Arkistot: Synaksariot
Pyhät marttyyrit piispat Šapur ja Iisak sekä Mahanes, Abraham ja Simeon
Eräät persialaiset valittivat vuonna 339 kuninkaalleen Šapur II:lle, että kristityt pilkkaavat heidän uskonnonharjoitustaan. Kuningas määräsi kaikki kristityt pidätettäviksi. Ensimmäisiä kiinni otettuja olivat Mahanes, Abraham ja Simeon. Kuultuaan, että piispat Šapur ja Iisak olivat perustamassa seurakuntia ja rakentamassa kirkkoja syrjäisillä seuduilla, kuningas lähetti sotilaita heidän peräänsä.
Neljä päivää käskyn antamisen jälkeen kaikki viisi tuotiin kuninkaan eteen. Kuningas kysyi, keitä he luulivat olevansa voidakseen vastustaa hänen lakejaan ja halveksia aurinkoa ja tulta. Marttyyrit vastasivat: ”Me tunnustamme vain yhden Jumalan, ja Häntä yksin me palvelemme.” Kuningas käski lyödä piispa Šapuria suulle, ja kaikki hänen hampaansa kiskottiin pois. Sitten häntä hakattiin nuijilla, kunnes hänen ruumiinsa oli ruhjoutunut ja luunsa murtuneet. Pyhä piispa pantiin kahleisiin ja vietiin vankilaan.
Pyhä piispa Iisak kivitettiin kuoliaaksi. Kun piispa Šapur kuuli Iisakin kilvoituksen päättyneen voitollisesti, hän riemuitsi suuresti. Kahden päivän kuluttua hänkin kuoli vammoihinsa vankilassa. Kuningas käski silti hakata piispan pään irti ruumiista.
Pyhä Mahanes kuoli, kun häntä nyljettiin päästä alaspäin. Hänen nahkansa revittiin keskikehoon asti. Abrahamin silmät kairattiin ulos kuumalla raudalla ja hän kuoli vammoihinsa kahden päivän kuluttua. Simeon suljettiin elävänä hauta-arkkuun ja hänen lävitseen ammuttiin nuolia. Kristityt saivat pyhien marttyyrien jäännökset itselleen ja hautasivat ne kaikessa hiljaisuudessa.
Pyhä apostolienvertainen Frumentios, Etiopian arkkipiispa
Frumentios (Fremonat) ja hänen veljensä Edesios olivat kristittyjä, jotka opiskelivat filosofiaa Foinikian Tyroksessa. Joskus vuoden 315 (toisen ajoituksen mukaan 330) tienoilla heidän opettajansa Meropios päätti lähteä seikkailemaan Punaisenmeren takaisiin tuntemattomiin maihin, ja Frumentios ja Edesios lähtivät hänen mukaansa. Paluumatkalla he rantautuivat Etiopian Aduliksessa täydentämään elintarvikkeitaan, kun rosvot hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja surmasivat koko seurueen. Ainoastaan Frumentios ja Edesios säästyivät verilöylyltä, sillä he olivat harjoittamassa opintojaan erään puun katveessa.
Kuolemalta säästyneet nuorukaiset vietiin Axumiin lahjaksi Etiopian kuninkaalle. Kuningas piti heidän ulkonäöstään ja ylevästä esiintymisestään. Edesioksesta tuli hänen juomanlaskijansa ja Frumentioksesta kuninkaallisten arkistojen hoitaja. Kuningas näki Frumentioksen olevan hyvin älykäs ja kyvykäs, joten hän sai tulla kuninkaan kotiin, kouluttaa hänen perijäänsä ja hallita hänen omaisuuttaan. Nuorukaiset palvelivat kuningasta uskollisesti vuosikausia.
Kun kuningas tunsi loppunsa lähestyvän, hän palkitsi Edesioksen ja Frumentioksen päästämällä heidät vapaaksi. Kuninkaan kuoltua valta jäi kuningattarelle ja heidän ainoalle pojalleen, joka oli kuitenkin vielä varsin nuori. Kuningattaren pyynnöstä Edesios ja Frumentios jäivät vielä huolehtimaan valtion asioista, kunnes poika olisi täysi-ikäinen.
Kun Frumentios sai tietää kaupungissa käyvien roomalaisten kauppiaiden joukossa olevan kristittyjä, hän kutsui nämä luokseen ja paljasti kuka oli. Hän antoi heidän valita itselleen sopivan paikan jumalanpalveluksia varten. Frumentios rakennutti kirkon ja ohjasi muutamia etiopialaisia kristinuskoon. Näin kristityt saivat oman kirkon Axumiin.
Kuninkaan pojan tultua täysi-ikäisiksi Edesios ja Frumentios hyvästelivät Etiopian hovin. Edesios ikävöi sukulaisiaan ja palasi Tyrokseen, jossa hänet vihittiin papiksi. Frumentios sen sijaan oli täynnä apostolista intoa ja matkasi vuonna 328 (toisen ajoituksen mukaan 347) suoraan Aleksandriaan arkkipiispa Athanasioksen (296–373) puheille. Frumentios kertoi kaiken tapahtuneen ja kuvasi, kuinka suuri evankeliumin hyvän sanoman jano etiopialaisilla oli. Hän pyysi Athanasiosta lähettämään maahan piispan ja papistoa. Pyhä Athanasios iloitsi suuresti kuulemastaan ja kutsui koolle papistoaan. Päätettiin, että Frumentios itse vihittäisiin piispaksi, sillä hänellä oli kaikki työssä tarvittavat valmiudet: ”Kukapa voisi karkottaa tietämättömyyden usvan ja valaista tuon kansan jumalallisella valolla paremmin?”
Frumentios ei lähtenyt tapaamaan sukulaisiaan vaan palasi suoraan Axumiin. Jumalan armon avulla hänestä tuli voimallinen Jumalan sanan julistaja, joka ei ollut missään suhteessa apostoleja vähäisempi. Hän kulki kaupungeissa ja maaseudulla, opetti väsymättä ja paransi sairaita osoittaen siten evankeliumin voiman. Apostoliset merkit seurasivat häntä, ja kansaa kääntyi kristityiksi sankoin joukoin. Kastettujen joukossa olivat kuninkaan pojat Abreha ja Asbeha. Kuningas, joka oli tuntenut Frumentioksen nuoruudestaan saakka, kysyi, miksei hän ollut tehnyt yhtään ihmettä edellisellä kerralla maassa viipyessään. Frumentios vastasi: ”Tämä ei perustu minun omiin lahjoihini vaan saamaani pappeuteen. Tämän lahjan sain herraltani Kristukselta. Minut vihki suuri Athanasios mystisellä voitelulla ja sen jälkeen minut kaunistettiin apostolisella armolla ja lähetettiin teidän luoksenne. Koska te otitte minut vastaan uskossa ja rakkaudessa, tämän korkean pappeuden armo tai paremmin sanoen Jumalan armo vaikuttaa minun kauttani ja saa aikaan ihmeitä, kuten itse näette.”
Frumentioksen johdolla rakennettiin lukuisia kirkkoja. Evankeliumi jatkoi leviämistään maassa, ja kuudennella vuosisadalla Etiopian valtakunta oli jo kokonaan kristillinen. Tieto Frumentioksen menestyksestä kiiri myös Eurooppaan, jossa harhaoppinen keisari Konstantios II (337–361) oli jo karkottanut pyhän Athanasios Suuren istuimeltaan. Keisari ei halunnut Etiopian valtakunnan jäävän ortodoksien haltuun ja hän kirjoitti Axumin kuninkaalle Ezamekselle pyytäen tätä lähettämään Frumentioksen takaisin Aleksandriaan areiolaista uudelleenkoulutusta varten. Areiolainen piispa Teofilos jopa lähetettiin kohti Etiopiaa vuonna 357, mutta hän ei koskaan päässyt perille vaan päätyi matkallaan Jemeniin ja katosi sinne.
Pyhä Frumentios nukkui pois korkeassa iässä vuoden 380 tienoilla. Hänen kallisarvoisten pyhäinjäännöstensä äärellä tapahtui monia ihmeitä. Etiopialaiset alkoivat kutsua häntä nimillä Abuna, ’Isämme’, kesate berhan, ’valontuoja’, ja Aba salama, ’rauhan isä’. Abuna on yhä Etiopian kirkon johtajan kunnianimi. Etiopialaisen tradition mukaan Frumentios laati ensimmäisen Uuden testamentin etiopialaisen käännöksen. Pyhän Frumentioksen muistoa vietetään roomalaiskatolisessa kirkossa 27.10. ja etiopialaisessa 2.8. ja 27.12.
Marttyyripiispa Dionysios Korinttilainen
Pyhä Dionysios eli toisella vuosisadalla keisari Marcus Aureliuksen aikana (161–180). Hänet tunnetaan erityisesti kirjeiden kirjoittajana. Dionysioksen kirjoitusten avulla kaukanakin olevat kirkot pääsivät osalliseksi hänen apostolisesta innostaan ja Jumalan hänelle suomasta armorikkaudesta. Kirjeillään Dionysios vahvisti kristittyjä ortodoksisessa uskossa ja antoi heidän päästä osalliseksi hengellisestä ravinnosta sen mukaan mitä kukin tarvitsi. Hän lähetti kirjeitään spartalaisille ja ateenalaisille, Nikomedeiaan, Kreetan Gortynaan ja Knossokseen, Paflagonian Amastrikseen ja Pontokseen. Roomaan kirjoittaessaan hän ylisti kirjettä, jonka pyhä Clemens (25.11.) oli aikanaan lähettänyt Roomasta hänen omalle seurakunnalleen Korinttiin.
Dionysios kehotti kristittyjä rauhaan ja ykseyteen, kutsui heitä evankeliumin mukaiseen elämään, vastusti markionilaisten1 opetuksia, selitti kirjoituksia, kehotti siveyteen, antoi neuvoja avioelämään, kehotti piispoja ymmärtämään ihmisten heikkoutta ja käski ottaa langenneet takaisin kirkon yhteyteen.
Pyhän Dionysioksen maine oli niin suuri, että harhaoppiset yrittivät muuttaa hänen kirjeidensä tekstiä saadakseen osoitettua oman kantansa oikeaksi hänen avullaan. Pyhä Dionysios kuoli marttyyrina tuntemattomissa olosuhteissa.
1 Markion (k. 154) opetti gnostilais-dualistisesti painottunutta kristillisyyttä, joka hylkäsi täysin kirkon juutalaiset juuret ja opetti Vanhan testamentin jumalan olevan vain paha demiurgi. Markionilaisten jumalanpalveluselämä ja kirkon rakenne olivat kuitenkin samanlaiset kuin katolis-ortodoksisella kirkolla.
Pyhä marttyyri Paramonos ja 370 Nikomedeian marttyyria
Akylinos, Bitynian maaherra keisari Deciuksen aikana (249–251), oli menossa kylpemään Basaltian kuumissa lähteissä1. Ennen sitä hän päätti panna Nikomedeiassa vangitsemansa 370 kristittyä kumartamaan Isis-jumalatarta tämän temppelissä. Kun he kieltäytyivät, hän mestautti heidät. Nähdessään tämän eräs mies nimeltään Paramonos huusi kovalla äänellä: ”Mitä ennen näkemätöntä julmuutta! Mestauttaa nyt noin monta viatonta ihmistä – ja vielä toispaikkakuntalaisia – aivan kuin he olisivat eläimiä!”
Maaherra kuuli nämä sanat. Paramonos pidätettiin ja maaherra otti hänet matkaseurueeseensa. Matkalla sotilaat pahoinpitelivät häntä kaikin tavoin, löivät häntä keihäillään, lävistivät hänen kielensä ja muita jäseniään terävillä ruo’oilla. Niin he tappoivat hänet maaherran läsnä ollessa lähettäen hänet taivaallisten majojen iloon yhdessä 370 marttyyrin kanssa.
1 Irakissa lähellä muinaista Teridonin kaupunkia Eufratin ja Tigriksen yhtymäkohdassa.
Pyhä marttyyri Filumenos
Pyhä Filumenos oli kotoisin Vähän-Aasian Lykaoniasta ja hän vaikutti keisari Marcus Aureliuksen aikana (270–275). Hänen työnään oli toimittaa viljaa Galatiaan. Hänet ilmiannettiin maaherra Felixille ja kutsuttiin Ankyraan (nyk. Ankara) tuomioistuimen eteen. Rohkeasti hän tunnusti olevansa kristitty. Käsistään ja jaloistaan kahlehdittuna hänet nostettiin ilmaan ja häntä lyötiin puumiekoilla. Sitten hänet pantiin tulikuumaan uuniin, mutta ihmeellisellä tavalla hän säilyi vahingoittumattomana. Lopulta hänen jalkansa ja kätensä sidottiin kiinni hänen päähänsä ja häntä raahattiin maassa noin viisi kilometriä, kunnes hän antoi henkensä Jumalan käsiin ja sai Häneltä kuihtumattoman marttyyriseppeleen.
Marttyyripiispa Saturninus Toulouselainen
Pyhä Saturninus (Sernin) oli yksi seitsemästä lähetyssaarnaajasta, jotka Rooman paavi lähetti Galliaan 240-luvun lopulla. Saturninuksen alueeksi tulivat Languedoc, Gascogne ja Espanjan vastaiset raja-alueet. Hänen julistuksensa otettiin kaikkialla myönteisesti vastaan, mutta Caracassonnen kovasydäminen väki ei halunnut kuulla hänen sanomaansa. He pitivät Saturninusta vangittuna, mutta lopulta enkeli vapautti hänet.
Saturninus päätyi pakomatkallaan Toulousen kaupunkiin, jonka asukkaat olivat vastaanottavaisempia. Kun hän paransi kaupungin hallitsijan Marcelluksen tyttären Austriksen leprasta, kaupunkilaiset olivat halukkaita vastaanottamaan evankeliumin sanoman. Saturninus perusti kaupunkiin kirkon, paransi sairaita ristinmerkin voimalla ja opetuksillaan sytytti ihmisissä palavan rakkauden Jumalaan. Lopulta Saturninus jätti kirkon pyhän Papuluksen haltuun ja lähti itse kohti Espanjaa. Hän evankelioi oppilaansa Honestuksen kanssa Pamplonassa ja Toledossa.
Pyhän Papuluksen marttyyrikuoleman jälkeen Saturninus palasi Toulousen kaupunkiin. Jumalan armo loisti hänessä niin kirkkaasti, että kaupungin pakanalliset oraakkelit eivät kyenneet ennustamaan mitään pappiensa rukouksista ja uhreista huolimatta. Kerran he olivat uhraamassa härkää, kun Saturninus kulki ohitse. Joku tunnisti hänet ja alkoi huutaa: ”Tuolla on uskontomme vihollinen, sen uuden lahkon johtaja, joka häpäisee jumaliamme kutsumalla niitä piruiksi! Hänen läsnäolonsa estää oraakkeleita ennustamasta. Kostetaan se, miten hän on meitä ja jumaliamme häpäissyt: pakotetaan hänet joko uhraamaan tai kuolemaan, sillä sekin kyllä miellyttää meidän jumaliamme!”
Saturninuksen toverit pakenivat, mutta hän itse vastasi tyynesti: ”Tunnen vain yhden, todellisen Jumalan. Kuinka voitte odottaa minun pelkäävän teidän kuvitteellisia jumalianne, joiden itsekin myönnätte pelkäävän minua?” Piispan sanat nostattivat sekasorron. Väkijoukko otti hänet kiinni ja hakkasi häntä. Papit sitoivat hänen jalkansa paksuun köyteen, jonka toinen pää oli sidottu uhrattavaan härkään. Terävillä piikkisauvoilla ärsytetty härkä rynnisti ulos temppelistä. Pyhän marttyyrin pää murskaantui saman tien. Härkä juoksi pitkin kaupungin katuja, niin että marttyyrin ruumis kului riekaleiksi. Kaksi köyhää kristittyä naista otti pyhän ruumiin, asetti sen puiseen arkkuun ja hautasi sen lähistölle.
Paikalle, johon härkä pysähtyi, rakennettiin Pyhän Saturninuksen kirkko, jonne hänen jäännöksensä siirrettiin. Toulousen apostolin haudalla tapahtui seuraavina vuosisatoina paljon ihmeitä.
Pyhittäjä Pityron
Pyhittäjäisä Pityron1 oli pyhän Antonioksen (17.1.) oppilas ja tämän kolmas seuraaja. Hän johti askeetteja, jotka elivät ankaraa elämää Egyptin Thebaiksen kuivilla, kivisillä vuorilla asuen luolissa ja maakuopissa. Hän söi vain vähän veteen sekoitettuja jauhoja kaksi kertaa viikossa, sunnuntaisin ja torstaisin. Rukouksillaan hän paransi sairaita ja karkotti demoneja.
Pityron selvitti oppilailleen hengellisen elämän saloja. Hän selitti, että jokaisella himolla on oma demoninsa, joka yrittää herättää meissä kyseisen himon erilaisilla kiusauksilla. Jos joku tahtoo karkottaa nämä demonit itsestään, hänen täytyy kitkeä himot pois sydämestään, missä pahat ajatukset niitä kasvattavat. Näin oppilaitaan neuvoen ja kilvoitellen hän eli elämänsä loppuun asti.
1 Nimi esiintyy myös muodoissa Pityrion, Pitirim, Pitrun ja Pityrion.
Marttyyripiispa Habib Nekressiläinen
Nekressin piispa Habib (Aviv) oli yksi kolmestatoista pyhästä isästä,1 jotka tulivat 500-luvulla Syyriasta Georgiaan. Arkkipiispa Eulavioksen siunauksella he asettuivat Aragvajoen yläpuolelle Zedazenin vuorelle ja aloittivat luostarielämän Georgiassa. Heidän maineensa kasvoi niin suureksi, että piispainkokous päätti valita heidän joukostaan piispat vapaisiin hiippakuntiin. Pystymättä päättelemään, ketkä isistä olivat ansiokkaimpia, piispat päättivät nousta vuorelle ja valita ne, jotka olivat parhaillaan toimittamassa liturgiaa. Heitä olivat pappi Habib ja diakoni Iessei (Ise). Liturgian päätyttyä arkkipiispa tarttui oikealla kädellään Habibin ja vasemmalla Iessein käteen, suuteli heitä ja huudahti: ”Iloitse, Habib, Nekressin piispa! Iloitse, Iessei, Tsilkanin piispa!” Sitten heidät vihittiin piispoiksi.
Georgia oli tuolloin murheellisessa tilassa. Persialaiset olivat vallanneet Kahetian eli Itä-Georgian ja he levittivät kaikkialla epäjumalanpalvelusta. Piispa Habib kiersi risti kädessään hiippakuntansa kyliä ja kaupunkeja täynnä apostolista intoa. Hän paljasti taikauskon turhuuden ja sammutti zarathustralaisten uhritulia. Monet luopuivat tulenpalvonnasta ja siirtyivät katumuksen kautta takaisin kirkon helmaan. Habib käännytti kristinuskoon myös persialaisia.
Persialainen satraappi huolestui Habibin menestyksellisestä julistustyöstä ja käski tuoda hänet vangittuna eteensä. Habib kieltäytyi kääntymästä zarathustralaisuuteen, pilkkasi epäjumalainpalvelusta ja tunnusti horjumatta Kristus Jumalaa. Niin satraappi antoi ruoskia ja kiduttaa häntä julmasti. Lopuksi hänet kivitettiin; hän kärsi marttyyrikuoleman Gorin lähellä. Habibin ruumis heitettiin villieläinten syötäväksi, mutta mitkään petoeläimet tai linnut eivät koskeneet reliikkeihin, jotka eivät myöskään osoittaneet tavanomaisia maatumisen merkkejä. Samtavisin luostarin munkit hautasivat reliikit luostariinsa.
1 Heidän yhteistä muistopäiväänsä vietetään 7.5.
Pyhä Brendan Birriläinen
Pyhä Brendan eli Irlannissa 500-luvulla. Hän oli yksi pyhän Finnianin oppilaista Clonard Abbeyssä. Brendan valittiin mukaan siihen kahdentoista munkin ryhmään, joka tunnetaan Irlannin kahtenatoista apostolina, mutta koska hän oli jo liian vanha patikoimaan pitkiä matkoja, hänen sijastaan matkaan lähti nuorempi Brendan (Clonfertilainen). Vanhempi Brendan sen sijaan perusti Birrin luostarin Parsonstownin tienoille. Hänen maineensa kasvoi niin, että häntä alettiin kutsua ”Irlannin profeettojen päämieheksi”.
Brendan oli myös pyhän Columban (9.6.) läheisimpiä ystäviä ja hänen siunauksestaan Columba lähti Ionan saarelle. Kun kateelliset piispat myöhemmin erottivat Columban ehtoollisyhteydestä, Brendan marssi Meltownin (Meath) kirkolliskokoukseen, jossa hän kumarsi Columban edessä ja suuteli häntä kunnioittaen. Brendan totesi: ”Jumala ei ekskommunikoi häntä teidän väärien päätöstenne mukaan, vaan paremminkin kunnioittaa häntä entistä enemmän.” Hämmentyneet piispat peruivat päätöksensä.
Kun pyhä Brendan kuoli Birrissä vuonna 573, Columba näki Ionan saarella, kuinka enkelit kantoivat hänet taivaaseen. Pyhän Brendanin luostarista on säilynyt merkittävä koristeellinen evankeliumikäsikirjoitus, joka tunnetaan kirjurinsa MacRegolin (k. 822) nimen mukaan.
Pyhä marttyyri Irenarkhos ja seitsemän pyhää naismarttyyria
Keisari Maximianus Herculiuksen (286–305) aikaisissa vainoissa seitsemän naista Sebasteian kaupungista tuotiin maaherran eteen syytettyinä siitä, että he olivat käännyttäneet miehensä kristinuskoon. Nähdessään naisten lujuuden uhkauksien edessä pyöveli Irenarkhos, joka oli yksi heidän kiduttajistaan, tunnustautui armon valaisemana itsekin kristityksi ja julisti olevansa valmis kuolemaan Kristuksen tähden.
Naiset vietiin saman järven rannalle, jossa Sebasteian neljäkymmentä marttyyria (9.3.) olivat paleltuneet kuoliaiksi. He kieltäytyivät uhraamasta epäjumalien patsaille ja heittivät ne veteen. Heitä kidutettiin ja lopuksi heidät mestattiin. Yhdellä heistä oli mukanaan kaksi lasta, jotka pyysivät äitiään jättämään heidät pyhän Irenarkhoksen hoiviin.
Kun oli Irenarkhoksen vuoro uhrata, hän kieltäytyi ja hänet heitettiin järveen. Ihmeellisellä tavalla enkelin auttamana Irenarkhos selvisi rannalle ja pappi Akakios kastoi hänet. Pakanat ottivat Irenarkhoksen uudelleen kiinni, ja kun hän oli karkottanut demonit yhdestä heidän temppelistään, he tuomitsivat hänet elävältä poltettavaksi. Pappi Akakios ja Irenarkhos astuivat roviolle yhdessä lasten kanssa. Liekkien keskellä he rukoilivat niiden uskovaisten puolesta, jotka tulisivat kunnioittamaan heidän muistoaan. Lopulta heidät vedettiin pois tulesta ja mestattiin. Eräs hurskas nainen hautasi heidän jäännöksensä järven läheisyyteen. Paikalle rakennettiin myöhemmin kirkko heidän kunniakseen.