agrigentumin puoli Sisiliasta kuuluikin tuohon aikaan Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen). Paavi oli kuullut Gregorioksen maineesta Konstantinopolin lähettiläiltään. Nyt hän näki ilmestyksen, jonka mukaan Gregorios asui Roomassa ja oli ainoa arvollinen ehdokas Agrigentumin piispanistuimelle. Gregorios ei onnistunut pakenemaan vihkimystä ja näin hänet lopulta vihittiin piispaksi.

Kun pyhä Gregorios toimitti ensimmäistä jumalalanpalvelusta kotikaupungissaan, yksi läsnä olleista piispoista näki kyyhkysen leijailevan ilmassa hänen päänsä yllä. Esipaimenena Gregorios kaitsi laumaansa vierailemalla seurakunnissa ja huolehtimalla siitä, että köyhiä autetaan ja nuoret saavat kristillisen kasvatuksen. Hän vihki pappeja ja diakoneja aina tarpeen mukaan.

Gregorios ei kuitenkaan saanut nauttia rauhasta pitkään. Sielunvihollinen lietsoi pappi Sabinuksen ja diakoni Crescensin kadehtimaan esipaimentaan, ja he alkoivat levittää hänestä väärämielisiä juoruja. He väittivät, että Gregorios oli syömättä ja juomatta Paholaisen voimalla ja että hänen suorittamansa parantamiset perustuivat noituuteen. He palkkasivat vielä ilotytönkin kertomaan, että pyhä oli maannut hänen kanssaan. Nöyrästi vääryyttä kärsineen, sävyisimmän Jeesuksen opetuslapsena Gregorios ei edes yrittänyt kumota vääriä syytöksiä. Osa kansasta oli valmis puolustamaan häntä väkivalloin, mutta hän esti heitä ilmoittamalla, että vuodattaisi mieluummin oman verensä kuin tulisi minkäänlaisen väkivallan tai vääryyden aiheuttajaksi. Gregorios vietiin vankilaan eikä hän vastustellut.

Pyhä Gregorios siirrettiin Roomaan, jossa hän oli kaksi ja puoli vuotta vangittuna. Hän kesti vankeuden kärsivällisesti ja sai rohkaisua pyhien apostolien ilmestymisestä. Hän kiitti Jumalaa, joka oli pitänyt häntä arvollisena kärsimään vääryyttä ja vainoa, ja muisteli Herran sanoja: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.” (Matt. 5:10-11)

Lopulta Gregorios tuotiin kirkollisen tuomioistuimen eteen Konstantinopolin edustajien läsnä ollessa. Kun ilotyttö kutsuttiin todistamaan, häntä alkoi puistattaa ja hän myönsi valehdelleensa ja paljasti saman tien pyhää vastaan juonitelleiden koko petoksen. Gregorioksen syyttömyys kuulutettiin juhlallisesti pyhän Pietarin kirkossa liturgian yhteydessä. Paavi tuomitsi Sabinuksen, Crescensin ja heidän rikoskumppaninsa maanpakolaisuuteen. Gregorios ei kuitenkaan kantanut heille kaunaa, ja myöhemmin heidän sallittiinkin Gregorioksen pyynnöstä palata Agrigentumiin maallikkoina.

Kun Leucius-niminen hereetikko ja pyhäinjäännösten hävittäjä tuppautui Argigentiumin piispaksi, Gregorios ei halunnut enää sekaantua koko konfliktiin. Hän jätti harhaoppisen erottamisen ja Argigentumin kirkon kysymysten ratkaisemisen paaville ja pyysi vapautusta piispan tehtävistään. Gregorios lähti takaisin Konstantinopoliin, jossa hän sai vastaanottaa kunnianosoituksia keisarilta. Siellä hän asettui Pyhien Sergioksen ja Bakkoksen luostarin rauhaan. Kun kiista oli ratkaistu ja rauha palasi Agrigentumin kirkkoon, Gregorios palasi kotiin kansan suureksi iloksi. Pyhä Gregorios kaitsi Herran hänelle uskomaa laumaa, kunnes nukkui pois rauhassa vuonna 603.