Pyhän Anna Novgorodilaisen päivänä vietetään myös Novgorodin pyhien esipaimenten Joakimin, Luukkaan, Hermanin, Arkadin, Grigorin, Martirin, Antonin, Vasilin, Simeonin, Gennadin, Pimenin ja Afonin yhteistä muistoa. Heidän pyhät reliikkinsä Hermania, Gennadia ja Pimeniä lukuun ottamatta on haudattu tai siirretty Novgorodin Pyhän Sofian katedraaliin.

Piispa Joakim oli yksi niistä kreikkalaisista papeista, jotka pyhä ruhtinas Vladimir toi Hersonesista Kiovaan päätettyään valistaa Venäjän pyhällä kasteella. Vuonna 993 hänet vihittiin Konstantinopolissa Novgorodin piispaksi. Joakim julisti kristinuskoa Novgorodissa, rakennutti sinne kirkkoja, muun muassa ensimmäisen puisen Pyhän Sofian kirkon, ja perusti koulun, jossa lapsille opetettiin uskon totuuksia. Pyhä Joakim nukkui pois vuonna 1030. Hänen reliikkinsä siirrettiin 1600-luvun lopussa kiviseen Pyhän Sofian katedraaliin. Hänet on kuvattu katedraalin alttarin seinämaalaukseen ensimmäisenä Novgorodin piispojen joukossa.

Pyhä Luukas, lisänimeltään Juutalainen, oli ensimmäinen Venäjällä syntynyt Novgorodin piispa (1035–1060). Hänen aikanaan rakennettiin kivinen Pyhän Sofian katedraali, joka on säilynyt meidän päiviimme asti. Hänen pyhäinjäännöksensä löydettiin maatumattomina viisisataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Pyhä Herman vihittiin Novgorodin piispaksi vuonna 1078. Sitä ennen hän kilvoitteli Kiovassa perustaen Berestovoon luostarin, jonka kumaanit¹ tuhosivat vuonna 1096. Ilmeisesti luostaria kohdannut onnettomuus sai hänet matkustamaan Novgorodista Kiovaan, jossa hän kuoli samana vuonna palaamatta enää Novgorodiin.

Pyhä Arkadi (ks. 18.9.) perusti Novgorodin lähelle Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen luostarin. Sen munkkien iankaikkista pelastusta tavoitteleva elämä osoitti kaikille, että ihmisen ei tule elää maata vaan taivasta varten. Arkadi itse oli luostarin igumeni ja hänet tunnettiin hyveellisenä ja harkintakykyisenä ihmisenä. Vuonna 1157 hänet valittiin yksimielisesti kansankokouksessa Novgorodin piispaksi. Hän johti hiippakuntaa viisi vuotta ja nukkui pois rauhassa.

Pyhä Grigori, maallikkonimeltään Gabriel, oli Novgorodin suuren arkkipiispan Johanneksen (7.9.) veli. Nämä pyhät veljekset perustivat vanhemmiltaan saamansa perinnön turvin luostarin, jossa he vihkiytyivät munkiksi. Kun arkkipiispaksi valittu Johannes aikanaan tunsi kuolemansa lähestyvän, hän luopui virastaan valmistautuakseen yksinäisyydessä iäisyysmatkaa varten, ja nimitti seuraajakseen veljensä Grigorin. Kerran pyhän Grigorin johtaessa ristisaattoa Sofian katedraalista Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkkoon salama löi puiseen kirkkoon niin, että se syttyi tuleen ja ihmiset kaatuivat jyrähdyksen voimasta maahan. Jumalan varjeluksesta ja pyhän Grigorin esirukouksien tähden palo kuitenkin sammui. Kirkosta löytyi kaksi miestä kuolleena, mutta muut eivät vahingoittuneet. Pyhä Grigori johti Novgorodin hiippakuntaa kuusi vuotta ja nukkui pois vuonna 1193. Hänet haudattiin veljensä lähelle Pyhän Sofian katedraaliin. Hänen reliikkinsä avattiin vuonna 1558. Hänen haudallaan on muistoarkku, jonka kanteen hänet on kuvattu kokovartalokuvana.

Novgorodin arkkipiispa pyhä Martiri syntyi Staraja Russassa. Hän perusti kotikaupunkinsa lähelle Kristuksen kirkastumisen munkkiluostarin. Pyhän arkkipiispa Grigorin kuoltua novgorodilaiset eivät päässeet yksimielisyyteen hänen seuraajastaan. Silloin he asettivat Sofian katedraalin alttarille arpaliput, joissa oli kolmen ehdokkaan nimet, ja pyysivät sokeaa miestä nostamaan arvan. Jumalan armosta arpa lankesi Martirille, joka vuonna 1193 vihittiin Novgorodin arkkipiispaksi. Pyhä Martiri oli väsymätön kirkkojen rakentaja. Hän muurasi kaupungin portille rakennetun Jumalansynnyttäjän kirkon peruskiven, vihki Kristuksen ylösnousemuksen kirkon uudessa naisluostarissa Mjatšinajärven lähellä ja Pyhän Kyrillos Aleksandrialaisen kirkon saman pyhän nimeä kantavassa munkkiluostarissa sekä muurasi suurmarttyyri Eufemialle pyhitetyn naisluostarin peruskiven. Lisäksi hän rakennutti kivisen Kristuksen kirkastumisen kirkon.

Pyhän Martirin aikana Novgorodissa tapahtui seuraava ihme. Eräs hurskas kaupunkilainen kävi joka päivä kirkossa ja sai sieltä mukaansa kirkkoleivän. Kerran hän nukahti kotimatkalla tien puoleen. Koirat vainusivat leivän ja yrittivät napata sen, mutta ponnahtivat pois näkymättömän voiman ajamina. Kun tapauksesta kerrottiin Martirille, hän rakennutti paikalle Neitsyt Marian syntymän kirkon ja antoi perustaa naisluostarin.

Vuonna 1199 arkkipiispa Martiri lähti kaupungin edustajien kanssa Vladimiriin lepyttämään novgorodilaisiin tyytymätöntä suuriruhtinas Vsevolodia. Iän painama Martiri kuoli kuitenkin matkalla Seligerjärven rannalla elokuun 24. päivänä. Hänen ruumiinsa tuotiin Novgorodiin ja haudattiin Pyhän Sofian katedraaliin. Katedraalin alttarissa on häntä esittävä ikoni.

Pyhä Antoni oli Hutynin luostarin munkki ennen valintaansa Novgorodin arkkipiispaksi. Hän teki pyhiinvaellusmatkan Konstantinopoliin ja kirjoitti siitä tarkan selostuksen. Matkaltaan hän toi puisen ristin, johon oli upotettu palanen Herran eläväksitekevää ristiä, ja lahjoitti sen Pyhän Sofian katedraaliin kaupungin pyhitykseksi. Hänet valittiin arkkipiispaksi vuonna 1212, kun tyytymättömät kaupunkilaiset olivat karkottaneet edellisen arkkipiispa Mitrofanin. Kahdeksan vuoden kuluttua Mitrofan kuitenkin palasi Novgorodiin ja Antoni joutui väistymään hänen tieltään. Elämänsä loppupuolella Antoni palasi vielä muutamaksi vuodeksi piispanistuimelle. Hänen sairastuttuaan ja menetettyään puhekykynsä hänet siirrettiin jälleen syrjään. Antoni vetäytyi Hutynin luostariin, jossa hän monien kärsimysten puhdistamana nukkui pois vuonna 1231.

Pyhä Vasili, maallikkonimeltään Grigori, tunnettiin Novgorodissa hyveellisenä pappina. Hän vihkiytyi munkiksi vuonna 1331, kun hänet valittiin Novgorodin arkkipiispaksi. Vasili johti hiippakuntaa vaikeana sisällissotien ja repivien ristiriitojen aikana. Hän kävi usein tapaamassa Moskovan suuriruhtinasta Iivana Kalitaa suostutellen tätä rauhaan Novgorodin kanssa ja puolustaen Novgorodin vanhoja oikeuksia. Kun kaupungissa kokoontui vuonna 1344 kaksi keskenään vihamielistä kansankokousta valitsemaan johtajaa, pyhä Vasili taivutti osapuolet tekemään sovinnon. Kahden tuhoisan tulipalon jälkeen hän käytti piispantalon varoja kaupungin jälleenrakentamiseen ja ihmisten auttamiseen. Pyhän Vasilin uhrautuvaisuus ja lähimmäisenrakkaus tulivat kaikkien tietoon Pihkovan ruttoepidemian aikana, kun hän pihkovalaisten kutsusta matkusti paikalle rukoilemaan kärsivien puolesta. Hän toimitti jumalanpalvelukset kolmessa kirkossa ja kulki ristisaatossa Pihkovan ympäri lohduttaen sen asukkaita. Paluumatkalla Novgorodiin hän sairastui itse ja kuoli 3. heinäkuuta 1352 annettuaan hyvän paimenen tavoin henkensä lampaidensa puolesta (Joh. 10:11).

Pyhään arkkipiispa Vasiliin liittyy myös tarina valkoisesta klobukista. Tarinan mukaan keisari Konstantinos (21.5.) oli lahjoittanut sen Rooman paavi Sylvesterille (2.1.). Paavilta klobukki siirtyi myöhemmin Konstantinopolin patriarkalle, joka lahjoitti sen Vasilille. Valkoinen klobukki oli Venäjän kirkolle merkki ortodoksisuuden keskuksen periytymisestä ja siirtymisestä vanhasta Roomasta uuden Rooman eli Konstantinopolin kautta kolmanteen Roomaan, Moskovaan.

Vuonna 1415 Novgorodin arkkipiispaksi valittiin arvalla Hutynin luostarin munkki Samson. Metropoliitta Foti antoi hänelle uuden nimen Simeon vihkiessään hänet piispaksi seuraavana vuonna. Simeon voitti pian laumansa luottamuksen. Vuonna 1418 hän tyynnytti Novgorodissa puhjenneet levottomuudet kokoamalla Sofian katedraalin papiston ristisaattoon ja siunaamalla Olhavanjoen sillalla kaupunkia ja riiteleviä osapuolia molempiin suuntiin. Samalla hän lähetti papit viemään sanaa, että arkkipiispa siunaa ja kehottaa kaikkia palaamaan koteihinsa. Vähän ennen kuolemaansa hän tyynnytti toukokuisen ukkosmyrskyn, salamoinnin ja raesateen toimittamalla itse rukouspalveluksen katedraalissa ja kehottaen pappeja kokoamaan kansaa rukouspalveluksiin muihin kirkkoihin. Hän nukkui pois rauhassa kuukauden kuluttua tästä tapauksesta kesäkuun 15. päivänä 1421.

Pyhä Gennadi oli Novgorodin arkkipiispana vuosina 1484–1504. Hän taisteli Novgorodiin pesiytynyttä juutalaistajien harhaoppia vastaan, huolehti kansan opettamisesta ja alkoi puhua papiston kouluttamisen tärkeydestä. Hänestä kerrotaan tarkemmin hänen omana muistopäivänään 4.12.

Pyhä Pimen oli Novgorodin arkkipiispana vuosina 1553–1571.

Pyhä Afoni oli ennen piispaksi vihkimistään Pyhien Boriksen ja Glebin luostarin igumeni Perejaslavlissa Vladimirin hiippakunnassa. Hänet valittiin Novgorodin metropoliitaksi vuonna 1635. Johdettuaan hiippakuntaa kolmetoista vuotta hän vetäytyi vanhuudenlepoon Hutynin luostariin, jossa hän kuoli vuonna 1652.

Edellä mainittujen esipaimenten lisäksi tänään muistellaan myös niitä Novgorodin piispoja, joilla on omat muistopäivänsä. Heitä ovat pyhä Nikita (k. 1108, muistopäivä 31.1.), Nifont (k. 1156, muistopäivä 8.4.), Johannes (k. 1186, muistopäivä 7.9.), Feoktist (k. 1310, muistopäivä 23.12.), Mooses (k. 1362, muistopäivä 25.1.), Eufimi (k. 1458, muistopäivä 11.3.), Joona (k. 1470, muistopäivä 5.11.) ja Serapion (k. 1516, muistopäivä 16.3.).

Markellos ja tämän poika Pankratios elivät Antiokiassa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen maanpäällisen elämän aikana. Kuultuaan Jeesuksen tekemistä ihmeistä ja Hänen jumalallisesta opetuksestaan he lähtivät Jerusalemiin nähdäkseen Herran omin silmin. Molemmat alkoivat uskoa Kristukseen.

Pankratioksesta tuli apostoli Pietarin läheinen ystävä ja työtoveri. Herran taivaaseenastumisen jälkeen hän kulki Pietarin mukana tämän lähetysmatkoilla. Pietari vihki hänet Sisilian Taorminan piispaksi. Pyhä Pankratios kärsi marttyyrikuoleman Taorminassa. Hänellä on muistopäivä myös 9.7.

Markellos sai johtaakseen toisen sisilialaisen kaupungin, Syrakusan. Hänen opetuksensa sai monia kääntymään kristityiksi. Pyhä Markellos nukkui pois rauhassa.

Filagrios oli samoihin aikoihin Kyproksen piispana. Tunnustettuaan Herran nimeä ja kärsittyään paljon totuuden tähden hän siirtyi Herran luokse.

Sen jälkeen kun pyhä Quinta (8.2.) oli surmattu Egyptissä vuonna 249, väkijoukko kävi kunniallisen Apollonia-nimisen iäkkään kristityn naisen kimppuun. Tämä oli Aleksandrian kirkon diakonissa. Häntä hakattiin niin, että hampaat irtosivat. Väkijoukko vei Apollonian kaupungin ulkopuolelle, sytytti rovion ja uhkasi polttaa hänet elävältä, ellei hän suostuisi lausumaan epäjumalanpalveluksessa käytettyjä sanoja. Apollonia pyysi heitä hellittämään ensin otteensa ja päästämään hänet irti. Vapaaksi päästyään hän juoksi suoraan liekkeihin ja paloi kuoliaaksi.

Pyhälle Apollonialle on omistettu kirkkoja ja alttareita erityisesti lännessä. Hänen reliikkejään – muun muassa hampaita – on Roomassa ja muualla Italiassa, Ranskassa ja Belgiassa. Roomassa hänet kuitenkin on usein sekoitettu toiseen Apollonia-nimiseen marttyyriin, joka kärsi keisari Julianus Luopion aikana. Tänään muisteltavaa marttyyri Apolloniaa on kunnioitettu hammaslääkärien suojelijana ja hammassäryssä auttajana. Eräissä legendoissa hänet on kuvattu nuoreksi kaunottareksi ja kuninkaan tyttäreksi.

Keisarien Valerianuksen ja Gallienuksen aikana (253–280) Syyrian Antiokiassa eli nuori kristitty nimeltä Nikeforos. Hänen paras ystävänsä oli kristitty pappi Saprikios. He olivat niin läheisiä, että näytti kun heillä olisi ollut yksi sielu, yksi sydän ja yksi tahto. Paholainen ei kuitenkaan kestänyt nähdä tällaista kaunista ystävyyttä, vaan tuhosi sen juonillaan. Se muuttui sellaiseksi vihaksi, että toinen kääntyi syrjään, jos toinen tuli kadulla vastaan.

Ennen pitkää Nikeforoksen omatunto alkoi kolkuttaa ja hän ymmärsi, kuinka sopimatonta tällainen viha oli kristittyjen välillä. Hän lähetti useita kertoja välittäjiä Saprikioksen luo pyytämään, että tämä Kristuksen rakkauden tähden antaisi hänelle anteeksi. Pappi Saprikios ei kuitenkaan suostunut ja jatkoi Kristuksen verettömän uhrin toimittamista sopimatta veljensä kanssa (vrt. Matt. 5:22). Silloin Nikeforos päätti toimia itse: hän meni ja heittäytyi Saprikioksen jalkoihin anteeksi pyytäen. Tämäkään ei auttanut. Leppymätön pappi ei suonut silmäystäkään jalkojensa juuressa makaavalle entiselle ystävälleen.

Näihin aikoihin kristittyjen vaino puhkesi uudelleen, ja pappina Saprikios pidätettiin ensimmäisten joukossa. Prokonsulin tuomioistuimen edessä hän tunnusti rohkeasti Kristuksen Herrakseen ja sanoi olevansa valmis ennemmin menemään kuolemaan kuin kieltämään Hänet. Kidutuksissa hän pysyi järkkymättömänä ja hänet määrättiin mestattavaksi. Nikeforos oli syvästi suruissaan, koska hän ymmärsi, että Saprikios oli menossa marttyyrikuolemaan, mutta leppymättömyytensä tähden tuskin hyötyisi siitä mitään. Hän teki vielä viimeisen yrityksen, kun Saprikiosta kuljetettiin mestauspaikalle. Kulkien hänen ja teloituskomppanian vierellä hän huusi: ”Kristuksen marttyyri, anna minulle anteeksi, millä olen sinua loukannut!” Viha ja halveksunta oli ainoa vastaus.

Teloituspaikalla tapahtui jotakin outoa. Kun pyöveli oli jo kohottamassa miekkaansa ja marttyyrikruunu laskeutumassa alas taivaasta Saprikiosta kohti, Saprikios kääntyi yhtäkkiä teloittajansa puoleen ja kysyi: ”Miksi te tahdotte katkaista pääni?” ”Koska olet kieltäytynyt noudattamasta keisarin käskyä uhrata epäjumalille”, teloittaja vastasi. ”Älkää tappako minua sen tähden. Minä uhraan kyllä”, Saprikios sanoi pelkurimaisesti. Jumalan armo oli hylännyt hänet hänen kovasydämisyytensä tähden. ”Älä, rakas veljeni, älä tee noin!” Nikeforos huudahti kauhuissaan. ”Älä kiellä Herraa ja menetä voitonseppelettä, jonka olet monin kärsimyksin ansainnut!” Mutta Saprikios ei enää kuunnellut ystäväänsä. Silloin Nikeforos kääntyi teloittajien puoleen ja huusi: ”Minä olen kristitty! Uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen, jonka Saprikios kielsi. Tappakaa minut hänen sijastaan!”

Asia vietiin maaherran ratkaistavaksi. Hän käski päästää Saprikioksen vapaaksi ja mestata Nikeforoksen. Tämä painoi iloiten päänsä mestauspölkylle ja seuraten Kristuksen esimerkkiä uhrasi elämänsä ystävänsä puolesta, joka sydämensä kovuuden tähden oli menettänyt kaikkien kilvoitustensa palkinnon.

Pyhän Nikeforoksen esimerkki jäi kristityille eläväksi kuvaukseksi siitä, mitä tarkoittavat pyhän Raamatun sanat: ”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.” ”Mutta jos te ette anna anteeksi toisillenne, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” ”Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” ¹

Pyhä Romanos oli lähtöisin Kilikian Rhossoksesta mutta kilvoitteli Antiokiassa neljännellä vuosisadalla. Hän asettui pieneen majaan, jossa oli aiemmin kilvoitellut toinen askeetti. Romanos eli koko elämänsä yksin ilman oppilaita. Hänellä oli vain yksi karkea viitta, hänen hiuksensa kasvoivat lähes maahan asti ja viittansa alla hän kantoi isoja rautakahleita. Romanos ei koskaan käyttänyt tulta, ei edes minkäänlaisia tuohuksia. Ravinnokseen hän nautti pelkkää leipää ja vettä.

Romanos oli luonteeltaan välitön, lempeä ja nöyrähenkinen. Jumalallinen armo säteili hänestä ja hyveellisillä kilvoituksillaan hän keräsi itselleen taivaallisten niittyjen hunajaa. Sitä hän ei kuitenkaan nauttinut yksin: hänen luokseen virtasi väkeä, ja hän puhui jokaiselle lempeästi ja suloisesti kehottaen aina kaikkia rakkauteen, sopusointuun ja rauhaan. Pelkästään hänen näkemisensä sai monet rakastamaan Jumalan asioita.

Pyhän Romanoksen rukousten kautta tapahtui lukuisia ihmeitä. Monet paranivat taudeistaan ja hedelmättömät naiset saivat lapsia. Vaikka hänellä oli tällainen Pyhän Hengen voima, hän aina nimitti itseään vain pelkäksi mierolaiseksi ja kerjäläiseksi.

Hyödytettyään lukemattomia ihmisiä läsnäolollaan ja sanoillaan pyhä Romanos nukkui pois 300-luvun lopussa. Enkelien joukkoihin siirryttyäänkin hän jätti jälkeensä katoamattoman muiston, joka kukkii iäti kirkon hengellisillä laitumilla.

Attracta¹ oli irlantilainen kelttineito, joka pakeni kotoaan 400-luvun puolivälin tienoilla ja tahtoi omistautua Jumalan palvelemiseen. Pyhä Patrik (17.3.) vihki hänet nunnaksi. Attracta perusti Connaughtiin vierastalon matkantekijöitä varten. Hän palveli sairaita ja hoiti heitä yrteillä, joiden vaikutukset hän tunsi tarkasti. Pyhä Attracta nukkui pois rauhassa. Hänen perustamastaan vierastalosta tuli erittäin maineikas, ja se toimi 1500-luvulle saakka.