Gazan pyhittäjäisät Barsanufios Suuri ja Johannes Profeetta

Barsanufios syntyi Egyptissä 400-luvun jälkipuolella. Nuoruudessaan hän seurasi kerran hippodromilla käytävien hevoskilpailujen yleisöä, joka myötäeli tapahtumia kiihkoisasti. Hän alkoi miettiä, eikö Jumalan valtakunnan lasten tulisi kilvoitella oman voittopalkintonsa puolesta yhtä antaumuksellisesti. Barsanufios jätti kotinsa ja sukunsa ja vaelsi Palestiinaan, jossa hän jäi Markellos-nimisen ohjaajavanhuksen oppilaaksi.

Barsanufios kipusi täydellistymisen portaita askelma askelmalta. Hän pysytteli kaukana ihmisistä omistautuakseen kokonaan mietiskelylle ja rukoukselle. Näin hänen sydämensä puhdistui ja hän saavutti vapauden himoista.

Ennen pitkää Barsanufios siirtyi Gazan alueelle abba Seridoksen luostarin tuntumaan. Barsanufioksen kelja oli vaikeakulkuisessa ja salaisessa paikassa, jonka tunsi vain abba Seridos. Tämä toi hänelle kerran viikossa pyhät salaisuudet eli ehtoollisen sekä kolme leipää ja vettä seuraavaa viikkoa varten. Barsanufios eli sellaisen hengellisen ilon vallassa, että viikko saattoi vierähtää ennen kuin hän muisti syödä. Hän vuodatti suloisia kyyneleitä ja tempautui aika ajoin hengellisen katselun huumaavaan tilaan. Apostoli Paavalin tapaan hän saattoi sanoa itsestään: ”Tunnen tässä luostarissa erään miehen – Jumalan Poika on todistajani –, joka kykenee elämään ilman ruokaa, juomaa tai vaatteita vaikka Herran tuloon saakka. Häneltä ei puutu mitään näistä, sillä hänen ruokansa, juomansa ja vaatteensa on Pyhä Henki.”

Barsanufioksen maine levisi laajalle ja hän välitti hengellistä viisauttaan kirjeitse. Niin maallikot kuin luostarikilvoittelijatkin kirjoittivat hänelle kysyen neuvoja rukouselämään, Raamatun epäselviin kohtiin, opillisiin ongelmiin, ihmissuhteisiin ja jokapäiväisiin käytännön asioihin. Barsanufios vastasi suullisesti Seridokselle, joka kirjoitti asiat muistiin myöhemmin. Kun Seridos pelkäsi, ettei muistaisi kaikkea, Barsanufios aavisti hänen ajatuksensa ja sanoi: ”Mene keljaasi ja kirjoita pelkäämättä, sillä Pyhä Henki ohjaa sinua kirjoittamaan kaiken oikeassa järjestyksessä.”

Barsanufioksesta huokui kaikkien häneltä apua pyytäneiden osaksi myötätuntoa, joka oli samankaltaista kuin Isän Jumalan rakkaus. Hän rohkaisi, lohdutti ja nuhteli ihmisiä, jakoi heidän ilonsa ja surunsa sekä pyrki peittelemään heidän vikojaan. Hän piti jokaisen sielun hyötyä ikään kuin omanaan. ”Vapaaehtoisesti ja iloiten uhraan itseni teidän sielujenne puolesta”, hän sanoi.

Rukouksillaan ja opetuksillaan pyhä Barsanufios antoi hengellisille lapsilleen elämän, niin kuin Isä Jumala antaa elämän Pojalleen. Hän lupasi, että viimeisenä päivänä hän toisi heidät kaikki Jumalan tuomioistuimen eteen ja lausuisi enkelten kuullen: ”Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut.”¹ Jumalallisella Barsanufioksella oli sellainen luottamus Jumalaan, että hän antoi syntinsä tunnustaneille synninpäästön Jumalan nimessä, vaikka ei ollut pappi. Hän profetoi tulevia tapahtumia. Monet hänen oppilaistaan paranivat sairauksistaan tai vapautuivat himojen hyökkäyksistä kietoutumalla hänen viittaansa tai koskettamalla hänen lähettämiään esineitä. Hänet tunnettiin kuitenkin ennen muuta arvostelukykyisenä opettajana.

Barsanufioksen maineen levitessä alettiin huhuta, että hän ei olisi lainkaan ihminen. Jotkut munkit puolestaan arvelivat, että häntä ei ollut olemassakaan, vaan Seridos oli keksinyt hänet voidakseen saada omia ajatuksiaan lävitse olemattomaan pyhimykseen vedoten. Barsanufios kutsui epäilijät keljaansa ja pesi heidän jalkansa. Tämä jäi ainoaksi kerraksi, jolloin hän avasi keljansa.

Barsanufios välitti oppilailleen ”vapauden lakia” (Jaak. 1:25), jonka piiriin päästään irrottautumalla kaikista maallisista huolista sekä kuolemalla itselleen ja koko maailmalle. Näin on mahdollista omistautua kokonaan Jumalan muistamiseen sisäisesti vapaana. Barsanufios kehotti välttämään välinpitämättömyyttä ja lähestymään Jumalaa luottavaisesti ja kiitollisena.

Barsanufios kertoi oppilailleen avoimesti taisteluista, joita oli käynyt ennen kuin oli saavuttanut täydellisen levon, mutta saamistaan armovaikutuksista hän oli hyvin vaitelias. Toisinaan hän kuitenkin mainitsi jotain näyistään ja kokemistaan hurmoksista. Silloinkin hän oli puhuvinaan jostakusta toisesta: ”Tunnen erään täkäläisen Jumalan palvelijan, joka voi herättää kuolleita, karkottaa riivaajia, parantaa vaikeasti sairaita, pysäyttää sotia sekä sulkea ja avata taivaita Eliaan tavoin.”

Rooman valtakuntaa vaivasi tuhoisa ruttoepidemia vuosina 542–543. Barsanufiosta pyydettiin toimimaan välittäjänä Jumalan edessä koko vaaranalaiseksi joutuneen maailman puolesta. Noihin aikoihin Barsanufios mainitsi eräässä kirjeessään, että maailmassa oli kolme Jumalan silmissä täydellistä ihmistä, jotka ovat ylittäneet ihmisluonnon rajoitukset ja saaneet vallan sitoa ja päästää. Nämä kolme seisovat Jumalan ja maailman välissä ja rukouksillaan pitävät maailmaa pystyssä. Heidän rukouksiensa ansiosta Jumala antaa kurituksensa armahtavaisesti. Barsanufioksen oppilaat uskoivat hänen olevan yksi näistä kolmesta pyhästä.

Vuosikausia kilvoiteltuaan Barsanufios jätti keljansa toiselle vanhukselle, uskolliselle oppilaalleen Johannekselle. Hän kuvasi tätä näin: ”Mitäpä autuaan, nöyrän ja kuuliaisen lapseni elämästä voitaisiin sanoa? Hän on yhtä minun kanssani ja on kokonaan kieltänyt oman tahtonsa kaikessa. Herra on sanonut, että ’joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän’ ja että ’oppilas tuntee mestarinsa’.”²

Pyhä Johannes otti Barsanufioksen elämäntavan mallikseen joka suhteessa. Hän suuntautui Jumalaan koko olemuksellaan ja sai sisäisen näkökyvyn ja profetoimisen lahjan. Hänellä oli myös alituisten kyynelten lahja. Hän piti yhteyttä hengelliseen isäänsä ja tunsi tämän ajatukset, vaikka ei nähnyt häntä tai edes kirjoittanut hänelle. Tästä syystä häntä alettiin sanoa Johannes Profeetaksi. Barsanufioksen tavoin Johannes Profeetta piti yhteyttä oppilaisiinsa kirjeitse, joita välittivät aluksi abba Seridos ja myöhemmin abba Doroteos (5.6.). Johannes selitti Barsanufioksen opetuksia ja lisäsi niihin käytännöllisiä neuvoja.

Kerran eräät isät päättivät koetella Barsanufioksen ja Johanneksen samanmielisyyttä ja kävivät vuorotellen molempien luona esittäen kummallekin saman kysymyksen. Johannes ei suostunut vastaamaan vaan käski tehdä niin kuin Barsanufios sanoo. Barsanufios puolestaan sanoi: ”Tehkää niin kuin veli Johannes on sanonut. Barsanufioksen ja Johanneksen Jumala on yksi ja sama.”

Kun Johannes kilvoitteli erakkona kahdeksattatoista vuottaan 540-luvun alussa, abba Seridos kuoli jättäen luostarin johdon veljestön vanhimman vastuulle. Barsanufios sulkeutui täydelliseen hiljaisuuteen, ja pian Johanneskin ilmoitti maallisen kilvoittelunsa päättyvän viikon kuluessa. Kukaan munkeista ei suostunut ottamaan vastaan igumenin tehtäviä, vaan jokainen vanhimmasta nuorimpaan kieltäytyi vuorollaan. Lopulta igumeniksi valittiin Ailianos-niminen veli, joka oli vasta jättänyt maailman. Johannes siunasi valinnan, jonka tueksi löytyi myös Barsanufioksen antama ennustus. Ailianos pyysi Johannesta jäämään luokseen vielä kahdeksi viikoksi ja opettamaan, miten luostaria johdetaan. Johannes Profeetta suostui ja pysyi tässä elämässä vielä kaksi viikkoa. Niiden jälkeen hän kokosi veljestön luokseen, halasi jokaista ja lähetti heidät pois. Hän antoi henkensä Jumalan haltuun yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa.

Pyhän Barsanufioksen on arveltu nukkuneen pois vuonna 563, mutta hänen kuolemansa ajasta ja paikasta ei ole varmaa tietoa. Hänen huhuttiin olevan elossa vielä 50 vuoden kuluttuakin. Jerusalemin patriarkka määräsi hänen keljansa muurin purettavaksi, mutta ketään ei löytynyt. Legendan mukaan keljasta lehahti tuli, joka poltti muurin hajottaneita työmiehiä.

Pyhä Barsanufios on kirkon historian salaperäisimpiä pyhiä. Kaikki tiesivät hänestä, mutta juuri kukaan ei nähnyt häntä. Hänen opetuksensa olivat rohkeampia ja mystisempiä kuin useimpien muiden erämaaisien. Barsanufioksen kirjeet ovat olleet vuosisadasta toiseen innoittavaa ja hyödyllistä luettavaa kaikille hengellisestä elämästä kiinnostuneille. Barsanufios on ollut idän kirkossa suuresti kunnioitettu pyhä. Esimerkiksi Konstantinopolin Hagia Sofiassa hänen kuvansa oli kunniapaikalla Efraim Syyrialaisen ja Antonios Suuren rinnalla.