Pyhittäjä Tiihon Kalugalainen

Pyhittäjä Tiihon eli 1400-luvulla. Hän oli kotoisin Kiovasta mutta vihkiytyi munkiksi Moskovassa, todennäköisesti Ylienkeli Mikaelin ihmeen (Tšudovin) luostarissa. Rakkaus hesykastiseen elämään sai hänet myöhemmin vetäytymään asumattomaan paikkaan noin 17 kilometrin päässä Kalugasta pienen Vepreikajoen varrelle. Lähistöllä on Medynin kaupunki, minkä johdosta Tiihonia kutsutaan myös Medynilaiseksi.

Tiihon asettui kilvoittelemaan suuren tammen onttoon runkoon. Hän käytti ravinnokseen villiyrttejä ja joi vettä lähteestä, jonka hän kaivoi Vepreikajoen alkulähteille. Se tunnetaan yhä pyhittäjä Tiihonin lähteenä. Vähitellen hänen ympärilleen kerääntyi oppilaita.

Ruhtinas Vasili, jolle alueen maat kuuluivat, löysi kerran metsästysretkellään Tiihonin asumuksen. Hän käski pyhittäjän poistua seudulta ja nosti kätensä huitaistakseen tätä ansalangalla, mutta samassa hänen kätensä jähmettyi paikoilleen. Ruhtinaan viha lauhtui ja hän pyysi Tiihonilta anteeksi. Pyhittäjä paransi hänet, minkä jälkeen ruhtinas pyysi Tiihonia jäämään ikuisiksi ajoiksi hänen mailleen ja rakentamaan sinne luostarin oppilaitaan varten. Hän myös lupasi antaa Tiihonille kaiken, mitä tämä tarvitsi luostaria varten. Luostarin ensimmäinen kirkko rakennettiin Tiihonin tammen lähelle ja pyhitettiin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kunniaksi. Tiihonista tuli luostarin ensimmäinen igumeni ja hän johti sitä nöyrästi ja viisaasti vanhuuteensa saakka. Hän antoi henkensä Herralle vuonna 1492.

Luostari tuhoutui Venäjän sekasorron vuosien aikana 1600-luvun alussa, mutta se jälleenrakennettiin pian uudestaan. Pyhittäjä Tiihonin reliikit sijoitettiin uuteen suureen Kristuksen kirkastumisen kirkkoon, jossa niiden äärellä tapahtui paljon ihmeitä. Pyhittäjä Tiihonin kaivama parantava lähde on yhä tunnettu pyhiinvaelluspaikka.