Pyhittäjäisä Pietari Ihmeidentekijä

Pyhittäjä Pietarin elämä oli Jumalan armon täyttämää jo hänen syntymästään lähtien. Hänen vanhempansa olivat pitkään kärsineet lapsettomuudesta, ja pojan syntyminen vuonna 774 oli heille suuri Jumalan voiman osoitus. Pietari omistautui nuoruudestaan saakka kilvoittelulle ja lakkaamattomalle rukoukselle. Jo 18-vuotiaana hän vietti viikon eristäytyneenä paastoten täydellisesti kaikesta ruoasta ja juomasta. Paastoviikon lopulla Jumalanäiti ilmestyi hänelle ilmoittaen, että hänet on kutsuttu luostarielämään. Hän johdatti Pietarin Fryygian ja Bitynian rajoille, missä eli kilvoittelija nimeltä Paavali. Tämä antoi Pietarille munkin asun ja aikansa häntä koeteltuaan antoi vihkiä hänet papiksi.

Paavali ja Pietari tekivät yhdessä pyhiinvaellusmatkan Pyhälle maalle. Paluumatkalla Pyhä Henki ilmoitti Paavalille, että hänen pitäisi luopua erakkoelämästä ja perustaa yhteiselämäluostari Atroan tasangolle lähelle Bitynian Olymposvuorta, profeetta Sakariaalle omistetun kappelin yhteyteen. Hän keräsi ympärilleen veljestön ja ohjasi sitä lempeyden ja rakkauden hengessä opettaen munkkeja ”kantamaan toistensa kuormia” (Gal. 6:2). Pietarista tuli erinomainen kuuliaisuusveli – hän oli valmis vaikka heittämään papinpukunsa tuleen, jos hänen igumeninsa niin kehotti.

Paavalin kuoleman jälkeen vuonna 806 Pietari suostui vastentahtoisesti yhteisön johtajaksi, vaikka oli vasta hieman yli kolmenkymmenen. Hän päätti tästä lähtien elää pelkästään vihanneksilla, kokonaan ilman leipää ja öljyä. Joka yö hän valvoi rukouksessa ja luki lävitse koko Psalttarin. Tällaisilla hengellisillä aseilla varustautuneena hän johti laumaansa rauhassa kohti Jumalaa.

Tilanne muuttui kuitenkin äkisti, kun keisariksi tuli Leo V (813–820), joka aloitti uudelleen ikonien kunnioittajien vainot. Ortodoksiselle opetukselle uskollisina pysyneitä munkkeja ahdisteltiin ja vainottiin. Heidän oli pakko hajaantua vuorille ja erämaihin. Pienissä ryhmissä he siirtyivät paikasta toiseen vaaraa vältellen.

Pietarikin lähetti munkkinsa pois kahden tai kolmen ryhmissä. Itse hän lähti erään oppilaansa kanssa vaeltamaan ja kiersi Vähän-Aasian pyhiä paikkoja. Matkalla hän paransi rukouksellaan monien vaivoja. Vietettyään jonkin aikaa Kyproksella hän palasi Olympokselle munkkiensa luo rohkaisemaan heitä. Eräänä päivänä rukoillessaan Kristuksen ikonin edessä hän näki Herran kasvojen muuttuvan säteileviksi ja niistä valui maitopisaroita. Tällä tavoin Kristus osoitti, että Hän on salaisesti läsnä pyhissä ikoneissaan ja että ne ravitsevat uskovien sieluja samalla tavalla kuin Jumalan sanan maito.

Vaelluksellaan Pietari saapui ennen pitkää kotiseudulleen, jossa hän vihki veljensä munkiksi. Myös heidän äitinsä vihkiytyi nunnaksi kuolinvuoteellaan ja lopulta kaikki muutkin perheenjäsenet. Monet ihmeet ja merkit seurasivat Pietaria minne hän menikin. Hän ennusti kuvainraastajien harhaopin kukistuvan ja otti kaikkialla mielihyvin vastaan ikonien vainoajia, jotka katuvina palasivat ortodoksisuuteen. Kerran hänet otettiin kiinni ja sotilaat ruoskivat hänet.

Keisari Mikael II:n (820–829) aikana ikonien kunnioittajien vaino laantui väliaikaisesti, ja Pietari kokosi jälleen veljestönsä Pyhän Sakariaan luostariin Atroaan. Sieltä hän vetäytyi erakkomajaan Lyydian alueelle, jonne hänen toimestaan oli syntynyt jo kaksi luostaria. Lisäksi hän perusti sinne vielä naisluostarinkin. Armolahjojen ja ihmetekojen vahvistamana Pietari johti tätä pientä luostarivaltakuntaansa erakkomajastaan käsin.

Pietarin kautta tapahtui paljon ihmeitä, ja eräät kateelliset piispat ja igumenit syyttivät hänen tukeutuvan Paholaisen voimaan (vrt. Matt. 12:24). Pietari vetosi Teodoros Studionilaiseen (11.11.), joka oli tuolloin maanpaossa. Tämä tutki asian ja ryhtyi avoimesti puolustamaan Pietaria.

Kun valtaistuimelle nousi keisari Teofilos (842–867), ikonien ja niiden kunnioittajien vaino aloitettiin uudestaan. Jälleen Pietarin piti hajottaa hengellinen laumansa erämaihin, metsiin ja vuorille ja lähteä itse vaeltamaan hankkiakseen heille elatuksen. Hän kuitenkin säilytti sielunrauhansa ja ohjasi veljiään ja sisariaan erehtymättömällä arvostelukyvyllä. Hän näki heidän jokaisen sydämeen ja tunsi kaikkien ajatukset, mutta paljasti ne vain mikäli se hyödyttäisi heitä ja johtaisi heitä katumukseen.

Asuessaan erakkomajassa Pyhän Porfyrioksen luostarissa 63-vuotias Pietari sairastui. Parannettuaan monia muita hän paransi vielä itsensäkin, sillä hän tahtoi vielä tavata Joannikios Suuren (4.11.), vaikka muuten olisikin jo ollut valmis lähtöön. Näiden kahden pyhän miehen välillä valitsi sellainen hengenyhteys, että kun he kohtasivat, heissä asuvaa armonsäteilyä katsellessaan olisi voinut luulla heidän olevan yksi ja sama Jumalan mies.

Joannikios ja Pietari viettivät muutamia päiviä yhdessä jumalalliseen tutkiskeluun syventyneinä. Sitten Pietari lausui viimeiset neuvot oppilailleen kehottaen heitä pysymään oikeassa uskossa ja jatkamaan hengellistä kilvoitusta sekä kestämään iloiten vainot ja koettelemukset, niin he saisivat ikuisuudessa katsella Vapahtajan ihmeellisiä kasvoja.

Pyhittäjä Pietari antoi sielunsa rauhassa Jumalan käsiin tammikuun 1. päivänä vuonna 837. Hän oli pitkään erityisesti kunnioittanut tätä Kristuksen ympärileikkauksen ja pyhän Basileios Suuren juhlapäivää ja oli saanut Jumalalta tiedon, että tulisi sinä päivänä siirtymään taivaaseen. Hänen muistopäivänsä on kuitenkin sittemmin siirretty kaksi päivää myöhemmäksi. Pyhittäjä Pietarin haudasta muodostui pyhiinvaelluspaikka, jossa luottavaisesti ja rakkaudella hänen luokseen tulleet saivat vastauksia rukouksiinsa.