Pyhittäjämarttyyri Maria Hatsinalainen

Maria Hatsinalainen syntyi Pietarissa vuonna 1874. Hänen maallikkonimensä oli Lidia. Hänen isänsä Aleksander Leljanov oli menestyvä kauppias. Kun 16-vuotias Lidia opiskeli kymnaasissa, hän sairastui vaaralliseen aivokalvontulehdukseen, jonka jälkitautina hänelle puhkesi parkinsonintauti. Kymnaasin loppututkintoon hänet vietiin pyörätuolissa.

Lidiaa hoidettiin niin Venäjällä kuin Euroopassa, mutta mikään ei auttanut. Vähän kerrassaan hänen ruumiinsa jäykistyi, kädet ja jalat surkastuivat ja vartalo ikään kuin kutistui kokoon. Lidia joutui olemaan jatkuvasti makuulla selällään, sillä mikä tahansa muu asento aiheutti hänelle sietämätöntä kipua. Hänen kasvonsa muuttuivat aneemisiksi ja ilmeettömiksi. Puhekyky kuitenkin säilyi, tosin monotonisena, ja hän puhui hitaasti suu vain puoliavoimena. Ilme hänen kasvoillaan oli kuitenkin valoisa ja jalo.

Parkinsonintauti ei Lidian kohdalla edennyt tavalliseen tapaan. Vaikka hän noin 35-vuotiaasta lähtien oli täysi invalidi, hän pysyi psyykkisesti terveenä. Häntä ei vaivannut taudinkuvaan tavallisesti kuuluva ärtyisyys eikä henkisten toimintojen lamaantuminen. Sen sijaan hänestä tuli äärettömän nöyrä, sävyisä ja keskittynyt. Hän syventyi lakkaamattomaan rukoukseen ja kesti sairautensa vähääkään valittamatta. Samalla hänessä ilmeni murheellisten lohduttamisen lahja.

Noin vuodesta 1912 Lidia asui Hatsinan palatsikaupungissa 45 kilometrin päässä Pietarista veljensä Vladimirin perheessä. Myös hänen sisarensa Julia huolehti hänestä.

Lidian huone monine ikoneineen muistutti pientä kirkkoa. Joukko hurskaita hatsinalaisia naisia kokoontui säännöllisesti hänen luokseen rukoilemaan ja lukemaan hengellisiä kirjoja. He pitivät päämääränään elää luostarimaista elämää vihkiytymättä kuitenkaan nunniksi. Samalla he auttoivat Lidian hoidossa ja ottivat vastaan hänen luonaan vierailevia.

Vuonna 1922 Pietarin metropoliitta Benjamin, tuleva marttyyripiispa (31.7.), antoi siunauksen Lidian vihkimiselle nunnaksi. Nimekseen tämä sai Maria. Siihen saakka Marian oli tuntenut suhteellisen pieni joukko perhetuttavia, mutta vihkimyksen myötä sana hänen pyhyydestään levisi kauas Hatsinan ja Pietarin ulkopuolelle. Kymmenen vuoden ajan aina kuolemaansa asti Maria otti vuoteeseen sidottuna vastaan ihmisiä ja lohdutti heitä. Jotkut tulivat pitkänkin matkan päästä kysymään häneltä neuvoa vaikeissa elämäntilanteissa. Myös Pietarin metropoliitat Benjamin ja Joosef vierailivat Marian luona ja antoivat hänelle siunaukseksi nimikirjoituksella varustetut valokuvansa. Ja vaikka äiti Maria oli täysin liikuntakyvytön ja nautti vain nestemäistä ravintoa, jota hänelle syötettiin, hän kykeni lohduttamaan murheellisia ja antamaan neuvoja. Lisäksi hän sai Herralta selvänäkemisen ja ihmeiden tekemisen armolahjat.

Kerran professori Ivan Andrejevski valitti äiti Marialle tuntevansa sietämätöntä ikävää. Maria vastasi hänelle: “Ikävä on hengellinen risti. Ja vain kaksi lääkettä voi parantaa tuon toisinaan äärimmäisen raskaan sielullisen kärsimyksen. On joko opittava katumaan kunnolla ja tuottamaan katumuksen hedelmiä tai on nöyrästi ja kärsivällisesti ja Herraa suuresti kiittäen kannettava tuota hengellistä ristiä – ikävää – muistaen, että Herra hyväksyy sen kantamisen katumuksen hedelmänä.” Professori sai näistä sanoista suunnatonta lohtua ja elämänvoimaa.

Äiti Maria ja hänen lähipiirinsä kuuluivat Pietarin metropoliitta Joosefin kannattajiin. He eivät hyväksyneet patriarkan viranhoitajan sijaisen metropoliitta Sergein (Stragorodski) vuonna 1927 omaksumaa neuvostovaltaa myötäilevää linjaa. Maria jopa neuvoi uskovia olemaan käymättä niissä kirkoissa, joiden jumalanpalveluksissa mainittiin metropoliitta Sergein nimi.

Elämänsä lopulla äiti Maria heikkeni niin, että jokainen kosketus aiheutti hänelle sietämätöntä kipua. Siitä huolimatta hän jatkoi palvelutehtäväänsä esirukoilijana, neuvojana ja lohduttajana.

Helmikuussa vuonna 1932 Maria pidätettiin yhdessä sisarensa Julian kanssa. Menossa oli koko maan laajuinen munkkien ja nunnien pidätyskampanja. Mariaa syytettiin muun muassa evankeliumin julistamisesta. Kaksi erikoiskomission miestä raahasi hänet talon toisesta kerroksesta kuorma-auton koppiin hänen kivunhuudoistaan välittämättä ja vei hänet Pietariin tutkintovankilan sairaalaan. Siellä Marialle tehtiin tuskallisia kidutukseen rinnastettavia leikkauksia, joissa häneltä katkaistiin jänteitä.

Maria kuoli sairaalassa huhtikuun 4/17 päivänä 1932. Hänelle oli jo ehditty langettaa kolmen vuoden karkotustuomio. Marian sisar tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja veli viideksi vuodeksi keskitysleirille Siperiaan. Marian ruumis luovutettiin hänen veljensä vaimolle, jota kehotettiin hautaamaan vainaja vähin äänin. Marian haudasta Smolenskin hautausmaalla autuaan Ksenia Pietarilaisen (24.1.) haudan lähellä tuli kuitenkin heti hänen kuolemansa jälkeen uskovien pyhiinvaelluspaikka. Kaikki, jotka kävivät autuaan Ksenian haudalla, pitivät velvollisuutenaan poiketa rukoilemassa myös Maria Hatsinalaisen haudalla.

Venäjän ulkomaalaiskirkko kanonisoi pyhittäjämarttyyri Marian vuonna 1981. Venäjällä hänet kanonisoitiin vuonna 2006. Pyhittäjämarttyyri Marian pyhäinjäännökset, jotka löydettiin vuonna 2007, ovat nykyisin Hatsinassa Pyhän apostoli Paavalin kirkossa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

4
4