Pyhittäjäveljekset Daavid, Simeon ja Georgios, Mytilenen piispa

Lesboksen saarella eli 700-luvun alussa hurskas aviopari Adrianos ja Konstanto. Heillä oli seitsemän lasta, joista viisi meni luostariin. Vanhin lapsista, vuonna 717 syntynyt Daavid sai kutsun luostarielämään itseltään pyhältä Antoniokselta, joka ilmestyi Daavidille tämän paimentaessa perheensä lammaslaumaa. Daavid meni kilvoittelemaan Vähään-Aasiaan, Iden vuorelle Lesbosta vastapäätä. Siellä hän vietti aluksi ankaraa kilvoituselämää luolassa. Myöhemmin Daavid vihittiin pappismunkiksi ja hän perusti pyhille marttyyreille Kyriakokselle ja Julittalle (15.7.) omistetun luostarin. Hänen äitinsä toi vähän ennen kuolemaansa perheen nuorimman pojan 8-vuotiaan Simeonin Daavidin luokse.

Simeonin vartuttua hänetkin vihittiin munkiksi ja papiksi. Hän oli 30-vuotias, kun Daavid kuoli 66 vuoden ikäisenä. Daavid oli suositellut veljelleen palaamista takaisin Lesbokselle, ja Simeon päätti nyt noudattaa neuvoa. Hän meni kotisaarensa eteläisessä satamassa sijaitsevaan Jumalanäidin luostariin. Siellä hän alkoi jäljitellä Simeon Pylväskilvoittelijaa (1.9.) ja nousi kilvoittelemaan pylvään päälle. Simeon eli säiden armoilla ja paastosi ankarasti. Hän otti luostariin veljensä Georgioksen, joka myös oli munkki. Hänetkin vihittiin papiksi. Yhdessä veljekset ja heidän sisarensa nunna Hilaria rakensivat toisten munkkien kanssa luostarin, josta tuli alueen hengellinen keskus.

Noihin aikoihin kuvainraastajien harhaoppi aiheutti suuria ongelmia kirkossa. Lesboksen pääkaupungin Mytilenen piispa Georgios ajettiin maanpakoon, ja hänen tilalleen tuli ikonoklasmin kannattaja piispa Leo, joka alkoi heti vainota Simeonia ja tämän munkkeja. Piispa antoi tuomita Simeonin poltettavaksi roviolla, mutta hän pelastui ihmeellisesti ja sai kilvoitella pylväänsä päällä vielä jonkin aikaa. Lopulta piispa kuitenkin pakotti Simeonin munkkeineen poistumaan Lesbokselta.

Simeon siirtyi ensin läheiselle pikkusaarelle, mutta asettui sittemmin seitsemän oppilaansa kanssa asumattomalle Lagusan saarelle Troijan edustalle ja kilvoitteli siellä 10 metriä korkealla pylväällä. Hänen veljensä Georgios jäi Lesbokselle huolehtimaan luostarista. Lagusasta tuli hengellinen keskus, jonne purjehti kristittyjä suurin joukoin kuulemaan Simeonin opetusta.

Myöhemmin ikonien kunnioittajien asema vaikeutui entisestään, jolloin Simeon laskeutui pylväältään ja meni Konstantinopoliin. Sieltä hän teki matkoja Hellespontoksen alueelle aina Aigeian meren saaria ja Mustanmeren rannikkoa myöten vahvistaen kristittyjä oikeassa uskossa. Hänen läsnäolonsa lohdutti munkkeja, joita oli karkotettu eri tahoille ikonien kunnioittamisen tähden. Vaelluksillaan hän harjoitti kalastusta voidakseen auttaa apua tarvitsevia.

Keisari Teofiloksen (829–842) aikana ikonien kunnioittajien vainot kiihtyivät entisestään. Simeon pidätettiin ja hän joutui kärsimään 150 raipaniskua. Hänet karkotettiin Afusian saarelle, jossa oli muitakin tunnettuja ikonien kunnioittajia kuten pyhät veljekset Teofanes (11.10.) ja Teodoros Merkityt (27.12.). Simeon perusti Afusiaan Jumalanäidille omistetun luostarin, jossa ikonien tähden vainotut munkit saivat katon päänsä päälle.

Lesbokselle jäänyt Georgios joutui hänkin vaikeuksiin. Piispa Leo painosti häntä monin tavoin ja lopulta karkotti hänet Mytilenestä. Piispa otti laittomasti haltuunsa Georgioksen luostarin ja myi sen. Georgios munkkeineen muutti syrjäiseen Myrsinan kylään. Mutta sinnekin kristityt löysivät tiensä ja tulivat kuuntelemaan hänen opetustaan.

Keisari Teofiloksen kuoleman jälkeen hänen puolisonsa keisarinna Teodora kumosi kaikki ikonien kunnioittajien rangaistukset. Simeon ja Georgios palasivat karkotuksesta Konstantinopoliin, ja heistä tuli yhdessä patriarkka Methodioksen kanssa keisarinnan tärkeimpiä neuvonantajia. Simeon munkkeineen asettui pääkaupungissa Pyhien Sergioksen ja Bakkoksen luostariin. Georgiokselle tarjottiin Efesoksen piispanistuinta, mutta hän kieltäytyi vedoten korkeaan ikäänsä. Hän oli tuolloin jo 80-vuotias. Lopulta hän kuitenkin suostui ryhtymään kotisaarensa piispaksi Mytileneen.

Georgioksen mukana myös Simeon palasi munkkeineen Lesbokselle ja asettui monien vainon vuosien jälkeen entiseen luostariinsa, jonka hän sai taas vastuulleen. Siellä pyhä Simeon nukkui kuolonuneen vuonna 844, vain vuosi paluunsa jälkeen.

Georgios jatkoi siunauksellista paimentehtäväänsä. Hän muun muassa paransi vakavasti sairaan ystävänsä rukouksellaan ja ilmoitti tälle, että tämä kuolisi vasta seitsemän vuoden kuluttua, mikä myös kävi toteen.

Kerran talvella piispa Georgios päätti käydä Smyrnassa vieraillakseen perustamissaan luostareissa ja tapaamassa hengellisiä lapsiaan. Siellä hänelle ilmestyi enkeli, joka sanoi hänen aikansa olevan lopuillaan. Hän palasi nopeasti Mytileneen, jossa vietti suuren paaston. Viimeisen liturgiansa hän toimitti suurena torstaina. Suuren lauantain iltana hän antoi sielunsa Jumalalle. Tämä tapahtui vuonna 845 (tai 846). Hänet haudattiin samaan hautaan veljensä Simeonin kanssa. Haudasta oton jälkeen heidän luunsa sijoitettiin samaan pyhäinjäännösarkkuun, johon myöhemmin tuotiin Iden vuorelta myös vanhimman veljen Daavidin jäännökset.

Veljesten perustama luostari toimi Lesboksella aina 1500-luvulle saakka, ja heidän pyhäinjäännöksensä olivat saarella suuresti kunnioitettuja. Sen jälkeen turkkilaiset ottivat luostarin haltuunsa ja perustivat sinne oman islamilaisen yhteisönsä. Samalla he ilmeisesti hävittivät kolmen pyhän veljeksen reliikit.