Pyhä Nikolaos syntyi hurskaaseen kristittyyn perheeseen Khioksella. Hän eli hyvää kristillistä elämää. Vanhempiensa kuoltua hän lähti kaksikymmenvuotiaana erään kyläläisensä kanssa Magnesiaan, missä he tekivät työtä rakennustyömailla. Nikolaos oli ystävällinen ja kärsivällinen ja kaikki pitivät hänestä.

Yhtenä aamuna Nikolaos kuitenkin heräsi mielisairaana ilman mitään näkyvää syytä. Kun hän oli tässä tilassa, jotkut turkkilaiset kehottivat häntä siirtymään islamiin. Hän seurasi heitä tuomarin luokse, mutta tämä näki heti, ettei hän ollut järjissään. Niinpä hän karkotti Nikolaoksen ja moitti ankarasti hänen tuojiaan.

Nikolaoksen kristityt kumppanit havaitsivat, että hän oli vaarassa, ja veivät hänet takaisin kotisaarelle sisarensa hoiviin. He kertoivat sisarelle, mitä oli tapahtunut turkkilaisten kanssa. Tämä ei ymmärtänyt olla kertomatta asiaa eteenpäin, niin että se tuli saaren turkkilaisten korviin. He luulivat Nikolaoksen todella vaihtaneen uskontoaan. Niinpä he muuttivat hänen nimensä ja pukivat hänet turkkilaiseen vaateparteen.

Nikolaos ryhtyi paimentamaan turkkilaisten teurastajien karjaa. Kerran hän oli paimenessa ja nukkui vuorilla eräässä hylätyssä kirkossa. Nikolaos näki unessa kauniin neidon, joka käski hänen mennä kyläpapin luo, että voisi ottaa hänet sulhasekseen. Nikolaos menikin kirkkoon, jossa eräs arkkimandriitta rukoili hänen puolestaan ja hän parani lähes yhtä äkillisesti kuin oli sairastunutkin. Arkkimandriitta alkoi huolehtia hänen sielustaan ja opetti hänelle hengellistä elämää.

Nikolaos osoitti hämmästyttävää katumusta. Hän paastosi ja rukoili niin paljon, niin että sisarkin jo huolestui. Kerran hän suuteli kiihkeästi pyhän Johannes Kastajan mestausta kuvaavaa ikonia ja pyysi pyhältä Johannekselta, että hänkin saisi tulla mestatuksi Kristuksen rakkauden tähden.

Nikolaos, joka ei ollut kieltänyt Kristusta tietoisesti, olisi voinut siirtyä toiselle paikkakunnalle ja elää siellä rauhassa kristittynä, mutta hän jäi kotisaarelleen ja vaihtoi ylleen kristittyjen vaatetuksen. Hän meni myös kirkkoon. Muut kristityt säikähtivät peläten turkkilaisten kostotoimia. Turkkilaiset kuulivatkin hänen palaamisestaan kristinuskoon. Tuomari lähetti miehiä pidättämään hänet ja hänen kanssaan myös kylän papin ja pari johtohenkilöä. Myös Nikolaosta opettanut arkkimandriitta pidätettiin ja häntä uhkailtiin kielen katkaisemisella.

Nikolaos sanoi tuomarille, ettei hän ollut koskaan tietoisesti kieltänyt Kristusta ja aikoi nyt kuolla kristittynä, niin kuin oli syntynytkin kristityistä vanhemmista. Vankilassa kylän pappi ehdotti peloissaan Nikolaokselle: ”Ryhdy turkkilaiseksi, jotta sekä sinä että me selviäisimme täältä hengissä.” Nikolaos järkyttyi tästä niin, että löi pappia sanoen: ”Kuinka sinä, Jumalan pappi, kehotat minua kavaltamaan uskoni sen sijaan, että opettaisit minua säilyttämään sen kuolemaani saakka?”

Nikolaosta alettiin ahdistaa monin ankarin kidutuksin. Hänet pantiin pitkälleen laudalle, joka oli täynnä teräviä nauloja, ja painava kivi asetettiin hänen rinnalleen. Yöllä sattui kuitenkin pieni maanjäristys, niin että kivi putosi hänen rinnaltaan, ja vankila täyttyi hyvällä tuoksulla. Silloin pappi ymmärsi, että Nikolaos oli todellinen marttyyri ja lankesi hänen jalkoihinsa pyytäen häneltä anteeksi. Turkkilaisetkin säikähtivät ihmeestä ja päästivät papin ja kyläläiset vapaiksi. Nikolaos itse vietiin talleille siinä toivossa, että hevoset murskaisivat hänet jalkoihinsa, mutta hänelle ei tapahtunut mitään pahaa.

Lopulta kolmenkymmenen päivän kuluttua turkkilaiset mestasivat hänet erittäin julmasti viiltäen häneen haavoja ja toivoen, että hän alkaisi horjua viime hetkellä ja palaisi islamiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, ja lopulta hänen päänsä katkaistiin. Samalla hetkellä koko Khios pimeni asukkaiden hämmästykseksi ja kauhuksi. Ainoastaan marttyyrin kasvot loistivat pimeydessä. Ruumista vartioitiin kolme päivää ja turkkilaiset vartijat katkaisivat marttyyrilta sormia ja muita pieniä ruumiinpalasia ja myivät niitä kristityille. Lopulta ruumis heitettiin säkissä mereen, jotta kristityt eivät saisi sitä käsiinsä. Pyhä uusmarttyyri Nikolaos kärsi marttyyrikuoleman vuonna 1754. Nikolaoksen vähäisten säilyneiden reliikkien äärellä alkoi heti tapahtua ihmeitä.

Tertius, Markus, Justus ja Artemas kuuluivat Herran seitsemänkymmenen apostolin joukkoon. Apostoli Tertiuksesta tuli Ikoniumin toinen piispa apostoli Sosipatroksen (Room. 16:21) jälkeen. Tertius julisti evankeliumia Syrakusassa, kastoi monia ja teki ihmeitä. Hän sai kunnian kirjoittaa Roomalaiskirjeen apostoli Paavalin sanelusta ja lisätä kirjeen loppuun oman tervehdyksensä Rooman kristityille: ”Terveisiä myös minulta, uskonveljeltänne Tertiukselta, joka olen sanelun mukaan kirjoittanut tämän kirjeen.”

Apostoli Markus – eri henkilö kuin apostoli ja evankelista Markus – oli Barnabaksen serkku, josta Paavali antaa suosituksen kirjeessään kolossalaisille: ”Ottakaa hänet vastaan, jos hän tulee luoksenne.” (Kol. 4:10) Paavali mainitsee hänet myös kirjoittaessaan Timoteukselle: ”Ota Markus mukaasi, sillä hänestä olisi minulle paljon apua.” (2. Tim. 4:11) Apostoli Markuksesta tuli Apolloniaksen piispa. Evankeliumin sanomaa julistamalla hän sai epäjumalien kunnioittamisen loppumaan.

Apostoli Justus oli toiselta nimeltään Jeesus. Apostoli Paavali ylistää häntä ja apostoli Markusta kertoen heidän olevan ”niitä juutalaisia, jotka ovat tehneet kanssani työtä Jumalan valtakunnan hyväksi, ja heistä ainoat, joilta olen saanut todellista tukea.” (Kol. 4:11) Myöhemmin Justuksesta tuli Eleutheropoliksen piispa. Julistamansa sanan ja tekemiensä ihmeiden voimalla hän johdatti kohtaamiaan kaupunkilaisia Jumalan tuntemiseen.

Apostoli Artemas oli Paavalin oppilas, joka myös mainitaan Raamatussa. (Tiit. 3:12) Artemaksesta tuli myöhemmin Lystran piispa. Hän oli Kristuksen uskollinen palvelija, joka Herran armon avulla teki tyhjiksi pahojen henkien juonet. Urhoollisesti kilvoiteltuaan nämä neljä apostolia antoivat sielunsa Herran haltuun ja nukkuivat pois rauhassa.

Pyhä Markianos (Marcellus) oli apostoli Pietarin oppilas. Pietari lähetti hänet Sisiliaan, jossa Markianos asettui luolaan Syrakusan kaupungin lähistöllä ja levitti menestyksekkäästi uskoa Kristukseen. Hänen julistuksensa ja pyhän kasteen kautta alueen väki alkoi tulla valon lapsiksi. Hänen rukoustensa voimalla tapahtuneet ihmeet saivat pakanat hämmästelemään, mistä oli kyse. Paikkakunnan juutalaiset kuitenkin kadehtivat häntä ja lopulta surmasivat hänet. Näin Markianos sai vaivannäkönsä palkkioksi marttyyrikruunun. Hänen hautapaikalleen rakennettiin myöhemmin iso basilika. Markianoksen pyhäinjäännökset ovat Gaetan kaupungissa Italiassa.

Pyhä Serapion oli Antiokian yhdeksäs piispa. Hän nousi piispanistuimelle vuonna 191. Serapion tunnetaan teologisena ajattelijana, joka puolusti nuorta kirkkoa harhaoppeja vastaan. Hänen kirjoituksiaan ylistävät sekä Eusebius että Hieronymus. Serapionin kirjoitukset eivät ole säilyneet, mutta hänen muistonsa elää. Pyhä Serapion kuoli vuonna 211.

Pyhä Aleksanteri kärsi marttyyrikuoleman Aleksandrissa Deciuksen vainojen aikana vuonna 250. Kun hänet kutsuttiin tuomarin eteen, hänen palvelijansa Kronion tuki häntä, koska hän oli jalkavammainen. Heidät molemmat nostettiin kamelin selkään ja heitä kuljetettiin torilla kaiken kansan pilkattavina. Lopulta heidät heitettiin altaaseen, jossa juuri sammutettiin kalkkia. He kuolivat tulikuuman kalkkiliuoksen aiheuttamiin hirveisiin palovammoihin.

Julianus ja Makarios kutsuttiin tuomittaviksi heidän jälkeensä. Kidutuksen jälkeen heidät mestattiin. Muista kolmestatoista kristitystä toisia raadeltiin rautapiikeillä, toiset poltettiin ja jotkut mestattiin, koska he eivät olleet suostuneet kieltämään Kristusta.

Pyhä Eutropia eli Aleksandriassa. Hän vieraili ahkerasti vankiloissa, jonne kristittyjä oli heitetty, hoivaten ja rohkaisten heitä kestämään tuskansa kärsivällisesti. Lopulta hänet itsensäkin vangittiin ja vietiin maaherra Apellianuksen eteen. Hän tunnusti rohkeasti uskovansa Kristukseen.

Eutropiaa kidutettiin polttamalla häntä soihduilla. Liekki tuntui hänestä vilpoiselta vedeltä ja hän vakuutti kaikkien kuullen näkevänsä Jumalan Pojan kaltaisen miehen seisovan vieressään voimassaan pelottavana ja poistavan liekeistä kuumuuden, niin että hän aisti ne vain valona. Myös paikalla olleet sotilaat näkivät miehen.

Seuraavana päivänä Eutropia tuotiin uudelleen maaherran eteen. Hän ivasi sekä maaherraa että epäjumalia. Niinpä hänen kielensä katkaistiin ja hänet mestattiin. Näin pyhä Eutropia sai marttyyrikruunun. Tämä tapahtui 250-luvun alussa.

Pyhät marttyyrit Asterios, Claudius, Neon ja Neonilla elivät Kilikiassa. Heidän äitinsä kuoleman jälkeen heidän isänsä solmi uuden avioliiton. Pian myös isä kuoli, ja lapset jäivät äitipuolen hoiviin. Koska äitipuoli tahtoi saada haltuunsa lasten isänperinnön, hän kavalsi heidät vuonna 288 Kilikian käskynhaltijalle Lysiakselle syyttäen heitä kristityiksi.

Lysias kuulusteli heitä, mutta ei saanut heitä taivutetuiksi luopumaan Kristuksesta. Lapset sanoivat Lysiakselle, että äitipuoli ei suinkaan halunnut puolustaa pakanauskontoa vaan tahtoi saada heidän omaisuutensa. Lysias halusi itsekin päästä osingoille ja antoi kiduttaa heitä julmasti. Claudius pantiin vatsalleen ja hänen hartiansa hakattiin ruoskilla vereslihalle. Asterios ripustettiin puuhun ja hänen kylkiään raadeltiin rautapiikeillä ja hänen jalkapohjiaan poltettiin. Neon asetettiin maahan ja häntä ruoskittiin ja hänen jalkojensa alle levitettiin palavia hiiliä. Kaikki kolme kestivät kidutuksensa urhoollisesti eikä heiltä päässyt valituksen sanaa. Lopulta heidät heitettiin vankilaan.

Seuraavana päivänä marttyyrit tuotiin uudestaan Lysiaksen eteen. Kun he pysyivät lujina uskossaan, heitä ryhdyttiin taas kiduttamaan kammottavilla tavoilla. Myös heidän sisarensa Neonilla tuotiin paikalle. Häntä lyötiin kasvoihin. Sitten hänet sidottiin jaloista ja ripustettiin puuhun, jossa hänen jalkojaan ruoskittiin tuoreilla nahkavöillä. Sen jälkeen hänet ripustettiin riippumaan hiuksistaan. Lopulta hänet pantiin pitkälleen ja hänen rintansa päälle asetettiin palavia hiiliä. Tähän kidutukseen hän kuoli. Hänen ruumiinsa sullottiin säkkiin ja heitettiin mereen.

Asterios, Claudius ja Neon surmattiin kaupungin ulkopuolella ja heidän ruumiinsa heitettiin petojen syötäviksi. Tällä tavoin kaikki neljä sisarusta saivat marttyyrikruunun.

Pyhät Zenobios ja Zenobia olivat kotoisin Aigeian kaupungista Kilikiasta. Hurskaiden vanhempiensa kuoltua 200-luvun puolivälin jälkeen he jakoivat perimänsä omaisuuden vähitellen muukalaisille ja köyhille pitämättä itsellään mitään.

Zenobios opiskeli lääkäriksi. Hän oli taitava ja lempeä ihmisiä parantaessaan. Vaikeissa tapauksissa hän turvautui enemmänkin Jumalan laupeuteen ja armoon kuin inhimillisiin parannuskeinoihin. Hän ei ottanut työstään mitään palkkiota vaan jopa auttoi sairaita ja kärsiviä omista varoistaan antamalla heille yrttilääkitystä ja terveellistä ruokaa. Ammattinsa ohessa hänelle tarjoutui usein tilaisuus puhua pakanoille Kristuksesta. Hänen sisarensa Zenobia auttoi myös sairaita ja puutteessa olevia.

Vuonna 290 keisari Diocletianus lähetti Kilikiaan käskynhaltijaksi julmuudestaan tunnetun Lysiaksen, joka oli kiivas epäjumalien palvelija. Hän aloittikin kauheat vainot Kilikian kristittyjä vastaan. Tarsoksesta itään sijaitsevalla Mopsian alueella vaino saavutti niin hirveät mittasuhteet, että kristityt eivät tahtoneet edes mainita Lysiaksen nimeä.

Zenobios oli valittu Aigeian piispaksi ja paransi nyt myös sieluja epäuskon ja synnin aiheuttamista heikkouksista. Kaukana Aigeiasta eli mies nimeltään Indos, kylänsä päällikkö. Hänen vaimollaan oli rintasyöpä. Indos etsi epätoivoisesti vaimolleen hyvää lääkäriä. Lopulta joku suositteli hänelle Zenobiosta, jonka hän kertoi parantavan ihmisiä Kristuksen nimen voimalla. Indos lähti heti vaimonsa kanssa Aigeiaan. Siellä hän näki valveilla ollessaan näyn, jossa häntä kehotettiin menemään kristittyjen kirkkoon, ja siellä hän tapasi etsimänsä miehen. Indos ja hänen vaimonsa lankesivat pyhän piispan jalkojen juureen ja pyysivät häneltä parannusta. Zenobios puhui heille Kristuksesta ja paransi vaimon. Tästä seurasi, että koko heidän perhekuntansa otti vastaan kasteen. Myös erään toisen naisen Zenobios paransi samasta vaivasta.

Käskynhaltija oli jo kuullut Zenobioksen toiminnasta ja käski tuoda hänet tuomioistuimen eteen. Pakottamalla hänet kieltämään uskonsa tyranni toivoi palauttavansa kaikki hänen kaittavansa takaisin epäjumalien palvelijoiksi. Zenobios tunnusti rohkeasti uskonsa Kristukseen ja julisti ainoan toiveensa olevan saada kuolla Hänen tähtensä. ”Tämä elämä ilman Kristusta on kuolema. Parempi on kestää tämänpuoleinen tuska Luojani tähden ja elää Hänen kanssaan ikuisesti kuin kieltää Hänet tämän elämän tähden ja kärsiä ikuista tuskaa.”Hänet ripustettiin puutelineelle ja hänen ruumistaan alettiin hakata ja repiä rautapiikeillä.

Silloin myös Zenobia saapui paikalle ja nuhteli rohkeasti Lysiasta veljensä kiduttamisesta kysyen häneltä, mitä pahaa tämä oli tehnyt. Kun Zenobia torjui kaikki Lysiaksen houkutukset kieltää uskonsa, häntäkin alettiin kiduttaa. Sisarukset pantiin rautavuoteelle, jonka alle työnnettiin kuumia hiiliä. ”Tulkoon Kristus nyt pelastamaan heidät, kun he kerran kärsivät Hänen tähtensä!” Lysias pilkkasi. Tähän Zenobios vastasi: ”Herra Jeesus Kristus on täällä ja virvoittaa meitä. Sinä vain et voi pimeydessäsi Häntä nähdä.” Sitten heidät heitettiin kiehuvaan veteen. Lopulta heidät vietiin kaupungin ulkopuolelle ja mestattiin siellä. Näin he saivat marttyyrikruunun. Kaksi kristittyä pappia Hermogenes ja Gaios ottivat yöllä heidän ruumiinsa ja hautasivat ne erääseen luolaan.