Jumalanäidin suojelus
Jumalanäidin suojeluksen juhla sai alkunsa keisari Leo VI:n aikana (886–912). Pyhä Andreas Houkka (2.10.) näki Konstantinopolin Blahernan kirkossa kokoöisen vigilian aikana näyn, jossa Jumalanäiti astui sisään narteksista ja nousi säteilevänä korkeuksiin Johannes Edelläkävijän ja Johannes Evankelistan saattamana ja enkelien veisatessa. Jumalanäiti laskeutui ambonille ja siirtyi solealle; hän polvistui ja rukoili Poikaansa kristittyjen pelastuksen puolesta. Silloin Andreas meni oppilaansa Epifanioksen luokse ja kysyi, näkeekö hänkin maailman Valtiattaren. ”Kyllä, sinun rukouksiesi avulla näen ja ihmettelen”, vastasi Epifanios. Rukoiltuaan solealla Maria astui alttaritilaan, jonka reliikkiarkussa säilytettiin hänen huntuaan. Hän nosti sen käsivarsilleen, siirtyi kuninkaallisten ovien eteen ja puki hunnun päälleen. Sitten hän levitti hunnun kirkkokansan ylle verhoten sillä heidät kaikki suojelukseensa. Niin kauan kuin huntu oli kansan yllä, hän välitti kirkkokansalle Jumalan armolahjoja. Sitten Jumalansynnyttäjä kohosi hiljaa taivaaseen, ja hänen suojeluksensa muuttui vähitellen näkymättömäksi, mutta hänen armovoimansa ei poistunut.
Tästä näystä sai alkunsa Jumalanäidin suojeluksen juhla, jota rakastetaan erityisesti slaavilaisessa traditiossa. Kreikassa juhlaa vietetään maan toiseen kansallispäivään yhdistettynä 28.10.
Jumalansynnyttäjä suojelee koko Kristuksen kirkkoa, joka on uusi Jerusalem. Kaikkialla ja joka hetki maailman valtiatar verhoaa kristityt salaisesti suojeluksellaan rukoillessaan Poikaansa ja Herraansa maailman pelastuksen puolesta.