Marttyyri Aleksi, Kristuksen tähden houkka

Autuas Aleksi (Vorošin) syntyi vuonna 1886 hurskaaseen talonpoikaisperheeseen Kostroman läänissä Venäjällä. Vartuttuaan nuoreksi mieheksi hän löysi morsiamen ja oli jo aikeissa mennä kihloihin, kun odottamaton tapaus sai hänet muuttamaan mielensä. Aleksi toivoi näet, ettei hänen morsiamensa kävisi kylän nuorison illanvietoissa, joissa puhuttiin usein säädyttömyyksiä. Mutta tyttö ei kuunnellut häntä. Silloin Aleksi ajatteli, että jos tyttö ei ota huomioon hänen toiveitaan ennen avioliittoa, niin mitä tapahtuukaan kun tästä tulee hänen vaimonsa. Hän hylkäsi ajatuksen avioliitosta ja meni läheiseen Krivojärven luostariin, jossa hän oli vuoden kuuliaisuusveljenä. Kotiin palattuaan hän rakensi vanhempiensa pihamaalle pienen keljan ja asui siinä.

Vuoden 1917 jälkeen neuvostovalta vaati talonpoikia perustamaan kyläneuvostoja. Venäläiset suhtautuivat yleensä luottavaisesti esivaltaan pitäen sitä pyhänä ja oikeudenmukaisena, niinpä he valitsivat neuvoston puheenjohtajaksi kaikkien kunnioittaman Aleksin. Aleksi ei muuttanut entisiä tapojaan. Hän rukoili paljon ja kävi kirkossa. Vuoden kuluttua kylään lähetettiin uusi puheenjohtaja. Aleksi vetäytyi kokonaan keljaansa ja omistautui paastolle ja rukoukselle. Näin kului yhdeksän vuotta.

Vuonna 1928 Aleksi aloitti houkkana kilvoittelun. Hän pukeutui ryysyihin ja asui missä sattui. Oudolla käytöksellään hän ennusti kylän asukkaille heidän tulevia kohtaloitaan: pidätyksiä, sairauksia ja omaisten kuolemia. Kauan ennen kirkkojen laajamittaista sulkemista ja tuhoamista hän sanoi, että tulee aika, jolloin melkein kaikki kirkot suljetaan Venäjällä, mutta Herra lähettää ankaran rangaistuksen, sodan, ja osa kirkoista avataan uudelleen, tosin vain lyhyeksi ajaksi. 1960-luvulla alkoikin uusi vaino ja kirkot suljettiin jälleen.

Muutaman kerran viranomaiset veivät Aleksin mielisairaalaan, mutta lääkärit totesivat hänet terveeksi. Aleksi tiesi edeltäkäsin pidätyksestään. Vuonna 1937 hän toi kaikki tavaransa vanhempiensa kotiin, jakoi ne ja pyysi omaisiaan hautaamaan hänet. Seuraavana aamuna hänet pidätettiin ja suljettiin Kinešman kaupungin vankilaan samaan selliin tavallisten rikollisten kanssa. Selli oli täpötäysi, mutta autuas Aleksi rukoili yötä päivää ja jakoi vähäisen ruoka-annoksensa toisille.

Kilvoittelijaa vastaan ei ollut syytettä. Saadakseen hänet tunnustamaan jotakin tutkintatuomarit käyttivät kidutusta. Aleksi asetettiin paljasjaloin seisomaan kuumalle levylle. Pian sana erikoisesta vangista levisi ympäri vankilaa, ja vankilanjohtaja tuli seuraamaan kuulustelua.

– Kaikkien mielestä sinä olet pyhä, mitä sinä siihen sanot?

– Mikä pyhä minä olisin. Kurja syntinen ihminen.

– Se on oikein. Pyhiä ei panna vankilaan, eivätkä he tee rikoksia. Jos on joutunut vankilaan, siihen on jokin syy. Miksi sinut on vangittu?

– Se on Jumalan tahto, vastasi autuas sävyisästi.

Seurasi lyhyt hiljaisuus, jonka Aleksi itse katkaisi:

– Mitä sinä puhut täällä minun kanssani, kun kotonasi on tapahtunut onnettomuus?

Kun vankilanjohtaja illalla palasi kotiinsa, hän löysi vaimonsa hirttäytyneenä. Tämän jälkeen hän etsi tilaisuutta päästääkseen Aleksin vapaaksi, mutta Herralle oli otollista, että kävi toisin. Kidutusten näännyttämänä Aleksi joutui vankilan sairaalaan ja kuoli siellä. Ruumis luovutettiin omaisille haudattavaksi.

Syyskuussa 1985 autuaan Aleksin pyhäinjäännökset siirrettiin kirkkoon ja vuonna 1993 hänet kanonisoitiin. Nykyään hänen pyhäinjäännöksensä ovat Ivanovon kaupungissa Jumalanäidin temppeliinkäymiselle pyhitetyssä naisluostarissa.