Pyhä Hieronymus syntyi noin vuonna 347 kristittyyn perheeseen Stridoniumissa Dalmatiassa lähellä Ljubljanaa, nykyisen Slovenian alueella. Hänen täydellinen nimensä oli Eusebius Hieronymus Sofrinius. Jo nuorena hänet lähetettiin Roomaan opiskelemaan kuuluisan latinan kieliopintutkijan Donatuksen johdolla. Tämä herätti Hieronymuksessa rakkauden retoriikkaan, minkä huomaa kaikista hänen kirjoituksistaan. Pojalla oli kiihkeä temperamentti ja hyvä muisti, ja hän opiskeli innokkaasti ja osoitti loputonta tiedonjanoa.

Säännölliset käynnit marttyyrien haudoilla katakombeissa sytyttivät Hieronymuksessa rakkauden Kristukseen, mutta huono seura teki hänen nuoruudestaan sekavan ja myrskyisän, mitä hän myöhemmin katkerasti katui.

Hieronymus otti kasteen Roomassa ja pian sen jälkeen lähti Trieriin, jossa noihin aikoihin oli keisarin residenssi, tarkoituksenaan luoda uraa hallinnossa. Siellä kaksikymppinen nuorukainen tunsi saavansa Jumalalta vastustamattoman kutsun jättää kaikki ja palvella yksin Häntä.

Hieronymus muutti Aquileiaan, missä hän ystävänsä Rufinuksen kanssa liittyi pappien ja maallikoiden ryhmään, joka omistautui rukoukselle ja mietiskelylle. Tämä ”siunattujen kuoro” ei ollut varsinainen luostari. Siitä alkaen Hieronymus omistautui koko kompromisseja karsastavan luonteensa innolla kilvoituselämään ja pyhien kirjoitusten tutkimiseen. Saatuaan sisarensakin innostumaan askeettisesta elämästä Hieronymus matkusti itään, jossa oli enemmän pyhiä paikkoja ja pyhiä ihmisiä.

Saavuttuaan Antiokiaan Hieronymus vietti suuren paaston paastoten ja profeettojen kirjoituksia mietiskellen, mutta luki sivussa myös klassisia kirjoituksia. Paaston puolivälissä askeesin kuihduttama Hieronymus sairastui korkeaan kuumeeseen. Hänen läheisensä uskoivat hänen olevan jo kuoleman kielissä. Silloin hän näki näyn, jossa hänet kannettiin Kristuksen tuomioistuimen eteen. Tuomarista säteili häikäisevän kirkas valo. Kun Kristus kysyi, kuka hän oli, hän ilmoitti olevansa kristitty, mutta Tuomari vastasi: ”Valehtelet, sinä olet Ciceron opetuslapsi etkä Kristuksen! Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” Kristus määräsi hänet hakattavaksi. Muut läsnäolijat pyysivät Herraa armahtamaan Hieronymusta ja antamaan hänelle tilaisuuden parannukseen.

Tämä näky sai Hieronymuksen luopumaan maailmasta ja maailmallisesta kirjallisuudesta. Hän vannoi: ”Herra, jos minä koskaan enää omistan maallisia kirjoja tai luen niitä, olen kieltänyt Sinut!” Hän oli vuosien kuluessa koonnut suuren kirjaston, jossa oli sekä klassista että kristillistä kirjallisuutta, ja vaikka hän oli paastonnut, valvonut öitään ja itkenyt syntejään, hän oli kuitenkin lukenut myös Ciceroa, Plautusta ja muita klassisia kirjailijoita. Nyt hän omistautui pelkästään pyhien kirjoitusten lukemiselle.

Pyytämättä neuvoa keneltäkään Hieronymus vetäytyi vuonna 375 erakkojen asuttamaan Khalkiksen autiomaahan Antiokian lounaispuolella tarkoituksenaan jäljitellä pyhän Antonios Suuren kilvoittelua. Hän vietti vuosia täydellisessä yksinäisyydessä huonon terveyden ja kiivaiden lihallisten kiusausten kiduttamana. Hieronymus huomasi yliarvioineensa voimansa. Paastosta ja askeettisesta kilvoituksesta huolimatta hän sai huomata, että ajatukset ja menneen elämän muistot kiusasivat häntä jatkuvasti. Kuolettaessaan lihaansa askeettisilla ponnisteluilla auringon paahteessa skorpionien ja villieläinten asuttamassa autiomaassa Hieronymus yhä muisti nuoruutensa elämän Rooman huvituksissa.

Hieronymus päätti taistella mielikuvia vastaan täyttämällä aikansa hyödyllisillä opinnoilla. Hän täydensi kreikan kielen taitoaan ja opiskeli hepreaa kastetun juutalaisen munkin opissa, samoin kuin arameaa. Samalla hän piti yllä kirjeenvaihtoa Aquileiassa asuvien ystäviensä kanssa. Näin hän ei enää elänyt täysin erakkona vaan oli yhteydessä toisiin ihmisiin.

Koetuksissaan Hieronymus sai jumalallisia lohdutuksia, mutta siitä huolimatta hänen oli lähdettävä autiomaasta, jonka rauha häiriintyi munkkien kiistellessä Antiokian kirkon skismasta. Sekavassa tilanteessa peräti kolme piispaa kilpaili oikeudesta Antiokian piispanistuimeen: areiolainen Vitalis, ortodoksinen mutta areiolaisten valitsema Meletios ja ortodoksinen, lännen tukema Paulinos. Hieronymus oli Paulinoksen puolella ja vetosi paavi Damasukseen pyytäen tätä lopettamaan kiistan mutta ei saanut vastausta.

Hieronymus muutti Antiokiaan, missä Paulinos vihki Hieronymuksen tämän vastusteluista huolimatta papiksi. Hieronymus ei kuitenkaan koskaan toimittanut liturgiaa. Hän suostui papin vihkimykseen vain sillä ehdolla, ettei hänen tarvitse koskaan palvella missään papillisessa tehtävässä vaan hän voi elää tavallisena munkkina ja erakkona.

Hieronymus jatkoi Raamatun tutkimista oppineen Apollinaris Laodikealaisen ohjauksessa hyläten sen, mikä tämän opetuksessa ei ollut ortodoksisen opin mukaista. Pyhän Gregorios Teologin (25.1.) kaunopuheisuuden ja pyhyyden houkuttelemana hän lähti Konstantinopoliin, missä hän vietti kolme vuotta pyhän Gregorioksen koulussa ja ihastui Origeneen teoksiin, joita hän alkoi kääntää. Hän tapasi myös pyhän Gregorios Nyssalaisen (10.1.). Näihin aikoihin hänen näkönsä alkoi heikentyä.

Piispa Paulinos ja pyhä Epifanios (12.5.) pyysivät Hieronymuksen mukaansa Rooman kirkolliskokoukseen vuonna 382. Istuntojen aikana paavi Damasus huomasi Hieronymuksen harvinaisen lahjakkuuden ja Raamatun tuntemuksen ja otti hänet kirkolliskokouksen päätyttyä sihteerikseen. Paavi antoi hänelle tehtäväksi tutkia vaikeita Raamatun kohtia ja tarkistaa evankeliumien latinalaista käännöstä vertaamalla sitä kreikkalaiseen alkutekstiin.

Aventinuksen palatsissa kokoontui hurskaiden yläluokkaisten leskien ja neitseiden yhteisö, joka oli muodostunut pyhän Marcella Roomalaisen (31.1.) ympärille. Raamatunselittäjän maineensa ansiosta Hieronymus päätyi heidän hengelliseksi ohjaajakseen. He rukoilivat ja lauloivat psalmeja hepreaksi. Hieronymus ei ainoastaan selittänyt heille pyhiä kirjoituksia ja opettanut hepreaa, vaan hän myös innosti naisia viettämään askeettista ja neitseellistä elämää.

Hieronymus solmi hengellisen ystävyyssuhteen pyhän Paula Roomalaisen (26.1.) kanssa. Hän luki ja selitti pyhiä kirjoituksia myös miehille ja rohkaisi heitä askeesissa. Hän laati erittäin piikikkään kirjoitelman Helvidiusta vastaan, joka oli rohjennut väittää, että Neitsyt Marialla oli muitakin lapsia Joosefin kanssa Kristuksen syntymän jälkeen.

Hieronymus oli paavi Damasuksen suojeluksessa, mutta tämän kuoleman jälkeen (384) Hieronymuksen yliampuvan innokas kieltäymyksellisen elämän ylistys ja maailmallisen papiston käytöksen nuhteleminen nostattivat hänelle monia vihamiehiä, jotka syyttivät häntä avioliiton halventamisesta ja herjasivat häntä. Lopulta hänen oli pakko lähteä Roomasta yhdessä veljensä Paulinianuksen ja pappi Vincentiuksen kanssa.

Matkan varrella kolmikko kävi tapaamassa Kyproksella Salamiksen piispaa, pyhää Epifaniosta, ja Antiokiassa Hieronymuksen otti vastaan piispa Paulinos. Siellä hän kohtasi uudelleen leski Paulan ja tämän tyttären Eustochiumin. He tekivät pyhiinvaellusmatkoja Pyhälle maalle ja Egyptin erämaaisien luokse, joilta he saivat hengellistä ravintoa.

Lopulta Hieronymus asettui asumaan Betlehemiin ja perusti kaksi luostaria Kristuksen syntymäkirkon lähelle. Näistä toinen oli nunnaluostari Paulalle ja häntä seuranneille hurskaille naisille (389). Hieronymus valvoi näitä yhteisöjä ja kirjoitti niitä varten pyhittäjien Paavali Erakon (15.1.), Hilarion Suuren (21.10.) ja Malkan (24.11.) elämäkerrat.

Naisten luostariyhteisöön kuului viitisenkymmentä yläluokkaista roomalaista neitsyttä. Varakas Paula perusti päätien varrelle majatalon, jossa pyhiinvaeltajat saattoivat asua ilmaiseksi. Hieronymus sanoi, ettei enää saa käydä niin, etteivät Maria ja Joosef löydä sijaa majatalosta. Hieronymus mainitsee kirjoituksissaan, että majatalossa asui gallialaisia, brittejä, armenialaisia, persialaisia, intialaisia, etiopialaisia, egyptiläisiä, pontoslaisia, kappadokialaisia, syyrialaisia ja mesopotamialaisia. Harhaoppien opettajia majatalossa kuitenkaan ei majoitettu.

Kun Paulan varat olivat ehtyneet hänen hyväntekeväisyytensä takia, Hieronymus lähetti veljensä Paulinianuksen heidän kotiseudulleen myymään Hieronymuksen perimät maat, jotta luostarille saataisiin varoja. Luostarin johtajana Hieronymus asui luolassa aivan Kristuksen syntymäluolan tuntumassa. Hänen luolansa oli täynnä kirjoja, ja hän omistautui ennen kaikkea Raamatun ja sen selitysteosten kääntämiselle ja kirjoittamiselle. Hän söi vain vähän leipää ja vihanneksia ja joi vain vettä, ja paastopäivinä hän tapasi syödä yksinkertaisen aterian vasta auringonlaskun jälkeen.

Joka päivä Hieronymus selitti Raamattua Paulalle ja tämän oppilaille sekä munkkiluostarin veljestölle ja otti vastaan monia pyhiinvaeltajia, jotka tulivat kunnioittamaan Kristuksen syntymäluolaa ja ammentamaan hänen oppineisuudestaan. Hän opetti munkkien avulla katekumeeneja valmistaen heitä pyhään kasteeseen.

Viidentoista vuoden herkeämättömällä työllä Hieronymus käänsi koko Vanhan testamentin hepreasta latinaksi. Käännös tunnetaan nimellä Vulgata. Hän julkaisi kirjaa osissa, koska hänellä oli monia muita tehtäviä Raamatun käännöksen ohella. Käännös ei ollut virheetön, mutta sen kauneutta ja tarkkuutta kiitettiin. Hieronymusta on kuitenkin arvosteltu siitä, että hän ei käyttänyt lainkaan Septuagintaa, Vanhan testamentin kreikkalaista käännöstä, jonka alkutekstinä uskottiin käytetyn puhtaampaa hepreankielistä tekstimuotoa kuin sitä, joka oli käytössä 300-luvulla jKr.

Hieronymuksen kiihkeä luonne ei sallinut hänen – kaikkien näiden ponnistusten ohessa – vaieta kirkon ajankohtaisista ongelmista. Samalla innolla, jolla hän oli autiomaassa kamppaillut himoja vastaan, hän antautui taisteluun totuuden puolustamiseksi kaikkia jossain asiassa toisin opettavia vastaan. Hän oli osallisena kuudessa suuressa kiistassa, joissa hänen vastustajiaan olivat Jovinianus, origenistit, Jerusalemin piispa Johannes, Rufinus, Vigilantius ja Hippon piispa Augustinus.

Roomalainen munkki Jovinianus oli antanut munkkilupaukset liittymättä mihinkään luostariin ja eli kuin kuka tahansa maallikko mutta solmimatta kuitenkaan avioliittoa. Hänen mielestään neitsyys, avioliitto ja leskeys olivat Jumalan silmissä samanarvoisia, jos vietti hurskasta elämää. Paastolla ei ollut väliä, kunhan vain kiitti Jumalaa. Hieronymuksen ohella Jovinianuksen näkemyksen tuomitsivat myös paavi Siricius ja piispa Ambrosius Milanolainen. Hieronymus puolusti luostarielämää ja selitti, että munkki etsii turvaa paetessaan tilaisuutta syntiin, koska hän tietää oman heikkoutensa.

Vaikka Hieronymus ihailikin Origeneen kirjoituksia, hän ei hyväksynyt kaikkia tämän mielipiteitä. Hän käänsi joitakin Origeneen teoksia kommentoimatta väitteitä sielun pre-eksistenssistä ja Saatanan mahdollisesta eskatologisesta kääntymyksestä. Myöhemmin hän selitti, että Origeneen oppikäsityksiä oli luettava äärimmäisen varovasti, vaikka hän pitikin niitä lukemisen arvoisena kirjallisuutena. Vähitellen Hieronymus päätyi kuitenkin tuomitsemaan Origeneen näkemykset, koska niiden lukeminen saattaisi johtaa arvostelukyvyttömät harhaoppeihin.

Jerusalemin patriarkka Johannes oli Origenesta kannattavien askeettien oppilas, kun taas Salamiksen piispa Epifanios oli Origeneen vastustaja. Hieronymus oli hyvissä väleissä patriarkan ja ystävänsä Rufinuksen kanssa, joka asui Öljymäellä. Piispa Epifanios saarnasi origenismia vastaan Jerusalemissa, jossa hän oli hyvin suosittu. Patriarkka Johannes katsoi, että saarna oli kohdistettu häntä vastaan, ja lähetti ylidiakoninsa nuhtelemaan vierailevaa piispaa. Siitä syntyi ikävä kohtaus kirkossa.

Epifanios neuvoi Hieronymusta irtautumaan piispasta, minkä tämä tekikin, mutta hän tarvitsi papin palvelemaan luostariyhteisöjä. Silloin Epifanios päätti vihkiä Hieronymuksen kaksikymmentä vuotta nuoremman veljen Paulinianuksen papiksi palvelemaan Betlehemin luostareita. Paulinianus vastusti vihkimystä siinä määrin, että piispa katsoi tarpeelliseksi pakottaa hänet siihen. Johannes protestoi tätä kanonien vastaista toisen piispan alueella toimimista vastaan ja kielsi Hieronymusta ja hänen oppilaitaan astumasta Kristuksen syntymäkirkkoon. Epifanios kirjoitti kirjeen Johannekselle selittäen käyttäytymistään. Teofilos Aleksandrialaisen välityksellä he löysivät kompromissin.

Hieronymus teki sovinnon patriarkka Johanneksen kanssa, mutta kiista hänen ystävänsä Rufinuksen kanssa ei päättynyt yhtä hyvin. Rufinus käänsi latinaksi Origeneen filosofisen tutkielman Alkuprinsiipeistä, jonka esipuheessa hän kiitti Hieronymusta pitäen häntä edeltäjänään tässä työssä. Hieronymuksen mielestä käännöksellä ja esipuheella yritettiin peitellä Origeneen harhaoppeja. Hän pyysi kääntämään saman tekstin tarkasti alkutekstin mukaan, jotta siitä paljastuisivat Origeneen harhaopit. Origenes oli kirjoittanut täydellisimmän kokoelman Raamatun selitysteoksia, joka tuohon aikaan oli käytössä, ja myös Hieronymus luki Origeneen teoksia vaikka ei omaksunutkaan Origeneen oppeja. Tästä kuitenkin syntyi viisivuotinen kiista Rufinuksen kanssa, joka päättyi entisten ystävien välien rikkoutumiseen.

Gallialais-roomalainen pappi Vigilantius halvensi selibaattia ja tuomitsi reliikkien kunnioittamisen. Hän kutsui reliikkien kunnioittajia epäjumalien ja tuhkan palvelijoiksi. Hieronymus vastasi hänelle: ”Me emme palvo marttyyrien reliikkejä, vaan heitä kunnioittaessamme me palvomme Häntä, jonka marttyyreja he ovat. Kun apostolit ja marttyyrit maan päällä eläessään rukoilivat toisten ihmisten puolesta, kuinka paljon enemmän he tekevät sitä voittonsa jälkeen. Onko heillä vähemmän voimaa nyt, kun he ovat Jeesuksen Kristuksen kanssa?”

Hippon piispa Augustinus oli eri mieltä eräistä Hieronymuksen Galatalaiskirjeen selityksistä, vaikka Johannes Krysostomos edusti samaa näkemystä kuin Hieronymus. Hieronymus puolestaan piti tiettyjä Augustinuksen Psalmien selityksiä virheellisinä. Lopulta he saivat kuitenkin sovittua kiistansa.

Kun barbaarit olivat ryöstäneet Rooman vuonna 410, suuria pakolaisjoukkoja tulvi lännestä Betlehemiin. Hieronymus joutui palvelemaan heitä päivisin, mutta öisin hän jatkoi Raamatun selitysten ja harhaoppien vastaisten kirjoitusten laatimista. Hän kirjoitti erityisesti pelagiolaisia vastaan, jotka kostoksi hajottivat Hieronymuksen luostarin Betlehemissä vuonna 416.

Hieronymuksen perustama yhteisö oli irrallinen latinalainen saareke keskellä itää. Se alkoi heiketä pelagiolaisten kostoiskun jälkeen ja hajosi kokonaan pyhän Hieronymuksen kuoleman jälkeen. Hän nukkui pois syyskuun 30. päivänä 420 ehdittyään jo 97 vuoden ikään. Hän oli viettänyt viimeiset 34 vuottaan Betlehemissä.

Pyhä Hieronymus haudattiin Kristuksen syntymäkirkon alle Paulan ja Eustochiumin lähelle. Hänen reliikkinsä siirrettiin myöhemmin Roomaan, missä hänen haudallaan tapahtui ihmeitä. Häneltä on säilynyt noin 120 kirjettä ja valtava kokoelma raamatunselityksiä, käännöksiä ja muita kirjoituksia.

Augustinus syntyi vuonna 354 Tagastessa nykyisen Algerian alueella. Hänen isänsä Patricius, joka oli arvostettu pieni maanomistaja paikkakunnalla, otti kasteen vasta viimeisinä vuosinaan, mutta hänen äitinsä pyhä Monica (4.5.) oli harras kristitty, joka vei pojan jo lapsena säännöllisesti kirkkoon ja katekumeenikouluun. Kaste lykättiin kuitenkin sen aikaisen tavan mukaan myöhäisemmäksi. Lapsi osoittautui kurittomaksi eikä piitannut äitinsä nuhteista vaan käänsi selkänsä kristinuskolle.

Älykäs Augustinus hallitsi erinomaisesti latinan mutta oli haluton oppimaan kreikkaa, mikä myöhemmin johti ongelmiin hänen teologisessa ajattelussaan. Augustinus lähetettiin 17-vuotiaana Pohjois-Afrikan metropoliin Karthagoon opiskelemaan retoriikkaa. Kaupungin kiusaukset ja huono seura johtivat hänet viettämään irstasta elämää. Augustinuksella oli suhde kristityn naisen kanssa, joka synnytti hänelle pojan, Adeodatuksen vuonna 372.

Luettuaan Ciceroa Augustinus siirtyi oikeustieteen ja retoriikan opinnoista etsimään totuutta ja viisautta. Hän pettyi Raamatun näennäiseen kuivuuteen ja innostui sen sijaan manikealaisten opista, jossa hänen mielestään yhdistyivät Kristus ja mahdollisuus hankkia viisautta pelkästään järjen voimalla. Kesti yhdeksän vuotta ennen kuin hän luopui manikealaisuudesta. Hän menetti illuusionsa manikealaisten opeista keskusteltuaan heidän piispansa Faustuksen kanssa.

Augustinus opetti retoriikkaa ensin Tagastessa ja sitten Karthagossa, mutta kyllästyi nopeasti opetustyöhön oppilaidensa huonon käytöksen takia. Hän matkusti Roomaan ja myöhemmin Milanoon, missä hän yhä haaveili loistavasta urasta hallinnossa (384). Siellä hänet esiteltiin paikalliselle piispalle, pyhälle Ambrosius Milanolaiselle (7.12.), joka valloitti hänet lempeydellään ja varsinkin kaunopuheisuudellaan ja hengellisellä pyhien kirjoitusten tulkinnallaan, joka avasi Augustinuksen sydämen käsittämään Jumalan Sanan syvyyksiä.

Augustinuksen äiti Monica, joka oli seurannut hänen perässään Milanoon, taivutti hänet luopumaan jalkavaimosta ja yritti turhaan järjestää hänelle edullista naimakauppaa. Augustinus oli pettynyt sekä filosofiaan että maailmallisiin huvituksiin ja etsi kaikin voimin todellisen onnen lähdettä. Uusplatonististen filosofien teokset saivat hänet luopumaan lopullisesti manikealaisuudesta. Tämä vapautti hänet etsimään lihaksitullutta Jumalaa, jonka hän alkoi jo hyväksyä järjellään mutta jota hän ei vielä kyennyt kokemaan sydämessään.

Noihin aikoihin Augustinus kuuli pyhän Antonios Suuren elämäkerrasta, jonka pyhä Athanasios oli kirjoittanut ollessaan lännessä maanpaossa ja jonka ansiosta monet ylhäiset miehet yllättäen alkoivat kääntyä kristinuskoon. Hieman myöhemmin Augustinus oli ystävänsä Alypiuksen puutarhassa yksinään suremassa elämäänsä, kun hän kuuli lapsen äänen: ”Ota ja lue!” Hän avasi Paavalin Roomalaiskirjeen ja luki: ”Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.”[1] Kaikki epäilyksen varjot katosivat hetkessä ja lempeä valo täytti Augustinuksen sydämen ilolla. Tuolla hetkellä hänestä tuli uusi ihminen, joka eli siitä lähtien vain Jeesukselle Kristukselle ja Hänen kirkolleen. Hänen äitinsä riemuitsi kuullessaan tästä muutoksesta.

Augustinus luopui retoriikasta ja vetäytyi useaksi kuukaudeksi äitinsä, sukulaisten ja muutamien ystäviensä kanssa maatilalle toipumaan sairauksistaan, joita hänen kääntymyksensä aiheuttama tunnekuohu oli pahentanut. Hänen elämänsä siellä koostui rukouksesta, pyhien kirjoitusten mietiskelystä ja filosofisista keskusteluista.

Palattuaan Milanoon Augustinus vietti ankaraa ja syrjään vetäytynyttä elämää ennen kuin Ambrosius kastoi hänet, hänen ystävänsä Alypiuksen ja poikansa Adeodatuksen 24.4.387. Sitten Augustinus lähti Ostiaan yhdessä äitinsä kanssa tarkoituksenaan palata Afrikkaan ja viettää siellä luostarimaista elämää. Eräänä iltana heidän keskustellessaan heidän hurskaat puheensa ja heidän pyrkimyksensä päästä taivaallisen lähteen vesien äärelle sai heidät kohoamaan jonkinlaisessa ekstaasissa kaikkien näkyvien ja näkymättömien luotujen yläpuolelle yhteyteen ikuisen Viisauden kanssa. Heistä tuntui kuin he saisivat kutsun maistaa ”Herran ilojuhlan” ikuista elämää jo maan päällä. Augustinus on kuvaillut tätä kokemusta yksityiskohtaisesti teoksessaan Tunnustukset, joka kuuluu maailmankirjallisuuden helmiin. Hänen äitinsä pyhä Monica kuoli pian tämän jälkeen, ja Augustinus jäi vielä vähäksi aikaa Italiaan kirjoittaakseen poleemisia tekstejä manikealaisuutta vastaan.

Syyskuussa 388 Augustinus palasi Tagasteen Alypiuksen ja Adeodatuksen kanssa, jotka molemmat kuolivat siellä. Augustinus myi kaiken omaisuutensa jakaen tuotot köyhille ja omistautui kolmen vuoden ajan luostarin perustamiselle ja sen olojen järjestämiselle yhdessä ystäviensä ja oppilaidensa kanssa. Paastoon ja rukoukseen hän yhdisti Jumalan säädösten tutkistelun öin ja päivin jakaen keskusteluissa ja kirjeissä oppilailleen sitä, mitä oli Herralta saanut.

Kerran Augustinus lähti Hippon pikkukaupunkiin erään virkamiehen pyynnöstä, joka harkitsi liittymistä kristilliseen kirkkoon. Augustinus tuli Hippon kirkkoon yhdessä iäkkään piispa Valeriuksen kanssa. Kun kreikankielinen piispa kertoi suunnittelevansa latinaa puhuvan papin vihkimistä avustajakseen, uskovaiset tervehtivät myrskyisin suosionosoituksin Augustinusta. Tämä hyväksyi vihkimyksen kyynelsilmin ymmärtäen vaaran, joka syntyi hänen ”jättäessään Jumalan Jumalan takia”, nimittäin luopuessaan luostarista palvellakseen Kristuksen ruumista, seurakuntaa. Hän sai kuitenkin viivyteltyä vihkimystä muutaman kuukauden, joiden aikana hän valmistautui pappeuteen pyhiä kirjoituksia tutkien. Piispa antoi hänelle kirkon läheltä palan maata, jotta hän saattoi perustaa uuden ”puutarhaluostarin”. Se tuotti kirkolle myöhemmin kymmenen piispaa. Augustinus vihittiin papiksi vuonna 391.

Vuoden 395 lopulla Augustinus sai piispanvihkimyksen ja seurasi pian sen jälkeen Valeriusta Hippon piispana. Hiippakunta oli hyvin pieni, mutta piispa Augustinus valisti koko Afrikan kirkkoa ja laajemminkin koko latinankielistä kristikuntaa vuosikymmenien ajan opettamalla ja toimimalla esikuvallisena hyvänä paimenena, joka antaa elämänsä lampaidensa puolesta ja näkee itsensä Jumalan palvelijoiden palvelijana. Augustinus saarnasi väsymättä lähes joka päivä pyrkien välittämään kuulijoille rakkautensa Jumalaan ja taivaallisiin siunauksiin. Lähes 800 saarnaa on säilynyt meidän päiviimme asti.

Päivisin Augustinus sovitteli kiistoja, valvoi kirkon hallintoa ja piti huolta köyhistä epäröimättä sulattaa kirkon astioita, kun rahasta tuli pulaa. Öisin hänestä tuli taas munkki, joka oli täydellisesti omistautunut Yljälleen. Hän asui piispantalossa yhdessä pappiensa kanssa. Hän laati heille luostarisäännön, joka edellytti ehdotonta köyhyyttä ja käskyjen noudattamista mutta oli sovellettu heidän elinoloihinsa.

Augustinuksen palava rakkaus kirkon ykseyteen ei sallinut hänen olla välinpitämätön kristinuskoa vaivaavia ongelmia kohtaan. Hän osallistui kirkolliskokouksiin ja vaikutti koko roomalaisessa Afrikassa, joka oli siihen asti ollut jakautuneena. Hän kirjoitti noin sata teosta, joista suuri osa oli omistettu taistelulle skismaatikkoja, harhaoppisia ja pakanoita vastaan.

Osoitettuaan ensin vääräksi manikealaisten opit Augustinus vastusti novatiolaisia, joiden mielestä sakramenttien pätevyys riippui papin hyveellisyydestä ja jotka olivat melkein sata vuotta kylväneet erimielisyyttä afrikkalaisissa kirkoissa luomalla rinnakkaisen hierarkian. Kun kaikki piispan ponnistukset ja perustelut novatiolaisten palauttamiseksi takaisin kirkon helmaan osoittautuivat turhiksi heidän vihamielisyytensä takia, hän päätti raskain sydämin kääntyä maallisten voimien puoleen oikeuttamatta kuitenkaan koskaan väkivallan käyttöä. Koska monet pitivät kristittyjä syypäinä Rooman tuhoon (410), Augustinus kirjoitti suurenmoisen kirjan ”Jumalan kaupunki”, jossa hän osoittaa, että kirkko kaikista vaiheistaan huolimatta on lähestymässä ikuista valtakuntaa.

Seuraavaksi Augustinus joutui taistelemaan harhaoppisia pelagiolaisia vastaan, jotka korostivat vapaan tahdon merkitystä mutta samalla väheksyivät jumalallisen armon osuutta, väittivät ihmisen pystyvän omin voimin olemaan tekemättä syntiä, kiistivät alkusynnin siirtymisen ja pitivät lasten kastamista tarpeettomana. Augustinus pyrki kumoamaan heidän väitteensä suojellakseen oikeaa oppia, mutta kiistan kärjistymisen ja oman luonteenlaatunsa takia hän esitti vapaan tahdon ja armon vastakohtaisuuden liian jyrkästi, mistä oli myöhemmin haitallisia seurauksia lännessä. Hänen onnistui tuomituttaa pelagiolaiset Karthagon (411) ja Rooman (417) kirkolliskokouksissa, mutta heidän oppiaan hän ei saanut kokonaan kitketyksi.

Kun vandaalit alkoivat hyökätä Espanjasta kristillistä Afrikkaa vastaan tuhoten kaiken mitä heidän tielleen osui, piispa Augustinus työskenteli vaivojaan säästämättä pelastaakseen sen mikä pelastettavissa oli. 35-vuotisen piispakauden ja apostolisten ponnistusten jälkeen Augustinus sai surukseen nähdä epäjumalien palveluksen ja areiolaisen harhaopin leviävän valloittajien mukana veren tahrimien raunioiden keskelle. Hippoa piiritettiin kolme kuukautta, jona aikana Augustinus sairastui korkeaan kuumeeseen. Hän ripustutti isoilla kirjaimilla kirjoitettuja katumuspsalmeja huoneensa seinille ja antoi urhean sielunsa Herran käsiin elokuun 28. päivänä 430.

Pyhä Augustinus jätti jälkeensä valtavan laajan kirjallisen tuotannon, joka pitää sisällään syvällisiä pohdintoja ja raikasta evankeliumin opetusta – mutta myös paljon näkemyksiä ja painotuksia, jotka ovat vieraita idän kristikunnalle. Idän ja lännen kristillisyyden painopiste-eroista monet juontuvat Augustinukseen, jonka vaikutus lännessä oli suunnaton. Monessa kohdin hän kuitenkin käänsi kirkollisen ajattelun kurssia pois ensimmäisen neljän vuosisadan isien perinnöstä.

Älyllisen mielenlaatunsa ja oman henkilöhistoriansa vaiheiden takia Augustinus tarkasteli ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta enemmän tai vähemmän psykologisesta näkökulmasta toisin kuin aikaisempi patristinen traditio, joka käsitteli samoja asioita enemmän ihmisyyden ja jumaluuden tasolla kuin yksilön ongelmina. Tämä vaikutti Augustinuksen pessimistisiin näkemyksiin perisynnistä ja luonnon ja armon suhteesta sekä Pyhästä Kolminaisuudesta ja muista kysymyksistä.

Ortodoksisen käsityksen mukaan luonnon ja armon suhteesta puhutaan yhteistyönä (synergia). Siinä oleellisen tärkeä on ihmisen vapaa tahto, jonka Luoja tietää ikuisesti mutta ei määrää sitä ennalta. Augustinus yritti ymmärtää jumalallisen ennaltatietämyksen mysteerin, mikä johti hänet yksipuoliseen ja liioiteltuun käsitykseen predestinaatiosta, jonka mukaan Jumala määrää ennalta toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. Tästä Augustinuksen opista tuli monien länsimaisten ennaltamääräämistä koskevien harhaoppien kuten kalvinismin lähde.

Niin kauan kuin Augustinuksen teesejä pidettiin hänen henkilökohtaisina teologisina mielipiteinään (theologoumena), ne eivät estäneet hänen kunnioittamistaan ortodoksisten pyhien joukossa. Vasta sitten kun Rooman kirkko hyväksyi Augustinuksen näkemykset viralliseksi opikseen, niistä tuli ortodoksisen ja katolisen kirkon erimielisyyksien aihe. Pyhää Augustinusta kunnioitetaan ortodoksisena pyhänä, mutta ei niinkään teologina vaan esipaimenena ja hänen kiistämättömän henkilökohtaisen pyhyytensä takia. Ortodoksinen kirkko kunnioittaa hänen elämäänsä mutta ei hyväksy kaikkia hänen oppejaan eikä varsinkaan niiden epäsuotuisaa myöhempää kehitystä.

Vaikka pyhän Augustinuksen opetus tarjosikin lännessä tilaisuuden poikkeamiin oikeasta opista, häntä ei voida syyttää harhaoppisuudesta. Hän alisti pohdintansa aina nöyrästi kirkon ratkaistavaksi ja päätti teoksensa Pyhästä Kolminaisuudesta sanoihin: ”Oi Herra Jumala, ainoa Jumala, kolmiyhteinen Jumala, hyväksykööt ne, jotka ovat Sinun, mitä olen näissä kirjoissa kirjoittanut sellaista, mikä on Sinun; jos niissä on jotakin minun omaani, pyydän sitä anteeksi sekä Sinulta että niiltä, jotka ovat Sinun.”