Pyhittäjämarttyyri Agapit Markušalainen

Pyhittäjä Agapit kilvoitteli Pyhien Boriksen ja Glebin luostarissa Solvytšegodskissa Vologdan alueella. Vuonna 1576 hän sairastui vakavasti. Kun hän oli ollut vuoteenomana lähes kuukauden, hän näki ilmestyksessä pyhän Nikolaoksen ikonin ja kuuli äänen, joka kehotti häntä viemään ikonin autioon paikkaan Markuša- ja Tarnagajokien varrelle ja perustamaan sinne luostarin. Samassa hän tunsi itsensä täysin terveeksi. Mieli heltyneenä hän polvistui ihmeellisesti ilmestyneen ikonin eteen ja kiitti Jumalaa ja pyhää Nikolaosta.

Agapit antautui Jumalan johdatukseen ja lähti pitkälle matkalle kohti Markušajokea. Aina kun epäilevät ajatukset alkoivat ahdistella häntä, hän kuuli äänen, joka rohkaisi häntä jatkamaan matkaa. Saavuttuaan määränpäähänsä hän rakennutti rukoushuoneen ikonia varten ja itselleen pienen keljan. Sana hänen kilvoituksistaan levisi nopeasti ja hänen luokseen kerääntyi oppilaita, jotka halusivat jakaa hänen kanssaan kilvoituselämän vaivat. He rakennuttivat paikalle kaksi kirkkoa; toinen pyhitettiin pyhän Nikolaoksen kunniaksi ja toinen Jumalanäidin ilmestymiselle. Jälkimmäisessä oli sivualttari pyhän Prokopi Ustjugilaisen muistoksi. Pyhittäjä Agapit opetti joka päivä veljestöään ja pyrki juurruttamaan luostariin oikean kilvoitteluhengen.

Toukokuun 21. päivänä vuonna 1585 rosvot hyökkäsivät pyhittäjä Agapitin kimppuun hänen ollessaan palaamassa myllyltä luostariin. He surmasivat pyhittäjän ja heittivät hänen ruumiinsa Uftjugajokeen. Pitkän etsinnän jälkeen munkit löysivät Agapitin kilvoituskahleet, jotka kelluivat joen pinnalla ikään kuin ne olisivat olleet puuta. Niiden alta vedestä löytyi pyhittäjän ruumis. Munkit hautasivat Agapitin keskelle luostaria. Paikalle rakennettiin rukoushuone ja Agapitin kilvoituskahleet asetettiin hänen haudalleen.