Pyhä marttyyri Apollonios Apologeetta

Venetsian armenialaisessa Pyhän Lasaruksen luostarissa julkaistiin vuonna 1874 pyhän marttyyri Apollonioksen marttyyrikuolemaa käsitteleviä armeniankielisiä dokumentteja. Euroopassa niiden oli luultu jo kadonneen, mutta tekstit olivatkin säilyneet armeniaksi. Hieman myöhemmin Pariisista löytyi myös kreikankielinen versio, joka julkaistiin vuonna 1895.

Julkaisut vahvistivat tiedot, joita Eusebius oli tallentanut Kirkkohistoriaansa 300-luvun alussa. Heti kun kristittyjen vainot hiukan hellittivät toisella vuosisadalla, monet eri kansoja edustavat pakanat ja jopa korkea-arvoisimmat roomalaiset alkoivat kääntyä perhekuntineen kristinuskoon. Tämä sai kirkon viholliset käynnistämään uuden vainoaallon Rooman kaupungissa vuonna 183.

Senaattori Apollonios, joka tunnettiin korkeasta koulutuksestaan ja filosofian tuntemuksestaan, annettiin ilmi ja vietiin oikeuden eteen. Kun hän ilmoitti olevansa kristitty, prefekti Perennius kehotti häntä perumaan sanansa ja vannomaan keisarin nimeen. Apollonios vastasi, että Jumalan Sana oli opettanut seuraajiaan olemaan vannomatta, mutta vakuutti, että kaikki kristityt kunnioittivat keisaria ja rukoilivat hänen hyvinvointinsa puolesta. Kun Perennius käski hänen uhrata jumalille ja keisarin kuvalle, hän vastasi, että kristityt antavat verettömän ja virheettömän uhrin kaikkivaltiaalle Jumalalle kaikkien ihmisten ja Jumalan tahdon mukaisesti hallitsevien viranomaisten puolesta.

Kolmen päivän harkinta-ajan kuluttua Apollonios vietiin uuteen kuulusteluun senaattorien, neuvoston jäsenten ja filosofien joukon eteen. He lukivat edellisen kuulustelun pöytäkirjat, ja tuomari kysyi, mitä hän oli päättänyt. Apollonios vastasi: ”Pysyn uskollisena Jumalalle, niin kuin te olette merkinneet pöytäkirjaan.” Heidän vetoomuksistaan huolimatta hän pysyi lujana ja ilmoitti kyllä ymmärtävänsä senaatin määräyksen tuomita kuolemaan kaikki, jotka kieltäytyivät luopumasta kristinuskosta, mutta mikään ei saisi häntä palvomaan epäjumalia, ihmiskätten työtä. ”Minä palvelen ja palvon taivasten Jumalaa, joka on antanut kaikille ihmisille elävän sielun ja pitää yllä heidän elämäänsä päivästä toiseen. Meille olisi häpeällistä palvoa sitä, mikä on alempana kuin demonit. Sehän olisi hulluutta. Sellainen vahingoittaa niiden sielua, jotka uskovat niihin.”

Apollonios jatkoi puolustuspuhettaan pilkaten ateenalaisten, egyptiläisten ja muiden pakanoiden epäjumalia. Kun Perennius muistutti häntä, että senaatti oli kieltänyt ketään tunnustamasta kristinuskoa, hän vastasi: ”Jumalan tahto ei voi antaa periksi ihmisten tahdolle. Mitä enemmän te surmaatte niitä, jotka uskovat Jumalaan, sitä enem- män Herra lisää heidän määräänsä. Jumala on määrännyt erotuksetta kaikki ihmiset kuolemaan ja kuoleman jälkeiseen tuomioon, mutta kuoleman tapa ei ole sama. Sanan seuraajina me kuolemme joka päivä nautinnoille ja kuoletamme himomme noudattaaksemme elämässämme Jumalan tahtoa. Meitä ei pelota kuolema todellisen Jumalan puolesta. Siksi me kestämme kärsivällisesti kaiken, jotta emme kärsisi ikuista kuolemaa. Me olemme Herran niin elämässä kuin kuolemassakin.” Perennius moitti häntä kuoleman rakastamisesta. Apollonios vastasi: ”Minä rakastan elämää, mutta rakkaus elämään ei saa minua pelkäämään kuolemaa. Ei ole mitään parempaa kuin elämä, mutta minä puhun ikuisesta elämästä, sielun kuolemattomuudesta.” Prefekti tunnusti, ettei ymmärtänyt, mitä Apollonios tarkoitti.

Apollonios jatkoi: ”Sana on meidän Vapahtajamme Jeesus Kristus. Ihmiseksi hän syntyi Juudeassa. Hän oli vanhurskas kaikissa teoissaan ja täynnä Jumalan viisautta. Rakkaudesta ihmisiin Hän auttoi meitä tuntemaan todellisen Jumalan ja opetti meille hyveiden ihannetta, jotta me voisimme viettää pyhää elämää. Kärsimyksellään Hän katkaisi synnin kahleet.” Apollonios lisäsi, että usko sielun kuolemattomuuteen ja toivo tulevasta ylösnousemuksesta oli opettanut kristittyjä elämään tässä maailmassa aivan kuin ikuisuuden odotushuoneessa siten, että he olivat valmiita kestämään kaikki nykyisen elämän vaivat.

Tämä suurenmoinen puolustuspuhe ei saanut aikaan mitään näkyvää muutosta pakanoiden toimissa. Perennius ilmoitti, että olisi halunnut vapauttaa hänet, mutta keisari oli nimenomaan määrännyt, että kaikki kristityt oli tuomittava kuolemaan. Jonkinlaisena myönnytyksenä hän kuitenkin käski, että Apollonios mestattaisiin ilman edeltäviä kidutuksia. Pyhä marttyyri Apollonios Apologeetta ylisti Jumalaa ja taivuttaen päänsä miekan alle kiitti tuomiosta, joka toi hänelle ikuisen elämän. Tämä tapahtui heinäkuussa 185.

Pyhät marttyyrit Trofimos ja Teofilos

Pyhät marttyyrit Trofimos ja Teofilos kärsivät kolmentoista muun marttyyrin kanssa marttyyrikuoleman kristittyjen vainoissa keisari Diocletianuksen (284–305) aikana. Oikeudenkäynnissä he tunnustivat rohkeasti olevansa kristittyjä ja kieltäytyivät uhraamasta epäjumalille. Rajujen kidutusten jälkeen marttyyrien jalat katkottiin ja heidät heitettiin tuleen. Herran vahvistamina he nousivat tulesta vahingoittumattomina ja ylistivät Kristusta. Kun kiduttajat eivät pystyneet murtamaan pyhien tunnustajien tahtoa, he mestasivat heidät. Näin pyhät Trofimos ja Teofilos liittyivät voitollisten marttyyrien joukkoon.

Pyhä pappismarttyyri Fokas Sinopelainen

Tänään muistellaan myös pyhän marttyyripiispa Fokaksen reliikkien siirtoa Konstantinopoliin, mikä tapahtui 22.7.404. Hänestä on kerrottu hänen varsinaisena muistopäivänään 22.9.

Pyhittäjä Anna Leukadalainen

Pyhä Anna (tai Susanna) oli huomattavan ja rikkaan perheen tytär. Hän eli vuoden 840 tienoilla, jolloin keisari Teofiloksen johdolla vainottiin ikonien kunnioittajia. Annan isän kuoltua nuorena hänen hurskas äitinsä ehti ennen omaa kuolemaansa istuttaa tyttäreensä hartauden ja siveyden siemenet. Anna peri äidiltään valtaisan omaisuuden ja käytti sitä puutteenalaisten auttamiseen.

Noihin aikoihin Bysantin valtakuntaan saapui eräs vaikutusvaltainen muslimi. Hän pyysi keisari Basileios Makedonialaiselta (867‒868) luvan ottaa Anna vaimokseen. Keisari antoi suostumuksensa, mutta Anna kieltäytyi ja sanoi keisarille pysyvänsä mieluummin neitseenä. Kosija jatkoi kuitenkin vaatimuksiaan ja keisari suostuttelujaan.
Anna joutui kestämään paljon vaikeuksia. Lopulta mies kuitenkin yllättäen kuoli.

Anna katkaisi kaikki yhteydet maailmaan ja asettui erääseen Jumalanäidin kirkkoon. Siellä hän antautui rukoukseen, paastoon ja valvomiseen omistautuen kokonaan Jumalanäidille. Hän saattoi olla syömättä koko vuorokauden ja pysyi rukouksessa öin ja päivin. Hän laihtui niin, että oli vain luuta ja nahkaa. Tällä tavoin Anna kilvoitteli viisikymmentä vuotta. Sitten hän sairastui ja pian antoi henkensä Jumalan haltuun. Tämä tapahtui vuonna 918.

Annan sukulaiset hautasivat hänet sukuhautaan. Joidenkin riivaajista kärsivien ihmisten takia hauta monen vuoden kuluttua avattiin. Pyhän Annan ruumis oli säilynyt täydellisenä ja siitä lähti taivaallinen tuoksu. Siihen sopivat Daavidin sanat: ”Herra varjelee kaikki hänen luunsa: ei yksikään niistä murru.” (Ps. 34:21) Monet riivaajahenkien vaivaamat parantuivat ja sairaita parani. Haudasta tuli pyhiinvaelluspaikka, ja pyhän Annan välityksellä tapahtui lukemattomia parantumisihmeitä.

Vanhurskas Feodor Ušakov

Feodor Ušakov palveli Venäjän laivaston amiraalina 1700-luvun lopulla. Hän oli lähtöisin köyhtyneestä aatelissuvusta. Hän kunnostautui Mustanmeren laivaston komentajana sekä Venäjän merisotavoimien komentajana Välimerellä (1798–1800). Joonianmeren saaret vapautettiin ranskalaisten hallinnosta hänen johtamansa Venäjän laivaston tuella. Feodor osoittautui myös taitavaksi diplomaatiksi ja poliitikoksi, kun saarille perustettiin vuonna 1800 Seitsemän saaren tasavalta, joka oli Venäjän ja Osmanien valtakunnan suojeluksessa. Korfulla on tämän johdosta Feodor Ušakovin muistomerkki.

Eläkevuotensa Feodor vietti maatilalla Tambovin läänissä lähellä Sanaksarin luostaria, jonka hänen setänsä pyhittäjä Feodor Sanaksarilainen (19.2.) oli nostanut uuteen kukoistukseen. Siellä hän omistautui rukouselämälle ja tekemään hyväntekeväisyyttä. Pyhä Feodor nukkui kuolonuneen 2.10.1817 ja hänet haudattiin Sanaksarin luostariin. Venäjän kirkko luki hänet pyhien sotilaiden joukkoon vuonna 2001.

Pyhä Pelagia Tinoslainen

Kreikan vuonna 1822 alkaneiden vapaustaistelujen puhjettua Jumalanäiti ilmestyi Tinoksen saarella Kehrovunin luostarin nunnalle Pelagialle. Luostari sijaitsee saaren korkeimmalla kohdalla. Jumalanäiti pyysi Pelagiaa kertomaan Tinoksella asuvalle Stamatelos Kangadisille, että tämä on valittu löytämään hänen maahan kätketty ikoninsa. Stamateloksen tuli rakennuttaa kirkko sille paikalle, mistä ikoni löytyisi.

Pelokkaana ja pitäen itseään arvottomana näin suureen tehtävään Pelagia ei puhunut asiasta mitään. Seuraavalla viikolla Jumalanäiti ilmestyi hänelle uudelleen, mutta Pelagialla oli vieläkin epäilyksiä. Lopulta 29.7. Pelagia näki rukoillessaan Taivaan kuningattaren seiso- van edessään valon ympäröimänä. Jumalanäiti toisti jo aikaisemmin antamansa käskyn ja tervehti Pelagiaa lausumalla hymnin sanoja: ”Maa julistaa suurta ilosanomaa…” Pelagia jatkoi ääni väristen tunnetun hymnin seuraavaa säettä: ”Taivaat kuuluttavat Jumalan kunniaa…”

Heti aamupalveluksen alussa Pelagia meni luostarinsa igumenian luo, ja tämä vahvisti näyn olevan Jumalalta. Seuraavana päivänä Pelagia meni kylään, jossa Stamatelos Kangadis asui, ja kertoi tälle, mitä oli tapahtunut. Piispakin oli antanut suostumuksensa. Hän piti tapahtunutta Jumalanäidin myötätunnon osoituksena koettelemusten alla huokailevalle kansalle. Niinpä hän kehotti kutsumaan kirkonkellojen soitolla kaikki uskovaiset ottamaan osaa kaivauksiin.

Pellon omistajan vaimo, jonka mies oli matkoilla, kieltäytyi kuitenkin päästämästä ihmisiä pellolle ennen miehensä tuloa. Seuraavana yönä hän näki unessa pelottavan näköisen miehen, joka uhkaili häntä. Lopputuloksena oli, että nainen antoi luvan sekä kaivaa peltoa kuin myös lopulta luovutti koko pellon lahjaksi piispalle kirkon rakentamista varten.

Koko saaren alueelta tuli miehiä auttamaan kaivauksissa, mutta kahteen kuukauteen ei löytynyt mitään. Pettymys ja epäilys alkoivat jo vallita. Tammikuun 30. päivänä pellosta löytyi kuitenkin suuri ja kaunis Neitsyt Marian ilmestyksen ikoni. Se oli pitkän aikaa ollut haljenneena kahtia ylhäältä alas. Silti se ei ollut muuten vaurioitunut, vaikka olikin ollut kauan kosteassa maassa.

Kun ikoni oli sijoitettu kirkkoon, joka oli varta vasten rakennettu sitä varten, sen kautta alkoi tapahtua ihmeitä. Sen ansiosta Tinos on noussut Kreikan suosituimpien pyhiinvaelluskohteiden joukkoon. Panagia Evangelistrian näyttävä kirkko (1830) kokoaa pyhiinvaeltajia erityisesti Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan (15.8.) yhteydessä, ja sitä on sanottu Kreikan vastineeksi Lourdesille ja Portugalin Fatiman pyhiinvaelluskeskuksille. Kehrovunin luostarissa kunnioitetaan edelleenkin ikonin lisäksi myös sitä keljaa, missä pyhä Pelagia oli ottanut vastaan kaikkein pyhimmän Jumalansynnyttäjän ilmestyksen.

Pyhä apostolienvertainen Magdalan Maria, mirhantuoja

Pyhä Magdalan Maria (Maria Magdaleena) syntyi pienessä Magdalan kalastajakylässä Gennesaretinjärven länsirannalla Tiberiaksen kaupungin pohjoispuolella. Läntisessä perinteessä Magdalan Mariaa on paavi Gregorius Suuren ajoista alkaen pidetty samana henkilönä kuin katuvaa syntistä naista, joka voiteli Kristuksen jalat, (Matt. 15:30–39) mutta evankeliumeissa mikään ei suoranaisesti tue tätä samastusta.

Itäisen tradition mukaan Magdalan Maria oli varakas neitsyt, joka pyrki elämään Herran pelossa noudattaen Hänen käskyjään. Tuntemattomasta syystä hän aikanaan huomasi olevansa seitsemän demonin riivaama. (Mark. 16:9, Luuk. 8:2) Riivaus ei tarkoita riettautta eikä viittaa syntisyyteen. Maria kärsi löytämättä apua, mutta sitten hän sai tietää, että Jeesus Kristus oli tullut sille seudulle ja suuret ihmisjoukot seurasivat Häntä, koska Hän teki ihmeitä ja opetti taivaallisista asioista. Maria kiiruhti toiveikkaana paikalle ja oli läsnä, kun Jeesus ruokki neljätuhatta miestä. Hän heittäytyi Kristuksen jalkoihin ja pyysi Häneltä opastusta ikuisen elämän tiellä.

Kun Jeesus oli karkottanut Mariasta demonit, tämä luopui kaikesta maailmallisesta saadakseen seurata Kristusta Hänen matkoillaan yhdessä apostolien, Jumalanäidin ja muiden hurskaiden naisten kanssa. Näitä olivat Jaakobin äiti Maria, Klopaksen vaimo Maria, Kuusaksen vaimo Johanna ja Susanna sekä Sebedeuksen poikien äiti Salome.

Kun Kristus oli päättänyt työnsä Galileassa ja varoituksista huoli- matta lähti Jerusalemiin, Magdalan Maria seurasi häntä epäröimättä. Tällä matkalla hän ystävystyi Betanian Martan ja Marian kanssa.

On arveltu, että Magdalan Maria oli se nainen, joka Jeesuksen ajettua mykästä pahan hengen huusi: ”Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt!” (Luuk. 11:27) Hän oli paikalla, kun Kristus herätti Lasaruksen kuolleista. Kun toiset opetuslapset hylkäsivät Kristuksen Hänen pidättämisensä jälkeen, Magdalan Maria seurasi Häntä ylipapin talolle ja sitten Pilatuksen oikeusistuimeen, missä hän oli läsnä Hänen epäoikeudenmukaisen oikeudenkäyntinsä aikana, ja hän seisoi Kristuksen ristin juurella yhdessä Jumalanäidin ja pyhän Johannes Teologin kanssa. (Joh. 19:25)

Kun Vapahtajan veri oli virrannut Hänen kyljestään koko maanpiirin puhdistukseksi, Magdalan Maria oli surustaan huolimatta ensimmäisenä huolehtimassa Hänen hautaamisestaan. Tietäen neuvoston jäsenen Joosef Arimatialaisen (31.7.) hakkauttaneen Golgatan viereiseen kallioon uuden hautakammion Magdalan Maria pyysi Joosefia luovuttamaan sen Ristiinnaulitun haudaksi. Joosef hankki Pilatukselta luvan ottaa haltuunsa Kristuksen ruumiin. Yhdessä Nikodemoksen kanssa hän otti ruumiin ristiltä, kietoi sen käärinliinoihin ja vei sen hautakammioon. Paikalla olleet Magdalan Maria ja Jumalansynnyttäjä itkivät ja valittivat mutta muistivat myös lupauksen ylösnousemuksesta. Kun suuri kivi oli vieritetty haudan suulle, miehet poistuivat, mutta naiset jäivät haudalle itkemään. Kun he lopulta lähtivät, he päättivät palata voitelemaan Vapahtajan ruumiin uudelleen tuoksuöljyillä, kun sapatinlepo päättyisi.

Aamuyöstä viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria ja se toinen Maria menivät pyhälle haudalle. Siellä heille ilmestyi loistava enkeli, joka ilmoitti, ettei Jeesus ollut enää haudassa vaan oli noussut ylös. Hämmennyksissään he lähtivät haudalta, mutta Kristus itse ilmestyi heille ja sanoi: ”Älkää pelätkö!” Oli sopivaa, että Hän ilmoitti vapahduksesta ensimmäiseksi naisille, koska ihmisluonnon kärsimys ja kuolema oli alkanut Eevan lankeemuksesta.

Kuultuaan tapahtuneesta apostolit luulivat, että naiset olivat surusta sekaisin, mutta Pietari lähti haudalle ja kurkisti sisään. Jäljellä oli vain käärinliinat. Auringon noustua Magdalan Maria palasi haudalle varmistuakseen siitä, ettei ollut nähnyt harhanäkyjä. Nähtyään hautakammion todellakin olevan tyhjä hän meni kertomaan siitä Pietarille ja Johannekselle, jotka juoksivat yhdessä haudalle. Kun he olivat lähteneet, Maria jäi sinne miettimään, kuka oli mahtanut vierittää kiven pois. Kaksi valkopukuista enkeliä ilmestyi siihen, missä Jeesus oli levännyt, ja he kysyivät Marialta, miksi hän itki. Hänen vastatessaan enkelit nousivat yhtäkkiä seisomaan. Maria kääntyi ja näki Kristuksen, joka esitti saman kysymyksen. Maria luuli Häntä puutarhuriksi ja kysyi, oliko hän vienyt Herran pois, mutta kun Jeesus puhutteli häntä nimeltä, hän tunnisti Herran äänen ja vastasi: Rabbuuni! (”Opettajani!”) ja heittäytyi Hänen jalkoihinsa aikoen suudella niitä. Kristus huudahti: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo” ja käski hänen mennä viemään sanaa veljilleen.

Apostolien apostoli Magdalan Maria vietti aikaa opetuslasten ja Jumalanäidin seurassa iloiten heidän kanssaan. Luultavasti hän oli paikalla sekä Kristuksen taivaaseennousemisen päivänä että Pyhän Hengen laskeutumisen päivänä. Kuuluisan kertomuksen mukaan hän kävi Roomassa valittamassa Pilatuksen antamasta tuomiosta. Kun hän seisoi keisari Tiberiuksen edessä kananmuna kädessään selittäen hänelle, että kärsimyksensä jälkeen Kristus oli ylösnoussut, niin kuin siitä oli ennustettu, muna muuttui yhtäkkiä punaiseksi. Tästä sanotaan syntyneen tavan värjätä pääsiäiseksi punaisia kananmunia.

Palattuaan Jerusalemiin Maria kuunteli apostoli Pietarin opetusta. Ylösnousemuksesta oli kulunut neljä vuotta ja apostolit olivat hajaantuneet eri maihin julistamaan evankeliumia, kun Maria liittyi apostoli Maksimoksen (yksi 70 apostolista) seuraan saarnaamaan hyvää sanomaa. Pian juutalaiset ottivat heidät kiinni ja jättivät heidät toisten kristittyjen kanssa avomerelle ilman ruokaa laivassa, jossa ei ollut purjeita eikä airoja. Vapahtaja kuitenkin johdatti laivan Gallian Marseilleen, missä he kärsivät nälkää, janoa ja fanaattisten pakanoiden pilkkaa. Kerran kun pakanat olivat kokoontuneet uhrijuhliinsa, Maria meni rohkeasti heidän joukkoonsa ja kehotti heitä uskomaan ainoaan Jumalaan, taivaan ja maan luojaan. Hämmästyneinä hänen vakuuttavista sanoistaan ja säteilevistä kasvoistaan pakanat noudattivat keho- tusta. Hän toisti puheensa kuvernööri Hypatiukselle, joka oli tullut vaimonsa kanssa tuomaan uhria saadakseen lapsen. Kuultuaan Mariaa kolme kertaa hän avasi palatsinsa apostoleille ja pyysi saada opetusta kristinuskossa. Marian esirukouksien ansiosta hän sai lapsen. Hypatius kiitti Jumalaa, ja koko hänen perheensä kastettiin ja heistä tuli innokkaita totuuden julistajia.

Magdalan Maria lähti Galliasta ja kiersi julistamamassa Kristusta Egyptissä, Foinikiassa, Syyriassa, Pamfyliassa ja muissa paikoissa. Hän vietti jonkin aikaa Jerusalemissa mutta lähti sitten Efesokseen, missä hän kuunteli pyhän Johannes Teologin opetuksia ja koki samoja koettelemuksia kuin apostolikin.

Lyhyen sairauden jälkeen pyhä apostolienvertainen Magdalan Maria antoi sielunsa Herran käsiin ja hänet haudattiin sen luolan suulle, jossa seitsemän efesolaista marttyyrinuorukaista (4.8.) myöhemmin nukkuivat. Paikalla tapahtui monia ihmeitä, kunnes hurskas keisari Leo VI Viisas lähes tuhat vuotta myöhemmin määräsi reliikkien siirron Konstantinopoliin. Hän otti ne kunnioittavasti vastaan suuren kansanjoukon läsnä ollessa ja kantoi ne yhdessä veljensä Aleksanterin kanssa ja hautasi ne Pyhän Lasaruksen luostarin kirkon vasemmalle puolelle.
Pyhän mirhantuojanaisen Magdalan Marian vasenta kättä kunnioitetaan nykyisin Athosvuoren Simonopetran luostarissa, joka pitää pyhää Magdalan Mariaa toisena perustajanaan. Aika ajoin kädestä huokuu suloista ylösnousemuksen tuoksua.

Galilean arkeologisissa kaivauksissa vuosina 2007‒2008 Tiberiaksen pohjoispuolelta löydettiin Magdalan kylän ja sen synagogan rauniot. Säilyneistä osista voidaan havaita, että synagoga oli sisäpuolelta kauniisti maalattu voimakkailla väreillä. Synagogan kynnys, josta niin Magdalan Maria kuin itse Kristuskin ovat monia kertoja astuneet, on säilynyt alkuperäisessä muodossaan.

Pyhä Wandrille Fontenellelainen

Pyhä Wandrille (Wandregesilus, Wandregisel, Wando) syntyi vuoden 600 tienoilla Verdunin lähellä nykyisessä Ranskassa ja pääsi jo nuorena kuningas Dagobert I:n hoviin. Siellä hän sai koulutuksensa yhdessä muutamien nuorten miesten kanssa, joista myöhemmin tuli piispoja. Lyhyen avioliiton jälkeen Wandrille lähti vaeltelemaan ympäriinsä. Vaellusten jälkeen hän asettui ensin kilvoittelemaan erakkona Lothringenin Montfauconiin ja entisöi sitten Saint Ursannen luostarin Sveitsin Jurassa. Myöhemmin hän siirtyi Italian Bobbioon pyhittäjä Columbanuksen (23.11.) perustamaan luostariin.

Palattuaan Galliaan Wandrille vietti noin kymmenen vuotta Romainmotierin luostarissa, jonka Columbanuksen oppilaat olivat kunnostaneet. Sieltä hän lähti Roueniin, missä hänet vihittiin papiksi. Pian sen jälkeen Wandrille sai piispalta luvan perustaa Rouenin lähelle Fontenellen luostarin ja johtaa sitä. Sen säännöt sisälsivät aineksia sekä pyhittäjä Columbanuksen että benediktiinien luostarisäännöistä. Wandrille sanoi munkeille: ”Meidän ei pidä laskea niitä vuosia, jotka olemme viettäneet luostarissa, vaan niitä, jotka olemme viettäneet noudattaen nuhteettomasti Jumalan käskyjä.” Hän poistui luostarista vain julistaakseen evankeliumia seudun pakanoille ja perustaakseen uusia luostareita. Johdettuaan Fontenellen luostaria yhdeksäntoista vuotta ja perustettuaan viisi muuta luostaria pyhä Wandrille nukkui rauhassa pois 22. heinäkuuta vuonna 668 kolmensadan oppilaansa läsnä ollessa.

Pyhän Wandrillen elämäkerran kirjoitti eräs hänen oppilaistaan 600-luvun lopussa. Normannien hyökkäyksien takia hänen reliikkejään siirrettiin turvaan eri paikkoihin. Vuoden 1566 aikana kalvinistit tuhosivat niistä valtaosan. Hänen pyhä päänsä säilyi kuitenkin Belgian Liègessä, josta se palautettiin 1960-luvulla takaisin Fontenelleen
sen uuden kirkon vihkiäisiin. Luostaria kutsutaan nykyisin hänen mukaansa Saint Wandrilleksi.

Pyhä Markella Khioslainen

Pyhä Markella syntyi Khioksen saarella Volissonin kylässä varakkaaseen ja huomattavaan perheeseen vuoden 1500 tienoilla. Perheenäiti opetti tytärtään kristilliseen elämään, mutta kuoli nuorena, minkä jälkeen isä huolehti tyttärestä. Markellasta kasvoi hurskas ja kaunis tyttö.

Tytön vartuttua isä alkoi osoittaa epäpuhdasta kiinnostusta häntä kohtaan. Järkyttyneenä Markella lähti pois kotikylästään ja pakeni vuorelle. Tämä vain kasvatti isän himoa. Hän alkoi mielipuolen tavoin etsiä tyttöä kaikkialta. Nähdessään isänsä kiipeävän vuorelle Markella lähti juoksemaan alas merelle ja kätkeytyi suureen pensaaseen. Isä huomasi tytön, mutta ei ylettynyt pensaan sisään. Niinpä hän sytytti sen palamaan. Markella kuitenkin eksytti hänet ja jatkoi juoksemistaan kohti merenrantaa. Kun isä ei pystynyt saamaan häntä kiinni, hän ampui tyttöä nuolella. Markella haavoittui, mutta jatkoi silti epätoivoista pakenemistaan. Kun hän huomasi voimiensa vähenevän, hän rukoili avukseen taivaallista Sulhastaan. Herra auttoi häntä heti halkaisemalla kallion, niin kuin muinoin pyhälle Teklalle.

Kun isä saapui paikalle, hän ei pystynyt vetämään Markellaa kallionhalkeamasta, johon tämä oli työntäytynyt turvaan. Niinpä hän leikkasi irti tyttärensä rinnat, katkaisi hänen päänsä ja viskasi sen mereen. Kalliosta, joka oli suojellut tyttöä, alkoi myöhemmin virrata parantavaa vettä. Se peitti kallion pikkukivet punertavalla kalvolla. Paikalliset kutsuvat sitä ”pyhäksi vereksi”. Kalliosta kehittyi nopeasti pyhiinvaelluspaikka. Pyhiinvaeltajat raaputtavat mukaansa kivissä olevaa punaista kalvoa, jota käytetään parannukseksi kaikenlaisiin sairauksiin.

Pyhittäjä Kornili Perejaslavlilainen

Pyhittäjä Kornili oli varakkaan kauppiaan poika Rjazanista. Maailmassa hänet tunnettiin nimellä Konon. Hän oli tuskin 15-vuotias, kun hän lähti salaa kotoaan. Hengellistä kilvoituspaikkaa etsien hän päätyi Pyhän Lukianin luostariin, joka sijaitsi parinkymmenen kilometrin päässä Perejaslavl-Zalesskin kaupungista. Siellä hän aloitti paastokilvoituksen munkki Paavalin ohjauksessa. Viiden vuoden kuluttua hän Jumalan Hengen ohjaamana siirtyi Pyhien Boriksen ja Glebin luostariin Perejaslavlissa. Luostarin johtaja Sergei ei ensin halunnut ottaa häntä veljestöön hänen nuoruutensa vuoksi, mutta Kononin hellittämättömät pyynnöt saivat Sergein taipumaan. Pyhien Boriksen ja Glebin luostarissa Konon vihittiin munkiksi nimellä Kornili.

Kornili vietti äärimmäisen vaatimatonta, vaiteliasta ja työntäyteistä kilvoituselämää. Igumenin siunauksella hän eli jonkin aikaa erillisessä keljassa täydessä yksinäisyydessä rukoillen yöt ja päivät läpeensä. Uuvutettuaan itsensä puolikuoliaaksi kilvoituksessaan hän palasi igumenin kehotuksesta veljestön pariin. Kolmeenkymmeneen vuoteen hän ei lausunut ainoatakaan sanaa, niin että häntä pidettiin lähes kuuromykkänä. Hän oli niin paaston ja kilvoitusten laihduttama ja kuivattama, että muistutti luurankoa. Pyhittäjä Kornili antoi sielunsa Herralle 22. heinäkuuta 1693 otettuaan sitä ennen vastaan suuren skeeman vihkimyksen.