Kristuksen tuominnut Pontius Pilatus vaikuttaa historioitsijoiden mainintojen perusteella varsin ylpeältä, julmalta ja omahyväiseltä. Pilatuksen ja juutalaisten välillä oli alituisesti konflikteja, sillä hän ei kunnioittanut heidän uskontoaan eikä tapojaan.

Kun Pontius Pilatus istui tuomarinistuimellaan Jumalan Poika silmiensä edessä, hän sai vaimoltaan Proclalta sanan: ”Älä tee mitään sille pyhälle miehelle. Olen kärsinyt unessa paljon Hänen tähtensä.” (Matt. 27:19) Pilatus tahtoi kuitenkin tällä kertaa miellyttää kansaa ja välttää vaikeuksia eikä totellut saamaansa varoitusta.

Procla sen sijaan uskoi Jeesukseen unessa näkemänsä näyn perusteella. Kuultuaan Hänen nousseen kuolleista ja ilmestyneen Galileassa Procla lähti etsimään Häntä.¹ Procla sai nähdä Kristuksen pyhät kasvot yhdessä Hänen opetuslastensa kanssa. Kristus sanoi heille: ”Mitä nyt? Ettekö usko minuun? Procla, Jumalan isille antamassa vanhassa liitossa sanotaan, että kaikki saavat elää minun kuolemani kautta, jonka te olette nähneet.” Kristus kertoi, kuinka Hän oli murtanut tuonelan portit ja hajottanut kuoleman kahleet, ja kehotti heitä uskomaan Hänen Isäänsä.

Procla palasi itkien Pilatuksen luo ja kertoi näkemästään. Pilatus ymmärsi vähitellen, mitä oli tehnyt. Hänen kohtalostaan on kaksi erilaista perimätietoa. Toisen mukaan hän tuli uskoon ja kärsi marttyyrikuoleman, toisen mukaan hän teki itsemurhan. Etiopialaisen kirkon kalenteri seuraa edellistä perimätietoa ja kunnioittaa Pontius Pilatusta ja Proclaa pyhinä 25.6.

Pyhä Capitolina oli kotoisin Kappadokian Kesareasta. Hän oli samaa kuuluisaa sukua kuin Kesarean arkkipiispana toiminut Firmianos (28.10.). Capitolinan rakkaus Kristukseen oli niin palava, että hän jakoi omaisuutensa köyhille, vapautti orjansa ja ilmoitti oma-aloitteisesti maaherra Zilikinthiokselle olevansa kristitty, vaikka keisari Diocletianuksen määräämä kristittyjen vaino oli ankarimmillaan. Maaherra tahtoi säästää ylhäisen naisen julkisen kidutuksen häpeältä. Capitolina sanoi kuitenkin, että heidän sukunsa suurin kunnia ovat siihen kuuluvat marttyyrit, saarnaajat ja jumaluusoppineet kuten Firmilianos. Hänet suljettiin tyrmään ja mestattiin seuraavana päivänä.

Kun Capitolinan entinen orjatar Eroteis näki, miten hänen emäntäänsä kohdeltiin, hän hyökkäsi maaherran kimppuun ja heitti tätä kivillä. Hänet pidätettiin ja häntä ruoskittiin, mutta Kristuksen armosta hän kesti kaiken ylväästi. Sitten hänet mestattiin ja niin hänkin sai marttyyriseppeleen. Tämä tapahtui vuonna 304.

Pyhästä Nestorista on kerrottu edellä pyhän suurmarttyyri Demetrios Tessalonikalaisen yhteydessä.

Pyhittäjä Dimitri syntyi 1200-luvun alussa talonpoikaisperheen poikana Basarabovin kylässä Tonavan eteläpuolella alueella, joka tuolloin kuului Bulgarian valtakuntaan. Pienestä pitäen hän kilvoitteli paastoten ja rukoillen. Viedessään kerran lehmiä laitumelle hän astui heinikossa piilossa olleeseen linnunpesään murskaten pienet poikaset. Hänen katumuksensa tämän tähden oli niin suuri, että hän päätti kulkea avojaloin kolme kesää ja talvea.

Myöhemmin Dimitri meni luostariin ja opittuaan kuuliaisuutta asettui asumaan luolaan Lomjoen varrelle. Siellä hän tuntemattomana ihmisille vuodatti rukouksensa ja kyyneleensä Jumalan eteen. Hän sai etukäteen tiedon kuolemastaan ja asettui hetken koittaessa makuulle kahden kivipaaden väliin ja antoi sielunsa rauhassa Herralle.

Vuosien myötä muisto pyhästä kilvoittelijasta painui unohduksiin. Kolmensadan vuoden kuluttua joen tulviessa vesi nousi luolaan. Virta liikutti kivipaasia ja vei mukanaan pyhän maatumattoman ruumiin, joka peittyi lopulta hiekkaan. Sata vuotta myöhemmin pyhä Dimitri ilmestyi unessa halvaantuneelle pikkutytölle ja kehotti tätä pyytämään vanhempia viemään hänet joen rannalle, jotta hän parantuisi. Tieto ilmestyksestä levisi nopeasti. Hiippakunnan papisto ja suuri kansanjoukko saattoi perhettä paikalle, jossa seudun asukkaat olivat aiemmin nähneet ihmeellisen valon. He alkoivat kaivaa, ja pian pyhän ruumis löydettiin turmeltumattomana ja Pyhän Hengen armoa loistavana, ja pieni tyttönen parantui välittömästi. Pyhäinjäännökset kannettiin juhlallisesti Basarabovin kylään, missä tapahtui lisää ihmeellisiä parantumisia. Ihmisiä tuli ympäri maata kunnioittamaan reliikkejä. Tämä tapahtui vuonna 1685. Unkarin Valakian¹ ruhtinas rakennutti kylään kirkon, jossa pyhä Dimitri teki vuosien mittaan monia ihmeitä.

Vuonna 1774 Venäjän ja Turkin sodan aikana Venäjän armeija leiriytyi kylän lähistölle, ja kenraali Saltykov määräsi pyhäinjäännökset vietäväksi Venäjälle estääkseen niitä joutumasta turkkilaisten häväistäviksi. Kun pyhäinjäännösten saattojoukko saapui Bukarestiin, eräs hurskas kristitty ja kenraalin ystävä pyysi, ettei tämä riistäisi Romanian kansalta sen pyhän maanmiehen reliikkejä. Kenraali antoi myöten ja otti vain pyhän kilvoittelijan toisen käden, minkä hän lähetti Kiovan luolaluostariin. Pyhän Dimitrin ruumis sijoitettiin Bukarestin katedraaliin, missä häntä on siitä lähtien kunnioitettu monien ihmeiden johdosta pääkaupungin ja koko Romanian suojelijana. Joka vuosi lokakuun 27. päivänä ihmiset kokoontuvat Bukarestiin kolmipäiväiseen pyhän Dimitrin juhlaan, eivätkä hänen kallisarvoiset reliikkinsä lakkaa levittämästä hyvää tuoksua. Venäjän kirkossa pyhän Dimitrin juhlaa vietetään 26. lokakuuta.

Smolenskin ruhtinas Andrei jätti ruhtinaskuntansa sukulaisten noustua kapinaan häntä vastaan. Hän ei tarttunut aseeseen eikä ryhtynyt väkivalloin puolustamaan oikeuksiaan vaan poistui vähin äänin perintömailtaan ja saapui köyhänä vaeltajana Perejaslavl-Zalesskiin noin vuonna 1360. Siellä hän palveli ponomarina Pyhän Nikolaoksen kirkossa 30 vuotta salaten kaikilta ylhäisen syntyperänsä. Andrein kuoltua häneltä löydettiin kultaketju ja sormus merkkinä ruhtinaallisesta syntyperästä, raskaat kahleet merkkinä ankarasta kilvoittelusta sekä kirjakäärö, johon hän oli omakätisesti kirjoittanut: ”Minä olen Andrei, Smolenskin ruhtinas, joka veljieni kateuden ja salaliiton tähden jätin ruhtinaskuntani.”

Pian Andrein kuoltua ihmiset alkoivat kunnioittaa häntä pyhänä. Hänestä maalattiin ikoni ja laadittiin jumalanpalvelustekstit, mutta 1500-luvulla hänen muistonsa painui unohduksiin. Pyhittäjä Daniel Perejaslavlilainen (k. 1540) yritti ajaa hänen kanonisointiaan, mutta haudan avaamisen yhteydessä tapahtuneista ihmeistä huolimatta se ei toteutunut, mikä murehdutti syvästi pyhittäjää. Andrein paikallinen kunnioitus kuitenkin elpyi, ja lopulta hänet kanonisoitiin virallisesti vuonna 1749.

Euarestos oli syntyjään juutalainen Jerusalemin-Betlehemin alueelta. Hänen nimensä merkitsee ’mieluista’, ’otollista’. Euarestoksen vanhemmat lähettivät hänet opiskelemaan Antiokiaan, jossa hän kuitenkin kääntyi kristityksi ja omisti elämänsä Kristuksen palvelemiseen. Euarestos päätyi Roomaan, jossa hän sai toimia seurakunnan johtajana ne kolme vuotta, jotka pyhä Clemens (25.11.) oli karkotettuna Krimillä. Clemensin kuoleman jälkeen Euarestos valittiin virallisesti Rooman kirkon johtajan vaikeaan ja vaaralliseen tehtävään vuoden 97 tienoilla. Kirkko kasvoi Euarestoksen aikana voimakkaasti. Hän kehitti sen hallinnollista rakennetta jakamalla Rooman seurakunnan seitsemään osaan ja nimittämällä seurakuntayksikköjen johtoon vanhempia pappeja, joita alettiin myöhemmin nimittää kardinaaleiksi. Apostolien tapaan hän vihki seitsemän diakonia palvelemaan kirkkoa sekä kirjoittamaan muistiin mitä piispa oli sanonut, jotta erimielisyyksiä voitaisiin välttää. Pyhä Euarestos kärsi marttyyrikuoleman vuonna 105.

Pyhä Demetrios eli Tessalonikassa keisari Galerius Maximianuksen (305–311) aikana. Hän kuului yhteen Makedonian tunnetuimmista suvuista ja oli suuresti ihailtu ei ainoastaan ylhäisen syntyperänsä ja komean ulkomuotonsa vaan myös hyveittensä, viisautensa ja hyväsydämisyytensä vuoksi.

Demetrioksen sotilaallinen asiantuntemus sai Galeriuksen nimittämään hänet Thessaliassa olevien roomalaisten joukkojen komentajaksi ja Kreikan prokonsuliksi. Korkea arvo ei kuitenkaan pannut Demetrioksen päätä pyörälle. Usko Kristukseen oli koskettanut hänen sydäntään eikä tämän maailman kunnia merkinnyt hänelle enää mitään. Kaikista mieluisinta hänelle oli saarnata Kristuksesta ja opettaa Jumalan sanaa.

Vaikka kristittyjä vainottiin, Demetrios sai suuren määrän epäjumalanpalvelijoita kääntymään kristinuskoon. Hänen sanojaan vahvisti hänen oma hurskas, oikeudenmukainen ja ihmisrakas elämänsä.

Keisari oli juuri saanut useita näyttäviä voittoja skyyteistä. Paluumatkalla Roomaan hän pysähtyi Tessalonikassa ottaakseen vastaan kansan suosionosoitukset ja kantaakseen kiitosuhreja jumalille. Silloin jotkut pakanat ilmiantoivat Demetrioksen keisarille kristittynä. Galeriuksen hämmästystä seurasi suuttumus, kun hän tajusi Demetrioksen käyttäneen hyväksi korkeaa asemaansa kristinuskon levittämiseksi.

Demetrios vangittiin ja vietiin kosteaan tyrmään, joka oli kylpylän yhteydessä amfiteatterin lähistöllä. Tyrmässä oli skorpioni valmiina pistämään häntä, mutta sisään astuessaan Demetrios teki ristinmerkin ja se katosi. Ilo täytti Demetrioksen sydämen hänen ajatellessaan, että hän saa pian osallistua Kristuksen kärsimyksiin. Hänen oli vain odotettava, kunnes keisarin triumfijuhlallisuudet olisivat ohi.

Tavan mukaan Galerius järjesti amfiteatterissa gladiaattoritaistelun. Hänellä oli mukanaan jättiläiskokoinen vandaali Lyaios, jonka voimia ja taistelutaitoa ei kukaan ollut pystynyt siihen mennessä vastustamaan. Kaupungissa oli tuolloin nuori kristitty nimeltä Nestor, jota keisarin kerskailut Lyaioksen voittamattomuudesta ärsyttivät. Hän päätti näyttää, että todellinen voima kuuluu vain Kristukselle. Kiireesti hän juoksi Demetrioksen luokse vankilaan ja pyysi tämän rukousapua mennessään areenalle kohtaamaan jättiä. Demetrios siunasi nuorukaisen otsan ja rinnan ristinmerkillä ja lähetti hänet kuin Daavidin Goljatia vastaan. Nestor saapui amfiteatteriin juuri, kun kuuluttajat huusivat joka taholle, onko ketään joka tahtoo taistella Lyaiosta vastaan. Nestor heitti tunikansa pois ja juoksi keisarin eteen huutaen: ”Demetrioksen Jumala, auta minua!”

Ensimmäisessä yhteenotossa Nestor väisti Lyaioksen hyökkäyksen ja onnistui lyömään tätä tikarilla sydämeen. Katsojat olivat ihmeissään, kuinka nuori poika oli saattanut iskeä maahan tähän asti voittamattoman barbaaritaistelijan.

Keisari suuttui tapauksesta ja määräsi Nestorin vietäväksi kaupungin ulkopuolelle mestattavaksi. Hän oli kuullut Nestorin kutsuvan avukseen Demetrioksen Jumalaa ja pelkäsi, että Demetrioksella oli käytössään joitakin taikavoimia. Niinpä hän lähetti sotilaansa vankilaselliin lävistämään tämän keihäällä ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Tämä tapahtui vuoden 306 tienoilla.

Vankilassa oli muutamia kristittyjä, myös Demetrioksen palvelija Lupus. Kun sotilaat olivat poistuneet, nämä hautasivat kunnioittavasti marttyyrin ruumiin. Lupus otti itselleen hänen verisen tunikansa ja kuninkaallisen sormuksensa. Niiden kautta tapahtui monia parantumisia ja ihmeitä. Kun Galerius sai kuulla tästä, hän lähetti sotilaita mestaamaan myös Lupuksen.

Jumala tahtoi marttyyrissa asuneen armon vaikuttavan hänen kuolemansa jälkeenkin. Niinpä monen vuosisadan ajan pyhän marttyyrin jäännöksistä vuoti hyväntuoksuista mirhaa. Pyhä Demetrios Mirhanvuodattaja on Tessalonikan suojeluspyhä, joka on monin tavoin suojellut kaupunkiaan sen eri vaiheissa. Lopulta Tessalonika jopa vapautui turkkilaisvallasta juuri pyhän Demetrioksen päivänä vuonna 1912.

Pyhän Demetrioksen jäännökset oli välillä ryöstetty länteen, mutta roomalaiskatolinen kirkko palautti ne 1900-luvun lopussa takaisin Tessalonikaan. Niitä säilytetään pyhän Demetrioksen nimeä kantavassa vanhassa basilikassa. Sen vanhimmat osat on rakennettu 400-luvulla sen kylpylän paikalle, jossa pyhä oli vangittuna. Pyhän Demetrioksen juhlaa ja kaupungin vapautumisen muistoa vietetään nykyisin Tessalonikassa koko viikon kestävin juhlallisuuksin.

Pyhä Quadragesimus oli hurskas paimen, joka palveli alidiakonina Policastron kirkossa. Gregorius Suuren todistuksen mukaan Quadragesimus herätti kuolleen rukouksillaan. Kun hänen vaimonsa olisi tahtonut puhua tapahtuneesta kaupungilla, Quadragesimus sanoi: ”Pysy vaiti. Jos joku kyselee jotain, sano ettei meillä ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Herra teki sen omaksi ilokseen.” Pyhä Quadragesimus kuoli vuoden 590 tienoilla.

Kelttiläinen pyhä Cedd (Cedda) syntyi Pohjois-Englannin Northumbriassa. Hänen veljensä oli pyhä Chad (2.3.). Cedd vihittiin munkiksi Lindisfarnessa. Kun keski-anglien kuningas Peada oli saanut kasteen pyhältä Finianilta, Cedd lähetettiin vuonna 653 kolmen muun pappismunkin kanssa Merciaan evankelioimaan keski-angleja. Työ sujui menestyksekkäästi. Pian Ceddille avautui kuitenkin uusi hengellinen vainio. Itä-anglien kuningas Sigbert pyysi Ceddiä omalle alueelleen. Cedd kävi tutustumassa seutuun ja palasi pyhän Finianin luokse, joka siunasi Ceddin suunnitelmat, vihki hänet piispaksi ja lähetti hänet työhön.

Jumala siunasi Ceddin työn. Pyhä Cedd vietti koko loppuelämänsä Essexin alueella rakennuttaen kirkkoja, perustaen kelttiläisiä luostareita, vihkien pappeja ja diakoneja. Kuuluisimman luostarin hän rakennutti Bradwell-on-the-Sean vanhan roomalaisen linnakkeen raunioihin. Tilburyssa on säilynyt upotuskasteallas, jota pyhä Cedd lienee itse käyttänyt. Kun Cedd perusti luostarin Lastinghamiin (Laestingaeu), hän vietti paikalla 40 päivää rukouksessa ja paastossa paikan pyhittämiseksi. Tämä oli Lindisfarnen tapa, joka oli peräisin pyhältä Columbalta (9.6.). Myöhemmin tanskalaiset hävittivät Ceddin perustamat luostarit.

Whitbyn kirkolliskokouksessa vuonna 664 Ceddillä oli tärkeä rooli kelttien ja roomalaisten välien sovittelijana. Hän itse oli kelttiläisen riituksen kasvatti, mutta hyväksyi roomalais-kreikkalaisen pääsiäiskalenterin (paschalion) käyttöönoton.

Pyhä Cedd kuoli ruttoon Lastinghamissa lokakuun 26. päivänä vuonna 664. Samaan aikaan Ionan luostarisaarella eräs mies näki enkelien laskeutuvan taivaasta, ottavan Ceddin sielun mukaansa ja kohoavan takaisin taivaaseen. Kuultuaan pyhän Ceddin kuolemasta kolmisenkymmentä munkkia tuli kunnioittamaan hänen pyhiä jäännöksiään. He kaikki jäivät asumaan loppuelämäkseen paikalle, jossa heidän hengellinen isänsä oli päättänyt kilvoituksensa. He kuitenkin kuolivat ruttoon lukuun ottamatta yhtä nuorta poikaa, jota ei vielä tuolloin ollut edes kastettu mutta josta tuli myöhemmin pappi ja innokas lähetystyöntekijä. Pyhä Cedd on kuvattu ikoneissa ja maalauksissa piispana, joka pitelee käsissään ehtoollismaljaa ja apotin sauvaa.