Pyhittäjät Parthenios ja Eumenios Kreetalaiset, Kuduman luostarin jälleenrakentajat

Pyhät Parthenios ja Eumenios olivat veljeksiä. He saivat hurskaan kasvatuksen Pitsidian kylässä Kreetan etelärannikolla. Isänsä kuoleman jälkeen Parthenios meni vuonna 1856 Pyhän Antonioksen luostariin läheisellä Apezanonvuorella. Seuraavana vuonna Eumenios seurasi häntä. He eivät kuitenkaan löytäneet sieltä kaipaamaansa hiljaisuutta, ja kahden vuoden kuluttua heidät vihittiin munkeiksi Jumalanäidin Tiennäyttäjän eli Hodigitrian luostarissa samaisella Kreetan etelärannikolla. Heidän huolehdittavakseen annettiin maaseudulla oleva kirkko Martsalossa, jonne monilukuiset pyhiinvaeltajat olivat aina tervetulleita.

Kreetan vuoden 1866 kansannousun jälkeen turkkilaiset ryhtyivät verisiin kostotoimenpiteisiin. He tappoivat munkkeja ja ryöstelivät luostareita. Parthenios ja Eumenios kuitenkin varjeltuivat Martsalossa, ja pian Eumenios vihittiin papiksi. Veljesten rauhaa häiritsi se, että Hodigitrian munkit joutuivat tuon tuosta pyytämään heitä avukseen, koska luostarissa oli vain viisi veljeä. Lopulta se johti siihen, että he päättivät etsiä itselleen paikan, joka oli sopivampi heidän askeettisille pyrkimyksilleen.

Uskottuaan suunnitelmansa Jumalanäidin haltuun Parthenios matkasi kohti syvien kalliomuodostelmien täyttämää aluetta pari- kymmentä kilometriä idempänä. Harhailtuaan monessa paikassa hän saapui raunioituneen Kuduman luostarin paikalle. Jumalanäiti ilmestyi hänelle unessa ja kehotti häntä asettumaan sinne luvaten auttaa häntä. He hyvästelivät Martsalon kirjeellä, jossa he kertoivat lähtönsä syistä.

Veljekset asettuivat aluksi kosteaan luolaan, josta käsin he menivät joka päivä luostariin huolehtimaan tarpeellisista rakennustöistä. Ankaralla työllä he restauroivat Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kirkon, josta he löysivät hänen ihmeitätekevän ikoninsa. Alueen asukkaat oppivat nopeasti tuntemaan heidät, ja Eumenios alkoi hoitaa rippi-isän tehtäviä. Paljon väkeä eri tahoilta tuli heidän luokseen, ja monia ihmeitä tapahtui heidän rukoustensa kautta. Oli myös niitä, jotka liikuttuneina veljesten pyhyydestä pyysivät päästä elämään luostarielämää heidän ohjauksessaan. Luostarista tuli yhteiselämäluostari. Vuonna 1897 kirkkoa laajennettiin, jotta kaikki halukkaat mahtuisivat siihen.

Vaikka pyhä Parthenios pysyi tavallisena munkkina eikä ottanut papin vihkimystä, hänet nimitettiin luostarin johtajaksi, ja hän nautti kaikkien kunnioitusta. Pitkien askeettisten kilvoitusten, monien rakennustöiden ja muiden uhrausten rasittamana hän kuitenkin heikkeni ja sairastui. Lääkärit suosittelivat hänelle liharuokien syöntiä, mutta Parthenios kieltäytyi, koska ei halunnut antaa huonoa esimerkkiä muille veljille. Parthenios tunsi edeltä käsin kuolinpäivänsä, antoi viimeiset ohjeensa munkeilleen ja vaipui rauhassa kuolonuneen syyskuun 5. päivänä 1905. Kun hänen reliikkinsä nostettiin haudasta kaksi vuotta myöhemmin, taivaallinen tuoksu täytti kirkon.
Parthenioksen jälkeen Eumenioksesta tuli uusi igumeni. Hän hoiti tehtävää kuusitoista vuotta ja nukkui Herrassa syyskuun 20. päivänä 1920. Molempien pyhien veljesten kunnioitus alkoi itsestään levitä ihmisten keskuudessa, ja luostarista on tullut yksi Kreetan suosituimmista pyhiinvaelluskohteista.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

10
7