Pyhittäjät Johannes Iberialainen ja Euthymios Uusi

Pyhittäjä Johannes Iberialainen oli Länsi-Georgian ruhtinaan David Kuropalatesin korkea virkamies, jota ruhtinas arvosti hänen urhoollisuutensa ja viisautensa takia. Rakkaudesta Kristukseen Johannes luopui maailmallisesta kunniasta ja meni munkiksi ensin georgialaiseen luostariin ja siirtyi sieltä Olympoksen vuorelle Bityniaan, missä hän hoiti vaatimatonta kuuliaisuustehtävää muulinajajana.

Johanneksen isä tuli Konstantinopoliin mukanaan Johanneksen poika Euthymios ja yritti houkutella Johannesta palaamaan takaisin kotimaahansa. Johannes ei suostunut palaamaan mutta halusi pitää pojan luonaan. Isoisä puolestaan ei tahtonut luovuttaa häntä. He jättivät kiistan keisarin ratkaistavaksi, joka käski heidän luottaa Jumalaan ja antaa pojan päättää, kumman luona halusi asua. Poika valitsi isänsä, vaikka ei tuolloin edes tuntenut häntä. Johannes otti poikansa mukaansa Olympokselle, missä oli huomattava luostarikeskus. Euthymios oli lahjakas ja sai hyvän maallisen ja hengellisen koulutuksen. Hän opiskeli sekä kreikkaa että georgian kieltä ja kirjallisuutta.

960-luvulla isä ja poika, jotka olivat luopuneet maallisesta sukulaisuudesta hengellisen isyyden hyväksi, vetäytyivät muutamien oppilaiden kanssa Athosvuorelle, jonne pyhä Athanasios (5.7.) oli hiljattain perustanut Suuren lavran. Lavrassa Johannes ei paljastanut ylhäistä taustaansa vaan työskenteli kaksi vuotta keittiössä. Athanasios havaitsi heidän hyveensä ja vihki Euthymioksen papiksi. Euthymios käänsi kirjoituksia georgiaksi, kirjoitti monia kirjoja hyveellisestä elämästä ja rakensi kirkkoja ja sairaaloita.

Vuoden 970 tienoilla Johanneksen sukulaismies Tornikios, joka oli ruhtinas Davidin kenraali, vihittiin munkiksi ja sai hänkin nimekseen Johannes. Hän etsi sukulaisiaan Olympokselta ja saapui sitten seurueineen Athokselle, missä Athanasios toivotti hänet tervetulleeksi. Georgialaisia oli heidän esimerkkinsä houkuttelemina alkanut kertyä Suureen lavraan, ja Georgiasta tuli luostariin runsaasti lahjoituksia. Georgialaisista tuli Johanneksen innokkaimpia oppilaita ja he nauttivat hänen luottamustaan, kun hän rakensi luostarielämää Athokselle ja hoiti yhteyksiä keisariin. Muutamat heidän maanmiehensä rakensivat lavran lähelle evankelista Johannekselle omistetun kirkon ja keljoja, jotka kuuluivat lavraan. He viettivät kuuden vuoden ajan hiljaista enkelielämää ja ryhtyivät kääntämään kreikkalaisia kirkollisia kirjoja georgiaksi.

Tornikioksen lahjoittamilla rahoilla Johannes perusti Johannes Kastajalle omistetun Ivironin luostarin erityisesti georgialaisia (kreikkalaisittain ”iberialaisia”) varten. Nämä rakensivat suuren Jumalanäidille omistetun kirkon ja monia muita rakennuksia. Luostarin veljestöön kuului pian jo 300 georgialaista ja kreikkalaista munkkia. Luostari omisti Makedoniassa suuria maatiloja, jotka olivat keisarien lahjoittamia.

Ikääntyessään Johannes luovutti luostarin käytännön hallinnon pojalleen Euthymiokselle pitäen itse kuitenkin yhä luostarin johtajan tittelin. Ennen kuolemaansa Johannes luovutti hengellisen johtajuuden Euthymiokselle ja kehotti veljestöä pysymään kuuliaisena ja vieraanvaraisena. Pyhittäjä Johannes antoi sielunsa rauhassa Jumalan käsiin 14.6.1005.

Luostaria johti ensin Euthymios (1005–1019), ja hänen jälkeensä igumenina toimi seuraavat kymmenen vuotta hänen serkkunsa Georgios. Euthymios käytti paljon aikaa kirjalliseen toimintaan. Hän oli ilmeinen lahjakkuus, ja hänen isänsä oli ohjannut häntä kääntämään kirkollisia ja patristisia teoksia georgiaksi jo lapsesta asti. Athokselle saavuttuaan Euthymios johti kääntäjien ja kirjansitojien ryhmää, joka levitti georgiaksi kääntämiään ja kopioimiaan käsikirjoituksia ympäri Georgiaa. Hän työskenteli yötä päivää välittäen kansalleen bysanttilaisen perinteen rikkauksia, ja ruhtinas David ylisti häntä ”toiseksi Krysostomokseksi”. Euthymioksen työryhmän kääntämiin kirjoihin kuuluu Raamatun kommentaareja, Pyhien Basileioksen, Gregorios Nyssalaisen, Efraim Syyrialaisen, Johannes Damaskolaisen, Cassianuksen ja Gregorios Suuren kirjoituksia. Euthymios laati myös luostarin typikonin.

Vaikka Euthymios oli saanut oman luostarinsa johtamisen lisäksi myös Suuren lavran valvojan tehtävän, hän ei vähentänyt askeettista kilvoittelua vaan piti jouhipaitaa, johon oli kiinnitetty painoksi ketjupanssari, ja nautti vain hiukan leipää ja vettä. Hän oli nöyrä ja tarmokas Jumalan työmies, joka noudatti kaikessa Raamatun ohjeita ja seisoi jokaisessa jumalanpalveluksessa liikkumattomana katse alas luotuna niin kuin enkeli Jumalan edessä.

Pyhä Euthymios muistetaan myös kahdesta ihmeestä. Kerran Athosvuorta vaivasi ankara kuivuus, ja veljet pyysivät apua Euthymiokselta. Hän nousi Ivironin luostarin lähellä olevaan profeetta Elian kirkkoon, rukoili hartaasti ja toimitti liturgian. Tämän jälkeen alkoi sataa.

Eräänä kesänä Euthymios oli toimittamassa Kristuksen kirkastumisen juhlan jumalallista liturgiaa Athosvuoren huipulla (2033 m), niin kuin Athoksen veljestöillä oli tapana. Kun hän eukaristiaa toimittaessaan lausui ”voittoveisua laulaen, huutaen, ääntäen ja lausuen” ja kuoro vastasi ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot”, äkkiarvaamatta ilmestyi kirkas valo ja maa alkoi järistä niin, että kaikki läsnäolijat suistuivat maahan. Euthymios jäi seisomaan yksin pyhän pöydän eteen kuin tulipatsas valon keskelle.

Uskollisena isänsä kehotukselle olla vieraanvarainen Euthymios otti ystävällisesti vastaan kaikki, jotka tulivat etsimään hengellistä tukea, jakoi avokätisesti varoja toisille Athoksen luostareille ja auttoi italialaista luostariyhteisöä asettumaan Pyhälle vuorelle. Kun hänen maineensa levisi, keisari tarjosi hänelle Kyproksen piispuutta, mutta Euthymios ei nöyryydessään suostunut ottamaan sitä vastaan.

Saatana ei kestänyt katsella hyveellistä Euthymiosta, vaan houkutteli erästä heikkoa munkkia murhaamaan hänet. Munkki ei kuitenkaan onnistunut aikomuksessaan, mutta haavoitti kuolettavasti kahta muuta munkkia. Euthymios kiiruhti vihkimään molemmat suureen skeemaan ennen kuin he antoivat sielunsa Herran käsiin. Murhaaja tunnusti Paholaisen viekoittelut juuri ennen menehtymistään. Myöhemmin eräs puutarhuri lankesi samaan kiusaukseen ja iski Euthymiosta veitsellä, mutta veitsi ei uponnut lihaan vaan pehmeni kuin vaha ja puutarhurin käsi surkastui. Hän katui tekoaan ja pyysi Euthymiosta antamaan hänelle anteeksi ja parantamaan hänet. Näin tapahtui.

Palveltuaan 14 vuotta igumenina Euthymios luovutti luostarin johtajan aseman serkulleen Georgiokselle, koska hallinnolliset tehtävät eivät jättäneet riittävästi aikaa rukoukselle ja käännöstöille. Sitten hän omistautui innokkaasti hiljaiselle kilvoitukselle ensin keljassa, johon kuului korkea torni, ja myöhemmin luostarin ulkopuolella. Näin hän sai kiittää Jumalaa päivin ja öin ilman mitään häiriötekijöitä. Hänen täytyi kuitenkin edelleenkin toimia Suuren lavran valvojana. Siellä vallitsi niin suuri erimielisyys veljestön kesken, että se pyysi Euthymiosta matkustamaan Konstantinopoliin, jotta keisarin määräyksellä rauha saataisiin palaamaan. Siellä tapahtui onnettomuus: Plateian kaupunginosassa Euthymios pysähtyi antamaan almua kerjäläiselle, jolloin hänen muulinsa villiintyi ja heitti hänet selästään. Euthymiokselta murtui luita, ja hänet kannettiin luostariin, jonne hän oli majoittunut. Nautittuaan pyhän ehtoollisen hän antoi sielunsa Jumalan käsiin toukokuun 13. päivänä vuonna 1028. Konstantinopolissa hänen poismenoaan surivat keisari ja kaikki hurskaat ihmiset.

Pyhittäjä Euthymioksen reliikit siirrettiin Konstantinopolista Athokselle, jossa ne sijoitettiin ensin Johannes Edelläkävijän luostariin ja sittemmin Ivironin luostarin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkkoon hänen isänsä rinnalle. Reliikkien äärellä monet sairaat ovat parantuneet.