Pyhittäjä Sergei Nurmalainen (Vologdalainen, Obnoralainen) oli venäläinen, mutta luostarikilvoittelunsa hän aloitti pyhällä Athosvuorella. Sieltä hän palasi Venäjälle ja eli pyhittäjä Sergei Radonežilaisen hengellisessä ohjauksessa tämän perustamassa Pyhän Kolminaisuuden luostarissa. Ohjaajansa siunauksella hän siirtyi luostarista erämaahan. Radonežin ihmeidentekijä näki, että Sergei oli Pyhää Henkeä täynnä oleva astia, josta oli tuleva munkkien ohjaaja ja Kristuksen lauman paimen. Pyhittäjä asettui kilvoittelemaan Vologdan alueelle metsäiselle mäelle Nurmajoen varrelle. Siellä hän eli rukouksessa ja täydellisessä hiljaisuudessa kuolettaen ruumistaan paastolla ja työllä. Kahdesti rosvot hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Ensimmäisellä kerralla he pahoinpitelivät hänet miltei kuoliaaksi, mutta rukouksensa voimalla hän toipui nopeasti. Toisen kerran rosvot yrittivät käydä hänen kimppuunsa hänen ollessaan yöllä rukoilemassa. He olivat aseistautuneet, Sergeillä oli kädessään vain rukousnauhansa. ”Jumala, tule minun avukseni”, hän huusi, ja samassa rosvot pakenivat pelon vallassa.

Sergei olisi halunnut elää erakkona Jumalaa palvellen elämänsä loppuun asti, mutta Jumala oli päättänyt asettaa hänen valonsa lampunjalkaan, jotta hän valaisisi enkeltenvertaisen elämänsä esimerkillä toisia ja tuottaisi heille hengellistä hyötyä. Hänen luokseen tuli sielun pelastusta kaipaavia etsijöitä, joista monet jäivät kilvoittelemaan hänen luokseen. Kun oppilaiden joukko oli kasvanut 40:een, rakennettiin kirkko ja kinobia.

Samaan aikaan Nurmajoen erämaassa neljän kilometrin päässä kilvoitteli erakkona pyhittäjä Paavali Obnoralainen (10.1.). Pyhittäjä Sergei kävi hänen luonaan keskustelemassa hengellisistä kysymyksistä. Hän ihmetteli erakon aineetonta elämää, ja Paavali puolestaan kunnioitti Sergeitä pappina, luostarin perustajana ja viisaana ohjaajana. He kertoivat toisilleen ajatuksensa ja jakoivat murheensa eivätkä ryhtyneet mihinkään kysymättä ensin neuvoa toisiltaan. Lisäksi pyhittäjä Paavali sai ottaa Sergeiltä vastaan pyhän ehtoollisen.

Monien vaivojen ja kilvoitusten jälkeen pyhittäjä Sergei sairastui vakavasti. Sairasvuoteellaan hän tulkitsi pyhittäjä Paavalin näkemän näyn ja ennusti, että tämä tulee rakentamaan luostarin Pyhän Kolminaisuuden kunniaksi. Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän Sergei osallistui pyhiin salaisuuksiin. Sitten hän kohotti kätensä taivasta kohti, lausui hiljaa rukouksen ja nukkui pois rauhassa vuonna 1412. Pyhittäjä Sergein hauta on ollut 1500-luvulta alkaen lukemattomien ihmeiden lähteenä ja monet ovat parantuneet siellä sielullisista ja ruumiillisista sairauksistaan.

Pyhä apostoli Tuomas syntyi Juudeassa. Hänen nimensä on arameaa ja merkitsee ”kaksosta”, kreikaksi Didymos. Hänen vanhempansa olivat köyhiä, mutta he opettivat hänet rakastamaan Mooseksen lakia. Nuorena Tuomas erottautui tovereidensa meluisista leikeistä ja omistautui sen sijaan kirjoituksien lukemiseen ja mietiskelyyn. Sanan tuntemisensa ja vilpittömän asenteensa ansiosta hän tunnisti Jeesuksen Messiaaksi, josta profeetat olivat puhuneet.

Tuomas lähti Jeesuksen seuraajaksi heti, kun häntä kutsuttiin. Veneensä ja verkkonsa jätettyään hänestä tuli yksi kahdestatoista apostolista. Tuomas seurasi Vapahtajaa kaikkialle vainoa tai syrjintää pelkäämättä. Kun Kristus ilmoitti lähtevänsä Jerusalemiin antaakseen itsensä niiden käsiin, jotka aikoivat tappaa hänet, Tuomas sanoi toisille opetuslapsille: ”Mennään vain, kuollaan yhdessä Hänen kanssaan.”

Kun maailman Vapahtaja oli noussut haudasta kuoleman voittajana, Hän ilmestyi suljettujen ovien takana koolla olleille opetuslapsille. Kristus näytti apostoleilleen kärsimyksensä merkit omassa ruumiissaan, ja he tulivat täyteen iloa ja riemua. Tuomas ei kuitenkaan ollut tuolloin heidän kanssaan. Kun toiset kertoivat hänelle nähneensä Herran ylösnousseena, hän ei ollut halukas uskomaan heitä. Pitkämielinen Herra ilmestyi kuitenkin heille uudelleen viikon kuluttua ja tällä kertaa Hän antoi Tuomaankin varmistua siitä, että Hän oli todella noussut kuolleista ruumiissaan. Kristus käski Tuomasta panemaan sormensa naulojen jälkiin Hänen pyhissä käsissään ja asettamaan kämmenensä keihään jälkiin Hänen pyhässä kyljessään. Samalla Vapahtaja näytti, että meidät kaikki on kutsuttu pistämään kätemme Hänen kylkeensä – ei ruumiillisesti vaan hengellisesti – sammuttaaksemme sisimpämme janon Kristuksen armon lähteestä.

Kun Pyhä Henki tuli helluntaipäivänä apostolien ylle tulisina kielinä, Tuomas oli läsnä muiden apostolien kanssa. Hän sai täyttyä voimalla korkeudesta voidakseen julistaa maailman pelastuksen sanomaa. Kun apostolien tuli aika lähteä Jerusalemista, he heittivät arpaa siitä, mihin kunkin oli lähdettävä. Tuomaksen osaksi tulivat kaikkein kaukaisimmat alueet idässä: Parthia (Persia) ja Intia. Hän ei kuitenkaan halunnut lähteä, vaan sanoi: ”Ei minusta ole tällaiseen, olen liian heikko. Ja minähän olen heprealainen, miten minä voin opettaa intialaisia?” Herra ilmestyi hänelle näyssä yöllä ja sanoi: ”Älä pelkää Tuomas, minun armoni on sinun kanssasi.” Mutta Tuomas ei vakuuttunut vaan pyysi: ”Herra, lähetä minut mihin ikinä tahdot, mutta Intiaan minä en lähde.”

Tuolloin Jerusalemissa oli liikkeellä Habban-niminen kauppias. Intialainen kuningas oli lähettänyt hänet etsimään arkkitehtiä, joka osaisi rakentaa hänelle kaikki aiemmat rakennukset kauneudessa ylittävän palatsin. Kristus ilmestyi Habbanille ja tarjosi omaa orjaansa hänen palvelukseensa. Kun myyntikirja oli tehty valmiiksi, Tuomas haettiin paikalle ja Habban kysyi Tuomakselta: ”Hänkö siis on sinun herrasi?” Tuomas katsoi ihmetellen Kristusta ja lausui hiljaa: ”Kyllä, Hän on minun Herrani.” Habban sanoi: ”Hän myi sinut minulle käteisellä.” Tuomas ei vastannut mitään, vaan lähti hänen kanssaan.

Intiassa Tuomas vietiin kuningas Gudnaparin luokse, ja apostoli lupasi rakentaa hänelle nopeasti kauniin ja ylellisen palatsin. Kuningas määräsi Tuomaan käyttöön valtavasti rahaa ja lähti itse matkalle. Sitä mukaa kuin apostoli sai rahaa, hän jakoi ne köyhille ja nälkäisille, joista kukaan ei välittänyt, ja julisti heille sanomaa Jumalan rakkaudesta. Kun kuningas lähetti viestin kysyen töiden edistymistä, Tuomas vastasi: ”Palatsi on rakennettu, mutta katto puuttuu vielä.” Kuningas lähetti Tuomaalle vielä lisää hopeaa ja kultaa, ja Tuomas kulki kylästä toiseen jakaen kaiken köyhille. Kun kuningas tuli lopulta paikalle katsomaan palatsia, hänen palvelijansa ilmoittavat hänelle, että palatsia ei ole rakennettu – ”eikä se heprealainen ole tehnyt mitään muutakaan; hän on kulkenut ympäri kaupunkeja ja kyliä jakamassa rahaa köyhille ja opettamassa heille uutta Jumalaa; hän on myös parantanut sairaita, ajanut ulos pahoja henkiä ja tehnyt muuta sen kaltaista”. Kuningas antoi hakea Tuomaksen ja kysyi, onko palatsia rakennettu vai ei. Tuomas vastasi, että palatsi on rakennettu, mutta ”sinä voit nähdä sen vasta tulevassa maailmassa”. Apostoli oli toiminut Herran sanan mukaan: ”Myy kaikki mitä sinulla on ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa.”

Julmistunut kuningas heitti Tuomaan vankilaan ja määräsi hänet kidutettavaksi. Samana yönä kuninkaan vakavasti sairastunut veli näki näyssä enkelin, joka vei hänet mukanaan taivaaseen. Siellä veli sai nähdä loisteliaan palatsin, jonka apostoli Tuomas oli rakennuttanut kuninkaalle vanhurskasten iankaikkiseen valtakuntaan. Näyn jälkeen veli toipui sairaudestaan nopeasti ja lähti kertomaan kuninkaalle, kuinka tälle oli rakennettu taivaaseen palatsi, joka oli paljon kauniimpi kuin mikään maallinen rakennus. Kuningas liikuttui ja tuli katumukseen. Apostoli vapautettiin, ja veljekset pyysivät häntä kastamaan heidät. Kaupungin kylpylä suljettiin seitsemäksi päiväksi, ja he alkoivat valmistautua pyhään hetkeen. Tuomas kastoi heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kun he nousivat vedestä, heille näyttäytyi nuorukainen pidellen palavaa soihtua, jonka rinnalla maallisten lamppujen valo jäi himmeäksi. Pian nuorukainen hämärtyi pois heidän silmistään. Apostoli sanoi: ”Emme kyenneet kestämään Sinun valoasi, sillä se on liian suuri meidän näkökyvyllemme.” Kun aamu alkoi sarastaa, Tuomas mursi leivän ja antoi heidän osallistua Kristuksen pöytään.

Tämän jälkeen pyhä apostoli lähti toiseen ruhtinaskuntaan, jossa hän Pyhän Hengen voimalla teki monia ihmeitä. Hän herätti nuorukaisen kuolleista, sai aasin puhumaan, ajoi eräästä naisesta ulos pahan hengen, käännytti monia kristinuskoon ja nautti Herran ehtoollista yhdessä heidän kanssaan. Lopulta hän käännytti vielä ruhtinaan vaimon, pojan ja kolme tytärtä. Kastettuaan heidät pyhä Tuomas opetti heitä kulkemaan täydellisyyden tietä kieltäymyksessä ja puhtaudessa. Tämä ärsytti suunnattomasti himokasta ruhtinasta, joka otatti pyhän apostolin kiinni ja kuulusteli häntä: ”Kuka on Herrasi, ja mistä maasta hän on?” Tuomas vastasi: ”Minun Herrani on sinunkin Valtiaasi, ja Hän on taivaan ja maan Herra.”

Ruhtinas tahtoi päästä eroon apostolista, joka oli saanut liikaa seuraajia. Hän otti mukaansa apostolin, neljä sotilasta ja yhden virkamiehen; he lähtivät ulos kaupungista, ja ihmiset tekivät heille kunniaa. Kaupungin ulkopuolelle päästyään kuningas määräsi sotilaansa lävistämään Tuomaan keihäillä ja poistui paikalta.

Kävellessään sotilaiden kanssa kohti teloituspaikkaa apostoli Tuomas alkoi puhua heille: ”Kuinka ihmeellisiä ovatkaan ne kätketyt salaisuudet, joita meissä tapahtuu aina lähtöömme saakka! Millaisia ovatkaan Hänen kirkkautensa rikkaudet – Hänen joka ei jätä meitä tämän ruumiimme kärsimysten alaisuuteen! Neljä on niitä, jotka minut lopettavat, sillä neljästä alkuaineesta olen saanut alkuni, mutta vain yksi on viemässä minua kädestä, sillä yksi on Hän, jota minä odotan ja jonka luokse minä menen.” Perille päästessään hän sanoi miehille: ”Kuulkaa minua nyt, sillä minun aikani jättää tämä maailma on koittanut. Älkööt teidän sydämenne silmät olko sokeat, älkööt teidän korvanne olko kuurot. Uskokaa Jumalaan, jota minä olen julistanut, älkääkä antako sydämen kovuuden saada teissä valtaa, vaan vaeltakaa eteenpäin siinä vapaudessa, kunniassa ja elämässä, joka on Jumalassa.”

Pyhä apostoli pyysi vielä luvan rukoilla viimeisen kerran ja lausui: ”Herrani ja Jumalani, toivoni ja pelastajani, opastajani ja seurani kaikissa maissa, joissa olen kulkenut Sinun nimessäsi! Ole kaikkien palvelijoidesi kanssa, ja ohjaa vielä minuakin, että pääsisin perille Sinun tykösi, sillä Sinun haltuusi olen uskonut sieluni, eikä kukaan vie sitä Sinun kädestäsi. Älköön syntini pidättäkö minua, sillä Herra, minä olen täyttänyt Sinun tahtosi ja ollut Sinun orjasi sen vapauden tähden, jonka saan tänä päivänä. Anna Sinä, Herra Jeesus, se minulle ja anna sen täyttyä minun kohdallani. En minä epäile lainkaan Sinun totuuttasi ja rakkauttasi, mutta näiden ympärilläni seisovien tähden minä puhun Sinun edessäsi.” Tämän jälkeen pyhä apostoli Tuomas kääntyi sotilaiden puoleen ja pyysi heitä täyttämään heidän lähettäjänsä tahdon. Niin sotilaat lävistivät hänet, ja pyhä apostoli pääsi siirtymään iankaikkiseen iloon Herransa luokse.

Alueen kristityt itkivät yhdessä rakkaan apostolin kuolemaa. He toivat arvokkaita vaatteita ja parhaita kankaita ja hautasivat apostolin kuninkaalliseen arkkuun. Vähän ajan kuluttua Tuomas ilmestyi haudalla kahdelle häntä surreelle ystävälleen ja rohkaisi heitä: ”Miksi istutte katsomassa minua? En minä ole täällä. Olen noussut Herrani luo ja saanut sen mitä odotin. Nouskaa ja lähtekää täältä, sillä pian tekin pääsette tänne minun luokseni.”

Pyhää apostoli Tuomasta kunnioitetaan Intian kirkon perustajana. Hänen hautansa Intiassa on edelleen Intian kristittyjen suuresti kunnioittama. Reliikit siirrettiin kuitenkin vuoden 165 tienoilla Edessaan, jossa niille rakennettiin myöhemmin kaunis hopealla koristeltu kappeli. Edessan kirkko tuhottiin vuonna 1142, ja osa reliikeistä vietiin Mosuliin, josta niitä palautettiin Intiaan vuonna 1965. Edessan reliikkejä päätyi lisäksi vuonna 1258 Khiokselle ja sieltä edelleen Italian Ortonaan. Tuomaan reliikkejä on myös Patmoksella ja Georgiassa.

Pyhä Placid syntyi Roomassa vuonna 515 ylimysperheeseen. Kun hän oli seitsemän vuoden ikäinen, hänen isänsä vei hänet kouluun Subiacon uuteen luostariin pyhän Benediktuksen alaisuuteen. Ollessaan kerran hakemassa vettä Placid putosi järveen, jolloin pyhä Benediktus käski Maurus-nimistä munkkia juoksemaan nopeasti hänen avukseen. Maurus juoksi veden yli, tarttui poikaan hiuksista ja veti hänet rannalle. Vasta myöhemmin Maurus tajusi juosseensa veden pinnalla.

Kuuden vuoden kuluttua Placid seurasi pyhää Benediktusta uuteen luostariin Monte Cassinossa, jonka hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa hän sai varttua. Kun Placid oli 21-vuotias, hän sai siunauksen perustaa luostari Sisilian Messinaan maille, jotka hänen isänsä oli lahjoittanut pyhälle Benediktukselle. Luostarin rakentaminen kesti neljä vuotta.

Sisiliassa Placidin maine alkoi kasvaa. Hänen nöyryytensä oli niin vilpitöntä, että kaikki pitivät hänestä. Hän ei kyennyt katsomaan köyhää menemättä auttamaan häntä. Myös ihmeitä tapahtui hänen kauttaan. Kerran saaren kaikki sairaat, jotka oli tuotu hänen luokseen saamaan siunauksen, paranivat yhdellä kertaa. Pyhän Placidin ja kolmenkymmenen munkin kerrotaan saaneen surmansa merirosvojen hyökätessä ja polttaessa koko luostarin maan tasalle.

Pyhä Mamelta eli Persiassa 300-luvun alkupuolella. Hän oli papittarena pakanallisen jumalattaren temppelissä. Eräänä yönä hän näki unessa enkelin, joka opetti hänelle kristinuskon salaisuuksia. Mamelta heräsi pyhän pelon vallassa vavisten kauttaaltaan ja kertoi näystään sisarelleen, joka oli kristitty. Sisar vei Mameltan kaupungin piispan luokse, joka aikansa häntä koeteltuaan salli hänen ottaa kasteen.

Kun pakanat saivat tietää, että heidän jumalansa palvelukseen omistautunut neito oli kääntynyt kristityksi, he ryntäsivät raivoissaan hänen luokseen ja näkivät, että hänellä oli vielä yllään vasta kastettujen valkea viitta. Sen näkeminen sai pakanat pois tolaltaan ja he kivittivät Mameltan kuoliaaksi. Hänen pyhä ruumiinsa heitettiin vedellä täyttyneeseen syvään kuiluun, josta kristityt onnistuivat hädin tuskin löytämään sen. Tämä tapahtui vuoden 344 tienoilla.

Myöhemmin kristityille annettiin lupa hajottaa jumalattaren temppeli ja rakentaa sen paikalle kirkko pyhän Mameltan kunniaksi. Hänen pyhät jäännöksensä asetettiin kirkkoon sen valmistuttua. Rooman martyrologiassa pyhän Mameltan taivaalliseksi syntymäpäiväksi on merkitty 17. lokakuuta.

Johannes Mauropous syntyi Paflagoniassa 900-luvun lopulla. Opiskellessaan hän edistyi nopeasti ja loisti kaikilla oppialoilla. Hänestä tuli retoriikan opettaja Konstantinopoliin, jossa hän oli aktiivisesti mukana järjestämässä yliopiston uudelleenorganisointia. Vuonna 1046 Johanneksesta tuli munkki. Hänet vihittiin papiksi Petraksen luostarissa. Jonkin ajan kuluttua hän jätti kaupungin ja hänestä tuli Pontoksen Eukhaitan piispa. Hän johti hengellistä laumaansa viisaudella ja oli yksi aikansa loisteliaimpia puhujia ja kirkkoveisujen laatijoita. Hän nukkui pois rauhassa.