Kärsimyksenkantajat tsaari Nikolai II ja tsaaritar Aleksandra, tyttäret Olga, Tatjana, Maria ja Anastasia sekä kruununperillinen Aleksei

Nikolai II oli Venäjän tsaarin Aleksanteri III:n poika ja kruununperillinen. Hän syntyi vuonna 1868 ja solmi avioliiton Hessen-Darmstadtin prinsessan Alixin kanssa. Nikolai kruunattiin Venäjän tsaariksi vuonna 1896. Ikää hänellä oli tuolloin 26 vuotta. Hän oli luonteeltaan uskonnollinen ja heikkotahtoinen, enemmän kiinnostunut rauhallisesta perhe-elämästä kuin politiikasta, jossa hän oli toisten johdateltavissa. Hänen mainettaan tahrasi kruunajaisjuhlallisuuksien yhteydessä Hodynkan kentällä pidetty kansanjuhla, jossa väkijoukko tallasi kuoliaaksi lähes kaksituhatta ihmistä. Tsaari kuitenkin osallistui illalla tanssiaisiin katastrofista välittämättä.

Nikolain puoliso Alix oli Englannin kuningatar Victorian tyttärentytär. Koska Alixin äiti kuoli varhain, tyttö vietti suuren osan lapsuuttaan Englannissa. Solmiessaan avioliiton Venäjän kruununperillisen kanssa hän joutui luopumaan protestanttisesta uskostaan ja liittymään ortodoksiseen kirkkoon. Samalla hän sai nimen Aleksandra. Hän otti uuden uskon vastaan kokosydämisesti ja samaistui Venäjän kansaan.

Tsaariperheeseen syntyi neljä tytärtä Olga, Tatjana, Maria ja Anastasia. Kaivattu poika, kruununperillinen Aleksei, syntyi vuonna 1904. Pian kävi ilmi, että poika sairasti hemofiliaa, verenvuototautia. Tsaaritar, jonka suvussa tautia esiintyi, piti itseään syyllisenä. Kokeiltuaan kaikkia mahdollisia lääketieteen keinoja hän suuntautui uskontoon ja ajautui hypnoottisista voimistaan tunnetun valemunkki Grigori Rasputinin vaikutusvaltaan.

Samaan aikaan tsaari, jota ympäröivät epämääräiset neuvonantajat, ei kyennyt toteuttamaan johdonmukaista politiikkaa. Poliittiselta kannaltaan vanhoillisena hän vastasi kansan vaatimuksiin väkivallalla. Hänen maineensa sai toisen suuren tahran vuoden 1905 verisunnuntaina, kun hänen henkivartiokaartinsa ampui aseettomia mielenosoit- tajia Pietarissa. Suomessa Nikolai II tunnetaan Suomen autonomiaa kaventaneen Helmikuun manifestin allekirjoittajana ja venäläistämistoimenpiteiden aloittajana.

Luonteeltaan Nikolai oli rauhan mies. Tsaarina hän pyrki jatkamaan isänsä rauhanomaista politiikkaa. Haagin rauhankonferenssi kokoontui hänen aloitteestaan vuonna 1899. Olosuhteet kuitenkin johtivat siihen, että Venäjä ajautui hänen aikanaan kolmeen sotaan, joilla oli katastrofaaliset seuraukset. Tappio sodassa Japania vastaan (1904−1905) aiheutti yhteiskunnallista liikehdintää ja pakotti tsaarin vasten tahtoaan hyväksymään kansanedustuslaitoksen, duuman muodostamisen. Pian hän kuitenkin pyrki palauttamaan auktoriteettinsa ja erotti liberaalin pääministeri Witten.

Ensimmäisen maailmansodan alkaminen vuonna 1914 sai aikaan isänmaallisen innostuksen, joka vakautti hetkeksi tsaarin valtaa. Toisena sotavuotena Nikolai otti armeijan ylipäällikkyyden. Hänen lähtönsä rintamalle jätti hovin alttiiksi Rasputinin vaikutukselle. Lopulta ryhmä aristokraatteja sai Rasputinista tarpeekseen ja salamurhasi hänet, mutta erimielisyydet hovissa jatkuivat ja tsaari jäi eristyksiin.

Venäjän sodassa kärsimät tappiot johtivat poliittiseen kriisiin. Maaliskuussa 1917 Petrogradissa puhkesi lakkoja ja mielenosoituksia. Hallitus erosi ja duuma alkoi kenraaleiden tukemana painostaa tsaaria luopumaan vallasta, jotta maa välttyisi sisällissodalta. Nikolai vietti yön rukoillen ja myöntyi luopumaan kruunusta. Pian tämän jälkeen väliaikainen hallitus pidätti tsaariperheen ja määräsi heidät oleskelemaan maatilallaan Tsarskoje Selossa. Elokuussa heidät siirrettiin Tobolskiin Länsi-Siperiaan, jossa he saivat viettää suhteellisen normaalia elämää. Kun tsaari tajusi, että hänen kruunusta luopumisensa ei avannut tietä demokraattiselle hallitukselle, vaan valta maassa luisui bolševikeille, hän katui ratkaisuaan.

Lokakuun kommunistivallankumouksen jälkeen tsaariperheen kohtelu tiukkeni. Heitä kiellettiin käymästä kirkossa ja kävelyllä ulkona. Huhtikuussa 1918 heidät siirrettiin Uralille Jekaterinburgiin, jossa he asuivat Ipatjevin talossa. Heitä kohdeltiin kuin vankeja. Perhe kuitenkin noudatti kirkon päivittäisiä rukoushetkiä ja odotti, miten kaikki päättyisi. Kun bolševikkihallintoa vastaan taistelevan valkoarmeijan joukot lähestyivät aluetta, tsaariperhe komennettiin heinäkuun 17. päivän vastaisena yönä talon kellariin. Siellä paikallisen tšekan, pahamaineisen erityiskomission miehet teloittivat heidät ampumalla umpimähkään pienessä kellarissa. Tsaariperheen tyttärillä oli päällään jalokivin ja kalleuksin kirjotut liivit, minkä vuoksi luodit ja pistimien iskut aluksi vain haavoittivat heitä.

Tyttäret, jotka olivat maailmansodan aikana toimineet sotilassairaalassa laupeudensisarina, olivat nuoria neitoja elämänsä kukoistuksessa. Olga oli 22-vuotias, Tatjana 21-vuotias, Maria 19-vuotias ja Anastasia 17-vuotias. Kruununperillinen Aleksei oli 13-vuotias. Tsaariperheen lisäksi teloitettiin tsaarin henkilääkäri Jevgeni Botkin, kokki Ivan Haritonov, kamaripalvelija Aleksei Trupp ja kamarineito Anna Demidova, jotka olivat seuranneet tsaariperhettä karkotukseen.

Tsaariperheen jäsenten ruumiit kuljetettiin hylättyyn kaivoskuiluun, joka yritettiin räjäyttää. Kätkö osoittautui kuitenkin huonoksi ja ruumiit päätettiin nostaa ylös. Osa niistä poltettiin, osa turmeltiin rikkihapolla tunnistamattomiksi ja jäännökset haudattiin.

Venäjän emigranttikirkko kanonisoi tsaariperheen jäsenet vuonna 1981 ja Venäjän kirkko vuonna 2000. Heitä ei ole kanonisoitu uskonsa tähden kuolleina marttyyreina vaan ”kärsimystenkantajina”. Kirkko käyttää tätä epiteettiä pyhistä, jotka ovat viattomina kohdanneet väkivaltaisen kuoleman valtataistelujen ja muiden selkkausten yhteydessä. Tsaarin hallinto ei ollut pyhää, mutta Venäjän kansa on nähnyt pyhyyttä siinä, miten viimeinen ortodoksinen tsaariperhe yhdessä antautui pidätykseen ja lopulta kuolemaan samalla kun maassa alkoi vuosikymmeniä kestänyt verinen kristittyjen vaino.