Pyhä Marcellus Sadanpäämies

Kun Rooman armeijan legioona juhli kesällä 298 keisari Maximianuksen syntymäpäivää nykyisen Marokon alueella Tingiksessä (Tanger), kristitty sadanpäämies Marcellus piti juhlaa epäjumalanpalveluksena ja kieltäytyi uhraamasta Rooman jumalille. Hän heitti pois sotilasvyönsä ja arvomerkkinsä ja julisti rohkeasti: ”Olen Jeesuksen Kristuksen, ikuisen kuninkaan, sotamies. Tästedes en enää palvo teidän keisareitanne.”

Juhlan jälkeen Marcellus vietiin Fortunatus-nimisen tuomarin eteen. Kun Marcellusta pyydettiin antamaan selonteko tapahtuneesta, hän kertoi: ”Heinäkuun 21. päivänä teidän viettäessänne keisarin juhlapäivää minä julistin julkisesti olevani kristitty ja että en voi palvella sotilasvalani alaisuudessa. Palvelen ainoastaan Kristusta Jeesusta, kaikkivaltiaan Isän Jumalan Poikaa.” Fortunatus suhtautui asiaan ymmärtäväisesti, mutta sanoi: ”En voi kätkeä tätä äkkipikaista tekoa, vaan minun on raportoitava se keisarille.”

Asiasta tehty virallinen selonteko luettiin lokakuun 30. päivä, ja Marcellusta kuulusteltiin uudelleen. Hän sanoi kaiken pitävän paikkansa ja lisäsi, että kristityn ei sovi taistella tämän maailman armeijoiden puolesta, sillä hän taistelee Herransa Kristuksen puolesta. Marcellus määrättiin mestattavaksi. Kun häntä vietiin teloituspaikalle, hän huudahti tuomitsijalleen: ”Jumala antakoon sinulle palkkion.” Tämä tapahtui vuonna 298. Pyhän Marcelluksen pyhäinjäännökset siirrettiin myöhemmin Espanjan Leoniin, jonka suojelijana Marcellusta kunnioitetaan.

Pyhät marttyyrit Claudius, Lupercus ja Victorius

Pyhän Marcellus Sadanpäämiehen pojat Claudius, Lupercus ja Victorius surmattiin uskonsa tähden Espanjan Leonissa keisari Diocletianuksen aikana. Heidän mukaansa on nimetty yksi Espanjan vanhimmista benediktiiniluostareista, Pyhän Claudiuksen luostari Galiciassa, jossa marttyyriveljeksiä on erityisesti kunnioitettu.

Pyhä Asterios Amasealainen

Pyhä Asterios opiskeli nuoruudessaan retoriikkaa ja lakitiedettä ja toimi jonkin aikaa lakimiehenä, mutta siirtyi sitten kutsumukselleen kuuliaisena Jumalan lain palvelukseen. Hänestä tuli piispa Amaseaan Vähän-Aasian Pontoksessa. Piispa Asterios tunnettiin taitavana saarnaajana, jonka puhe suorastaan tihkui Pyhän Hengen voimaa. Hänen tyylinsä oli hienostunutta mutta ilmaisunsa luontevaa ja sanomansa elävää. Pyhän Asterioksen saarnoista 21 on säilynyt meidän aikoihimme saakka. Niissä hän kehottaa olemaan antelias köyhille ja kunnioittamaan pyhiä. Osa opetuspuheista käsittelee kirkollisia juhlia: pääsiäistä, joulua, epifaniaa ja marttyyrien juhlia.

Saarnatessaan Asterios kääntyy marttyyrien puoleen sanoen: ”Te, jotka olette kärsineet Kristuksen tähden, rukoilkaa sairaudesta kärsivien puolesta. Kohottakaa rukous kristiveljienne ja -sisarienne puolesta sillä mahtavalla voimalla ja luottamuksella, joka teillä on. Vaikka olette nyt kaukana täältä, te tiedätte miltä kärsivistä ja sairastavista ihmisistä tuntuu täällä maan päällä. Te itse turvauduitte teitä edeltäneiden marttyyrien esirukouksiin, kunnes teistä itsestännekin tuli marttyyreita. Mitä te pyysitte, sen te saitte omaksenne, auttakaa nyt vuorostanne meitä. Pyytäkää marttyyrikruunuunne vedoten meille sitä, mikä on meille eduksi.”

Pyhä Asterios kuoli vuoden 410 tienoilla.

Pyhät Stefan Miljutin, Serbian kuningas, hänen veljensä Dragutin ja äitinsä Helena

Pyhä Dragutin oli Serbian kuninkaan Stefan Uroš I:n poika. Hänen appensa taivutti hänet riistämään valtaistuimen isältään, joka vetäytyi luostariin luovuttaen hallinnon pojalleen. Dragutin hallitsi Serbiaa vain vähän aikaa 1270- ja 1280-luvuilla, kunnes omantunnon soimaukset ja hänen äitinsä pyhän Helenan paheksunta saivat hänet luovuttamaan vallan nuoremmalle veljelleen Stefanille.

Dragutin asettui perheensä kanssa Bosniaan, missä hän eli hyväntekeväisyyttä harjoittaen. Muutaman avioliittovuoden jälkeen hän ei enää koskenut vaimoonsa vaan piti tätä kuin sisarenaan. Hän kaivoi itselleen haudan ja vietti siellä öitään rukoillen ja syntejään itkien. Dragutin antoi runsaita lahjoituksia kirkoille ja pyhille luostareille, ei vain Serbiassa vaan myös Venäjällä ja Pyhällä maalla. Hänen vaikutuksestaan ja hänen ponnistelujensa tuloksena monet alueen bogomilien harhaopin kannattajat kääntyivät ortodoksisuuteen. Ennen kuolemaansa hän pyysi esirukouksia alueellaan eläviltä piispoilta ja luostarinjohtajilta ja vihkiytyi itse munkiksi saaden nimekseen Feoktist. Hän antoi sielunsa Herralle 2.3.1316.

Pyhä Stefan Uroš II Miljutin hallitsi Serbiaa veljensä jälkeen. Hän soti naapurivaltoja vastaan 20 vuoden ajan ja oli voitollinen taisteluissa, sillä hän rukoili lakkaamatta ja pani kaiken toivonsa Jumalaan. Hän soti muun muassa Bysantin keisaria Mikael VIII Paleologosta vastaan, joka oli solminut liiton Rooman paavin kanssa ja yritti taivuttaa Balkanin kirkot ja Athoksen munkit mukaan uniaattikirkkoon. Valtaistuimelle noustessaan pyhä Stefan lupasi rakennuttaa yhtä monta kirkkoa kuin hänen kuninkuusvuosiaan tulisi olemaan. Niinpä hän rakensi kaikkiaan 42 kirkkoa sekä omaan maahansa että sen rajojen ulkopuolelle Konstantinopoliin, Tessalonikaan, Jerusalemiin, Siinaille ja Athosvuorelle. Lisäksi hän perusti joidenkin kirkkojen yhteyteen sairaaloita köyhille. Joskus tämä rikas ja mahtava kuningas pukeutui köyhäksi mieheksi ja lähti muutamien uskottujen palvelijoiden saattamana yöllä ulos katsomaan, miten köyhät elivät ja mitä he tarvitsivat voidakseen auttaa heitä. Kaikessa rikkaudessaan hän itse eli hyvin vaatimattomasti.

Pyhä Stefan nukkui Herrassa 29.10. vuonna 1320 (1321). Eräiden ennusmerkkien jälkeen hauta avattiin kahden ja puolen vuoden kuluttua, ja siitä löydettiin maatumattomat ja ihmeitä vuodattavat pyhäinjäännökset. Ne sijoitettiin kallisarvoiseen arkkuun ja siirrettiin Sofiaan pyhän Stefanin rakennuttamaan kirkkoon.

Pyhien Dragutinin ja Stefanin äiti Helena oli ranskalaista ylhäisösukua. Hän oli Serbian kuninkaan Stefan Uroš I:n puoliso ja esimerkillinen kristitty. Miehensä kuoleman jälkeen hän omistautui kaikella Jumalalta saamallaan älyllä ja tarmolla hyväntekeväisyyteen. Elämäntavoiltaan ja puheiltaan hän oli ankara ja hillitty mutta sydämeltään lempeä. Hän ei koskaan käännyttänyt nälkäisiä pois auttamatta heitä ja yritti aina helpottaa köyhien osaa. Hän rakennutti kirkkoja ja luostareita, kasvatti alaisissaan Jumalan pelkoa ja teki kaikkensa saadakseen veljellisen rakkauden ja ykseyden vallitsemaan poikiensa välillä.

Pyhä Helena eli hyvin vanhaksi ja vihkiytyi ennen kuolemaansa nunnaksi ottaen nimekseen Elisabet. Ennen kuolemaansa 8.2.1306 hän sanoi pojalleen Dragutinille: ”Älä koskaan unohda, että turhanpäiväinen olemassaolomme täällä alhaalla ei ole elämää vaan kovaa kuolemaa. Tänään olet täällä mutta huomenna et tiedä missä. Tänään olet kuningas, huomenna alamainen; tänään iloitset rikkauksistasi, huomenna olet rutiköyhä; tänään olet yksi tuomareista, huomenna yksi tuomituista.”

Kolme vuotta kuolemansa jälkeen pyhä Helena ilmestyi Raškan piispalle Paavalille, joka löysi hänen pyhäinjäännöksensä täydellisesti säilyneinä ja siirrätti ne Gradacin luostariin, missä niitä on kunnioitettu tähän päivään asti.

Pyhä Narkissos Jerusalemilainen

Narkissos syntyi vuoden 100 tienoilla ja oli syntyperältään kreikkalainen. Hänestä tuli Jerusalemin 15. piispa yli 80 vuoden iässä. Iästään huolimatta hän oli vahva johtaja. Tarvittaessa hän nuhteli niin maallikoita kuin papistoa hengellisestä velttoudesta. Narkissos oli mukana Jerusalemin kirkolliskokouksessa, jossa hän kannatti pääsiäisen ajoittamista läntisen käytännön mukaan aina sunnuntaiksi eikä Nisan-kuun 14. päiväksi kuten idässä oli tapana.

Pyhä Narkissos teki monia ihmeitä, joista puhuttiin Jerusalemissa vielä kauan hänen kuolemansa jälkeen. Kerran kirkosta loppui lampukkaöljy kesken Suuren lauantain iltapalveluksen. Narkissos pyysi diakonejaan hakemaan vettä läheisestä lähteestä. Hän siunasi veden ja käski heidän kaataa se uskoen lampukoihin. Uskovaisten ihmetykseksi vesi oli muuttunut öljyksi. Tätä siunattua öljyä säilöttiin ampulleihin, jollaisen vielä Eusebius Kesarealainenkin (k. 339) sai omin silmin nähdä.

Palavasieluinen Narkissos sai kärsiä kateudesta ja panettelusta. Kun häntä kerran syytettiin perättömästi, ensimmäinen hänen syyttäjistään vannoi: ”Palakoon ruumiini, jos valehtelen.” Toinen vannoi: ”Lyötäköön minua spitaalilla, jos valehtelen.” Kolmas vannoi: ”Kadotkoon näköni, jos en puhu totta.” Harva uskoi heidän syytöksiään, mutta Narkissos ei lainkaan vastustellut niitä. Hän sai epäilyistä aiheen toteuttaa haaveensa lähteä autiomaahan harjoittamaan lakkaamatonta rukousta. Jonkin ajan kuluttua ensimmäinen miehistä kuoli perheineen tulipalossa, ja pian sen jälkeen toinen sairastui spitaaliin ja kuoli. Kolmas miehistä tunnusti kauhuissaan heidän keksimänsä perättömän salaliiton. Hän itki kumppaneitaan heitä kohdanneen rangaistuksen tähden niin kovin, että menetti lopulta näkönsä.

Narkissoksen kadottua autiomaahan Jerusalemiin päätettiin valita uusi esipaimen. Piispanistuimelle nousivat vuorollaan Dios, Germanion ja Gordios. Jerusalemilaiset luulivat Narkissoksen kuolleen jo kauan sitten, mutta yhtäkkiä tämä ilmestyi takaisin kaupunkiin, ja vaikutelma oli aivan kuin hän olisi noussut kuolleista. Kristityt ottivat hänet riemuiten vastaan ja vaativat häntä ryhtymään jälleen piispallisiin tehtäviinsä. Narkissos suostui, mutta korkean ikänsä tähden hänen avukseen tuli Kappadokiasta piispa Aleksanteri. Pyhä Narkissos hoiti kuitenkin virkaa kuolemaansa asti eli vuoden 220 tienoille ja nautti entistä suurempaa ihailua askeettisen elämäntapansa tähden. Hän eli vähintään 116-vuotiaaksi.

Neitsytmarttyyri Anastasia Roomalainen

Pyhä Anastasia eli Roomassa kolmannen vuosisadan puolivälissä. Hän oli nuori ja kaunis eikä häneltä puuttunut mitään niistä tämän elämän mukavuuksista, jotka yleensä saavat ihmisen unohtamaan taivaalliset asiat. Anastasia kuitenkin luopui kaikesta mikä sitoi häntä tähän maailmaan ja muutti Rooman kaupungissa olleeseen pieneen neitseiden yhteisöön, jonka hengellinen äitihahmo oli nimeltään Sofia. Nuori Anastasia kilvoitteli voittoisasti lihallisia himoja vastaan ja edistyi jumalallisessa rakkaudessa.

Anastasian viimeinen kilvoitus tuli vainon myötä. Anastasia kieltäytyi palvomasta kaupungin jumalia, ja hänen halveksuva asenteensa jumalia kohtaan raportoitiin Rooman kuvernööri Probukselle. Probus lähetti sotilaansa taloon, jossa sisaret asuivat. Sofia itki menettäessään hengellisen lapsensa mutta iloitsi saadessaan tarjota Kristukselle hyveiden kultaiseen pukuun puetun morsiamen. Anastasia oli sisimmässään jo kuollut maailmalle, joten hän ei pelännyt tunnustaa Kristusta kuvernöörin edessä. Kuolemalla ja kidutuksilla uhkailu ei horjuttanut hänen uskoaan vaan paremminkin täytti hänet taivaallisella ilolla, sillä niiden kautta hän pääsisi yhtymään täydellisesti Kristukseen. Kuulustelijan mielistelyihin hän vastasi rohkeasti: ”Älä suotta esitä murheellista minun kauneuteni takia, sillä se lakastuu kuin kedon kukkanen. Tee sen sijaan se mikä sinun vallassasi on, jotta aika ei menisi hukkaan, sillä minulla ei ole halua palvoa puisia tai kivisiä jumalia.”

Kun kuulustelija huomasi jäävänsä tappiolle nuoren tytön kanssa ennen kuin mittelö oli edes alkanut, hän raivostui ja antoi kiduttaa Anastasiaa sokealla vimmalla. Häntä hakattiin kaikin tavoin, hänen luitaan murrettiin kidutusrattaassa, hänen rintansa revittiin irti, ja hänen kielensä katkaistiin, koska se ei muuten lakannut ylistämästä Jumalaa kidutusten aikana. Lopulta hänet mestattiin. Tällä tavoin pyhä Anastasia sai voiton marttyyrikilvoituksessaan.

Sofia oli koko ajan rukoillut Anastasian puolesta. Kun Anastasia oli päättänyt kilvoituksensa, Sofialle ilmestyi enkeli, joka ilmoitti mitä oli tapahtunut ja kehotti Sofiaa kokoamaan Anastasian pyhät jäännökset. Reliikit vietiin myöhemmin Konstantinopoliin. Nykyään ne ovat kunnioitettavina Gregorioksen luostarissa pyhällä Athosvuorella.

Neitsytmarttyyri Eusebia Bergamolainen

Pyhä Eusebia syntyi Italian Bergamossa. Hän oli pyhän marttyyri Domnion (16.7.) sisarentytär. Eusebia surmattiin uskonsa tähden 200-luvun lopulla keisari Diocletianuksen kanssahallitsijan Maximianus Herculiuksen (286–305) johtamassa vainossa.

Pyhittäjät Abraham ja Maria Qidunalainen

Abraham syntyi Mesopotamian Edessan alueella 200-luvun lopulla. Hän oli varakkaan perheen poika, ja hänen vanhempansa pakottivat hänet avioliittoon vastoin hänen tahtoaan. Hääjuhlallisuuksien aikana Abraham istui morsiamensa kanssa sisällä, kun jumalallinen valonsäde yhtäkkiä valaisi niin hänen kasvonsa kuin sydämensäkin. Hän ei ollut koskaan tuntenut niin suurta autuutta eikä tahtonut enää maistella ruokia ja juomia. Pian häiden jälkeen Abraham jätti kaikessa hiljaisuudessa niin morsiamensa kuin vanhempansakin sekä kaiken maallisen ja asettui kaupungin ulkopuolelle pieneen majaan. Sieltä hänen omaisensa löysivät hänet, kun hän oli viettänyt kokonaisen viikon jatkuvassa rukouksessa syömättä ja juomatta mitään.

Abrahamin kristityt vanhemmat ymmärsivät hänen saaneen kutsun Jumalalta eivätkä enää estelleet häntä. Abraham muurautui majan sisään ja jätti vain seinään pienen aukon, jonka kautta hänelle annettiin silloin tällöin leipää ja vettä. Kun ihmisiä kokoontui hänen keljansa ulkopuolelle, hän opetti heitä ja vastasi ikkunasta heidän kysymyksiinsä sen mukaan miten Pyhä Henki häntä valisti. Näin hän eli majassaan ylläpitäen maailmaa rukouksillaan.

Bet Qidunan pikkukaupungin asukkaat Edessan lähistöllä vastustivat itsepintaisesti alueen piispan yrityksiä käännyttää heidät kristinuskoon. Lopulta piispa ja hänen papistonsa menivät Pyhän Hengen innoittamina Abrahamin luo ja pyysivät häntä ottamaan vastaan pappisvihkimyksen ja julistamaan evankeliumia tuossa kaupungissa. Heidän hartaat pyyntönsä saivat pyhän taipumaan, ja kyyneleet silmissä hän suostui luopumaan erakkoelämästään ja ryhtymään papiksi. Yli kolme vuotta hän kesti qidunalaisten herjauksia ja lyöntejä herpaantumatta vähääkään ponnisteluissaan ja rukouksissaan heidän pelastumisensa puolesta. Lopulta Abraham voitti heidät Kristukselle ja kastoi yli tuhat henkeä. Sen jälkeen hän ravitsi heitä vielä vuoden ajan evankeliumin opetuksilla tehdäkseen heistä hedelmää kantavia oksia Kristuksen viiniköynnöksessä. Sitten Abraham poistui salaa kaupungista ja riensi innokkain mielin takaisin rakkaaseen yksinäisyyteensä. Hän asettui entiseen majaansa ja jatkoi siellä voittoisaa taisteluaan demoneja vastaan.

Noihin aikoihin Abrahamin veli kuoli jättäen jälkeensä seitsenvuotiaan tyttären Marian, joka jäi aivan yksin. Abraham otti lapsen huollettavakseen. Hän valmisti tälle pienen keljan omansa viereen, niin että saattoi ikkunasta antaa hänelle opetusta kilvoituselämässä. Tyttö kasvoi ja saavutti 20 vuoden iän rakastaen Jumalaa ja eläen Hänen tahtonsa mukaan. Eräs Abrahamin luona opetusta saamassa käynyt munkki kuitenkin rakastui Mariaan. Seurauksena oli, että Maria lankesi syntiin hänen kanssaan. Teon jälkeen hän joutui epätoivoon. Paholainen sai hänet vakuutetuksi, ettei Jumala voi antaa anteeksi nunnan kaavun häpäisseelle. Vailla toivoa hän poistui salaa majastaan ja meni läheiseen kaupunkiin, jossa hänestä tuli katunainen. Kului kaksi vuotta ja Maria vajosi yhä syvemmälle tuhoon, kun taas Abraham rukoili yhä kiihkeämmin Jumalaa paljastamaan hänelle, mihin tyttö oli joutunut.

Kerran eräs ohikulkija paljasti asian Abrahamille. Hetkeäkään epäröimättä Abraham pukeutui sotilaan asuun, otti mukaansa vähät rahansa ja suuntasi kulkunsa kaupunkiin. Ihmissielun pelastaminen merkitsi hänelle enemmän kuin erakkomaja, munkin vihkimys, kilvoittelu ja rukoussääntö.

Ilotaloon saavuttuaan Abraham tilasi itselleen aterian ja joi sen ohella viiniä ensimmäisen kerran viiteenkymmeneen vuoteen. Sitten hän meni Marian kanssa tämän huoneeseen. Kun hän oli lukinnut oven, niin ettei Maria voisi karata, hän paljasti tälle, kuka hän oli. Nähdessään setänsä Maria kivettyi järkytyksestä eikä häpeissään nostanut silmiään lattiasta. Kyyneleet silmissä Abraham muistutti hänen mieleensä askeettisen kilvoittelun ja puhtaan elämän ihanuuden, puhui hänelle Jumalan äärettömästä laupeudesta, joka antaa anteeksi suurimmatkin synnit, ja sanoi epätoivon olevan ainoa anteeksiantamaton synti.

”Lähdetään, tyttäreni, mennään takaisin erakkomajaan. Minä otan kannettavakseni sinun lankeemuksesi ja vastaan siitä Kristuksen edessä viimeisellä tuomiolla”, hän puheli rohkaisevasti. ”Tule takaisin, kilvoittele ja rukoile niin kuin ennenkin ja seiso taas uudestaan armollisen Jumalan edessä.” Abrahamia kuunnellessaan katumuksen kyyneleet alkoivat vuotaa Marian poskilla. Hän suostui jättämään taakseen synnillisen elämänsä ja palaamaan takaisin erakkomajaan.

Marian katumus oli niin voimakas ja hän kilvoitteli kyyneleitä vuodattaen sellaisella innolla, että Jumala antoi hänelle pian anteeksi ja soi hänelle vielä ihmeiden tekemisen armolahjan. Pyhä Abraham nukkui rauhallisesti kuolonuneen vuonna 367 kilvoiteltuaan viisikymmentä vuotta ja hänen veljentyttärensä seurasi häntä viiden vuoden kuluttua. Pyhä Efraim Syyrialainen tunsi heidän kilvoituksensa ja välitti tietoa niistä eteenpäin.

Pyhittäjä-äiti Kennera Skotlantilainen

Pyhä Kennera eli Skotlannissa 400-luvulla. Hän opiskeli yhdessä pyhän Ursulan kanssa. Kennera vihittiin nunnaksi ja hän kilvoitteli erakkona Kirk-Kinnerissä Skotlannin Gallowayssa. Puhtauden kirkas säde, Gallowayn valo pyhä Kennera kärsi marttyyrikuoleman.

Pyhittäjä Theuderius Wieniläinen

Theuderius (Theudar, Theodore) vihittiin munkiksi Lérinsissä, josta hän palasi kotiseudulleen Wieniin. Hänen luokseen tuli muutamia oppilaita, joille hän rakennutti lähistölle ensin keljoja ja lopulta kolme luostaria. Tuolloin oli tapana, että luostarissa ehtoollisen toimittava pappi keskittyi yhteisen palveluksen pyhittämiseen vetäytymällä viikoksi yksinäisyyteen rukoilemaan ja paastoamaan. Tästä Wienissä kehittyi tapa valita pyhä munkki elämään erakkoelämää ja katumaan koko kansan puolesta. Pyhä Theuderius valittiin tähän tehtävään ja hän ryhtyi mielihyvin erakoksi. Hänelle varattiin Pyhän Laurentiuksen kirkosta pieni kelja, joka muurattiin umpeen. Theuderius suoritti tätä pyhää palvelusta 12 vuoden ajan rukoillen kaupunkilaisten puolesta. Hänen rukoustensa myötä alkoi tapahtua ihmeitä. Pyhä Theuderius kuoli vuoden 575 tienoilla. Hänet haudattiin Pyhän Laurentiuksen luostariin.