Kvabtahevin luostarin marttyyrit Georgiassa

1300-luvulla kuningas Bagrat V:n (1360–1394) hallitessa Georgiaa mongolivalloittaja Timur Lenk hyökkäsi maahan seitsemän kertaa. Hänen sotajoukkonsa saivat aikaan hirvittävää tuhoa Gerogiassa ja Armeniassa. Ne ryöstelivät vuosisatojen takaisia aarteita ja tuhosivat vanhoja kirkkoja ja luostareita kirjastoineen aiheuttaen korvaamatonta vahinkoa.

Kartlissa (Keski-Georgiassa) Timurin joukot vangitsivat kuningas Bagratin ja koko hovin ja lähettivät heidät Karabahiin. Timur yritti saada kuninkaan luopumaan kristinuskosta luvaten siinä tapauksessa palauttaa tämän valtaistuimelle ja vapauttaa muut georgialaiset vangit.

Alussa kuningas Bagrat oli taipumaton, mutta vähitellen oman voimattomuuden tunne ja ero omaisista saivat hänet horjumaan. Hän päätti tunnustaa islamin vihollisen edessä, mutta pysyä sydämessään kristittynä.

Timur oli tyytyväinen kuninkaan ratkaisuun kääntyä islamiin ja salli hänen palata valtaistuimelleen Kartliin. Timur myös lähetti suuren sotajoukon viimeistelemään Georgian kansan pakkokäännytyksen islamiin. Joukkojen lähestyessä Khunanin kylää Kaakkois-Georgiassa Bagrat kuitenkin ilmoitti salaa pojalleen Giorgille kaiken, mitä oli tapahtunut, ja pyysi häntä lähettämään oman armeijansa surmaamaan maahantunkeutujat.

Uutinen Bagratin petoksesta ja omien joukkojen tuhosta saivat Timur Lenkin raivoihinsa. Hän vaati välitöntä kostoa. Hänen käskystään uusi sotajoukko lähti hyökkäykseen tuhoten kaiken tielleen sattuvan. Kyliä ja kaupunkeja polttaen ja kirkkoja tuhoten se eteni Kvabtahevin nunnaluostariin, jonka suojiin oli kokoontunut myös munkkeja ja maallikkoja. Hyökkääjät mursivat luostarin portin ja syöksyivät sisään. He ryöstivät ja anastivat kaikki aarteet. Nuoret ja vahvat otettiin vangeiksi ja vietiin pois. Vanhat ja heikot telotettiin. Barbaarisotilaat pilkkasivat pappeja ja munkkeja ruoskien heitä suitsutusastioiden ketjuilla ja hyppien ja tanssien heidän ympärillään. Vuodattamastaan verestä juopuneina he vaativat vielä elossa olevia kieltämään Kristuksen. Muussa tapauksessa heidät teljettäisiin kirkkoon ja poltettaisiin elävältä. Nämä vaihtoehdot kuultuaan kristityt huusivat: “Polttakaa vain ruumiimme – taivaan valtakunnassa sielumme tulevat palamaan jumalallisella liekillä aurinkoa kirkkaampina!” Nöyryydessään he kuitenkin pyysivät, ettei heidän marttyyrikilvoituksestaan tehtäisi näytöstä: “Pyydämme, ettette tekisi tätä syntiä ihmisten ja enkelten silmien edessä. Herra yksin tietää vilpittömyytemme ja lohduttaa meitä koettelemuksissamme.”

Kristityt ajettiin kuin karjalauma kirkkoon, jossa he kohottivat viimeisen rukouksensa Herralle: “Minä saan tulla sinun temppeliisi suuren hyvyytesi tähden. Minä saan kumartaa pyhäkköösi päin, osoittaa sinulle kunnioitusta. Herra, johdata minua tahtosi tietä, tasoita minulle polku vihamiesteni nähden!” (Ps. 5:8–9).

Teloittajat työnsivät lisää puuta palavaan kirkkoon, kunnes sitä ympäröivät liekit kohosivat korkeuksiin ja palavan puun räiske kaikui vuoristossa. Tulen saartamina ja psalmeja laulaen autuaat marttyyrit antoivat henkensä Herralle. Kvabtahevin luostarin joukkomurha tapahtui vuonna 1386. Marttyyrien hiiltyneiden ruumiiden jättämät jäljet ovat yhä nähtävissä kirkon lattiassa.