Pyhittäjä-äiti Teoktiste Lesboslainen

Pyhittäjä Teoktiste oli kotoisin Lesboksen saaren Methymnen kylästä ja eli 800-luvulla. Jo nuorena hän jäi orvoksi ja meni luostariin kotisaarellaan. Kahdeksantoistavuotiaana hän vieraili kerran sisarensa luona kotikylässään. Juuri silloin Kreetalla tukikohtaansa pitäneet arabialaiset merirosvot hyökkäsivät kylään kuuluisan päällikkönsä Nissirin johdolla. He ottivat vangeiksi kaikki kylän asukkaat, heidän joukossaan myös Teoktisten. Heidät työnnettiin laivoihin ja vietiin tuolloin asumattomalle Paroksen saarelle. Siellä Nissir pani vankinsa riviin arvioidakseen itse kunkin arvon orjamarkkinoilla. Silloin Teoktiste pyysi lupaa mennä tarpeelleen metsään, jonne päästyään hän lähti pinkomaan syvemmälle tiheikköön ja juoksi niin kauan kunnes kaatui nääntyneenä maahan. Seuraavana aamuna hän näki ilokseen, että merirosvolaiva lähti saarelta. Tämän jälkeen hän alkoi elää yksin asumattomalla saarella käyttäen ravinnokseen erästä saarella kasvavaa villiä palkokasvia ja erilaisia yrttejä.

35 vuoden kuluttua saarelle saapui metsästäjä. Hän meni ihailemaan ”Sataovista” Jumalanäidin marmorikirkkoa, saaren kaunistusta niiltä ajoilta, jolloin se oli ollut asutettu. Yhtäkkiä hänestä alkoi tuntua, että paikalla oli joku. Hän näki jonkun varjomaisen olennon alttaripöydän vierellä. Kun hän meni katsomaan, tämä sanoi: ”Älä lähesty, olen nainen eikä minulla ole vaatteita. Heitä minulle jotakin, mihin voin kietoutua, niin sitten kerron sinulle, mitä Jumala kerrottavaksi antaa.” Metsästäjä heitti päällysviittansa Teoktistelle. Tämä oli luurangonlaiha, hiukset olivat valkoiset ja hänen koko olemuksessaan oli jotain yliluonnollista. Metsästäjä heittäytyi hänen jalkoihinsa pyytäen siunausta. ”Jumala, joka johti askeleesi tänne, että kertoisin sinulle tarinani, siunatkoon sinua”, sanoi Teoktiste.

Kerrottuaan miehelle, kuinka oli joutunut saarelle, Teoktiste pyysi tätä tulemaan uudestaan ja tuomaan mukanaan papin, joka voisi antaa hänelle pyhää ehtoollista. Hän kielsi miestä mainitsemasta hänestä kenellekään muulle.

Jonkin ajan kuluttua mies tuli ystävineen uudelleen Parokselle metsästämään. Teoktiste näyttäytyi kirkon luona vasta, kun kaikki muut olivat lähteneet metsälle. Kyynelsilmin hän nautti pyhän ehtoollisen ja lausui: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä…” (Luuk. 2:29) Sitten Teoktiste kohotti kätensä ja rukoili pitkään.

Metsästysseurue viipyi saarella muutaman päivän. Ennen lähtöään mies tuli taas kirkolle saadakseen pyhittäjä-äidin siunauksen. Hän löysi kuitenkin tämän kuolleena kääriytyneenä vaatteeseen, jonka oli antanut hänelle ensimmäisellä käynnillään. Metsästäjä hautasi hänet paikkaan, mistä oli hänet löytänyt.

Pyhää Teoktisteä kunnioitetaan nykyisin erityisesti sekä hänen kotisaarellaan Lesboksella, jossa hänelle on omistettu pieni kirkko, että Paroksella, jossa ”Sataovisen” kirkon yksi alttari on omistettu hänelle. Hänen pyhäinjäännöksensä ovat Ikarian saarella.

Pyhä Simeon Metafrastes

Pyhä Simeon oli todennäköisesti keisari Konstantinos VII Porfyrogennitoksen (912–959) valtiosihteeri. Keisarin pyynnöstä hän kokosi pyhien elämäkertoja. Simeonin kokoelma on tunnetuin kreikkalainen elämäkertakokoelma keskiajalta. Koska hän kertoi elämäkerrat uudelleen omin ilmauksin, hän sai lisänimekseen Metafrastes eli tulkitsija tai uudelleen kertoja. Hän oli myös kronikoitsija sekä muutti parempaan kieliasuun vanhoja tekstejä kuten Makarios Egyptiläisen opetuspuheet, jotka pyhä Nikodemos Athosvuorelainen sittemmin otti kreikankieliseen Filokaliaansa. Valtaisan kirjallisen työn suoritettuaan pyhä Simeon kuoli vuoden 990 tienoilla.

Pyhä Nektarios Eginalainen

Pyhä Nektarios syntyi lokakuun 1. päivänä vuonna 1846 Silivriassa lähellä Konstantinopolia Itä-Traakian alueella ja sai kasteessa nimekseen Anastasios. Hänen vanhempansa Dimos ja Maria Kefalas olivat hurskaita mutta köyhiä. Lapsena Anastasios kuunteli mielellään hartaan äitinsä opetuksia. Kun tämä opetti hänelle psalmia 51, häntä miellytti etenkin jae: ”Opetan tiesi sinusta luopuneille ja he palaavat sinun luoksesi.” Hänen oli tapana toistaa sitä useampaan kertaan ikään kuin enteenä tulevasta tehtävästään. Lapsena hän leikki pappia ja piti saarnoja. Seitsemänvuotiaana hän ompeli itse paperista vihkon, johon hän alkoi kerätä Jumalan sanoja.

Opin tie oli köyhälle pojalle kiven takana. 14-vuotiaana hän lähti Konstantinopoliin kauppa-apulaiseksi erään sukulaisensa liikkeeseen. Vapaa-aikansa hän käytti itseopiskeluun. Pyhien isien kirjoituksista löytämiään hyödyllisiä opetuksia hän kirjoitti kaupan käärepapereihin, jotta asiakkaatkin saisivat niistä hyötyä.

Jonkin ajan kuluttua Anastasios otettiin Pyhän Haudan veljestölle kuuluvan sivuluostarin yhteydessä toimivaan kouluun lastenvalvojaksi. Hän opetti alaluokkalaisia ja samalla opiskeli itse ylemmillä. 19-vuotiaana hän siirtyi Konstantinopolista Khios-saarelle opettajaksi Lithionin kylään. Lasten lisäksi hän opetti omalla esimerkillään myös aikuisille Jumalan pelkoa ja hyveellistä elämää. Usein hän saarnasi kylän kirkossa. Lithionissa hän vietti kaikkiaan seitsemän vuotta.

Anastasios vieraili usein lähellä olleessa Pyhien isien luostarissa, jonka igumeni Pakomios perehdytti häntä luostarielämään. Lopulta Anastasios päätti luopua maailmasta, ja marraskuun 7. päivänä 1876 hänet vihittiin munkiksi nimellä Lasaros Khioksen kuuluisassa Uudessa Luostarissa (Nea Moni) ja nimitettiin luostarin sihteeriksi. Diakoninvihkimyksen hän sai jo kahden kuukauden kuluttua, tammikuun 15. päivänä, joka oli myös hänen kastepäivänsä. Tässä yhteydessä hänelle annettiin uudeksi nimeksi Nektarios.

Luostarissa Nektarioksen halu ymmärtää syvällisesti pyhiä isiä ja perehtyä teologiaan kasvoi entisestään. Aineellisia edellytyksiä jatko-opintoihin hänellä ei ollut. Jumala valisti kuitenkin rikkaan khioslaisen Johannes Khoremiksen, joka lähetti hänet omalla kustannuksellaan Ateenaan opiskelemaan. Hänen oli ensin suoritettava lukion opinnot. Kun Nektarios oli saanut ne päätökseen, hänen hyväntekijänsä kuoli. Silloin häntä neuvottiin kääntymään Aleksandrian patriarkan Sofronioksen puoleen. Nektarios teki patriarkkaan suotuisan vaikutuksen, ja tämä lupasi kustantaa hänen teologiset opintonsa. Hän kirjoittautui Ateenan teologiseen tiedekuntaan vuonna 1882. Opintoihinsa hän paneutui innokkaasti, sai stipendinkin ja valmistui vuonna 1885.

Valmistuttuaan Nektarios suuntasi kulkunsa Aleksandriaan, missä hänet vihittiin papiksi maaliskuun 23. päivänä 1886. Hän toimi patriarkaatin sihteerinä ja saarnaajapappina. Samalla hänet määrättiin patriarkan edustajaksi Kairoon. Innokkaasti hän tarttui tehtäviinsä ja lisäksi huolehti vielä erityisesti patriarkaatin Pyhän Nikolaoksen katedraalin kaunistamisesta. Monet siellä nykyisinkin olevista freskoista on maalattu hänen ponnistelujensa tuloksena.

Vuoden kuluttua tammikuun 15. päivänä 1889 patriarkka Sofronios vihki Nektarioksen piispaksi, ja hänen tittelikseen tuli Pentapoliksen metropoliitta muinoin Egyptissä toimineen hiippakunnan mukaan. Uudessa asemassaan hän säteili kaikkialle evankeliumin hyveitä. Egyptin tuolloin vielä kukoistanut kreikkalainen yhteisö kunnioitti häntä suuresti, ja monet mainitsivat hänet sopivana seuraajana jo iäkkäälle patriarkalle. Tämä herätti kateutta joissakin muissa patriarkaatin piispoissa. He alkoivat täysin valheellisesti vihjailla patriarkka Sofroniokselle, että Nektarios havittelee hänen istuintaan. Sofronios uskoi näitä syytöksiä ja yllättäen ilmoitti Nektariokselle, että tämän pitää luopua tehtävistään ja siirtyä pois koko Aleksandrian patriarkaatin alueelta – vieläpä täysin rahattomana, koska hän ei ollut moneen kuukauteen saanut palkkaansa. Nektarioksen tapana oli antaa kaikki rahansa köyhille tai kirjojensa painatuskuluihin. Sanottiinkin, että ”Pentapoliksen metropoliitta ja raha ovat kaksi toisilleen vastakkaista asiaa.”

Pyhä otti tämän vääryyden ja katkeran koettelemuksen vastaan kiittäen Jumalaa siitä, että hänet oli katsottu arvolliseksi kestämään vääryyttä ja vainoa kuten niin monet muutkin kirkon pyhät. Hän oli murheellinen joutuessaan eroamaan rakkaista kaittavistaan, jotka puolestaan kirjoittivat hänelle sydäntä liikuttavia kirjeitä kuvaillen ikäväänsä. Hän jätti kuitenkin asian Jumalan käsiin eikä ryhtynyt vastahyökkäykseen vihollisiaan vastaan.

Näin pyhä Nektarios saapui Ateenaan vuonna 1889. Hän alkoi huonolla menestyksellä etsiä työtä Kreikan kirkon piirissä. Vuoden hän vietti toisinaan suorastaan nälkää nähden alivuokralaisena Ateenassa ja ajatteli jo välillä siirtymistä Athosvuorelle. Lopulta hänet nimitettiin helmikuussa 1891 saarnaajapapiksi Euboian (Evian) saarelle. Hyvin nöyrästi piispa otti vastaan tämän vaatimattoman tehtävän ja alkoi taas työskennellä innokkaasti Herransa viinitarhassa. Samanlaisessa tehtävässä hän toimi myöhemmin toisellakin alueella, kunnes hänet vuonna 1894 kutsuttiin Rizareioksen kirkollisen koulun rehtoriksi Ateenaan.

Koulu ei ennen Nektarioksen tuloa ollut täysin vastannut tarkoitustaan tulevien pappien kasvatuspaikkana. Hän sai koulussa aikaan järjestyksen ja muutti sen ilmapiirin hengelliselle oppilaitokselle sopivaksi. Hänen isälliset kehotuksensa, esimerkillinen elämänsä ja rakkautensa sekä se kiinnostus, jota hän osoitti niin koulun henkilökunnan kuin oppilaidenkin asioita kohtaan, saivat kaikkien sydämet lämpenemään. Hänen rakkaudentäyteistä viisauttaan kuvaa se, että oppilaiden kurittomuuksista hän rankaisi itseään paastolla. Pojat varoivat tekemisiään, kun näkivät ruokasalissa tyhjän lautasen rehtorinsa edessä.

Pyhä Nektarios toimitti myös innokkaasti jumalanpalveluksia ja saarnasi koulun kirkossa, johon myös ulkopuoliset pääsivät. Monet tahtoivat hänet rippi-isäkseen. Lisäksi hän tilaisuuden tarjoutuessa toimitti liturgioita ja saarnasi sekä Ateenan että Pireuksen kirkoissa. Suuri joukko uskovia tuli varta vasten kuuntelemaan häntä. Kesälomalla 1898 hän vieraili Athosvuorella. Munkit näkivät hänessä muinaisten pyhien piispojen kaltaisen esipaimenen.

Noihin aikoihin patriarkka Sofronios kuoli. Egyptin ortodoksit muistivat Nektarioksen ja alkoivat toimia hänen valitsemisekseen patriarkanistuimelle. Kun Nektarios sai tietää, että Kreikan kuningatar Olga ja jotkut muut vaikutusvaltaiset henkilöt kannattivat toista ehdokasta, hän vetäytyi syrjään ja jatkoi palvelutehtäväänsä Rizareioksen koulussa.

Vähitellen toinen suunnitelma alkoi yhä enemmän viedä pyhän piispan huomiota. Hänen hengellisten lastensa joukossa oli ryhmä nuoria tyttöjä – näiden joukossa aivan erityisen harrasmielinen sokea Krysanthi. He alkoivat pyytää hengellistä isäänsä perustamaan heille luostarin. Tuohon aikaan Kreikassa oli vain vähän naisluostareita, ja niiden tasossa oli toivomisen varaa. Ajatus luostarielämän elvyttämisestä kiehtoi pyhää Nektariosta. Hän löysikin hengellisille tyttärilleen paikan Eginan saarelta lähellä Ateenaa. Saaren keskiosissa muinaisen Eginan kaupungin raunioiden lähellä oli Ksantos-nimisellä paikalla ollut aikoinaan Elävöittävän lähteen naisluostari. Pyhä Nektarios uudisti sen ja omisti sen Pyhälle Kolminaisuudelle. Uuden luostarin ensimmäinen igumenia oli sokea Krysanthi, joka nunnaksi vihkimyksessä sai nimen Ksenia. Luostari perustettiin vuonna 1904, ja kolme vuotta myöhemmin Nektarios luopui tehtävistään Rizareios-koulun rehtorina ja muutti itsekin luostariin sen rippi-isäksi ja papiksi.

Pyhä Nektarios tahtoi tehdä luostaristaan esimerkillisen yhteiselämäluostarin. Jatkuvasti hän opetti ja ohjasi nunnia niin heidän yhteisessä kuin henkilökohtaisessakin elämässään. Hän osallistui myös luostarin töihin, istutti puita, kuokki ja kasteli kasvimaita, valmisti jopa jalkineita nunnille – taito jonka hän oli oppinut nuorena Konstantinopolissa. Lisäksi hän jatkoi kirjallista toimintaansa. Välillä hän sulkeutui tuntikausiksi rukoilemaan keljaansa, ja sisaret saivat toisinaan todistaa, kuinka hän kävi keskusteluja Jumalanäidin ja pyhien kanssa.

Eginan asukkaat huomasivat pian, mikä aarre heillä oli pyhässä piispassa. Hänen esirukouksillaan saari vapautui ankarasta kuivuudesta, ja monet sairaat paranivat. Joskus ihmiset näkivät valon säteilevän hänestä.

Koettelemukset seurasivat pyhää isää kuitenkin myös Eginalle. Eräät kateelliset henkilöt – heidän joukossaan sisarten vanhempia, jotka olivat vihastuneet tyttäriensä luostariin menosta – alkoivat ilkeästi panetella Nektariosta Ateenan arkkipiispa Teoklitokselle, joka oli antanut hänelle luvan luostarin perustamiseen. Syytösten vuoksi arkkipiispa muutti mieltään ja lähetti tutkintotuomari-papin tarkastamaan luostarin ja kuulustelemaan sekä pyhää itseään että nunnia selvittääkseen, tapahtuiko luostarissa jotakin sopimatonta. Vastaavanlaiseen ja vielä pahempaan menettelyyn syyllistyi myös Teoklitoksen seuraaja arkkipiispa Meletios. Tämänkin raskaan koettelemuksen pyhä kesti rauhallisesti ja jatkoi ponnistelujaan luostarinsa hyväksi. Näiden perättömien syytösten vuoksi hän ei kuitenkaan elinaikanaan ehtinyt kokea sitä iloa, että hänen luostarinsa olisi tunnustettu virallisesti.

72-vuotiaana pyhä Nektarios sairastui vaikeasti. Kärsivällisesti hän kesti tuskallisen sairautensa. Sen loppuvaiheessa hän meni rukoilemaan Eginalla sijaitsevan Khrysoleontissan luostarin Jumalanäidin ikonin eteen. Hän vietti siellä kaksi viikkoa hartaassa rukouksessa. Paluumatkalla omaan luostariinsa hän seisahtui eräälle korkealle paikalle ja siunasi alhaalla näkyvän luostarin sekä koko Eginan saaren kaikkiin ilmansuuntiin. Pian tämän jälkeen hänen sairautensa paheni siinä määrin, että hänet vietiin Ateenaan Aretaioksen sairaalaan. Siellä hän kuoli rauhallisesti 74-vuotiaana vähän ennen keskiyötä marraskuun 8. päivänä vuonna 1920.

Pian kuoleman jälkeen Nektarioksen ruumiista alkoi kaikkien sairaalassa olevien hämmästykseksi levitä hyvää tuoksua. Ennen Eginalle kuljettamista hänet vietiin Pireuksen Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Monet tulivat sinne hyvästelemään häntä ja näkivät, kuinka tuoksuvaa mirhaa vuoti hänen kasvoistaan.

Koko Egina murehti pyhän piispan menetystä ja kokoontui hänen hautajaisiinsa. Hänet haudattiin luostarin pihalla kasvavan pinjan juurelle. Hän oli itse aikoinaan sanonut puuta istuttavalle nunnalle: ”Jätä tähän tilaa yhtä hautaa varten.” Kun hauta myöhemmin avattiin korjausta varten, nähtiin pyhän piispan ruumiin säilyneen maatumattomana, ja siitä lähti ihana tuoksu. Sellaisena ruumis säilyi yli kaksikymmentä vuotta, minkä jälkeen se hajosi.

Pyhä Nektarios auttaa voimallisesti niitä, jotka kutsuvat häntä avuksi. Hän on tullut tunnetuksi kaikkialla maailmassa, ja jatkuvasti tulee uusia tietoja hänen tekemistään ihmeistä, joista on kirjoitettu useita kirjoja. Hän on auttanut ihmisiä niin maalla kuin merelläkin, yhtä hyvin Kreikassa kuin Amerikassakin. Luostarista on tullut Tinos-saaren ohella Kreikan suosituin pyhiinvaelluspaikka. Siellä säilytetään hänen kalloaan kauniissa lippaassa, siellä ovat hänen tyhjä hautansa ja keljansa kaikkine hänelle kuuluneine esineineen.

1900-luvun lopussa luostarin alueelle rakennettiin koko kreikkalaisen maailman yhteisin ponnistuksin valtava, suurenmoisen kaunis pyhälle Nektariokselle omistettu kirkko. Myös muualla Kreikassa kuin myös eri puolilla maailmaa on hänelle omistettuja kirkkoja. Suomessa pyhälle Nektariokselle on omistettu Klaukkalan ortodoksinen kirkko, jossa on yksi hänen pyhäinjäännöksistään; myös Kiteen Pyhän Kolminaisuuden ja pyhän Nektarios Eginalaisen kirkossa on hänen reliikkinsä.

Ylienkelit Mikael, Gabriel, Rafael ja muut ruumiittomat voimat

Jumala on valo hamasta iankaikkisuudesta, ainoa todellinen ikuinen valo, aineeton, ääretön ja täysin käsittämätön. Hän lepää ainutlaatuisen luontonsa saavuttamattomassa salaisuudessa ja iloitsee sanoinkuvaamattomassa rakkauden yhteydessä kolmen persoonansa, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kesken. Hän on hyvä, kaiken hyvyyden ja kaiken rakkauden alkuperä, ja siksi Hän ei tahtonut pysyä pelkässä oman syvyytensä katselussa (theoria) vaan ylitsevuotavassa hyvyydessään tahtoi jakaa valonsa toisten kanssa ja saattaa kaikkeuden olemattomuudesta olevaksi.

Kun hyvä ja rakastava Jumala tahtoi luoda maailman, Hän ajatteli ensimmäiseksi enkelvoimia ja taivaita. Ennen näkyvän maailman luomista Jumala Sanansa kautta antoi olemassaolon aineettomalle enkeliluonnolle; Pyhällä Hengellään Hän teki sen täydellisen pyhäksi, jotta taivaan ruumiittomat voimat palvelisivat Häntä aineettoman tulen hehkua palaen. Enkeliolennot ovat siis Jumalan kirkkautta heijastavia toisen asteen valoja, jotka Pyhän Hengen armosta saavat valaistua ensimmäisestä ja aluttomasta valosta ja jakaa sen loputtomuutta.

Enkeliolennot näkevät Jumalaa siinä määrin kuin kykenevät saavuttamaan Häntä, ja kaiken elinvoimansa, pysyvyytensä ja koko olemisensa pohjan he saavat tästä Jumalan katselemisesta. Enkeliolennoilla ei ole ruumiillisia himoja, mutta he eivät kuitenkaan ole osallisia jumalallisesta muuttumattomuudesta, sillä tullessaan luomisessa olemattomista oleviksi enkelit läpikävivät olemuksellisen muutoksen. Siksi enkeliolennot eivät ole kiusausten ulottumattomissa, vaikka he eivät olekaan taipuvaisia pahaan. Pysyäkseen hyvässä ja edistyäkseen jumalallisten salaisuuksien näkemisessä enkelien on harjoitettava Jumalalta saamaansa täysivaltaista vapautta, jotta eivät joutuisi pahan valtaan ja vieraantuisi Jumalasta peruuttamattomasti. Ruumiittomina he näet ovat kykenemättömiä katumukseen, toisin kuin ihmiset.

Jumalallisen olemuksen kaltaisuutta heijastavina olentoina pyhillä enkeliolennoilla on hengellinen luonto. Ruumiin painoa vailla he ovat alati liikkeessä, vapaita ja ajattelukykyisiä. Luotuina olentoina enkelit ovat ajan ja paikan suhteen rajoittuneita eivätkä he ole aivan kokonaan aineettomia. Ihmisiin verrattuna heitä ei voi pitää aineellisina, mutta ainoa täysin aineeton on Jumala. He eivät voi olla yhtä aikaa taivaassa ja maan päällä, mutta heidän keveytensä ja nopeutensa tekee heille mahdolliseksi kulkea etäisyyksiä lähes silmänräpäyksessä.

Enkeli on lähettiläs, kuten jo sanan (hepr. mal’aka, kr. ángelos) kirjaimellinen merkityskin osoittaa. Kun Jumala lähettää taivaasta enkeleitä meidän luoksemme sanansaattajiksi, he omaksuvat joskus ruumiillisen hahmon, jotta me kykenisimme näkemään heidät. Heidän toimintaansa eivät rajoita ovet, seinät tai sinetit, sillä heidän ylevä luontonsa on niin hienoa, että se kulkee helposti aineellisten esteiden lävitse. Heidän kykynsä käsittää ihmisten ajatuksia ei tarkoita, että he olisivat kaikkitietäviä, sillä jos he profetoivat, se tapahtuu armosta ja Jumalan säätämyksestä, ei heidän omasta kyvystään.

Jumala on tehnyt enkelit palvelijoikseen ja Hän lähettää heitä huolehtimaan maasta. Enkelit varjelevat ihmisiä ja kansoja. Jokaista paikallisseurakuntaa suojelee oma enkelinsä. He toimivat täyttääkseen sen johdatuksen, joka on määrätty ihmiskunnalle yleensä ja kullekin yksilölle erikseen. Jokaisen ihmisen rinnalle Jumala on asettanut suojelusenkelin, joka tarkkailee meitä alati mutta ei kuitenkaan erkaannu Jumalan läsnäolosta. (Matt. 18:10) Suojelusenkeli herättää omassatunnossamme hyviä pyrkimyksiä, auttaa meitä voittamaan sielunvihollisen juonia ja syntiin langettuamme sytyttää meissä katumuksen tulen.

Jumala yksin tietää enkeliluonnon laadun ja rajoitukset. Se on yhtenäinen suhteessa Häneen mutta vaihteleva suhteessa meihin. Enkelien määrä on ihmisille tuntematon. ”Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat Häntä, miljoonat seisoivat odottaen Hänen edessään.” (Dan. 7:10) Enkelit voidaan kuitenkin jakaa yhdeksään luokkaan, jotka koostuvat kolmesta triadista eli kolmikosta.

Ylimpänä hierarkiassa, ylimmän triadin huipulla ovat serafit, monisiipiset olennot, joiden hepreankielinen nimitys tarkoittaa polttavaa. He ovat aina Jumalan läsnäolossa ja välittömässä yhteydessä Häneen ennen kaikkia muita enkeliluokkia. He liikehtivät ikuisen vakaasti jumalallisten asioiden ympärillä, mikä antaa heille voiman kohottaa alempia luokkia kohti Jumalaa innoittamalla heitä hyveeseen puhdistavalla ja valaisevalla hehkullaan.

Ensimmäisen triadin toisen luokan muodostavat kerubit, monisilmäiset olennot (Hes. 1:12, 10:12), jotka ovat arvoltaan serafien veroisia mutta tehtäviltään ja toiminnaltaan erilaisia. Heidän nimensä on selitetty viittaavan heidän Jumalan tuntemisensa täyteyteen. Monisilmäisyys kuvastaa heidän kykyään katsella jumalallista valoa. Ensimmäisen triadin kolmas luokka on valtaistuimet, joiden yllä Jumala istuu. Nämäkin suuriarvoiset enkeliolennot on luotu Pojan kautta ja Häntä varten. (Kol. 1:16)

Toisen triadin muodostavat enkeliolennot, jotka tunnetaan nimillä vallat, voimat ja herraudet. Niiden asema ja rakkauden määrä on pienempi kuin ensimmäisen mutta suurempi kuin kolmannen triadin enkeliolentojen. He välittävät Korkeimman säädöksiä ja kohottavat alapuolellaan olevia enkeliolentoja yhä suurempaan Jumalan kaltaisuuteen.

Taivaallisen hierarkian täydentävä kolmas triadi koostuu hallituksista, ylienkeleistä ja enkeleistä, joiden kautta Jumala tekee meille tiettäväksi vanhurskaat päätöksensä. Koska enkelit ja ylienkelit ovat luomisjärjestyksessä lähimpänä ihmiskuntaa, Jumala lähettää juuri heitä meidän luoksemme ruumiillisessa muodossa, kun niin tahtoo.

Jumala suunnitteli ihmisen muodostamaan tämän hierarkian kymmenennen tason ja siten saattamaan luomakunnan täyttymykseensä. Mutta Hänen luomiensa olentojen täydellinen vapaus alkoikin suuntautua Häntä vastaan. Ensimmäiseksi lankeemus tapahtui enkelimaailmassa. Hamasta näkymättömän maailman luomisesta alkaen koko taivaallisen hierarkian lukematon joukko iloitsi jumalallisessa valossa. Enkeliolentojen loputon, harmoninen pyhä kehä veisasi – ja alati veisaa – väkevällä äänellä: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Taivas ja maa ovat täynnä Hänen kirkkauttaan.” (Jes. 6:3)

Lucifer¹, taivaallinen henkiolento, joka oli kaikkein ylintä arvoa ja lähimpänä Jumalaa ja Hänen valonsa kaikenkattavaa loistetta, ylpistyi saamastaan asemasta ja tahtoi päästä täysin Jumalan veroiseksi. Hän sanoi itsekseen: ”Minä tahdon nousta taivaisiin. Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä nousen pilviä ylemmäksi, olen korottava itseni Korkeimman vertaiseksi.” (Jes. 14:12-14) Lucifer ei ollut paha luonnoltaan, mutta ylpistymisensä takia hän päätti käydä kapinaan oman olemassaolonsa antajaa vastaan. Hän oli siis ensimmäinen, joka kieltäytyi hyvästä ja valitsi pahan. Hän kääntyi pois valosta ja alkoi vajota kohti jumalattomuuden pimeyttä. Välittömästi alettuaan puhua Jumalaa vastaan hänet syöstiin alas syvyyksiin, mutta mennessään hän repi taivaat hajalle viemällä mukanaan valtaisan määrän enkeleitä jokaisesta luokasta ja tuli itse niiden päämieheksi.

Ylienkeli Mikael, taivaallisten voimien ruhtinas, sen sijaan vahvistui entisestään nöyryytensä ja Jumalan kunnioittamisensa tähden. Nähdessään pelottavan tyhjiön, joka jäi taivaaseen enkeljoukkojen lankeemuksen jälkeen, ylienkeli Mikael nousi sen ylle ja rohkaisi enkeljoukkoja huutaen: ”Ottakaamme vaarin! Olkaamme varuillamme, pysykäämme tarkkoina, valvokaamme! Meidät on korotettu seisomaan Jumalan edessä ja olemme Hänen tekoaan. Muistakaamme kuitenkin, että olemme vain palvelijoita. Pyrkikäämme itsetuntemukseen nähtyämme, miten lankesivat ne, jotka tahtoivat tulla Jumalan veroisiksi. Ne, jotka meidän kanssamme olivat valoa, ovat nyt muuttuneet pimeydeksi.”

Tämän enkelijoukkojen kokoontumisen (synaksis) muistoksi on asetettu marraskuun 8. päivän enkelien juhla. Enkeliolennot kokoontuivat ylienkeli Mikaelin koolle kutsumana yhteen yksimielisinä, valvovina ja yhteyttä tuntevina. Enkelien juhla kutsuu ihmisiä enkelimäiseen tarkkaavaisuuteen, yksimielisyyteen ja yhteyteen.

Mikaelin, Gabrielin ja Rafaelin jälkeen neljäs ylienkeli on Uriel, jonka nimi merkitsee Jumalan tulta. Muita ylienkeleitä ovat Jeremiel eli ”Jumalan korkeus”, Salatiel eli ”Jumalan rukous”, Barakiel eli ”Jumalan siunaus”, Jegudiel ja Faltiel (tai Psaltiel). Koptilaisessa traditiossa kunnioitetaan myös ylienkeleitä Surael, Sakakael, Satael ja Ananael. Eniten enkelien nimiä on eritelty etiopiankielisessä kirjallisuudessa.

Enkelien ja ihmisten lankeemus ei estänyt Jumalaa saattamasta ihmisluontoa sille kuuluvalle korkeimmalle paikalleen taivaallisessa hierarkiassa. Kun ihminen oli langennut ja joutunut kuoleman alaisuuteen, Sana-Jumala laskeutui alas taivaasta vetämään ihmisen ylös tuonelan syvyyksistä. Koko enkelien hierarkian läpi kulkien Herra alentui alas asti riisuen jumalallisen kirkkautensa ja otti itselleen maallisen ruumiin. Ylösnousemuksensa kautta taas Hän nosti ihmisluonnon korkealle, sen alkuperäistäkin asemaa ylemmäksi asettamalla sen Jumalan oikealle puolelle, kerubien ja serafien yläpuolelle.

¹ Nimi on latinalainen käännös kreikan sanasta heosforos (Jes. 14:12), joka tarkoittaa aamunkoiton valon tuojaa.

Ylienkeli Mikael

Ylienkeli Mikael, taivaan ruumiittomien voimien kirkas ja valaistunut ruhtinas, esiintyy pyhässä Raamatussa useita kertoja Jumalan lähettiläänä, joka toteuttaa Hänen tuomioitaan ihmiskunnan keskuudessa. Mikaelin nimi on hepreaa ja tarkoittaa: ”Kuka on kuin Jumala?” Mikael toimi erityisesti juutalaisen kansan parissa. Kirkon perimätiedon mukaan Mikael ilmestyi ensin patriarkka Abrahamille ja hieman myöhemmin hänen jalkavaimolleen Haagarille autiomaassa ilmoittaakseen Ismaelin syntymästä. Mikael lähetettiin pelastamaan Loot Sodomasta, jonka Herra oli päättänyt tuhota. Mikaelin väliintulo esti Abrahamia uhraamasta poikaansa Iisakia, kun Jumala koetteli Abrahamin kuuliaisuutta. Myöhemmin Mikael ilmestyi Rebekalle varoittaakseen häntä Eesaun murhanhimoisista aikeista veljeään Jaakobia kohtaan.¹

Ylienkeli Mikael kulki Israelin kansan edellä, kun he jättivät Egyptin, ja johti heitä pilven hahmoisena päivisin ja tulipatsaana öisin. Hänet lähetettiin myös totuudenpuhuja Bileamin edellä Moabin kuninkaan Balakin luokse, kun Bileamia oli pyydetty kiroamaan Israelin kansa. Miekka kädessään Mikael asettui Bileamin aasin tielle. Kun Joosua oli Jerikon muurien edessä odottamassa merkkiä Jumalalta kaupungin valtaukseen, Mikael ilmestyi hänelle miekka kädessään ilmoittaen olevansa Herran sotajoukkojen komentaja ja määräsi Joosuaa kunnioittamaan paikkaa ottamalla kengät pois jalastaan, sillä paikka oli pyhä. Tuomarien aikana Mikael tuli lohduttamaan Gideonia ja lähetti hänet pelastamaan Israelin midianilaisten sorrolta.²

Kun Daavid toimi vastoin Jumalan tahtoa suorittamalla väestönlaskun, Herra lähetti Mikaelin vihansa välikappaleeksi. Ylienkeli löi yhtenä päivänä 70 000 miestä ja olisi ollut valmis tuhoamaan koko Jerusalemin, ellei Herra olisi Daavidin katumuksen liikuttamana pysäyttänyt hänen kättään ja käskenyt hänen panna miekkansa takaisin tuppeen. Mikael ilmestyi useita kertoja profeetta Elialle joko lohduttaakseen häntä tai lähettääkseen hänet johonkin tehtävään. Kuningas Sanheribin hyökkäyksen aikana Mikael löi 185 000 assyrialaista yhdessä yössä heidän omassa leirissään.³

Kristusta ennalta kuvaten ylienkeli Mikael astui alas taivaasta ja asettui seisomaan tuliseen uuniin kolmen nuorukaisen kanssa veisaten ylistystä Herralle yhdessä heidän kanssaan. Hän myös sulki leijonien kidat luolassa, johon profeetta Daniel oli heitetty. (Dan. 3, 6:23)

Kristuksen tulemisen ja taivaaseen astumisen jälkeen pyhän ylienkeli Mikaelin ilmestymiset tulivat entistäkin lukuisammiksi. Hän oli se Herran enkeli, joka vapautti apostolit vankilasta ja käski heidän mennä temppeliin julistamaan uuden elämän sanaa. Hänet lähetettiin apostoli Filippoksen luokse käskemään häntä lähtemään Jerusalemista kohti Gazaa. Mikael ilmestyi sadanpäällikkö Corneliukselle käskien häntä hakemaan apostoli Pietarin Joppesta. Ja myöhemmin Mikael tuli Pietarin luokse vankilaan, avasi hänen kahleensa ja vei hänet kaupunkiin rautaportista, joka aukeni itsestään heidän edessään. Mikael myös löi kuningas Herodesta, koska tämä luuli itseään Jumalan vertaiseksi.⁴ Hän ilmestyi apostoli Pietarille lohduttaakseen häntä hänen kärsimyksissään.

Ylienkeli Mikael tulkitsi Jumalan salaisuuksia pyhälle apostoli Johannekselle tämän nähdessä lopun aikaa koskevan ilmestyksensä. Lopussa Mikael on kohtaava Antikristuksen ja Paholaisen viimeisessä taistelussa ja heittävä heidät alas helvettiin ikiajoiksi. Viimeisellä tuomiolla Mikael on pitelevä vaakaa, jolla ihmisten teot punnitaan.

Ylienkeli Mikael tunnetaan myös monien sairaiden parantajana, ja hänen suorittamiensa ihmetekojen määrä on loputon. Esimerkiksi vuonna 495 hän ilmestyi Etelä-Italian Monte Garganolla eräille paimenille, mistä sai alkunsa vuosittainen pyhiinvaellus Sant’ Angelon kylään. Erityisen kuuluisa on ylienkeli Mikaelin Fryygiassa tekemä ihme.⁵ Konstantinopolissa ylienkeli Mikael ilmestyi eräänä yönä 800-luvun puolivälissä munkki Markianokselle, joka oli rukoillut hänen ikoninsa edessä; Mikael otti ikonin lampukasta öljyä ja voiteli Markianoksen parantaen hänet sairaudestaan. Eräille pyhille, kuten Wilfridille (12.10.) Britanniassa, hän on ilmestynyt kuoleman edellä. Ylienkeli Mikaelin kunniaksi on nimetty suuri määrä kirkkoja ja lähteitä niin idässä kuin lännessä. Yksistään Englannissa hänelle omistettiin keskiajalla 686 kirkkoa.

¹ 1. Moos. luvut 12, 16, 19 ja 22 sekä 27:42.

² 2. Moos. 13:21, 4. Moos. 22:22, Joos. 5:13-15, Tuom. 6:11.

³ 1. Aik. 21, 1. Kun 19:5, 2. Kun. 1:15, 2. Kun. 19:35.

⁴ Ap.t. 5:19-20, 8:26, 10:3-6, 12:7-11, 12:23.

⁵ Ihmeellä on oma juhlapäivänsä 6.9. (ks. Syyskuu, s. 89–90).

Ylienkeli Gabriel

Mikael on vanhurskauden enkeli, joka on toiminut Jumalan vihan välikappaleena, mutta koska totuus ja armo kuuluvat yhteen, marraskuun 8. päivänä muistellaan hänen rinnallaan myös pyhää ylienkeli Gabrielia, armon enkeliä, jonka nimi viittaa Jumalan mahtiin.

Ylienkeli Gabrielin kautta Jumala lähetti ihmiskunnalle sanoman Hänen rakkaudestaan meidän pelastukseksemme. (25.3.) Ylienkeli Gabriel toimi jo vanhan liiton aikana tätä sanomaa ennalta kuvaavasti. Hän toi maan päälle kaikki ne sanomat, joissa hedelmättömälle naiselle ilmoitettiin lapsen syntymisestä.

Tuomarien aikana Gabriel lähetettiin ilmoittamaan Manoahin hedelmättömälle vaimolle Simsonin syntymästä: ”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan. Älä juo viiniä äläkä olutta äläkä syö mitään epäpuhdasta, sillä poika on Jumalan nasiiri äidinkohdusta kuolinpäiväänsä asti.” Manoah rukoili Herraa, että sanoman tuoja ilmestyisi heille uudelleen, ja Herra myöntyi hänen pyyntöönsä. Manoah ei ymmärtänyt, että mies oli Herran enkeli, ja pyysi häntä syömään heidän kanssaan. Gabriel vastasi: ”Vaikka jäisinkin tänne sinun pyynnöstäsi, en söisi samaa ruokaa kuin sinä. Mutta jos tahdot, voit valmistaa polttouhrin ja uhrata sen Herralle.” Kun Manoah kysyi hänen nimeään, hän vastasi: ”Miksi kysyt minun nimeäni? Minun nimeni on salattu ja ihmeellinen.” Manoahin sytyttäessä uhritulen Gabriel kohosi ylös liekkien mukana ja katosi heidän luotaan. (Tuom. 13)

Ylienkeli Gabriel antoi myös profeetta Danielille selityksen hänen arvoitukselliseen näkyynsä, joka koski Meedian ja Persian kuninkaiden kukistumista. (Dan. 8:16) Gabriel ilmoitti hänelle myös, että Messias, maailman vapahtaja, tulisi 449 vuoden kuluttua. (Dan. 9:21)

Ylienkeli Gabriel ilmestyi Joakimille ja Annalle ilmoittaakseen Jumalansynnyttäjän Marian syntymisen; hän ilmestyi myös Sakariakselle ja Elisabetille ilmoittaakseen Johannes Kastajan syntymän. Gabrielin kerrotaan samoin tuoneen taivaasta mannaa Marialle hänen yhdeksänvuotisen temppelissä oleskelunsa aikana (21.11.).

Lopulta ylienkeli Gabriel ilmestyi Neitsyt Marialle ilmoittaen sanoman, jota oli odotettu hamasta maailman luomisesta asti: Maria saisi Pyhän Hengen vaikutuksesta synnyttää Jumalan. Ja kun Joosef kärsi epäilyistä, Gabriel ilmoitti totuuden hänelle unessa. (Matt. 1:20)

Vapahtajan syntymisen aikaan Gabriel johdatti Betlehemissä paimenet kedolta luolaan, jossa he saivat ylistää Kristusta. Gabriel varoitti Joosefia Herodeksen murhanhimoisista aikeista ja käski hänen paeta Marian ja lapsen kanssa Egyptiin. Kun vaara oli ohi, hän ilmestyi Joosefille uudelleen unessa ja käski heidän palata takaisin.

Kristuksen ylösnousemuksen pyhänä aamuyönä Gabriel astui alas taivaasta valkoisessa puvussa jumalallista valoa säteillen. Hän vieritti pois kiven haudan suulta ja istuutui sille. Kun hän näki mirhantuojanaisten lähestyvän, hän ilmoitti heille: ”Älkää pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei Hän ole täällä, Hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.” (Luuk. 24:5-7) Gabriel pyysi heitä katsomaan paikkaa, jossa Hän oli maannut. Näin pyhä ylienkeli Gabriel sai ilmoittaa Jumalan ihmeellisiä armotekoja, jotka huipentuvat Jeesuksessa Kristuksessa.

Ylienkeli Rafael

Ylienkeli Rafaelin nimi merkitsee ”Jumala on parantanut”. Rafaelia on kunnioitettu erityisesti idän kirkossa nimenomaan parantajana. Rafael oli se enkeli, joka kuohutti vettä Jerusalemissa Betesdan altaalla. (Joh. 5:2-4)

Rafaelista kerrotaan erityisesti Tobiaan kirjassa. Rafael oli ihmishahmoisena saattamassa Tobitin poikaa Tobiasta tämän matkalla Median Ragekseen. Kun he yöpyivät Tigrisvirran varrella, nuorukainen meni veteen kylpemään, jolloin suuri kala kävi hänen kimppuunsa. Rafaelin käskystä Tobias otti kalan kiinni paljain käsin, leikkasi sen auki ja otti erilleen sen sydämen, maksan ja sapen. Sen jälkeen he söivät kalan yhdessä. Kun he lähestyivät Ragesta, Rafael lupasi järjestää Tobiakselle Saara-nimisen vaimon, jonka aiemmat kosijat olivat kuolleet, ja vakuutti nuorukaiselle, että ”hänet on määrätty sinulle alusta alkaen”. Kun Tobias ja Saara tapasivat ja päättivät kihlautua, kaikki pelkäsivät, että Tobias kuolisi samalla tavalla kuin aiemmat kosijat. Mutta Tobias otti Rafaelin käskyn mukaan hehkuvan hiilen, pani sen päälle kalan sydäntä ja maksaa ja suitsutti niillä Saaran kammion. Silloin paha henki pakeni paikalta, ja nuorukainen ja Saara saivat toisensa Jumalan siunaamina.

Kun häät oli vietetty, Tobit tahtoi palkita Rafaelin, jota luuli yhä ihmiseksi. Silloin Rafael alkoi puhua opettaakseen heitä ylistämään ja kiittämään Jumalaa. ”Tehkää sitä, mikä hyvää on, niin paha ei teitä kohtaa. Hyvä on rukous yhdessä paaston, almujen antamisen ja oikeamielisyyden kanssa. Parempi vähän vanhurskaudella kuin paljon vääryydellä. Parempi on antaa almuja kuin kerätä kulta-aarteita. Almut pelastavat kuolemasta ja puhdistavat kaikesta synnistä.”

Viisausopetusta annettuaan Rafael ilmoitti, että silloin kun Tobit ja hänen miniänsä Saara rukoilivat, hän itse vei heidän rukouksensa Jumalan eteen. Sitten Rafael paljasti nimensä ja todellisen luontonsa: ”Minä olen Rafael, yksi seitsemästä pyhästä enkelistä, jotka kantavat pyhien rukoukset ja astuvat Pyhän eteen Hänen kirkkauteensa.”

Tobit ja Tobias joutuivat kauhun valtaan ja heittäytyivät kasvoilleen. Rafael rauhoitti heitä sanoen: ”Älkää pelätkö, teillä on oleva rauha. Ylistäkää Jumalaa iankaikkisesti. Minä en ole tullut omasta tahdostani vaan teidän Jumalanne tahdosta.” Rafael paljasti myös, että hän ei ole todellisuudessa syönyt eikä juonut mitään sinä aikana, jonka hän oli heidän kanssaan. Pyhä ylienkeli kehotti heitä vielä kiittämään Jumalaa ja kirjoittamaan kaiken ylös, sillä hän itse oli nouseva lähettäjänsä luokse. Kun Tobit ja Tobias nousivat ylös, he eivät enää nähneet häntä. (Tob. 5-12)

Ylienkeli Rafael on ilmestynyt useita kertoja myös uuden liiton aikana.¹

¹ Esim. pyhittäjä Makarios Roomalainen (23.10.)

Neljä kruunattua marttyyria

Roomassa kunnioitetaan suuresti kahta marttyyrien ryhmää, jotka molemmat tunnetaan ”neljän kruunatun marttyyrin” nimellä. Keisari Diocletianuksen aikana Roomaan tuli työskentelemään viisi ulkomaalaista kivenhakkaajaa. Neljä heistä oli kristittyjä, ja viideskin kääntyi myöhemmin kristityksi. He tekivät taidokkaita kaiverruksia keisarin louhoksilla ja työpajoissa.

Toiset kivenhakkaajat alkoivat kadehtia näitä neljää kristittyä. Tietäen heidän vakaumuksensa he saivat juoniteltua keisarin tilaamaan kreikkalaisen parantajajumalan Asklepioksen patsaan juuri tältä nelikolta. Kristityt kivenhakkaajat eivät suostuneet tekemään patsasta. Kun he myös kieltäytyivät uhraamasta, heidät vangittiin. Heidän kuulustelujaan johtanut virkamies kuoli yllättäen, ja hänen sukulaisensa pitivät kivenhakkaajia syyllisinä. Keisari myöntyi sukulaisten vaatimuksiin ja tuomitsi kristityt kuolemaan.

Marttyyreihin kiinnitettiin lyijypainot ja heidät surmattiin hukuttamalla. Nämä neljä pyhää marttyyria kruunattiin vuoden 305 tienoilla. Roomalainen perimätieto tuntee heidät nimillä Claudius, Nicostratus, Simpronian ja Castorius. He olivat tulleet joko Persiasta tai Pannoniasta, nykyisen Unkarin alueelta. Erään version mukaan he sekä työskentelivät että kärsivät Pannoniassa, josta heidän pyhät ruumiinsa tuotiin Roomaan.

Toinen roomalainen marttyyrinelikko tunnetaan nimillä Severus, Severianus, Carpoforus ja Victorinus. He olivat sotilaita, jotka kieltäytyivät uhraamasta samaisen Asklepios-jumalan kunniaksi Trajanuksen kylpylässä. Heidät hakattiin kuoliaiksi ruoskilla, joissa oli lyijypainot. Heidän ruumiinsa heitettiin likaojaan, mutta paavi Melchiades (Miltiades, 311–314) hautasi ne myöhemmin kukkulalle Via Labicanan varrella. Paikalle rakennettiin myöhemmin marttyyrien kunniaksi kirkko, joka tunnetaan nimellä Santi Quattro Incoronati. Neljää pyhää kruunattua marttyyria ovat kunnioittaneet omana suojelijanaan erityisesti kivenhakkaajat.

Pyhä Cybi Caenarvonilainen

Pyhä Cybi (Cuby, Kebi, Gybi) syntyi Cornwallissa 500-luvun alussa. Hän kilvoitteli erakkomunkkina ja teki innokkaasti lähetystyötä Kaakkois-Walesissa ja länsirannikolla Angleseyn seudulla. Hän kärsi paljon vastustusta ja monta kertaa hän lähti uudelle seudulle vihamiestensä pakottamana. Cybi kulki useimmiten purjehtien sekä jokia pitkin että merillä. Hän kävi aina Poitiersissä asti.

Ruhtinas Maelgwn Gwynedd antoi Cybin käyttöön raunioituneen roomalaisen linnakkeen, joka sijaitsi pienellä saarella. Siihen perustettu luostari tunnetaan nimellä ”Cybin linnake” (Caer Gybi). Pyhä Cybi johti pientä luostaria Tregonyssä piispa-apottina. Eräitä hänen rakennuttamiaan kirkkoja on säilynyt meidän aikoihimme asti.

Cybillä oli tapana käydä Seiriol-nimisen erakon luona keskustelemassa hengellisistä asioista. Molemmat lähtivät liikkeelle aamulla ja he tapasivat puolimatkassa. Lännestä päin tuleva Cybi joutui kuitenkin aamupäivällä kulkemaan vasten nousevaa aurinkoa, ja iltapäivällä palatessaan hänellä oli laskeva aurinko vastassaan. Tämä rasitti hänen silmiään niin, että lopulta hän menetti kokonaan näkönsä. Pyhä Cybi nukkui kuolonuneen Snowdoniassa ja hänen haudalleen rakennettiin kirkko.

Pyhä Deusdedit I, Rooman paavi

Pyhä Deusdedit (Adeodatus) syntyi Roomassa. Hänen isänsä oli Stefanus-niminen alidiakoni. Deusdedit vihittiin Rooman paaviksi lokakuun 19. päivänä vuonna 615. Hänen kaudellaan kirkon elämää häiritsivät monenlaiset poliittiset juonittelut ja kapinat. Kirkon ja valtion virkamiehiä joutui salamurhaajien uhriksi, ja Bysantin keisari Herakleios (610–641) kukisti Italiassa puhjenneita levottomuuksia kovin ottein. Deusdedit pysyi kuuliaisena keisarille ja keskittyi hengelliseen työhön. Hän innoitti papistoa ja auttoi köyhiä, erityisesti Roomaa elokuussa 618 ravistelleen maanjäristyksen jälkeen. Pyhä Deusdedit paransi ruttotautisia asettamalla huulensa heidän paiseilleen. Hän oli ensimmäinen paavi, jolla oli oma virallinen sinetti (bulla); siinä oli kuvattuna hyvä paimen lampaiden keskellä sekä kirjaimet alfa ja omega. Pyhä Deusdedit nukkui pois Roomassa marraskuun 8. vuonna 618.