Pyhä Colman syntyi Irlannissa, Kiltartanin Corkerissa 500-luvun puolivälissä. Hän oli heimopäällikkö Duacin poika ja opiskeli pyhän Endan luostarissa. Colmanista tuli erakkomunkki, joka kilvoitteli kahden eri luostarin yhteydessä keskittyen yksinäiseen rukouselämään ja paastoon. Myöhemmin hän perusti kuningas Guaire Connaughtilaisen avustuksella oman luostarin Kilmacduaghiin ja johti sitä apotti-piispana. Luostari tunnetaan 34 metriä korkeasta kaltevasta tornistaan. Tarinan mukaan kuningas löysi erakkomunkin ihmeen kautta: kuninkaallinen pääsiäisateria katosi ruokapöydästä, minkä jälkeen enkelit lähtivät johdattamaan kuningasta ja hänen hoviväkeään vieden heidät Colmanin keljalle. Siellä Colman oli riutuneena kilvoiteltuaan ankarasti koko suuren paaston eikä hänellä ollut juhlan koittaessa mitään syötävää.

Pyhä Colman rakasti lintuja ja kaikkia eläimiä. Hänellä oli lemmikkinä kukko, joka herätti hänet joka aamu auringon noustessa kiekumalla niin kauan kunnes hän meni tervehtimään sitä. Sen jälkeen hän kutsui muut munkit koolle. Colmanilla oli myös kesy hiiri, jota hän ruokki leivänmuruilla. Veljestö toimitti palvelukset myös keskiyöllä ja aamukolmelta ennen auringon nousua, eikä kukosta ollut tuolloin apua herättämisessä. Koska hiiri oli liikkeellä koko yön, Colman pyysi, että hiiri tulisi herättämään hänet, jollei hän sattuisi olemaan hereillä yöpalveluksen alkaessa. Kerran Colman nukkui rasittavan päivän jälkeen tavallista sikeämmin, joten hiiri tuli ja painoi ensin kuononsa Colmanin korvaan ja sitten näykkäisi sitä. Colman nauroi nähdessään, kuka hänet oli herättänyt, antoi hiirelle ylimääräistä syötävää ja lähti rukoilemaan. Tämän jälkeen Colmanilla oli tapana odottaa aina hiiren tuloa ennen kuin nousi ylös, vaikka olisi ollut hereilläkin.

Pyhän Colmanin kolmas lemmikki oli kärpänen. Colman luki joka päivä isoa, vanhaa, käsin kirjoitettua rukouskirjaansa. Hän pani merkille, että kirjan marginaalille laskeutui aina sama kärpänen. Kerran hän pyysi kärpästä näyttämään hänelle sen kohdan, johon oli edellisellä kerralla jäänyt, ja näin tapahtui. Kärpänen saattoi jäädä tuntikausiksi Colmanin näyttämään kohtaan, jos hän vain pyysi sitä. Toiset munkit ihmettelivät tätä elävää kirjanmerkkiä niin, että kirjoittivat asian muistiin luostarin arkistoihin.

Pienet eläimet eivät elä pitkään. Kesän lopulla kärpänen kuoli. Colmanin surressa ystävänsä menetystä hiirikin kuoli, ja pian tämän jälkeen myös kukko. Colman oli murheen ja ikävän murtama ja kirjoitti asiasta pyhälle Columballe, joka vastasi: ”Sinä olit rikas, kun sinulla oli heidät. Siksi olet nyt surullinen. Tämänkaltaista murhetta ilmenee vain siellä missä on rikkauksia. Älä ole enää rikas.” Pyhä Colman ymmärsi, että on mahdollista olla rikas myös ilman rahaa.

Pyhä Colman kuoli vuonna 632. Hänen apotinsauvaansa käytettiin sittemmin vuosisatojen ajan valan vahvistamiseen. Nykyään se on Dublinin kansallismuseossa.

Pyhä Anna oli hurskaan diakonin tytär. Hän eli Konstantinopolissa ikonienraastajakeisari Konstantinos Kopronymoksen aikana (741–775). Kun Annan vanhemmat kuolivat, hänen isoäitinsä otti huolehtiakseen hänestä ja antoi hänet vaimoksi hurskaalle miehelle. Annan setä oli kunnioitettu askeetti Bitynian Olymposvuorella ja oli joutunut kärsimään pyhien ikonien vuoksi. Hän profetoi Annalle, että tällä tulee olemaan paljon kärsimyksiä. Setä oli käymässä Konstantinopolissa myös silloin, kun Anna odotti toista lastaan. Hän valmisti Annaa siihen, että hänen miehensä tulee kuolemaan ennen lapsen syntymää, niin kuin tapahtuikin. Sedän ennustuksen mukaisesti myös lapset kuolivat pian. Anna suri heitä ja alkoi jakaa omaisuuttaan köyhille. Hän ei kuitenkaan vaipunut epätoivoon, vaan alistui Jumalan tahtoon.

Lastensa kuoleman jälkeen Anna tapasi erään Olymposvuorelta lähtöisin olevan munkin, joka vihki hänet nunnaksi. Sen jälkeen hän pukeutui miehen vaatteisiin ja lähti itsekin Olympokselle. Siellä hän kolkutti ensimmäisen kohtaamaansa luostarin portille ja pyrki sinne munkiksi sanoen nimekseen Eufemianos. Hän sanoi tulleensa katumaan syntejään ja tahtovansa viettää loppuelämänsä rauhassa. Igumeni liikuttui hänen puheistaan ja otti hänet vastaan varoittaen häntä kuitenkin eunukeiden paheena pidetystä röyhkeydestä ja harkitsemattomista puheista. Annasta tuli pian erinomainen kilvoittelija ja esikuva koko veljestölle.

Annan omaisuuden hoitajana toiminut mies etsi häntä vuosikausia. Lopulta hän tapasi munkin, joka oli vihkinyt Annan nunnaksi. Yhdessä he lähtivät etsimään häntä ja löysivätkin hänet pian. Heillä oli valmiina oma luostari ja he pyysivät Annaa siirtymään sinne yhdessä heidän kanssaan, mihin tämä suostuikin.

Tässä luostarissa Anna viipyi jonkin aikaa ja hänen rukoustensa voimasta siellä alkoi tapahtua lukuisia ihmeitä. Sen vuoksi luostariin virtasi paljon kilvoittelijoita, mutta tilanahtaus esti ottamasta kaikkia vastaan. Niinpä luostarin igumeni kääntyi patriarkka Tarasioksen puoleen kertoen munkki Eufemioksen saavutuksista ja tilanpuutteesta luostarissa. Patriarkka luovutti heidän käyttöönsä raunioituneen paikan Prusan kaupungin läheltä. Sinne he rakensivat lyhyessä ajassa uuden tilavan luostarin, jonne myös Anna siirtyi viettääkseen siellä loppuelämänsä. Kun tämä tuli yleiseen tietoon, luostariin saapui joka päivä suuret määrät ihmisiä.

Annaa kohtasi kuitenkin vaikea kiusaus. Yksi munkeista alkoi jatkuvasti syytää häntä vastaan raskaita ja rivoja herjauksia viitaten siihen, että hän oli eunukki. Anna ei kiinnittänyt niihin huomiota ja katsoi niiden ennemminkin tekevän hyvää itselleen. Eräs nainen kuullessaan munkin herjauksia sanoi tälle: ”Varo, veli. Jospa joskus käykin ilmi, ettei hän ole eunukki vaan himoista vapautunut nainen. Joitakin vuosia siten Konstantinopolista katosi eräs nainen, joka oli ensin jakanut omaisuutensa köyhille. Jospa munkki Eufemios onkin tuo nainen, ja sinä saat palkaksesi helvetin tulen tahratessasi puheillasi niiden mielen, jotka sinua kuulevat.” Tämän jälkeen tuo pahansuopa munkki alkoi vaania tilaisuutta tyrkätäkseen Annan kumoon alamäessä nähdäkseen, oliko tämä todella nainen. Hän tekikin sen, mutta ei nähnyt mitään, vaan sai itse halvauksen. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli ennen luostariin tuloaan syyllistynyt murhaan. Viranomaiset hakivat hänet pois luostarista ja hänet hirtettiin.

Tämä tapaus teki Annasta entistäkin tunnetumman. Niinpä hän paetakseen mainettaan otti mukaansa kaksi munkkia ja siirtyi heidän kanssaan Bosporin rannalle. Sieltä he löysivät kirkon, jonka lähellä oli lähde ja pieni puutarha. Kun Anna oli elänyt siellä joitakin vuosia, hänet kutsuttiin joskus vuoden 809 jälkeen Konstantinopoliin, missä hän vietti loppuelämänsä Jumalalle otollisesti parantaen rukouksillaan sairaita ja tehden muita ihmeitä, kunnes siirtyi rauhassa Herran luo vuoden 820 tienoilla.

Rostislav hallitsi pakanallista Määriä (Morava, Moravia, nykyinen Tšekin länsiosa) vuosina 846–870. Hän lähetti edustajansa Konstantinopoliin pyytämään keisari Mikael III:lta ja patriarkka Fotiokselta kansansa keskuuteen lähetystyöntekijöitä. Rostislav tahtoi saada kansalleen slaavinkielisen jumalanpalveluselämän sekä kirjallisuutta kansan valistamiseksi. Rostislavin luokse lähetettiin tessalonikalaiset veljekset Methodios ja Kyrillos (11.5.), joka oli vielä tuolloin nimeltään Konstantinos. He saapuivat Määriin vuonna 863 ja alkoivat julistaa evankeliumia ja opettaa kansaa.

Saksalaiset papit olivat toimittaneet alueella jumalanpalveluksia latinaksi, mutta ruhtinas Rostislavin johdolla veljekset ja heidän seuraajansa aloittivat slaavinkielisen jumalanpalveluselämän ja kirjallisuuden sekä opetustyön. He kehittivät aakkoset ja alkoivat kääntää pyhää Raamattua. Ensimmäisten käännösten joukossa oli aamu-, ehtoo- ja hetkipalvelukset sekä jumalallinen liturgia.

Ruhtinas Rostislav puolusti kansaansa frankkien hyökkäyksiltä, mutta vuonna 870 hän joutui oman herttuansa kavaltamaksi. Rostislav vangittiin ja vietiin Regensburgiin kidutettavaksi. Hän sai kärsiä, koska rakasti kansaansa, Kristusta ja apostolista opetusta. Rostislav sokaistiin, heitettiin vankilaan ja tuomittiin kuolemaan. Hän kuoli loppuvuodesta 870 tuntemattomassa paikassa kovien kärsimyksien jälkeen. Pyhä ruhtinas teki työtä ja kärsi pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen rinnalla. Häntä kunnioitetaan Tšekin ja Slovakian ortodoksisessa kirkossa, jossa hänet kanonisoitiin virallisesti vuonna 1994.

Timoteos, kastenimeltään Triantafyllos, eli 1800-luvun alkupuolella traakialaisessa kylässä. Hänellä oli vaimo ja kaksi tytärtä. Vaimo kuitenkin ihastui turkkilaiseen, joka suostutteli hänet jättämään perheensä ja uskonsa. Triantafyllos joutui kätkemään tyttärensä, ettei heitäkin vaadittaisi kääntymään muslimeiksi, kuten islamin laki edellyttää. Triantafyllos suri vaimonsa kohtaloa ja lähetti hänelle viestejä, joissa pyysi häntä palaamaan Kristuksen uskoon. Jonkin ajan kuluttua vaimo ymmärsi, millaisen synnin oli tehnyt ja pyysi aviomiestään vapauttamaan hänet turkkilaisen käsistä. Triantafyllos iloitsi vaimonsa katumuksesta. He laativat suunnitelman, jonka mukaan Triantafyllos teeskenteli kääntyvänsä islamiin voidakseen siten saada vaimonsa takaisin. Vaimo pääsikin vapaaksi tällä keinolla. He elivät puoli vuotta salakristittyinä, minkä jälkeen he toteuttivat päätöksensä lähteä luostariin, vaimo nunnaluostariin ja mies Athokselle. Tyttäret jätettiin heidän hurskaiden ystäviensä huostaan.

Triantafylloksesta tuli munkki Timoteos Athoksen suuressa lavrassa, jossa hän palveli kuusi vuotta hoitaen luostarin puutarhaa. Kuullessaan pyhän Agathangelos Esfigmenoslaisen käyneen vapaaehtoiseen marttyyrikilvoitukseen (19.4.1818) Timoteoksessakin heräsi kaipaus päästä yhdistymään Kristukseen osallistumalla Hänen kärsimyksiinsä aina kuolemaan saakka. Tämä mielessään hän siirtyi Esfigmenoksen luostariin ja asui siellä jonkin aikaa kilvoitellen esimerkillisessä kuuliaisuudessa. Monien hartaiden pyyntöjen jälkeen Timoteos sai lopulta siunauksen marttyyrikilvoitukseen igumeniltaan, joka lähetti hänet Hellespontokseen pappi Germanoksen luokse.

Matkan varrella oli Timoteoksen kotikylä Paraora. Hän olisi halunnut tavata tyttäriään ja sukulaisiaan, mutta koska ei ollut saanut igumeniltaan siunausta tähän, hän kulki päättäväisesti kylän ohi.

Hellespontoksessa Timoteos tapasi isä Germanoksen ja pappismunkki Euthymioksen. Kolmikko päätti jakaa saman päämäärän. He lähtivät yhdessä Kissanioniin (Kaisane), jossa Timoteos alkoi rohkeasti kehottaa uskostaan luopuneita kristittyjä jättämään islamin ja palaamaan kristinuskoon. He puhuivat islamia vastaan niin rohkeasti, että koko uskonto joutui naurunalaiseksi.

Timoteos ja Euthymios vangittiin ja lähetettiin Adrianopoliin. Timoteos totesi yksiselitteisesti olleensa aina kristitty ja tahtovansa myös kuolla kristittynä. Hänet tuomittiin kuolemaan, mutta ennen tuomion toteuttamista hänelle annettiin kuukausi aikaa katua.

Timoteos ja Euthymios päätyivät samaan tyrmään kahden muun tunnustajan, pappismunkki Nikolaoksen ja munkki Barnabaksen kanssa. Pyhiä miehiä kidutettiin joka ilta iskemällä heitä 40 kertaa jalkoihin. He kestivät tuskat kärsivällisesti eivätkä kieltäneet Kristusta vaan odottivat vapautuksensa päivän koittamista.

Isä Germanos saapui paikkakunnalle ja kyseli majatalossa tunnustajien kuulumisia. Hänelle kerrottiin, että heitä hakataan joka ilta ja että he haluaisivat ehtoollista mutta yksikään pappi ei uskalla mennä vankilaan. Saatuaan tietää, että ne kristityt, jotka eivät maksa uskontoveroaan, heitetään samaan vankilaan, Germanos haki paikallisesta kirkosta kolme palaa pyhitettyä Herran ruumista ja alkoi levittää tietoa, ettei ollut maksanut veroa eikä aio maksaa. Hyvin pian Germanos otettiinkin kiinni ja vietiin samaan vankilaan. Tavatessaan rakkaat veljensä hän suuteli heidän jalkojaan. Samana iltana turkkilaiset päättivät lopettaa vangittujen kristittyjen lyömisen, koska nämä vaikuttivat olevan pelkästään tyytyväisiä saadessaan kärsiä uskonsa tähden.

Seuraavana yönä kristityt viettivät tyrmässään kokoöisen jumalanpalveluksen veisaten innoituksen vallassa hymnejä niin, että heidän sielunsa ylentyivät taivaan puoleen. Rukoukset ja veisut he osasivat ulkoa, mutta kun palveluksessa koitti hetki lukea päivän pyhien elämäkerrat eikä heillä ollut kirjoja, he kertoivat omin sanoin omista kidutuksistaan ja kärsimyksistään Kristuksen tähden. Lopuksi he ripittäytyivät ja nauttivat pyhän ehtoollisen.

Pyhä Timoteos mestattiin muutaman päivän kuluttua, uuden kuun koittaessa 29.10.1820. Hänen kasvonsa säteilivät rauhaa ja iloa, kun hän odotti tyynenä miekan terää. Tämä oudoksutti hänen teloittajiaan ja valvojaa, joka päätti olla teloittamatta Timoteoksen kumppaneita. Tämä päätös oli heille pahin mahdollinen kidutus, niin innokkaita he olivat seuraamaan Timoteosta Kristuksen todellisten opetuslasten voittoisaa tietä. He vaativat päästä Timoteoksen luokse, mutta sen sijaan heidät heitettiin väkisin ulos vankilasta ja ajettiin pois kaupungista.

Turkkilaiset eivät suostuneet myymään pyhää ruumista mistään hinnasta, koska tahtoivat häpäistä sen. Ruumis upotettiin jokeen, mutta pappimunkki Germanos onnistui ostamaan pyhän Timoteoksen veriset vaatteet. Sen jälkeen hän taivalsi Timoteoksen kotikylään, etsi marttyyrin tyttäret ja antoi heille palan kangasta. Loput hän vei Athokselle Esfigmenoksen luostariin, jossa igumeni ja veljestö tulivat riemuiten kunnioittamaan uusmarttyyri Timoteoksen veristä vaatetta. Ne asetettiin uusmarttyyri Agathangeloksen viitan viereen. Niiden äärellä on tapahtunut monia paranemisia.