Marttyyripiispa Babylas Antiokialainen ja hänen opetuslapsensa Urban, Pridillian ja Epolonios

Pyhä Babylas (Babilas) tuli Zebinoksen seuraajaksi Antiokian piispanistuimelle vuoden 237 tienoilla ja johti viisaasti tätä Syyrian pääkaupungin seurakuntaa muutamien vuosien ajan. Hänen kaudellaan valtakunnan keisari vaihtui useita kertoja ja kristittyjen kohtelu riippui paikallisista hallitusmiehistä. Pyhän Babylaksen kilvoituksen lähetessä loppuaan hallitsijana oli julma tyranni Decius (249-251), joka muiden pahuuksiensa ohella uhrasi panttivankinaan pitämänsä Persian kuninkaan pojan epäjumalille. Hän päätti nousta kristittyjä vastaan häpäisemällä heidän kirkkojaan.

Antiokian vierailunsa yhteydessä keisari yritti tunkeutua kirkkoon kesken pääsiäisvigilian, mutta pyhä Babylas piispallisessa puvussaan ja täynnä jumalallista voimaa esti vartijoita tulemasta kirkkoon. Levittäen kätensä suoraksi hän kielsi keisaria astumasta Jumalan temppeliin ja käski hänen seistä muiden julkisynnintekijöiden kanssa narteksissa eli kirkon eteistilassa. Hämmästynyt keisari siirtyi syrjään sanomatta sanaakaan. Keisari kunnioitti piispan käskyä, koska ei halunnut aiheuttaa mellakkaa kristittyjen kokouksessa, mutta seuraavana päivänä piispa pidätettiin ja tuotiin tuomioistuimen eteen. Uhkaukset ja imartelutkaan eivät kuitenkaan horjuttaneet Babylaksen uskoa. Syyttäjilleen vastatessaan hän osoitti kristittyjen ylivertaisuuden: Kristus päämiehenään he ovat voittaneet koko maailman. Tyranni määräsi pyhän miehen vietäväksi kadulle; hänen kaulaansa ja jalkoihinsa laitettiin raskaat kahleet, jotta hän näyttäisi häpeälliseltä ihmisten silmissä. Mutta Babylas lausui täynnä arvokkuutta: ”Nämä kahleet, joita sinä luulet minun häpeäkseni, ovat minulle arvokkaampi koristus kuin sinun purppuraviittasi ja diadeemisi.”

Pyhän Babylaksen oppilaiden joukossa oli kolme veljestä, Urban, Pridilian ja Epolonios, jotka olivat niin kiintyneet isäänsä Kristuksessa, että seurasivat tätä vankilaan. Heidätkin tuotiin keisarin eteen ja heitä vaadittiin kieltämään Kristus. Mutta he, vaikka olivatkin nuoria, olivat viisaudessa vanhojen vertaisia ja alkoivat tehdä pilaa maallisen vallan mitättömyydestä. Myös heidän äitinsä osoitti samanlaista päättäväisyyttä. Keisari lyötätti äitiä kasvoille ja määräsi jokaiselle kolmesta pojasta niin monta ruoskaniskua kuin kullakin oli ikävuosia. Sitten Babylas tuotiin vielä kerran pretoriumiin¹ ja hänelle kerrottiin, että hänen opetuslapsensa olivat kieltäneet uskonsa ja olivat valmiita uhraamaan epäjumalille, mutta pyhä oli varma heidän uskostaan paljastaen keisarin helposti valehtelijaksi. Tämä riitti sytyttämään voimattomaksi osoittautuneen valtiaan täyteen vihaan ja hän määräsi heidät kuolemaan.

Kirkkohistorioitsija Eusebius Kesarealaisen mukaan Babylas kuoli vankityrmässä ollessaan kahlehdittuna odottamassa teloitustaan. Hänen kolme oppilastaan mestattiin, ja niin he pääsivät taivaalliseen valtakuntaan nopeinta tietä. Pyhä Babylas haudattiin Antiokiaan ja hänestä tuli kaupungin tärkein suojelija.

Noin sata vuotta myöhemmin keisari Gallus (351-354) siirrätti hänen jäännöksensä Dafnen esikaupunkialueelle, jonne hän rakennutti kirkon hänen kunniakseen. Tämä oli kirkon historian ensimmäinen virallinen pyhäinjäännösten siirto. Uusi kirkko ei sijainnut kovin kaukana kuuluisasta Apollon temppelistä.

Kun Julianus Luopio (361-363) halusi tehdä kyseisestä Apollon temppelistä tärkeän keskuksen palauttamalleen pakanauskonnolle, hän sai huomata sen oraakkelin pysyvän monista uhreista huolimatta mykkänä. Tämän arveltiin johtuvan pyhästä Babylaksesta, ja keisari määräsi hänen leposijansa siirrettäväksi pois hautakappelistaan. Kristityt nostivat pyhän ruumiin vaunuihin ja riemukkaassa kulkueessa veisasivat psalmeja toistaen säettä: ”Punastukoot häpeästä ne, jotka koristelevat epäjumalia ja ylistävät vääriä jumalia.” Näin Babylas tuotiin takaisin kaupunkiin ja asetettiin alkuperäiseen hautaansa. Seuraavana yönä Jumalan viha näyttäytyi hurjana myrskynä, joka salamaniskulla hajotti Apollon kuvan tuhkaksi ja luhisti Dafnen temppelin rauniokasaksi. Luopiokeisari määräsi vihassaan Antiokian suurkirkon suljettavaksi ja kristityt kidutettaviksi, mutta ei uskaltanut koskea Babylaksen jäännöksiin. Pyhä piispa siis jatkoi hengellisen laumansa vartioimista vielä kuolemansa jälkeenkin.

Pyhän Babylaksen jäännökset vietiin ristiretkien aikana Italian Cremonaan. Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa on useita pyhälle Babylakselle omistettuja kirkkoja.