Eustathios syntyi vuoden 270 tienoilla Pamfyliassa. Hänestä tuli piispa Syyrian Beroiaan (Aleppo). Kun Antiokian piispa pyhä Filogonos (20.12.) nukkui pois vuonna 324, hänen seuraajakseen valittiin Eustathios. Heti seuraavana vuonna Eustathios osallistui Nikean yleiseen kirkolliskokoukseen, jossa hän oli mukana tuomitsemassa areiolaista harhaoppia. Yhdessä toisten isien kanssa hän tunnusti Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi, joka on samaa olemusta Isän ja Hengen kanssa.

Eustathios oli ortodoksien johtohahmoja, ja siksi areiolaisten viha kohdistui erityisesti häneen. 320-luvun lopulla nämä järjestivät Antiokiaan kirkolliskokouksen saadakseen erotettua Eustathioksen tehtävästään. He syyttivät häntä harhaoppisuudesta, kansankiihotuksesta ja keisarin äidin Helenan solvaamisesta. He palkkasivat erään naisen väittämään Eustathiosta lapsensa isäksi. Kokous päätti erottaa Eustathioksen ja lähetti selvityksensä keisari Konstantinukselle, joka vahvisti päätöksen.

Eustathios karkotettiin muutamien pappien ja diakonien kanssa Traakiaan eli nykyiseen Etelä-Bulgariaan. Alue kärsi goottien ja slaavien hyökkäyksistä.

Pyhän Eustathioksen kuolinajasta ei ole tarkkaa tietoa. Ajoitukset vaihtelevat vuosien 337–364 välillä.

Eustathioksen karkotus synnytti Antiokiassa skisman, joka kesti aina vuoteen 414 saakka. Pyhä Johannes Krysostomos ylisti Eustathiosta marttyyrina, mutta hänen reliikkinsä palautettiin Antiokiaan vasta vuonna 482. Ihmiset riensivät vastaanottamaan esipaimentaan kynttilöiden ja suitsukkeen kanssa. Pyhän Eustathioksen palaaminen kaupunkiinsa voittosaatossa symboloi ortodoksisuuden voittoa areiolaisuudesta ja vahvisti pyhän piispan aseman ortodoksisuuden johtotähtenä ja sanansaattajana. Hänen kirjoituksistaan suurin osa on kadonnut, mutta säilyneet osoittavat hänen kuuluneen antiokialaisen kristologian suunnannäyttäjiin.

Pyhä Johannes oli lähtöisin Antiokian seudulta. Hän oli juristi ja puhetaidon opettaja, kunnes hänet noin 50 vuoden ikäisenä vihittiin papistoon. Johannes toimi Antiokian patriarkaatin edustajana (apokrisiaros) Konstantinopolissa. Johanneksen ylivertainen terävyys ja laintuntemus herättivät ihailua ja arvostusta. Kun keisari Justinianos pani Konstantinopolin patriarkka Eutykheen viralta vuonna 565, Johannes valittiin tämän seuraajaksi.

Johannes laati merkittävän Nomokanon-teoksen, jossa kanonit eli kirkolliset säädökset oli koottu ja järjestetty systemaattiseen muotoon. Hän käytti lähteenään kirkolliskokousten päätösten lisäksi myös pyhien isien kuten Basileios Suuren kirjeenvaihtoa. Johannes muistetaan myös kirkkoveisujen kirjoittajana ja jumalanpalveluselämän uudistajana. Hän lisäsi jumalalliseen liturgiaan veisun Sinun salaiseen ehtoolliseesi. Myös Kerubiveisu lisättiin liturgiaan hänen kaudellaan. Pyhä Johannes, lisänimeltään Skholastikos¹, nukkui pois rauhassa vuonna 577.

Sakarias toimi Konstantinopolissa pyhien esineiden hoitamisesta vastaavan (skeuofylaks) kunniatehtävässä, kunnes hänet valittiin vuonna 609 Jerusalemin patriarkaksi. Hänen kaudellaan tapahtui pahin mahdollinen onnettomuus. Pyhän kaupungin lähes 300-vuotinen kristillinen aikakausi päättyi, kun persialaiset valloittivat Jerusalemin 20.5.614 ja panivat toimeen ennennäkemättömän julman hävityksen. Ihmisiä surmattiin tuhansittain ja kirkkoja hajotettiin. Kaupungin suurin kirkko, Jumalanäidille omistettu Nea, hävitettiin ikiajoiksi. Sakarias yritti hillitä persialaisia, mutta ei mahtanut heille mitään.

Patriarkka Sakarias määrättiin lähtemään vangiksi Persiaan ja ottamaan mukaansa kirkon kalleimman aarteen, Herran kunniallisen ristin. Näin Sakarias sai kunnian kantaa Herran ristin pois Golgatalta samaa reittiä, jota pitkin Kristus itse oli Golgatalle sen kantanut. Sakarias poistui kaupungista samasta portista, josta Kristus oli tullut sisään palmusunnuntaina. Kristillisen Jerusalemin kulta-aika oli ohitse.

Persiassa Sakarias oli kuningas Khosrow II:n (590–628) vankina. Keisari Herakleioksen (610–641) aikana hän sai palata Jerusalemiin yhdessä toisten vankien kanssa. Tällä välin Pyhää kaupunkia oli kunnostettu ja eräitä kirkkoja jälleenrakennettu. Sakariaksen poissaollessa Jerusalemin uudeksi patriarkaksi oli valittu Modestos (16.12.). Herran risti palautettiin vuoden 630 tienoilla,¹ ja Ristin ylentämisen juhlan koittaessa se voitiin taas ylentää entisaikojen tapaan. Pyhä Sakarias nukkui pois ollessaan matkalla kohti Jerusalemia, joskin toisten lähteiden mukaan vasta Jerusalemissa, vuonna 632.

Pyhä Germanus oli orpo, jonka Trierin piispa Modoard (12.5.) otti kasvatettavakseen 600-luvulla. Pyhän piispan luona Germanus oppi rakastamaan hyveitä ja kilvoituksia. Vain seitsemäntoista vuoden iässä Germanus pyysi piispalta siunauksen vetäytyä erakkoelämään. Piispan epäröidessä Germanus etsi kolme samanmielistä kumppania, ja he lähtivät yhdessä pyhän Arnulfin oppilaiksi. Tämä oli entinen Metzin piispa, joka oli lähtenyt erakoksi Vosgesin¹ vuorille. Arnulf otti heidät lämpimästi vastaan. Aikansa Vosgesissä viivyttyään veljet siirtyivät hieman etelämmäksi Luxeuilin luostariin.

Muutaman vuoden kuluttua ruhtinas Gondo oli perustamassa luostaria Grandvaliin.² Luxeuilin luostarin johtaja Walbert suositteli tehtävään Germanusta. Kirkon asema alueella vahvistui koko ajan, ja lopulta Germanuksen vastuulle annettiin kokonaista kolme luostaria. Seuraava ruhtinas Cathic oli kuitenkin toista maata. Hän alkoi painostaa alueen asukkaita, niin munkkeja kuin maallikoitakin. Germanus vetosi ruhtinaaseen pyytäen tätä lopettamaan rosvoamisensa.

Pian tämän jälkeen Cathicin sotilaat tulivat luostariin ja ottivat Germanuksen ja munkki Randoaldin kiinni ja riisuivat heidän vaatteensa. Yksi sotilas lävisti pyhän Germanuksen miekallaan ja toinen surmasi pyhän Randoaldin. Tämä tapahtui lännen kirkon viettämän Pyhän Pietarin istuimen juhlan (22.2.) aattona, vuosi oli todennäköisesti 667.

Pyhä Georgios syntyi 700-luvulla Paflagonian Khromassa lähellä Amastriksen kaupunkia Mustanmeren rannalla. Hän oli rukousvastaus kauan lapsettomuudesta kärsineille vanhemmilleen.

Saatuaan opintonsa päätökseen Georgios meni Sirikvuorelle erään pyhittyneen erakon oppilaaksi, joka opetti hänelle enkelielämän keskeiset periaatteet. Ohjaajansa kuoleman jälkeen Georgios tahtoi jatkaa elämää kuuliaisuudessa ja siirtyi Bonyssan luostariin, missä hän herätti huomiota ankaralla kilvoituksellaan ja lakkaamattomalla rukouksellaan. Hänen hyveistään puhuttiin laajalti. Kun Amastriksen piispa kuoli, uskovaiset vetosivat patriarkka Tarasiokseen (25.2), että tämä taivuttaisi Georgioksen suostumaan heidän piispakseen.

Vastoin tahtoaan piispaksi korotettuna Georgios valaisi kaittaviaan hyveittensä valolla vahvistaen heitä oikeassa uskossa. Hän huolehti erityisesti jumalanpalvelusjärjestyksestä ja papiston koulutuksesta. Köyhille, leskille ja orvoille hän edusti Jumalan huolenpitoa.

Amastriksen hiippakunta korotettiin piispa Georgioksen toimesta arkkihiippakunnaksi, joka oli riippuvainen suoraan Konstantinopolista. Näin Gangran metropoliitan toisinaan hieman kovakouraiset toimenpiteet eivät enää ulottuneet siihen. Kun jotkut paimentolaisheimot valloittivat hiippakunnan alueen, Georgios toimi aktiivisesti heidän karkottamisekseen. Hyvän ja hedelmällisen elämän jälkeen hän antoi sielunsa Herralle noin vuonna 805. Joidenkin vuosien kuluttua slaavit valtasivat alueen. Kun jotkut heistä yrittivät ryöstää pyhän piispan haudan, he juuttuivat liikkumattomina paikoilleen. Pyhä Georgios kuitenkin sääli heitä, kun he katuivat, ja palautti heille liikuntakyvyn.

Pyhittäjä Bessarion oli kotoisin Egyptistä. Hän omistautui jo nuorella iällä kilvoitteluelämälle. Bessarionin ensimmäinen ohjaaja oli pyhä Antonios Suuri (17.1.), ja sittemmin hänestä tuli Skiitan perustajan pyhän Makarioksen (19.1.) oppilas. Myöhemmin hän alkoi viettää vaeltelevaa elämää ilman minkäänlaista omaisuutta. Ainoa esine, jota hän kuljetti mukanaan, oli evankeliumikirja. Bessarion vaelsi minne milloinkin sen mukaan kuin Jumalan kaitselmus häntä johti. Hän ei koskaan yöpynyt sisätiloissa vaan kesti ulkona kärsivällisesti niin kuumuutta kuin öistä kylmyyttäkin. Uskon vahvistamana hän säilyi vapaana lihan kiusauksilta.

Aina luostarin luokse saapuessaan Bessarion jäi istumaan ja itkemään sen portin pieleen. Kun veljet kysyivät, miksi hän itki, hän vastasi: ”Itken, koska olen kadottanut rikkauteni ja menettänyt kunniani ja ylhäisen asemani.” Veljet toivat hänelle leipää ja sanoivat: ”Ota ja syö tämä leipä, ja Jumala voi antaa sinulle takaisin kaiken sen, minkä olet menettänyt.” ”En tiedä, voinko saada takaisin menettämäni, mutta en lakkaa etsimästä niin paljon kuin voin.” Hän viittasi taivaallisiin hyvyyksiin, jotka olemme syntiinlankeemuksessa menettäneet.

Pyhä Bessarion vaelsi ympäriinsä neljäkymmentä vuotta. Koskaan hän ei käynyt pitkälleen nukkumaan vaan torkkui istuallaan tai seisten. Kerran hän vietti neljäkymmentä päivää piikkipensaassa rukoillen lakkaamatta. Eräänä talvipäivänä hän käveli jonkin kylän läpi ja näki maassa kuolleen miehen. Hän riisui päällysviittansa ja peitti sillä miehen. Kohta häntä vastaan tuli vilusta värisevä köyhä. Bessarion riisui alusviittansakin ja antoi sen hänelle. Seuraava vastaantulija oli upseeri, joka nähdessään alastoman erakon ihmetteli, kuka oli varastanut hänen vaatteensa. ”Tämä sen teki!” Bessarion vastasi näyttäen evankeliumikirjaansa.

Lopulta kirjakin sai lähteä, kun Bessarion kohtasi nälkäisen köyhän miehen eikä hänellä ollut tälle mitään annettavaa. Hän kiiruhti markkinoille ja myi kirjan. Kun hänen oppilaansa kysyi, mitä evankeliumikirjalle oli tapahtunut, hän vastasi iloisesti: ”Olen myynyt sen kuuliaisina sanoille, jotka eivät koskaan ole lakanneet soimasta sydämessäni: Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille.” (Matt. 19:21.)

Tinkimätön evankeliumin käskyjen noudattaminen teki Bessarionista Jumalan armon valitun astian, ja Jumala teki monia ihmeitä hänen kauttaan. Kerran kun hänen oppilaansa oli pyörtymäisillään janosta, hän siunasi ristinmerkillä meriveden, jolloin se muuttui makeaksi ja oppilas saattoi juoda sitä. Useamman kerran hän sai hellittämättömillä rukouksillaan sateen lankeamaan kuivuuden vaivaamille alueille.

Joskus kun Bessarion keskusteli veljien kanssa hengellisistä asioista, oli kuin aika olisi pysähtynyt. Veljet hämmästyivät ehtiessään pitkienkin keskustelujen jälkeen takaisin keljoihinsa ennen pimeän lankeamista. Bessarionin tiedetään myös kävelleen Niilin yli niin, että hänen jalkansa kastuivat vain nilkkoihin asti. Jumala soi hänelle vallan vaikuttaa luonnonilmiöihin samaan tapaan kuin Mooses, Joosua tai Elia aikoinaan.

Eräs veli kysyi Bessarionilta, kuinka yhteiselämäluostarissa asuvan veljen tulisi elää. Hän vastasi: ”Vaikene äläkä vertaa itseäsi toisiin.” Tällä yksinkertaisella säännöllä voi ihmisten keskellä eläen saavuttaa suurten erämaaisien hengelliset mitat. Kun Bessarion oli saavuttanut päämääränsä ja oli lähdössä kadottamaansa taivaan kotiin, hän sanoi ympärillään oleville munkeille: ”Munkin pitäisi olla kuin kerubi: kokonaan silmiä.”

Eleutherius syntyi kristittyyn perheeseen 400-luvulla Belgian Tournaissa. Kristittyjä ei vielä tuolloin ollut alueella kovin paljon, mutta Eleutheriuksen lapsuudenystäviin kuului tuleva pyhä Medard (8.6.).

Eleutherius vihittiin Tournain ensimmäiseksi piispaksi vuoden 486 tienoilla. Hän oli voimallinen sananjulistaja. Tuhansittain frankkeja kääntyi kristinuskoon hänen vaikutuksestaan. Lopulta myös kuningas Klodvig I kastettiin vuonna 496. Eleutheriuksen kerrotaan käyneen nuhtelemassa kuningasta tämän salaisesta synnistä.

Eleutherius vieraili Roomassa kaksi kertaa, ensin paavi Symmachuksen (498–514) luona ja sitten pyytämässä paavi Hormisdakselta (514–523) vahvistuksen kirjoitustensa oikeaoppisuudelle.

Helmikuussa 551 Eleutherius oli tulossa toimittamasta jumalanpalvelusta, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi joukko areiolaisia. Muutaman päivän kuluttua hän menehtyi saamiinsa ruhjeisiin. Vuoden 1092 tulipalossa tuhoutuivat sekä hänen reliikkinsä että tarkemmat tiedot hänen elämästään. Sen jälkeen hänestä on kerrottu monenlaisia legendoja. Kuvataiteessa hänet on esitetty Kristuksen siunaamana ehtoollisleipäastian kanssa rinnallaan haavoittuneita sotilaita ja köyhiä.

Eucherius syntyi 600-luvulla Orleansissa, jonka piispana oli hänen setänsä Soavaric. Lapsuudestaan saakka Eucherius tutki pyhiä kirjoituksia ja mietiskeli tämän maailman katoavaisuutta. Hän jätti lopulta kaikki maailmalliset pyrinnöt ja vetäytyi vuonna 714 Jumiègesin luostariin Normandiassa.

Eucherius ehti olla luostarin rauhassa vain kolme vuotta, kun kansan, papiston ja hallintomiesten yhteisestä vaatimuksesta hänet valittiin Orleansin piispaksi. Eucherius arkaili tehtävän vastaanottamista, mutta osoittautui esimerkilliseksi piispaksi. Hän johti kirkkoa viisaasti ja hyveellisesti osoittaen huomattavaa sisäistä ryhtiä.

Eucheriuksen piispaksi valinnan vahvistajana toiminut Charles Martel kukisti muslimijoukon hyökkäyksen Poitiers’n lähellä vuonna 732. Voiton makuun päässyt Martel valloitti ja otti hallintaansa myös Burgundian ja Provencen alueet. Kun sotasaalista ei kertynyt tarpeeksi operaatioiden rahoittamiseen, Martel alkoi takavarikoida kirkon omaisuutta. Hän myös ryhtyi nimittämään omia suojattejaan piispoiksi ja apoteiksi päästäkseen heidän avullaan käsiksi kirkon omaisuuteen. Eucherius vastusti tällaisia toimia jyrkästi. Martel antoi ottaa hänet kiinni ja karkotti hänet Cologneen (nyk. Köln).

Colognessa Eucheriuksesta tuli nopeasti suosittu hahmo. Hänestä säteili sellainen armo, että kaikki kristityt alkoivat pitää häntä omana paimenenaan. Charles Martel pelkäsi Eucheriuksen vaikutusvallan kasvua ja antoi siirtää hänet linnoitukseen Liègen lähistöllä. Eucherius saavutti nopeasti paikallisen ruhtinaan luottamuksen, ja tämä salli hänen siirtyä Maastrichtin tienoille Trondin luostariin. Sen hiljaisuudessa pyhä Eucherius vietti lopun elämänsä rukoillen ja mietiskellen. Hän kiitti Jumalaa, joka oli vapauttanut hänet esipaimenen velvollisuuksista ja lukenut hänet arvolliseksi kärsimään totuuden tähden. Hänen esimerkkinsä innoittamina koko veljestö oppi ylenkatsomaan maailmallisia huolia.

Pyhä Eucherius nukkui pois rauhassa vuonna 743 ja häntä alettiin nopeasti kunnioittaa pyhänä. Eucheriuksen haudalle sytytetyt kynttilät eivät kuluneet vaan paloivat palamistaan. Monia parani, kun heidät voideltiin lampukoiden öljyllä. Eucheriuksen pyhät reliikit ovat Belgian Saint-Trondissa.