Apostoli Paavali käännytti Lyykian Ikonionissa kristinuskoon kaksi naista, Tryfainan ja Tryfosan. Roomalaiskirjeessään (16:12) apostoli mainitsee, kuinka he ”tekevät ahkerasti Herran työtä”. Tryfaina ja Tryfosa suojelivat pyhää Teklaa (24.9.), kun tätä vainottiin.

Pyhä Orestes kärsi marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen aikana vuonna 289. Hän oli kotoisin Tyanan kaupungista Kappadokiasta. Koska hän tunnusti Kristuksen olevan Jumala, maaherra Maximus vangitsi hänet. Kun hän ei suostunut kieltämään Kristusta, häntä lyötiin kepeillä niin kovaa, että hänen sisäelimensä tulivat näkyviin. Lopulta marttyyri vietiin takaisin vankilaan.

Viikon kuluttua Orestes tuotiin uudestaan kuulusteltavaksi. Kun hän taaskin kieltäytyi uhraamasta epäjumalille, hänen nilkkansa lävistettiin pitkillä nauloilla, jotka kiinnitettiin kettingeillä villiin hevoseen. Hevonen hätisteltiin laukkaan. Se juoksi parikymmentä kilometriä raahaten Orestesta perässään. Tämän kidutuksen aikana hän antoi henkensä Jumalan käsiin.

Pyhä Miles (Milos) eli neljännellä vuosisadalla Raziqin tienoilla nykyisen Teheranin suunnalla. Hän oli sotilas Persian kuninkaan armeijassa, mutta nähtyään ilmestyksen Kristuksen suuruudesta hän jätti sotapalveluksen ja omistautui kilvoittelemaan ja rukoilemaan epäjumalienpalveluksen pimeydessä olleiden maanmiestensä puolesta.

Mileksen hyveiden maineen levittyä hänet vihittiin piispaksi Susaan, jossa profeetta Daniel oli muinoin nähnyt näkynsä. Miles omistautui tehtävälleen täydellisesti ja alkoi väsymättömästi levittää alueella uskon valoa. Kansa kuitenkin piti kiinni himojensa pimeydestä, löi pyhää piispaa ja ajoi hänet pois. Kaupunkilaiset joutuivat kärsimään rangaistuksen uppiniskaisuutensa takia. Kapinoituaan myös maallista kuningasta vastaan kaupunki joutui kolme kuukautta myöhemmin kuninkaallisen armeijan piirittämäksi ja se hävitettiin raaoin ottein.

Pyhä Miles lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin mukanaan vain evankeliumikirja. Sieltä hän kulki edelleen Egyptiin ja vietti kaksi vuotta Antonios Suuren oppilaan Ammonioksen seurassa. Lopulta Miles palasi Persiaan ja viipyi jonkin aikaa erään erakon luona tämän luolassa, jossa tapahtui jotain outoa. Yhtäkkiä luolan suulle ilmestyi valtaisa lohikäärme. Miles teki ristinmerkin ja henkäisi lohikäärmettä päin, eikä sitä enää ollut. Erakko alkoi väittää, että peto oli ollut kesy ja hänen lemmikkinsä. Miles vastasi, että ihmisen on käsketty taistella väsymättömästi käärmettä vastaan, mutta erakko suuttui ja lähti omille teilleen.

Pyhä Miles kulki Nisibisin kaupunkiin, jonka piispa Jaakob (13.1.) oli rakennuttamassa kirkkoa. Jatkaessaan matkaa Tigrisjokea alaspäin Miles tuli Seleukiaan, jonka piispa Babai oli aiheuttanut paljon harmia sekä papistolle että kansalle. Pyhä Miles osallistui asiaa käsitelleeseen kokoukseen. Piispa Babai kerskui tiedoillaan ja pilkkasi kokouksen osanottajia. Silloin pyhä Miles lausui: ”Koska et suostu katumaan ja pilkkaat Herran piispoja, jotka Pyhä Henki on koonnut yhteen, Jumalan viha lyö sinua niin, että halvaannut vuosikausiksi, jotta sinun esimerkkisi kautta monet muut tulisivat järkiinsä ja katuisivat.” Samassa arvoton piispa halvaantui ja puolet hänen ruumiistaan kuivettui. Hän pysyi tilassaan kaksitoista vuotta, kunnes menehtyi.

Pyhä Miles alkoi tehdä väsymättömästi lähetystyötä ja vahvisti sanansa monin ihmeteoin. Näin persialaisetkin saattoivat nähdä, millaisen voiman Jumala antaa kristityille, jotka puolustavat totuutta ja vanhurskautta. Miles karkotti riivaajia ja paransi sairauksia ja johdatti sitä kautta monia maanmiehiään pelastukseen. Hän tarttui erästä yhdeksän vuotta halvaantuneena ollutta naista kädestä ja nosti hänet jaloilleen.

Kun erään kaupungin johtaja, joka oli vakavasti sairas, kuuli Mileksen olevan lähestymässä kaupunkia, hän lähetti miehensä hänen luokseen pyytämään häntä tulemaan ja antamaan siunauksensa. Miles vastasi heille: ”Menkää ja sanokaa lähettäjällenne kovalla äänellä, että piispa sanoo näin: ’Jeesuksen nimessä, jota minä kurja opetan: ole vapaa sairaudestasi, vyötä itsesi ja tule, jotta voin nähdä sinut.’” Kun lähettiläät toistivat nämä sanat kaupunginjohtajalle, hän parani välittömästi eikä sairaudesta ollut enää merkkiäkään. Hän riensi pyhän Mileksen luokse, lankesi hänen eteensä ja suuteli hänen jalkojaan.

Maaherra Hormizd Gufrizin käskystä pyhä Miles pidätettiin Miligerdan kaupungissa yhdessä oppilaidensa Aborsamin ja Sinan kanssa. Maaherra oli kuullut Mileksen menestyksestä sananjulistajana ja määräsi hänet kidutettavaksi. Maaherra ja hänen veljensä löivät Milestä, mutta Miles ei menettänyt malttiaan vaan lausui heille rauhallisesti profetian: he vuodattaisivat huomenna toistensa veren, jonka koirat nuolisivat, ja heidän äitinsä jäisi lapsettomaksi. Veljekset raivostuivat niin, että kävivät Mileksen kimppuun ja surmasivat hänet raa’asti. Aborsam ja Sina heitettiin kuiluun ja surmattiin kivittämällä. Kiviä heitettiin niin paljon, että he hautautuivat kivikasan alle.

Seuraavana päivänä veljekset lähtivät metsästämään. He ajoivat takaa samaa hirveä ja lähestyivät sitä vastakkaisilta puolilta. Kun he yrittivät iskeä keihäänsä kaikin voimin hirven kylkeen, eläin pääsi livahtamaan karkuun ja veljekset lävistivät toisensa keihäillään. Näin he kuolivat samalla tavalla kuin olivat itse surmanneet pyhän Mileksen, jonka profetia toteutui kirjaimellisesti.

Pyhän Mileksen ja hänen kahden oppilaansa pyhät jäännökset vietiin myöhemmin Malqaniin, jonka suojelijoina heitä alettiin kunnioittaa. Marttyyrien sielut sen sijaan kohosivat taivaaseen Jumalan eteen, jossa he rukoilevat meidän puolestamme.

Aedh (Aed, Aod, Aedsind, Aidus) syntyi 500-luvun alussa irlantilaiseen Ui Neillin klaaniin, josta myös pyhä Columba (9.6.) oli lähtöisin. Aedh oli oppimaton maalainen, joka työskenteli isänsä Breecen viljelysmailla. Kun Breece kuoli, Aedhin veli ei antanut Aedhille tälle kuuluvaa perintöosuutta, ja Aedh valmistautui kostamaan. Hän oli aikeissa ryöstää veljensä luota erään neidon, kun piispa Illathan pysäytti Aedhin ja alkoi puhua kostamisen mielettömyydestä. Aedh antoi elämänsä Kristuksen haltuun ja lähti piispan oppilaaksi.

Piispa Illathan koulutti Aedhin, vihki hänet papiksi ja lähetti hänet perustamaan luostarin kotiseudulleen Westmeathin Killaireen (Cell Air). Pyhä Aedh vihittiin piispaksi ja hän perusti luostareita Munsteriin ja Meathiin. Hän paransi rukouksillaan niin monia sairaita, että häntä kutsuttiin nimellä sui liag, ’mestariparantaja’. Pyhä Aedh kuoli vuonna 588. Eläessään hän vaikutti lähinnä kotiseudullaan, mutta hänen kunnioittamisensa on levinnyt Skotlantiin saakka. Häntä on kutsuttu avuksi muun muassa päänsärkyä vastaan. Hänen keljansa rauniot ovat yhä nähtävänä Donegalissa.

Pyhät marttyyrit Onesiforos ja Porfyrios kärsivät Kristuksen nimen tähden keisarien Diocletianuksen ja Maximianuksen aikana 200-luvun viimeisinä vuosina. Onesiforos ja Porfyrios pidätettiin ja raahattiin tuomioistuimen eteen, jossa he tunnustivat Kristuksen ainoaksi todelliseksi taivaan ja maan kuninkaaksi. Rohkean tunnustuksensa tähden heitä kidutettiin monin tavoin. Heitä kärvennettiin halstarilla ja kidutettiin tulella, mutta he kiittivät lakkaamatta Jumalaa ja pitivät kärsimyksiään vain keinona päästä ikuisen levon autuuteen. Marttyyreista huokunut ilo sai heidän kiduttajansa raivon valtaan. He sitoivat marttyyrit jaloistaan villihevosten perään ja päästivät ne laukkaamaan kiviseen ja ohdakkeiseen maastoon. Urheiden marttyyrien repeytynyttä lihaa jäi kaikkialle matkan varrelle, mutta heidän sielunsa vapautuivat ja kohosivat taivaallisiin asuntoihin. Hieman myöhemmin hurskaat kristityt hautasivat heidän ruumiinsa Pangaiano-nimiseen kylään.

Abba Johannes syntyi Ala-Egyptin Bastassa. Ruumiinrakenteensa takia häntä sanottiin ’lyhyeksi’ tai ’kääpiöksi’ (kolobos). 300-luvulla Johannes lähti veljensä Danielin kanssa Sketiksen erämaahan (josta ”skiittojen” nimi juontuu). Johannes oli nuori mutta täynnä intoa. Hän kilvoitteli ensin yksikseen, mutta vakuuttui pian ohjaajan tarpeesta. Johanneksesta tulikin innokas ehdottoman kuuliaisuuden puolestapuhuja. Hänen ohjaajanaan oli ensin abba Ammoes ja myöhemmin kuuluisa abba Poimen (27.8.).

Kerran Johanneksen ohjaajavanhus otti kuivan puusauvan, istutti sen maahan ja sanoi: ”Kastele sitä joka päivä, kunnes se kantaa hedelmää.” Vesi oli niin kaukana, että Johanneksen oli lähdettävä aina illalla ja hän ehti takaisin vasta aamun koittaessa. Hän kuitenkin suoritti tätä tehtävää valittamatta. Kolmen vuoden kuluttua puu virkosi eloon ja puhkesi kantamaan hedelmää. Johanneksen ohjaajavanhus poimi siitä hedelmän, vei sen sunnuntaina kirkkoon ja sanoi: ”Ottakaa ja syökää kuuliaisuuden hedelmää!”

Abba Ammoes koetteli Johannesta ankarasti kahdentoista vuoden ajan antamatta hänelle koskaan kiitosta, mutta kuolemansa edellä tämä ohjaajavanhus lausui Johanneksesta: ”Hän on enkeli, ei ihminen.” Ohjaajansa kuoltua abba Johannes siirtyi kilvoittelemaan yksinäisyyteen syvään luolaan. Hän asui hiljaisuuden rauhassa kumppaneinaan paasto ja valvominen. Hän keskittyi yksin Jumalaan saadakseen yhdistyä Häneen jatkuvassa rukouksessa. Johannes valmistautui pahojen ajatusten hyökkäykseen jo ennalta ja turvasi Vapahtajaansa rukouksessa. Käsityönään hän punoi koreja. Joskus abba Johannes oli punosta punoessaan niin uppoutunut mietiskelyyn ja vajonnut hengessään jumalalliseen hurmokseen, että punoi huomaamattaan yhtä ja samaa punosta kunnes se ulottui seinään asti.

Kun abba Johannes Lyhyt hämmästyksekseen huomasi päässeensä vapaaksi taistelusta pahoja ajatuksia vastaan, abba Poimen neuvoi häntä pyytämään Jumalalta nöyrästi jotain uutta taistelua, jotta sielu voisi edistyä. Johannes saavutti hyveen korkean asteen ottamalla nöyryyden ja jumalanpelon elämänsä perustaksi. Hän iloitsi, jos häntä halveksittiin tai pilkattiin. Johannes oli täysin vapaa vihasta, hän ei voinut puhua mitään petollista ja säilytti Jumalan muistamisen alati hengessään. Jos hän kohtasi riiteleviä, hän juoksi pakoon niin nopeasti kuin kykeni.

Abba Johannes tapasi sanoa: ”Joka haluaa tulla hyveelliseksi, ei voi onnistua yhdessä päivässä. Hanki siksi vähän jokaista hyvettä. Nouse varhain joka aamu ja hankkiudu alkuun kaikissa hyveissä ja Jumalan käskyissä kärsivällisyyden, pelon ja Jumalan rakkauden avulla. Lähimmäisemme voittaminen on perusta, josta meidän on aloitettava. Kaikki Kristuksen käskyt riippuvat siitä. Rukoile tosissasi katumuksen pistoksin ja valvoen. Älä kiinnitä mitään huomiota toisten vikoihin. Valmistu taisteluun kieltäytymällä kaikesta lihallisesta. Sulje hautasi kuin olisit jo kuollut tietoisena siitä, että kuolemasi on koko ajan käsillä. Jos sinua kiusaa vatsasi, pysy koko viikko pidättyväisenä syöden vain kerran päivässä, kunnes vaatimaton ruokasi maistuu lopulta hunajaakin makeammalta. Jos kielesi on hillitön ja lausuu usein turhia ja häpeällisiä sanoja, pistä suuhusi puunpalanen tai kivi, kunnes olet saanut kitkettyä pahan tavan pois. Jos olet ylpeä, tee alhaisimpia töitä ja pukeudu puhki kuluneisiin vaatteisiin. Taistele näin kaikkia muitakin himojasi vastaan, kunnes olet pelastunut niiltä kaikilta.”

Abba Johannes Lyhyt toimi muun muassa pyhän Arsenios Suuren ohjaajana. Johannes jätti Sketiksen paetessaan ryösteleviä paimentolaisia. Hän asettui Qulzumin vuorelle, jossa hän kuoli vuonna 422. Hänen viimeiset sanansa olivat: ”En koskaan seurannut omaa tahtoani, enkä koskaan opettanut toiselle sellaista, mitä en ollut ensin itse harjoittanut.”

Pyhä Benen (Benignus) eli Irlannissa viidennellä vuosisadalla. Hän kääntyi kristityksi jo lapsena yhdessä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Heidät kastoi itse pyhä Patrik (17.3.), jota lapsukainen Benen kovasti ihaili. Kun Patrik meni nukkumaan perheen puutarhaan, Benen huomasi Patrikin likaisen viitan vetävän puoleensa hyönteisiä ja alkoi asetella piispan päälle voimakastuoksuisia kukkia, jotta hyönteiset jättäisivät hänet rauhaan. Kun vanhemmat yrittivät kieltää poikaa, Patrik lausui: ”Hän on hyvä poika. Hän saattaa tehdä vielä ihmeellisiä asioita kirkon hyväksi.” Kun Patrik oli lähdössä eteenpäin, Benen tarrasi häneen kiinni ja vaati päästä hänen mukaansa. Kaikki pitivät häntä liian pienenä lähtemään minnekään, mutta Patrik sanoi: ”Kastakaa hänet ja nostakaa vaunuihin. Hän on valtakuntani perillinen.”

Pyhä Patrik otti Benenin oppilaakseen, eikä tämä enää koskaan palannut kotiinsa. Eräänä iltana Patrik katseli hengessään taivaallisia salaisuuksia. Hän kysyi, näkikö Benen samaa kuin hän. Lapsukainen vastasi näkevänsä taivaan avoinna, Jumalan Pojan ja enkeleitä. Patrik totesi: ”Nyt tiedän, että sinä olet arvollinen seuraajakseni.”

Benenistä tuli vähitellen Patrikin oikea käsi, jota nimitettiin ”Patrikin psalmilaulajaksi”. Hän kulki Patrikin mukana toimittamassa jumalanpalveluksia, joissa hän palveli laulajana ja lukijana. Samalla hän sai oppia, miten evankeliumia julistetaan ja opetetaan.

Aikanaan Benen vihittiin papiksi, ja lopulta hänestä tuli Patrikin seuraaja Armaghin ja koko Irlannin arkkipiispana. Benen kehitti kuorolaulua ja laati lakeja ja ohjeita kirkolleen ja kansalleen. Hän levitti evankeliumia Clareen, Kerryyn ja Connaughtiin sekä johti kaksikymmentä vuotta pyhän Patrikin rakennuttamaa luostaria Kilmoren Drumleasessa. Pyhä Benen kuoli vuoden 468 tienoilla.

Pyhä Eustolia syntyi Roomassa Bysantin keisari Maurikioksen aikana (582–602). Jo nuorena hän omistautui Jumalalle ja ruokki jumalallisen rakkauden liekkiä sielussaan paastoamalla, rukoilemalla ja valvomalla. Roomasta hän meni Konstantinopoliin käydäkseen sen monissa kirkoissa ja kumartaakseen niissä säilytettäviä lukuisia pyhäinjäännöksiä. Kerran ollessaan matkalla Jumalanäidin Blahernan kirkkoon hän kohtasi kadulla keisari Maurikioksen tyttären Sopatran (tai Sosipatra). Tämä kiinnitti huomionsa kilvoitusten kirkastamaan kilvoittelijaan ja pysähtyi keskustelemaan hänen kanssaan. Eustolia teki häneen niin syvän vaikutuksen, että hän lahjoitti heti tämän käyttöön talon.

Eustolia opetti Sopatralle pyhiä kirjoituksia ja irrotti tämän mielen maallisista. Kun hän muutti saamaansa taloon, hänen luokseen oli heti pyrkimässä suuri määrä naisia, jotka tahtoivat luopua maailmallisesta elämästä ja antautua kilvoittelemaan kaidalla tiellä. Itse Sopatrakin lähti palatsista, heitti korunsa pois kuin ne olisivat olleet kiviä, ja hänestä tuli Eustolian uskollinen oppilas.

Sopatra luovutti koko omaisuutensa Eustolian haltuun. Tämä käytti sen luostarin laajentamiseen ja antoi ylijääneet varat köyhille. Samalla hän jatkoi kilvoitustaan edistyen kaikissa hyveissä. Hän oli nöyrä, lempeä, vailla kateutta ja täynnä rakkautta Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Niin hänellä kuin Sopatrallakin oli armolahja keskustella sielulle hyödyllisistä asioista luostarin pyhiinvaeltajien kanssa heidän hengelliseksi rakennuksekseen.

Monta vuotta kilvoiteltuaan ja autettuaan monia pelastumaan pyhä Eustolia nukkui rauhassa kuolonuneen. Hän jätti Sopatran seuraajakseen luostarin igumeniaksi.