Marttyyripiispat Timoteos ja Teodoros, pappismarttyyrit Pietari, Johannes, Sergios, Teodoros ja Nikeforos, marttyyridiakonit Basileios ja Tuomas, pyhittäjämarttyyrit Hieroteos, Daniel, Hariton, Sokrates, Komasios ja Eusebios sekä marttyyri Etimasios

Keisari Julianus Luopio (361–363) järjesti julman vainon hävittääkseen kristityt maan päältä. Hän kutsui kristittyjä ”galilealaisiksi” ja pelkäsi lausua Kristuksen nimeä, sillä hänen neuvonantajiensa ja velhojensa mukaan siinä piili voima, joka esti heitä toteuttamasta kaikkia aikeitaan. Kun Julianoksen käsky kiduttaa kristittyjä saapui Nikeaan, kaupungin kuvernööri määräsi kaikki Ristiinnaulittuun uskovat kieltämään uskonsa uhraamalla epäjumalille. Monia kidutettiin ja surmattiin, toiset taas hajaantuivat vuorille ja autioille seuduille tai lähtivät toisiin kaupunkeihin.

Piispat Teodoros ja Timoteos sekä Komasios, Etimasios ja Eusebios pakenivat epäjumalanpalvelusta Nikeasta Tessalonikaan, mutta nähdessään saman jumalattomuuden vallitsevan sielläkin he siirtyivät Tiberiopolikseen (bulg. Stromnitsa). Timoteoksesta tuli kaupungin piispa. Komasios oli sotilas, mutta hän jätti ammattinsa, ryhtyi munkiksi ja alkoi julistaa alueella Kristuksen evankeliumia. Piispa Teodoros oli yksi Nikean 318 jumalankantajaisästä ja nyt hän valaisi Tiberiopoliksen asukkaita ortodoksisuuden valolla. Lopulta heidän maineensa kiiri Tessalonikan prefektien korviin ja nämä määräsivät heidät pidätettäviksi. Heidän kanssaan otettiin kiinni myös papit Pietari, Johannes, Sergios, Teodoros ja Nikeforos, diakonit Basileios ja Tuomas sekä munkit Hieroteos, Daniel, Hariton ja Sokrates.

Kun nämä pyhät miehet oli pidätetty, he alkoivat julistaa suureen ääneen Jumalan tuntemisen salaisuuksia ja epäjumalien turhuutta. Prefektit eivät halunneet kuulla heidän sanomaansa vaan keskeyttivät heidät ja määräsivät heidät miekalla mestattaviksi. Kristityt marssivat iloissaan teloituspaikalle. Pappismarttyyri Pietari huusi: ”Te totuuden viholliset, miksi vuodatatte verta hurskailta ihmisiltä, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa?” Tämän kuullessaan he määräsivät Pietarin riisuttavaksi. Häntä lyötiin kepeillä ja hänen kätensä hakattiin irti ja heitettiin koirille. Lopuksi hänen kaulansa katkaistiin. Myös viisitoista muuta marttyyria surmattiin miekalla. Kaupungin kristityt hautasivat heidät. Jokaisen pyhät jäännökset laitettiin erilliseen arkkuun jälkipolvien kunnioitettavaksi.