Karthagon marttyyrit Montanus, Lucius, Julianus, Victoricus, Flavianus ja heidän kanssaan kärsineet

Pian sen jälkeen, kun pyhä Cyprianus oli kärsinyt marttyyrikuoleman (16.9.258), Karthagon prokonsuli järjesti julkisen mellakan, jonka tarkoituksena oli saada yleinen hyväksyntä seuraavalle operaatiolle kristittyjä vastaan. Kirkon johtohahmoina pidetyt Montanus, Lucius, Flavianus, Julianus ja Victoricus sekä katekumeenit Primolus, Dometianus ja Remus suljettiin vankilaan ja jätettiin virumaan pimeyteen. Ruokaa ja juomaa heille ei annettu juuri lainkaan. Vankityrmä alkoi kuitenkin hohtaa Hengen valoa. Pyhän Hengen kirkkaat säteet lohduttivat marttyyreja, jotka saivat rohkaisua ja lohdutusta ihmeellisistä näyistä. Kristus ilmestyi pappi Victoricukselle lausuen: ”Teidän kruununne ovat kirkkaampia kuin odotattekaan.” Marttyyrit saivat lisää vahvistusta kilvoitukseensa, kun muut kristityt onnistuivat tuomaan heille pyhää ehtoollista, kulumatonta hengellistä ruokaa.

Muutaman kuukauden vankeuden jälkeen marttyyrit tuotiin takaisin prokonsulin eteen. Kaikki tunnustivat uskonsa epäröimättä ja silminnähden iloitsivat kuolemantuomiostaan. Vankilaan palautettiin ainoastaan diakoni Flavianus, jonka entiset oppilaat olivat vastoin hänen toiveitaan puhuneet hänen puolestaan viranomaisille. Kaikki muut vietiin surmattaviksi toukokuun 25. päivänä.

Paikalla oli runsaasti yleisöä. Lucius pyysi nöyrästi kristittyjä rukoilemaan puolestaan, mutta Montanus, Julianus ja Victoricus alkoivat puhua rohkeasti. He kehottivat kristittyjä pitämään kiinni totuudesta ja pysymään yksimielisinä. Lucius, Julianus ja Victoricus mestattiin ensin. Montanus kohotti kätensä rukoukseen ja pyysi, että myös Flavianus pääsisi heidän luokseen kolmen päivän kuluessa. Sitten hänetkin surmattiin.

Kolme päivää myöhemmin Flavianus oli taas kuultavana. Hänen ystävänsä pyysivät häntä uhraamaan epäjumalille, mutta hän vastasi: ”On parempi pitää omatunto puhtaana ja vastaanottaa kuolema kuin ruveta palvomaan kiviä. Me elämme surmattuinakin. Jos haluatte tuntea totuuden, tulkaa tekin kristityiksi.” Flavianus otti kuolemantuomion vastaan iloiten. Hän mainitsi, että pyhä Cyprianus oli ilmestynyt hänelle. He olivat keskustelleet siitä, millaiselta kuoleminen tuntuu marttyyreista. Cyprianus oli sanonut: ”Kun sielu on jo taivaassa, on kuin jonkun muun liha kärsisi. Kun ajatus on uppoutunut Jumalaan, ruumis ei tunne mitään.”

Mestauspaikalle käydessään Flavianus hyvästeli kristittyjä rauhansuudelmin ja lausui: ”Rakkaat veljet! Te pääsette olemaan aina rauhassa meidän kanssamme, jos pysytte rauhassa kirkon kanssa, yksimielisinä ja rakkaudessa.” Lopuksi hän vielä suositteli, että pyhän Cyprianuksen seuraajaksi valittaisiin pappi Lucianus. Tämän jälkeen hän peitti silmänsä siteellä, jonka Montanus oli jättänyt hänelle. Pyhä marttyyri Flavianus polvistui, rukoili ja otti vastaan kuolettavan iskun.