Nitrian pyhittäjämarttyyrit

Aleksandrian arkkipiispa Teofilos (385–412) oli kunnianhimoinen ja autoritaarinen mies, joka olisi halunnut hallita paitsi Egyptin kirkkoa myös koko kristillistä maailmaa. Hän arvosti munkkeja ja halusi saada huomattavimmat heistä yhteistyökumppaneikseen, varsinkin poikkeuksellisen viisaina ja hyveellisinä tunnetut Dioskoroksen, Ammonioksen, Euthymioksen ja Eusebioksen, jotka olivat veljeksiä ja abba Pambon (18.7.) oppilaita. Kokonsa takia
heitä kutsuttiin ”pitkiksi veljeksiksi”. Teofilos vihki Dioskoroksen Nitrian kirkollisen keskuksen Hermopoliksen piispaksi, ja vihittyään Ammonioksen ja Euthymioksen papeiksi nimitti heidät patriarkan avustajiksi. Nämä kaksi veljestä pitivät askeettista elämää kuitenkin parempana kuin hovin loistoa eivätkä hyväksyneet Teofiloksen rakkautta rikkauksiin vaan palasivat Nitrian autiomaahan.

Raivostunut arkkipiispa kirjoitti Nitrian munkeille ilmoittaen taistelevansa joidenkin Nitrian munkkien antropomorfisia jumalakäsityksiä ja liian kirjaimellista pyhien kirjoitusten tulkintaa vastaan. Hän syytti pitkiä veljeksiä origenismista, millä hän tarkoitti yritystä tulkita koko Raamattu allegorisesti sekä liiallista platonismia, jossa kielletään ruumiillisen ja aineellisen todellisuuden arvo. Kirjeellään Teofilos sai aikaan kiivaita erimielisyyksiä munkkien keskuudessa.

Arkkipiispan mielenmuutos syntyi hänen kiistastaan lähimmän avustajansa 80-vuotiaan Isidoroksen kanssa, jota Teofilos oli aikaisemmin kannattanut Konstantinopolin patriarkaksi pyhän Johannes Krysostomoksen sijasta ja joka oli toiminut Teofiloksen lähettiläänä monissa arkaluonteisissa kirkon asioissa. Kerran Isidoros oli Aleksandrian patriarkaatin avustustoimintojen johtajana saanut rikkaalta leskeltä huomattavan lahjoituksen kaupungin köyhien naisten vaatettamiseksi ja kiiruhtanut käyttämään rahat tähän tarkoitukseen keskustelematta siitä arkkipiispan kanssa, koska pelkäsi, että turhamainen Teofilos tuhlaisi rahat ylellisiin rakennuksiinsa. Teofiloksen ajaessa häntä takaa hän pakeni Nitrian autiomaahan, missä hän oli ollut munkkina, ja pitkät veljekset ottivat hänet hyvin vastaan.

Yksi heistä, Ammonios – joka oli aikaisemmin repäissyt silmän päästään välttyäkseen piispan vihkimykseltä – matkusti Aleksandriaan puhumaan Isidoroksen puolesta. Teofilos raivostui ja huusi Ammoniokselle: ”Senkin harhaoppinen! Lausu anateema Origenesta vastaan!” Hän hakkasi munkkia nyrkeillään ja lähetti hänet verta vuotavana takaisin Nitriaan. Teofiloksen kostonhimo ulottui nyt origenestisten mielipiteiden verukkeella myös neljään veljekseen ja kaikkiin munkkeihin, jotka eivät olleet eri mieltä heidän kanssaan.

Vuonna 400 pidetyssä Aleksandrian kirkolliskokouksessa Teofilos sai hyväksytyksi anateeman Origeneksen kirjoituksille ja määräsi, että tämän harhaopin kannattajat oli otettava kiinni, vaikka sitä olivat siihen asti vain muutamat munkit kannattaneet. Sitten hän otti mukaansa sotilasosaston Aleksandrian kuvernööriltä ja joukon roskaväkeä, jonka hän juotti humalaan, ja lähti yöllä Nitriaan ajaakseen sieltä neljä veljestä ja heidän kannattajansa. Ensin hän erotti Dioskoroksen piispan virasta, ja kun hän ei löytänyt kolmea muuta veljestä, jotka olivat piiloutuneet kuivuneeseen kaivoon, hän antoi miehille luvan ryöstää heidän keljansa takavarikoidakseen heidän omaisuutensa. Keljoista ei löytynyt mitään arvokasta, joten sotilaat sytyttivät kaikki rakennukset tuleen. Operaatiossa suuri joukko kilvoittelijoita menehtyi tulessa tai tukehtumalla savuun. Tämä ei ilmeisesti ollut Teofiloksen tarkoitus, mutta menehtyneitä alettiin kunnioittaa pyhittäjämarttyyreina.

Tapahtumien seurauksena kolmesataa munkkia pakeni Palestiinaan. Jerusalemin arkkipiispa Johannes ei kuitenkaan ollut halukas ottamaan heitä vastaan, ja jotkut heistä jatkoivat matkaa Konstantinopoliin. Tässä joukossa olivat Isidoros ja neljä pitkää veljestä. Siellä heidät toivotti tervetulleiksi pyhä Johannes Krysostomos, joka ei kuitenkaan sallinut heidän osallistua ehtoolliseen ennen kuin oli kirjoittanut Aleksandrian arkkipiispalle. Kun tämä ei vastannut kirjeeseen, munkit vetosivat keisariin. Teofilos kutsuttiin Konstantinopoliin, ja Krysostomoksen johdolla hänet ja munkit saatettiin sovintoon.