Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen

Herramme, Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkastumisen ajatellaan tapahtuneen 40 päivää ennen ristiinnaulitsemista, ja niinpä tavaksi on tullut viettää sen juhlaa 40 päivää ennen ristin ylentämisen juhlaa. Kuusi päivää sen jälkeen, kun Kristus oli sanonut opetuslapsille: ”Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana”, Hän lähti lähimpien opetuslastensa kanssa rukoilemaan Galileaan Taborin vuorelle. Oli oikein ja sopivaa, että Hänen kärsimystensä tärkeimpiä todistajia, jotka olivat myöhemmin läsnä hänen rukoillessaan tuskaisena Getsemanessa, valmistettiin koetuksiin antamalla heidän ensin nähdä Hänen kirkkautensa. Kristuksen kanssa olivat Pietari, joka oli juuri todistanut uskonsa Kristuksen jumaluuteen, Jaakob, joka ensimmäisenä opetuslapsena kuolisi marttyyrina, ja Johannes, joka todistaisi jumalallisen kirkkauden kokemuksesta julistamalla taivaallista teologiaa Sanan lihaksitulemisesta.

Heidän kiipeämisensä vuorelle on samalla kuva hengellisestä noususta, joka askel askeleelta, hyve hyveeltä johtaa todelliseen rakkauteen, ylimpään hyveeseen, josta avautuu Jumalan katselu ja mietiskely. Tämä nousu kiteyttää Herran maanpäällisen elämän: Hän, joka pukeutuneena meidän heikkouteemme avasi meille omassa persoonassaan tien Isän luokse, opettaa meille, että hiljaisuuteen vetäytyminen on rukouksen äiti ja Jumalan suuruus ilmenee meille rukouksessa.

”Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.” Jumalan lihaksitullut Sana ilmensi sitä jumalallisen kirkkauden loistoa, joka Hänessä oli itsessään. Hän oli säilyttänyt tuon kirkkauden lihaksitulemisessaan, mutta se oli pysynyt kätkettynä lihan huntuun. Jo Hänen sikiämisensä hetkellä Neitsyen kohdussa Hänen jumaluutensa oli yhdistyneenä Hänen lihansa inhimilliseen luontoon ja jumalallisesta kirkkaudesta oli tullut Hänen omaksumansa ruumiin loistoa. Se, minkä Kristus paljasti opetuslapsilleen vuoren huipulla, ei siksi ollut mitään uutta vaan koko ihmisen – ruumis mukaan luettuna – jumaloitumisen ja sen jumalalliseen kirkkauteen yhtymisen ilmentymää Hänessä.

Mooseksen kasvot olivat säteilleet kirkkautta, joka tuli ulkopuolelta Siinain vuoren ilmestyksen jälkeen, kun taas Kristuksen kasvot Taborilla olivat valon lähde, jossa jumalallinen elämä tuli ihmiskunnan saavutettavaksi, ja valo levisi myös Hänen vaatteeseensa eli ulkopuoliseen maailmaan: ihmistoiminnan ja kulttuurin hedelmiin.

Pyhä Johannes Damaskolainen kirjoittaa: ”Hän kirkastui, ei tullen joksikin, mitä Hän ei ollut, vaan paljastaen opetuslapsilleen sen, mitä Hän oli, avaten heidän sokeat silmänsä, jotta he näkisivät.” Pyhän Hengen kirkastamilla silmillä he näkivät jumalallisen valon yhdistyneenä Hänen ruumiiseensa. Jumalihmisen, ”todellisen valon, joka valaisee jokaisen ihmisen”, kasvot loistivat kuin aurinko, mutta tämä valo oli niin kirkasta, että opetuslapset eivät kestäneet sen ylivertaista loistetta vaan heittäytyivät maahan kasvoilleen.

Aineettomassa, ajattomassa ja luomattomassa valossa Jumalan valtakunta tuli Pyhän Hengen voimassa, niin kuin Herra oli luvannut opetuslapsilleen. Silloin tuo valo nähtiin vain hetken ajan, mutta sen kirkkaudesta tulee valtakunnan valittujen pysyvä perintö Kristuksen toisessa tulemisessa. Hän palaa siinä samassa valossa, joka loisti ensin Taborin vuorella ja sitten hautaluolassa Hänen ylösnousemuksessaan. Se lävistää valittujen sielut ja ruumiit, mutta ”Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko.”

Myös monet pyhät ovat saaneet todistaa Jumalan ilmestymistä valossa. Tämä valo on heitä jumalallistavaa armoa, joka sallii heidän nähdä Jumalan, psalmin lupauksen mukaan: ”Sinun valostasi me saamme valon.”

Tämän suurenmoisen ilmestyksen aikana Mooses ja Elia ilmestyivät Herran molemmin puolin edustaen Vanhan testamentin lain ja profeetallisen perinteen korkeuksia. Mooses ja Elia ilmestymisellään todistivat Hänestä ja puhuivat Hänen kanssaan valossa, sillä kärsimyksen ja ristin kautta tuon valon loisto oli määrä antaa koko ihmiskunnalle. Pietari ei kuitenkaan tiennyt, mitä puhui, kun hän sanoi: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Herra näytti heille kuitenkin jotakin parempaa kuin valon maallisen nautinnon. Hengen armon pilvi peitti heidät ja Isän ääni kuului pilvestä todistaen Kristuksesta niin kuin Hänen kasteessaan Jordanilla: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”

Jumalallisessa valossa opetuslapset näkivät enemmän kuin ihmissilmät voivat nähdä. He astuivat siihen kirkkaaseen pimeyteen, jonka Jumala on ottanut verhokseen, ja saivat kokea Kolminaisuuden mysteerin. Opetuslapset eivät kyenneet käsittämään sellaisia salaisuuksia, koska he eivät olleet vielä kokeneet ristin koetuksia, joten he olivat hyvin peloissaan. Kun he kohottivat katseensa, he näkivät vain Jeesuksen, joka näytti samalta kuin ennenkin, tuli heidän luokseen ja tyynnytteli heitä. Kun he laskeutuivat alas vuorelta, Hän kielsi heitä kertomasta kenellekään siitä, mitä he olivat nähneet, ennen kuin Ihmisen Poika oli noussut kuolleista.

Tämänpäiväisessä Kristuksen kirkastumisen juhlassa on siis kysymys ihmisluonnon jumaloitumisesta ja katoavaisen ruumiin osallistumisesta yliluonnollisiin, ikuisiin siunauksiin. Jo ennen kuin Vapahtaja toteutti pelastuksemme oman kärsimyksensä kautta, Hän osoitti lihaksitulemisensa tarkoituksen olevan johdattaa koko ihmiskunta mietiskelemään ja katselemaan Hänen jumalallista kirkkauttaan. Siksi Kristuksen kirkastumisen juhla on erityisen rakas kaikille niille, jotka ovat omistaneet koko elämänsä tuon valon tavoittelemiseen.