Autuas Maria Divejevolainen

Autuas Maria syntyi Goletkovon kylässä Tambovin läänissä. Hänen vanhempansa Zahar ja Pelagia Fedin kuolivat, kun Maria oli juuri täyttänyt 13 vuotta. Myöhemmin Maria ilmoitti aina isännimekseen Ivanovna ja selitti, että kaikki autuaat houkat ovat Ivanin tyttäriä pyhän Johannes Kastajan mukaan. Jäätyään yksin hän kuljeskeli Sarovin, Divejevon ja Ardatovon välillä nälkäisenä, puolialastomana ja pilkattuna. Jalassaan hänellä oli aina virsut, usein ilman jalkarättejä. Kukaan ei koskaan kuullut hänen valittavan mistään.

Vähän kerrassaan ihmiset alkoivat huomata, että Marian varoitukset ja sanomiset toteutuivat. Hengellistä ohjausta Maria sai Divejevon luostarin autuaalta Paraskevalta (22.9.). Paraskeva tiesi, että Maria tulisi asumaan Divejevon luostarissa hänen jälkeensä ja sanoi toisinaan: ”Minä olen vielä työn ääressä ja toinen jo tunkee paikalle…” Ennen kuolemaansa vuonna 1915 autuas Paraskeva antoi Marialle siunauksen jäädä luostariin mutta varoitti: ”Älä istu minun tuoliini!” Igumenia antoi Marialle pian oman huoneen, mutta se oli niin kylmä ja kostea, että Maria sairastui pahaan reumatismiin eikä enää pystynyt kävelemään. Vasta kun Marian luona kävijöiden määrä kasvoi suureksi, igumenia Aleksandra antoi hänelle luvan asettua autuaan Paraskevan taloon. Venäjän vallankumouksen jälkeen viranomaiset vainosivat Mariaa hänen kansansuosionsa vuoksi. Maria siirrettiin erilliseen huoneeseen luostarin vanhaintaloon, jossa hän asui luostarin sulkemiseen asti.

Autuas Maria puhui paljon ja nopeasti, usein riimitellen. Hänen kelja-apulaisensa valitti usein saavansa päänsäryn häntä kuunnellessaan. Tsaariperhettä Maria rakasti. Eräänä heinäkuisena yönä vuonna 1918 hän alkoi huutaa: ”Tsaarin tyttäriä pistellään pistimillä!” Myöhemmin kävi ilmi, että tsaariperhe surmattiin juuri tuona yönä. Edeltäjistään autuaasta Pelagiasta (30.1.) ja Paraskevasta poiketen Maria kiroili kovasti, erityisesti vallankumouksen jälkeen. Luostarin sisaret eivät sietäneet sitä ja kysyivät kerran: ”Miksi sinun pitää kiroilla niin paljon? Eihän autuas Paraskevakaan kiroillut.” Maria vastasi: ”Hyvä hänen oli elää autuaana houkkana Nikolain aikana, vaan olepa autuas neuvostovallan alla!” Karhean ulkokuoren alle Maria kätki kyyneleensä, rukouksensa ja kaiken murheensa, jota hän tunsi sen lian ja veren hyökyaallon tähden, joka peitti maan.

Marialla oli parantamisen ja ennalta näkemisen armolahja. Vuoteen 1927 mennessä hänestä tuli Divejevon tunnustettu hengellinen johtaja. Hänen luokseen tuli ihmisiä eri puolilta maata kysymään neuvoa. Myös monet piispat kunnioittivat häntä. Kun kävijöiden virta kasvoi suureksi, viranomaiset kielsivät kaikki vierailut hänen luonaan. Silloin Maria ei enää ottanut ketään vastaan, mutta vastasi kirjeisiin.

Keväällä 1927 Divejevon luostaria alettiin vähän kerrassaan sulkea ja hävittää. Sisar Sofia tuli Marian luo ja kysyi, saavatko he vielä elää rauhassa. ”Saamme. Kolme kuukautta”, vastasi Maria. Tasan kolmen kuukauden kuluttua syyskuussa 1927 kaikkia käskettiin poistumaan luostarista. Seuraavat vuodet Maria eli muutamissa lähiseudun kylissä. Hän nukkui kuolonuneen Tšerevatovon kylässä 26.8.1931 ja hänet haudattiin kylän hautausmaalle muutamien Divejevon nunnien viereen.

Autuas Maria ennusti monille heidän elämänsä tulevia tapahtumia. Joku sanoi hänelle: ”Maria, sinä puhut luostarista, mutta luostaria ei enää tule olemaan.” ”Tulee olemaan! Tulee olemaan! Tulee olemaan!” Maria toisti ja löi kaikin voimin nyrkillä pöytään. Divejevon luostari avattiin uudelleen vuonna 1991.